LÄMMIN KEITTO JA SÄMPYLÄ. JA VERIAPPELSIINI

Pakko aloittaa veriappelsiinilla. Se on nimittäin lyhyen sesonkinsa ajan suosikki sitrukseni, mehevän mehuisa, raikas ja sopivan makea. Älä pelästy, jos ei avaamasi appelsiini olekaan punainen, vaihtelu yksittäisissä hedelmissä on suuri, värin saavat aikaa välimeren kylmät yöt tähän aikaan vuodesta. Jos olen oikein ymmärtänyt, värin muodostus jatkuu säilytyksessä, jääkaappi on siis oikea paikka veriappelsiinille.

Parasta mielestäni itse mehuksi puristettuna. Ihanaa salaateissa, risotoissa, jälkiruuissa.

Veriappelsiinista tulee myös maailmasta parhain aamiaishillo. TODELLA hyvä.

Just näitä pirteitä hetkiä ottaa mielellään vastaan talvisena päivänä. Pimein aika on kyllä selvästi taittunut, varsinkin kun meilläkin on ollut jo viikon kauniin valkoinen lumipeite ja lisää satelee.

Talvipäivän piristys, lämmitys ja lohtu on myös vastaleivottu sämpylä kaverinaan kevyt, kuuma keitto. Niiden resepteihin voit veriappelsiinihillon lisäksi tutustua tänään  Lännen Median tuottamaa sisältöä julkaisevissa maakuntalehdissä. Täällä Pohjanmaalla päivä on historiallinen; tänään ilmestyy ensimmäinen Ilkka-Pohjalainen, kahden perinteikkään ja vahvan maakuntalehden yhteensulautuma. Ajat muuttuvat. 

Onneksi sämpylät ja keitot pysyy.
Sämpylöihin löytyy kaksi reseptiä, piimäpohjainen vehnäsämpylä, jossa on rapea kuori ja  ilmava sisus. 
Toisen satsin leivoin tomaattimurskaan ja lisäsin eri jauhoja ja auringonkukansiemeniä. Vahvoja makupommeja, mutta ihanan pehmeitä. Olen oppinut, että parhaimmat ja pehmeimmät sämpylät saan niin löysästä taikinasta, että helpoin on vain leikata paloja taikinasta pellille ja unohtaa pyörittely.

Suomen lahja kulinarismin maailmalle voisi aivan hyvin olla meidän arkikeittorepertuaarimme. Meillä on todella suuri määrä pääruuaksi kelpaavia keittoja, joista valita (liha-, lohi-, nakki-, makkara- jauheliha-, pinaatti-, kesä-, kasviskeitto...).

Tänään etsiskelin, jotain vähän erilaista omien perinteisten suosikkien lisäksi. Juustoinen perunakeitto hellii perunoita ja makunystyröitä hyvän kasvispohjan ansiosta.

Vihervoimakeittoon taas lisätään kaikki kaupasta ja kaapista löytyvä vihreä ja sitten vaan nautitaan kaikista antioksidanteista ja antosyaaneista ja mitä niitä nyt onkaan, kun ne vaan kohisten virtaavat kehoon buustaamaan lisäenergiaa. Kuvan keitto voisi olla vihreämpää, ellei kokki kolmonen olisi jättänyt sitä muhimaan hellalla liian kauaksi aikaa.

Paahdettu paprikakeitto on aivan omaa luokkaansa makujen intensiivisyydessä. Siihen kun lisää vielä sattumiksi paketin ravioleja (tai tortellineja), ja sen tuoreen sämpylän niin pakko on taas peukuttaa.

Innostukaa keitoista, nautiskelkaa veriappelsiineista kaikella lailla ja purkakaa stressi sämpylätaikinan käsittelyyn (sori, näitä kahta sämpylätaikinaa ei tarvitse kyllä hirveästi vaivata).

Nautitaan talvesta! Heitän lumipallolla sitä, joka ensimmäisenä alkaa valittaa lumitöistä.

