Pages

perjantai 9. joulukuuta 2011

Pariisin Ville ja Timbaali


Kotimaan matkailun pieni kuvakertomus; omiin nurkkiin tuleekin tutustuttua aivan liian harvoin. Itsenäisyyspäivää edeltävänä lauantai-aamuna pakkasimme kuitenkin koko perheen autoon ja suuntasimme Porvoota kohti. Vaikka vanhempi veljistäni (tästä eteenpäin Nikoveli) perheineen asuukin Porvoossa, häpeän tunnustaa, että olen käynyt siellä ainoastaan kerran 9 vuotta sitten. Mutta kun he aina itse kurvaavat tänne Etelä-Pohjanmaalle...

Nyt oli kuitenkin oikea syy excursiolle, nimittäin "Neljän sisaruksen illallisen" ensimmäinen otos. Sillä tokihan meidänkin perheeseen täytyy kyseistä koitosta sovittaa, vaikka Natasisko ei televisomattomna ole koskaan edes ohjelmaesikuvaamme katsonut....

Saavuimme Porvoon vanhaan kaupunkiin illan jo hämärtäessä ja nuo Vaahteramäen Eemelin -tyyliset polveilevat mukulakivikadut puutalorivistöineen pienessä kuurapakkasessa ja jouluvalaistuksessa salpasivat lähes hengen. (Pimeäkuvausta en ehtinyt harrastaa)

Majoittauduimme pikkuveliNuutin perheen kanssa hurmaavaan pikku boutiquehotelliin, Pariisin Villeen, koska emme millään mahtuneet kaikki Nikoveljelleni.

Pariisin Ville oli hienosti vanhassa hengessä ja yksilöllisesti uudistettu.



"Viinibaari"




Respa



Henkilökuntaaaa!!!!


Huoneet olivat persoonalliset ja yksilöllisen sisustuksen lisäksi täynnä ihania pikku yksityiskohtia.


"Olohuoneen" puolella odotti hotellin suussasulava tervehdys


Sänky oli parhaita hotellinsänkyjä, missä olen koskaan nukkunut, Tyynyllä odotti toinen "lahja" Laura Ashley'n hajustepussukat. Ja olenpa melko varma, että myös huoneen verhot, helmalakanat ja tuo päiväpeite oli haettu Lauralta


Pieni suihkuhuone /wc oli  näppärä ja niin ihanan siisti. Huomatkaa myös isot Cutrinin shampoo ja hoitoainepakkaukset. Mitä lyksiä! Mun tukka ja päänahka menee ainakin sekaisin niistä yleensä hotelleista löytyvistä shower gel and shampoo yhdistelmäpulloista...


Vaatekaapin nupissa roikkuva enkeli oli itse asiassa DO NOT DISTURB -lappu.





Eikä muuten ihan perussaippuaakaan



Ja koska me tarvittiin myös vauvan matkasänky...no kaikki jotka ovat tavanneet hotelli matkasänkyjä ymmärtävät sanomattakin tätä kuvaa katsoessa... Urho7v:kin olis halunnut nukkua tuossa.

Ennen aamiaista on kerrottava matkan seikkailuosuudesta kuitenkaan yksityiskohtia paljastamatta. Saavuimme sisarusten illalliselta nimittäin puoli kahdentoista aikaan, jotta seurueen kaikki miespuoliset jäsenet (aikuiset 4 kpl) voisivat vetäytyä läheiseen pubiin seuraamaan Heleniuksen matsia. Sillä eikö toiseksi parasta ole, ellei ole paikan päällä Hartwall-areenalla, seurata matsia Robert Heleniuksen kotikaupungissa?
Tiivistettynä niin "parasta" ettei oma Iso-Hooni eikä veljenikään päässeet hotelliin sisälle (ovikoodi) ilman vaimojensa (sydämellisesti tarjoamaa...) apua.


Aamiainen tarjoiltiin kattauksissa, omamme oli 9-9.45 . Kahvi ja tee tarjoiltiin pöytiin , tottakai.


Aamiaisella suosittiin lähiruokatuotteita, kuinkas muuten. Lihapiirakka ja sinappi olivat ykkösiä.




Ohrapuuro se olla köllötteli kattilassa....