LÄNSIAFRIKKALAINEN KANAPATA

Luulen, että löysin juuri oman Igorin kanani. Tiedättekö, sellaisen jumalaisen herkullisen patareseptin, joka on yksinkertainen ja nopea valmistaa, joka kestää lämmitystä, maistuu kaikenikäisille. Toimii  vaikka juhlatarjoiluna, mutta ihan hyvin myös arkiruokana.

Jos kerron vielä, että tähän tulee broilerin lisäksi maapähkinävoita, reilusti, ja korianteria, sitäkin reilusti, niin pari ystävääni siellä jo pyörtyilee onnesta. Bataattia, pinaattia/lehtikaaltakin tulee, sen sijaan tähän ei tule voita, ei kermaa, eli taitaa olla olla myös rasvakoostumus melkoisen bueno.

Näin ajattelin minä kun löysin reseptin googlaillessani, versioita löytyy monia, pääasiassa amerikkalaisilta sivuilta, että en ota kantaa kuinka autenttisen länsiafrikkalainen resepti on. Tästä saa myös helposti erittäin hyvän vegaanisen padan jättämällä kanan pois.

Soisin jokaisen löytävän tässä elämässä oman Igorin kana -reseptinsä. Mikäli sinulla on vielä hakuaika meneillään kokeile minun versiotani länsiafrikkalaisesta maapähkinä-kanapadasta.

Länsiafrikkalainen maapähkinä-kanapata
6:lle
2 rkl öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
750 g broilerin paistipaloja
1 rkl kuivattuja punaisia chilihiutaleita
suolaa, mustapippuria
1,25 l kanalientä (fondista)
2 bataattia kuorittuna ja lohkottuna
1 tlk tomaattimurskaa
250g tuoretta pinaattia ja/tai lehtikaalta revittynä
3 dl rouheista maapähkinävoita
pinnalle:
Kuorittuja, suolaamattomia maapähkinöitä ja reilusti korianteria

Pehmittele sipuli, valkosipuli ja inkivääri miedolla lämmöllä öljyssä pannulla. Paloittele paistipalat 2-3 osaan ja heitä pannulle ruskistumaan.

Kun kanapalat ovat saaneet väriä, suolaa ja pippuroi ne ja ripottele pinnalle chilihiutaleet.

Kaada päälle kanaliemi. Lisää keitokseen lohkotut bataatit ja tomaattimurska ja anna kiehua miesdolla lämmöllä n. 15 min. Lisää vihreät ja maapähkinävoi ja anna kiehua vielä 20 min.

Laita pinnalle kuivalla pannulla paahdettuja maapähkinöitä ja runsaasti korianteria. Tarjoile riisin kera.

Huomioita:

• Voit käyttää mitä tahansa kanapaloja, nuijia, rintafileitä, yms. Itse nuo luuttomat paistipalat ovat mielestäni aivan ylivoimaisia tähän ja moneen muuhunkin kanaruokaan. Ne saattavat näyttää vähän niljakkailta raakoina. kun niissä on paljon rasvaa, mutta se sulaa kyllä keitokseen ja maku ja suutuntuma on erinomainen.
• Chilihiutaleet voit korvata myös tuoreella chilillä, tottakai. Hauduttele niitä silloin sipulien ja inkiväärin kanssa.
• Ole vähän varovainen keittämisen kanssa, varsinkin maapähkinävoin lisäämisen jälkeen. Maapähkinävoistako johtuen vai siitä, että tein tätä 20 hengelle isossa kattilassa ja raskas tavara painuu alaspäin, pata saattaa ottaa helposti pohjakosketusta. Uunissa hauduttaminen voisi olla lempeämpi tapa valmistaa ruoka.
• Siskoni kanssa aloimme kaivata heti viereen banaania. Tähän sopisivat nyt mainiosti pannulla paistetut keittobanaanin siivut, niiden puutteessa viipaloimme seuraavan päivän uudelleen lämmityksessä ihan tavallista kylmää banaania lautasen reunalle. Sopii!
• Valmistin tätä Maitotytän 9v suku- ja kummisynttäreille.Vihreäsalaatti, riisiä ja valkoista vastapaistettua ciapattaa, eikä muuta tarvittu. Naan-leipä sopisi myös hyvin.
• Koska synttärit ja pimeä ja kiire,  lämmitin ja kuvasin nämä annokset vasta seuraavana päivänä. Ruoka on oikeasti vielä kauniimpaa, hurmaava väri ja vihreät tulevat sieltä hienosti esiin. Samoin mulla oli jäänyt lehtikaalipussi kauppaan, joten mentiin vaan 125 g pinaattia.

KUUBALAISIA RESEPTEJÄ KOKEILTAVAKSI

Jostain muistan lukeneeni, että kuubalaiset ovat sitä mieltä, että taivaassa kaikki kokit ovat kuubalaisia. Jollen nyt aivan sille tielle lähde, niin sanottava on, että Kuuba on aukeamassa myös hyvästä ruuasta nauttimiselle. Takavuosien ongelmat, ruuan saatavuus ja säännöstelty  ammattinharjoittaminen ovat kohta muistoja vaan ja avaavat  kadotessaan myös aivan uusia ovia ruokaa rakastavalle matkailijalle.

Sillä ruokaa on aina  valmistettu  rakkaudella kuubalaisissa kodeissa. Kuubalainen ruuanlaitto lainaa vaikutteita niin karibialaisesta, latinalaisesta, eurooppalaisesta ja afrikkalaisesta keittiöstä. Tulista ei ruoka ole ja mausteet ovat usein samoja; paprikaa, sipulia, valkosipulia, tomaattia, sitrusta, raaka-aineina papuja, riisiä ja lihaa. 
Sekä keittobanaaneja. Niitä ei voi sivuuttaa.

Tässä kun odotellaan koska Kuuba trilogiani huipentuu osiin II (vinkit Kuuban matkaan) ja III (kuubalainen ruoka), testailin vähän rakastetuimpia reseptejä ja sovelsin niistä osaa helpommin toteuttavaksi Suomen oloissa. Kun harvemmin pystyy sitä pikkuporsasta pyörittää takapihalla. Reseptit on julkaistu tänään tuttuun tapaan sanomalehdissä, joihin teemasisällön tuottaa Lännen media.

Riisiä ja papuja, yhdessä tai erikseen, löytyy aterialta kuin aterialta. Congri, likainen riisi on uskomattoman hyvää ja täyteläistä, eikä hassumpaa sellaisenaankaan.

Tästä reseptistä olen erityisen ylpeä, koska jouduin soveltaa, että sain ne varraspossun maut helposti omalle lautaselle. Tuloksena on todella herkullinen nyhtöpossu mojokastikkeella. Paljon sitruksia ja hirveesti valkosipulia. Tätä on varmasti listalla siellä yläkerrassa.

Hauska on myös arkiruokalöytö picadillo.Helposti lempeän erilaista jauheliharuokaa koko perheelle.

Keittobanaaneja paistetaan melkein joka aterialle, mutta nämä täytetyt  plantaanikupit, tostones rellenos, kaipaavat hiukan kärsivällisyyttä ja näppäryyttä. Ja ehkä hermojakim (Nimimerkki 12 kupista 3 kelvollista). Että älä nyt valmista kokeilematta illalliselle.

Mutta herkkuja ovat sitten kyllä toisaalta! 

Aterian päätteeksi mitäpä muutakaan kuin flan eli paahtovanukas joka on koko latinalaisen maailman yhteinen lohtujälkkäri.

Nämä reseptit nappaat siis tämän torsta 23.1 sanomalehdistä. Jonkin verran kuuba-aiheisia reseptejä löytyy myös blogistani täältä. 
Lisää on epäilemättä tulossa.

PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT

Punaisia perunoita on näkynyt loppuvuodesta kaupoissa, ainakin S-ryhmässä ne ovat olleet näkyvästi tyrkyllä. Minä tutustuin näihin kaunottariin elo-syyskuun vaihteessa kun emännöin kalastaja Tom Blomin kanssa Kauhajoen Ruokamessujen keittiötä, jonne saimme vieraaksemme Myllymäen Virpin Myllymäen Perunasta.