 Se on sitten Melonimix hedelmäsalaatti eikä pekonimix







Päivällä ennen kotiinlähtöä (Urho7v.llä oli koulupäivä maanantaina) oli tarkoitus kierrellä vähän kaupungin kujilla, mutta inhoittava vesisade sotki suunnitelmat.





Eli "kotikatua" pitemmälle ei päästy.

Onneksi Villen vieressä oli etanaravintola Timbaali.
Sinnehän mä koko ajan olin menossakin.





Alkuruuaksi Etanoita, sipulia ja savukylkeä. Ihan pakettipekonilta tuo kyllä näyttää. Niin tai näin, tämä salvianmakuinen herkku saa multa kaikki superlatiivit.


Eräät ottivat kuitenkin perinteisempiä etanoita.


Pääruuaksi 
Etanoita, valkosipulinkukkia ja gnoccheja paistetun vuohenjuuston kera. Vuohenjuusto alkoi vähän loppusuoralla uuvuttamaan runsaudellaan. Ja hitsi mulla kasvoi kasvimaalla viime vuonna miljoona valkosipulinkukkaa! Mutta kaikenkaikkiaan onnistunut annos. Gnocchit höyhenenkevyitä!

Oli pakko skipata jälkkäri kun meillä oli se kotiajomatka edessä ja Maitioyttö alkoi sopivasti pilkkiä. Muut lähtivät etsimään jotakin hurmaavaa pikku kahvilaa...

Mutta kaiken kaikkiaan Pariisin Ville ja  Timpaali olivat uberpositiivisia kokemuksia ja palvelu sattui ainakin meille olemaan  kummassakin ilman pienintäkään moitteen sanaa. 
Ja se on kuulkaa harvinaista se.
Suosittelen.

Harmittavaa, että niin paljon kun silmä kaunista näki, en ollenkaan ehtinyt (siis huollettavana 7v, 10kk ja 1kpl aviomies) keskittyä kuvaamiseen ja kuvat onkin kohteen huomioonottaen luvattoman vaisuja ja vaillinaisia. Paljon enemmän olisi saanut irti.


Parasta matkassa oli tietenkin Nikoveljellä vietetty Neljän sisaruksen illallinen-ilta. Herkuteltiin ja pelattiin.
Mutta se on sanottava, että juomatarjoilut oli kauhiat! (Kukin voi tykönänsä miättiä, mitä se meilläpäin tarkoottaa!)

Tää kuva taitaa olla K-15, enkä nyt puhu juomista...





10 kommenttia:

  1. Tuolla tahdon ehdottomasti joskus yöpyä. Iso kiitos tunnelmista! :)

    VastaaPoista
  2. Pitääkin ottaa jossain välissä kaupunkiloma Porvoossa. Tuollaiset hotellit ovat ihan helmiä.

    VastaaPoista
  3. Tuli sellainen olo, että tuonne hotelliin haluaisin just nyt. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  4. Oliko se wanhanajan lihapiirakka sellaista, että voitaikinan välissä riisiä, jauhelihaa ja kananmunia? Sellainen on meinaan ihan huippuhyvää.

    VastaaPoista
  5. Niinkuin sanoin, neidit/rouvat; suosittelen!

    A. Vipunen: Eikohän se tuommoista ollut. Se oli lisäksi leivottu kivasti rullan muotoon, eli taikinaa oli vain ulkokuoressa ja sisusta tiukkaa täytettä. Otin siitä kuvankin, mutta se oli aivan tärähtänyt samoin kuin suklaakakun kuva. Tuossa pöytäkuvassa ehkä näkyy pienenä kaksi jäljellä olevaa palaa vielä lihapiirakasta....

    VastaaPoista
  6. Pariisin Ville on muuten Vanhan Porvoon uusimpia, jollei peräti uusin rakennus: valmistunut v. 2006 hotelliksi. Silloinen nimi oli Porvoon Mitta, nykyinen nimi on ollut omistajavaihdoksen myötä käytössä vain tämän vuoden keväästä.

    Hienoja kuvia, ja varsinkin kauhia juomavalikoima on hyvin edustavasti esillä :D

    VastaaPoista
  7. Googlettelin juttuja Pariisin Villestä ja Timbaalista. Täällähän olikin kiva juttu ja oikein runsaiden kuvien kera, kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Suositten ehdottomasti.tunnelmallinen paikka ja loistava henkilökunta...

    VastaaPoista