Pitää fiilistellä vielä tällä  viime syksyn messujulisteella, kun se on niin söpö!

Virpi toi mukanaan käsittämättömän kauniita punaisia perunoita, lajikkeen nimi on osuvasti Lipstick. Näissä perunoissa siis myös malto on kauniin violetinpunainen.

Lipstick on vasta koeviljelyssä ja ässän perunat näyttivät olevan jotain toista lajiketta.

Minä en koskaan innostunut niistä sinisistä perunoista, onhan se nyt tutkittu, ettei sininen väri ole kovin ruokahoukutteleva (no,  paitsi mustikka) ja itseasiassa en ole koskaan elämässäni tuntenut tarvetta ostaa tai valmistaa Blue Kongoa.

Tämä punainen peruna sen sijaan on hauska, se säilyttää hyvin värinsä ja on hyvän makuinen. Sitä myös moni luulee äkkiseltään lihaksi lautasella juuri värin takia. Paahdoin messuilla punaisen perunan siivuja ja kuoria naposteltavaksi Alavuden Öljynpuristamon chilirypsiöljyllä silattuna (järjettömän hyviä!) ja kun kiertelin tarjottimen kanssa maistiaisia tarjoten, moni luuli tarttuvansa pekonilastuun. Nachoperunoihin tämä kävisi myös hyvin.

Paahdetuista punaisista perunoista tuli osa minun ja lasten no name-sunnuntairuokaa, kun ihmettelin, mitä sitä oikein tekisin, kun en ollut mitään suunnitellut. 

Jääkaapista löytyi rasia broilerinfileitä, yksi pieni kesäkurpitsa, parmesaania, nämä perunat ja sitruuna ja pöydällä kourallinen nahistuneita tomaatteja ja ihan huippukuntoinen avokado. Tässä oli siis vihannesten suhteen oikeastaan myös hävikkipelastuksen paikka. Paitsi avokadon. Koska kun se menee, niin se menee, kuten tiedätte.

Perunoitten kotisäilytyksen kanssa olen muuten taistellut pitkään, perunakellariton kun olen (kuten kai useimmat). Ihan sama ovatko ne komerossa pimeässä vai jääkaapin vihanneslaatikossa, saan ne idätettyä kyllä viikossa yleensä. Lempiperunani Rosamunda on kaikkein pahin, se tuntuu kasvattavan idut jo seuraavana päivänä kun olen sen ostanut.  Ja minähän ostan siis perunani ylensä 1-2 kg kirkkaissa muovipusseissa pestynä, koska laiska. Ostin Reko tuottajilta syksyllä muutamaa eri lajiketta paperipusseissa ja tajusin, että tässä saattaa olla ideaa. Eli nykyään vaihdan kotiin kantamani perunat säästämiini pieniin paperisiin perunapusseihin ja laitan sitten sinne jääkaapin lokeroon. Ja kas, ne säilyy ja säilyy ja säilyy...

Aika usein teen tällaisia nimettömiä ruokia, ja vaikka ne toisinaan menevät karmaisevalla tavalla pieleen (silloin, jopa minä sanon perheelle, että ei tarvitse syödä), on tiettyjä ruuanvalmistustapoja, jotka useimmiten tuottavat hyvän tuloksen. Kuten vaikka uunissa paahtaminen. Tämän ruuan olisi voinut valmistaa kokonaan uunipellillä, mutta kun olin epävarma mitä olinkaan tekemässä, paistoin kanat erikseen pannulla. Mutta ihan erinomainen ruoka tuli. Ja ihanat paahdetut perunat parmesanilla, rosmariinilla ja valkosipulilla. Maitotyttö muuten kysyi, että onks tää lihaa?

PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT 
4:lle
8-10 punamaltoista perunaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
kuivattua rosmariinia
1 lihava valkosipulinkynsi
raastettua parmesania

Lisäksi:
nahistuneita, erikokoisia ja -värisiä tomaatteja
1 aikansa elänyt kesäkurpitsa
1 voimansa tunnossa oleva avokado
1 rasia (480 g) broilerin ohutleikkeitä (lihansyöjän lisuke, nämä ihan päiväyksellä!)
1/2 sitruunan mehu
öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä 
kuivattua basilikaa

Lohko pestyt perunat suupalan kokoisiksi, pyörittele haluamassasi öljyssä (tällä kertaa minulla käytössä oliiviöljy), mausta reilusti suolalla, sekä mustapippurilla ja rosmariinilla.
Lisää samalle pellille halkaistut tomaatit, pirskottele öljyllä, mausta suolalla ja basilikalla. Viipaloi samalla lailla kesäkurpitsat, omani jäivät vaaleiksi kun muistin laittaa ne vasta toisessa osiossa.

Paahda n. 20 min 220 uunissa. Lisää sitten perunoiden pintaan raastettu valkosipuli ja parmesaani, pyöräytä vähän (ja se kesäkurpitsa mukaan viimeistään tässä vaiheessa) ja paahda vielä 10 min. tai kunnes perunat kypsiä.

Paahdon aikana paista broilerit pannulla öljyssä, purista päälle sitruunamehu, mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori ja pilko avokado.

Nosta kaikki ainekset tarjoiluvadille vähän lohkoittain. Paahtuneet tomaatit toimivat broiskun päällä "kastikkeena", lapseni kun eivät kastikkeista perusta. Eivät ne kyllä perustaneet näistä tomaateistakaan, mutta mulle jäi siten herkkuja enemmän.

Satu Koivisto on heittänyt #perunahaaste :en ilmoille ja siihenhän tämäkin postaus sopii. Olen nimittäin Satun kanssa samaa mieltä, että peruna on ihana ja monipuolinen raaka-aine, jota täytyy vaalia ja promota. Perunalla mennään!

Haasteeseen ovat lähteneet mielenkiintoisilla resepteillä ainakin Kulinaari (peruna-pastasalaatti)ja Hannan soppa (perunarisotto).

POZOLE ROJO

Monenmoiset tacot, tortillat, enchiladat sun muut ovat meille kaikille nykyään jo ihan jokapäiväisiä, mutta kuinka monelle on tuttu pozole? Se on ikivanha meksikolainen ruoka, jota nautitaan edelleen koko maassa, varsinkin talvikuukausina ja juhlissa, vaikka häissä tai uutena vuotena. 

Pozolen pääraaka-aine on hominy, lipeäkylvyssä pehmitetty maissinjyvä. Pozolea voidaan valmistaa kolmenlaista: Pozole rojo (eli punainen sisältää yleensä guajillo- ja anchochilejä ja sianlihaa, joka on keiton yleisin lihavaihtoehto. Nykyään.), pozole verde (vihreä sisältää tomatilloja, ja poblano- ja jalapeñochilejä), ja pozole blanco (valkoinen eli "kirkas", ei sisällä chileä tai tomatilloja).

Pozolereseptejä löytyy varmasti yhtä monta kuin meksikolaista kokkiakin, mutta jokaiselle keitolle yhteinen nimittäjä on maissi (eikä kyseessä siis ole tämä normaali keltainen maissinjyvä), jota nykyään myydään valmiina säilyketölkissä hominy-nimellä. Sitä  ei todellakaan löydy marketista, ensimmäiset pozolet olen syönyt kun meksikolaisen tekopoikamme Ulin vanhemmat toivat maissia pozolea varten Meksikosta, mutta nykyäänhän Helsingissä on Hämeentiellä loistava meksikolainen ruokakauppa Dos Tecolotes, josta voi tilata myös matkahuollon kautta tavaraa. Oman ison parin kilon tölkin siskoni oli ostanut mua varten pari vuotta sitten (jouduttu hiukan varttomaan sopivaa pozole-hetkeä) Taco Nitosta Turusta, kun niitä oli ollut siellä myynnissä. Tämä tölkkihominy on siitäkin erikoinen raka-aine, että käsittääkseni sitä käytetään ainoastaan pozolen valmistukseen.

Pozolessa on sielua lämmittävän maun lisäksi herkullista myös tarjoilutapa. Kuumaa keittoa kauhotaan ensin kulhoon ja sitten kukin ripottelee päälle lisukkeet: oreganoa, kuivattua chiliä, suikaloitua salaattia, retiisiä, hienonnettua hopeasipulia ja puristus limelohkosta (myös suikaloitu kaali  on tyypillinen ja tietenkin avokado, korianteri sopisi myös, vaikka Natasisko sanoi, että ei se tähän kyllä kuulu. No sopisi ainakin!) Tyypillisesti keitto tarjoillaan rapeiden tostadoksien kanssa (rapeksi paistettu maissitortilla) ja niiden päälle sivellyn creman (ranskankermaa) kanssa. 

Pozolen karmaiseva historia

Jos millään keitolla koskaan, niin pozolella on takanaan kertomisen arvoinen tarina. Tai saattaa olla, että se on tarina, jota et olisi halunnut kuulla. Mainitsinkin jo, että pozole on hyvin vanha ruokalaji, sitä on syöty ainakin yli puolivuosituhatta.

Muinainen soturikansa atsteekit uskoivat, että ihminen on luotu ja muovattu maissijauhosta, minkä takia maissi oli heille pyhä kasvi. Hurjat atsteekit tapasivat tappaa vangitsemansa viholliset repimällä sydämet heidän rinnastaan ja uhraamalla ne jumalilla. Loppu ruumis sitten, chop-chop, pilkottiin pieniksi palasiksi ja keitettiin hajoavan ihanaksi, luusta irtoavan pehmeäksi yhdessä maissin kanssa. Keitto nautittiin sitten koko yhteisön voimin eräänlaisena yhteisenä ehtoollisena. En tiedä oliko pozolea ruokalistalla sitten usein, koska atsteekit saattoivat uhrata ihmisuhreja jumalille ihan päivittäin, aivan vaan varmistaakseen, että aurinko nousisi myös seuraavana päivänä. Tai ainakin verta oli vuodatettava, joskus siihen riitti kuitenkin ihan oman korvan läpi pistetty agavekasvin piikki. 

Tälle lystinpidolle tuli kuitenkin äkäinen loppu, kun espanjalaiset konkistadoorit saapuivat  ja panivat pisteen karmealle kannibalismille. Mutta koska pozolea yhä rakastettiin, ihmisliha korvattiin sianlihalla, se kun kuulemma eniten muistutti alkuperäistä raaka-ainetta.

Nämä karmeat yksityiskohdat tietäen, en välillä pääse irti mielikuvasta, että pozolen maissijyvät ovat kuin keittoon irronneita uhrien hampaita. Duh!

Pozole rojo
n. 8:lle

500 g porsaan ribsejä
500 g porsaan paistikuutioita
1 iso keltasipuli
3-4 valkosipulinkynttä
5 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 rkl hienoa merisuolaa

3 kuivattua guajillochiliä
2 kuivattua anchochiliä 
1 iso keltasipuli
6 valkosipulinkynttä
n. 0,5 dl chilien liotuslientä
suolaa

1 l huudeltuja ja valutettua hominy-säilykemaissia 

Pinnalle:
suikaloitua jäävuorisalaattia
viipaloituja retiisejä
limelohkoja
hienonnettua hopeasipulia
oreganoa
kuivattuja chilihiutaleita

tarjoiluun tostados, eli friteerattuja maissitortilloja  ja niiden pinnalle siveltävää ranskankermaa, 1-2 kpl per syöjä

Pilko ribsit kattilaan mahtuviksi palasiksi, lisää sinne myös paistikuutiot, sipuli muutamissa lohkoissa, vähän veitsenlappeella rusautetut valkosipulit, pippurit, laakerinlehdet, suola ja niin paljon kylmää vettä, että lihat helposti peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä n. 2-3 h, eli kunnes liha on luista irtoavaa ja hajoavan pehmeää. Kuori keittämisen alussa syntyvä vaahto reikäkauhalla pinnalta pois ja huolehdi koko keittämisen ajan, että lihat ovat veden peitossa. 

Nosta ylikypsät lihat liemestä, irrota ja heitä pois. Revi liha aivan pieneksi ja laita sivuun odottamaan. Siivilöi liemi ja laita odottamaan. Voit valmistaa liemen myös jo edellisenä päivänä, liemen pinnalle jähmettynyt rasva kannattaa silloin kuoria pois ennen uudelleen kuumennusta. Näistä käyttämistäni lihoista ei kuitenkaan tule kovin rasvainen liemi.

Paahda kuivia chilejä n. 30 sekuntia kuumalla pannulla molemmin puolin. Nosta chilit kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä ja anna seistä n. 20-30 minuuttia, ei kauempaa, tai ne muuttuvat kitkeriksi. Nosta pehmenneet chilit vedestä ja säästä liemi. Leikkaa chileistä kannat pois, halkaise ne ja poista siemenet. Tämän osan voit halutessasi tehdä jo ennen liotusta, minusta aina tuntuu, että siemeniä liotetuista poistessani raavin lihatkin kuorista... joten ole hellä!

Heitä chilit, kuorittu ja lohkottu sipuli, kuoritut valkosipulit ja jos sinulla sattuu olla vaikka pehmenneitä tomaatteja, niin lisää nekin, sekä n. 0, 5 l chilien liotusvettä ja surauta smoothieksi. Mausta suolalla. 

Säilyketölkkihominyt ovat periaatteessa kypsiä ja ajauduimme hiukan erimielisyyksiin niiden käsittelystä rakkaan siskoni kanssa, ja jouduimme konsultoimaan useampia meksikolaisia tahoja, josta lopputulos eli kompromissi oli, että keitin maissia reilussa vedessä kokonaisen halkaistun valkosipulin kanssa vielä puoli tuntia, ei siitä nyt ainakaan haittaa ollut.

Lisää isoon kattilaan siivilöity possunliemi, possun revityt lihat, maissi ja kaada tehosekoittimesta pienisilmäisen metallisiivilän läpi chili rojo - kastike. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hiljalleen velä 10-20 min, että maut sulautuvat. Lisää tarvittaessa hiukan vettä, ellei sinulla ole tarpeeksi possunlientä. Koostumus tulisi olla paksuhko keitto, jossa pääosaa esittävät valkoiset hominymaissit, ei liha.

Tostadokset voit valmistaa myös jo hyvissä ajoin, ne siis valmistetaan ehdottomasti maissitortilloista, friteeraamalla ne sopivassa kattilassa n. 5 cm öljykerroksessa. Öljy on sopivan kuumaa kun tortilloihin alkaa heti nousta kuplia, tostadoksia ei ole tarkoitus ruskistaa vaan pikaisesti vain rapeuttaa ne molemmin puolin öljyssä. Nosta talouspaperille kuivamaan. 

En ole kokeillut, mutta tostadokset voi valmistaa myös 125 asteen uunissa voitelemalla tortillat molemmin puolin öljyllä, levittämällä ne vierekkäin uunipellille ja paahtamalla toiselta puolelta ensin n. 5 min, sitten kääntää ja antaa oola vielä pari minuuttia. Tortilla saa rapeutua näkkileiväksi, mutta tummaa väriä ei sen sijaan kaivata.

Ja tosiaan, nosta valmis pozolekattila soppakauhan kera pöytään ja kerää sen ympärille muut tykötarpeet omiin kulhoihinsa.  Oreganoa ripoteltavaksi keiton pinnalle, suikaloitua jäävuorisalaattia, ohueksi viipaloituja retiisejä, hienonnettua hopeasipulia ja limen lohkoja. Tostadoksen päälle  vielä kerros  ranskankermaa ja annos on täydellinen.

Tässä ruuassa on erityisen kivaa tämä syöntinäpertely. Jokainen voi laittaa lisukkeita oman mielen mukaan ja pöydässä on koko ajan pientä säpinää kun kulhoja kierrätetään. Keitossa on todella yksinkertaisen syvät maut ja se sopii myös uskomattoman hyvin talvisen pakkaspäivän lämmikkeeksi. Tai tällä hetkellä mustin ja sateisten iltojen kohentajaksi.

Mulla jäi tuosta mun jättipurkista hominyä yli, pakkasin sen minigrippiin ja laitoin pakkaseen. Seuraavalla Dos Tecolotesin reissulla täytyy hamstrata tomatilloja ja sitten tehdään Mirnalta kesällä saamallani ohjeella pozole verdeä kananlihalla.

DOMINIKAANILAINEN AAMIAINEN

Dominikaanilainen aamiainen, Mangú con los tres golpes, on dominikaanilainen erikoisuus, jota on pitänyt tehdä Natasiskon kanssa ikuisuus, ja vihdoin se päivä koitti vuosikymmenen vaihtuessa. Natasiskoni on ollut aikoinaan ensimmäisiä Dominikaanisessa tasavallassa olleita suomalaisia vaihto-oppilaita ja itse olin jo sitäkin aiemmin, joskus ysärin alussa, heti matkalla kun ensimmäisiä turistimatkoja maahan tehtiin. 

Mangú on plantaaneista elikkä keittobanaaneista tehtyä tuhtia ja ravintorikasta muusia, jonka pinnalle laitetaan etikassa marinoitua ja paistettua punasipulia. Muut sankarit lautasella, eli nuo tres golpes (tres golpes tarkoittaa kolmea osumaa/iskua) ovat paistettu kananmuna, paistettu juusto, queso frito, ja paistettu salamin tyyppinen makkara, salami frito. Usein lautaselta löytyy myös avokadoa.

Minä ittehän olen suuri aamiaisenrakastaja (ja siksi sympatioin aina suurta aamiaiskansakuntaa, Meksikoa). Itse asiassa dominikaanilaiset eivät sitä ole lainkaan. Useimmiten aamiainen kuitatataan kahvikupposella tai lasillisella mehua ja lounas on  päivän tärkein ateria.

Mutta sitten heillä on tämä erittäin spesiaali aamiainen, jota tehdään vaikka viikonloppuna. Ja vaikka nimi onkin aamiainen, kyllä tuhdin annoksen voi syödä myös lounaaksi tai iltapalaksi. Tämä on todellinen lohturuoka-annos Dominikaanisesta tasavallasta.

Usein kun lähdetään tavoittelemaan mahdollisimman autenttista ruokakokemusta kaukomaiden ruuista, törmää raaka-aineongelmaan (vaikka tässä suhteessa asiat ovat parantuneet huimasti). Kananmunat ja sipuli, kuten ei myöskään plantaani tuota enää ongelmia, mutta sen sijaan juustoa ja makkaraa pohdimme pitkään. Juusto on paistojuustoa, jotakin fetan ja halloumin väliltä ja päädyimme käyttämään Valion grillijuustoa. Dominikaanilainen salami tuotti vielä enemmän ongelmia, siskoni kuvaili sen olevan vaalea, pienen rasvatäplän pilkuttama miedosti maustettu makkara, ei sellaista tummaa salamin kaltaista, kooltaankin hiukan salamia pienempi. Ehdotin siskolleni balkaninmakkaraa, jota päädyimme ostamaan pikkutangon ja  ylimmän makutuomarin eli Natasiskon mukaan meidän valinnat menivät hyvin lähelle aitoa kokemusta.

Sillä munallakin on aivan oma paistotekniikka. runsas kuuma öljy pannulla, johon muna rikotaan, pannua kallistetaan ja nopealla ranneliikkeellä lusikoidaan kuumaa öljyä munan pintaan joka puolelta. Öljy valuu pois ja mennessään kypsentää pinnan. Tällä tekniikalla munan paisto on todella nopeaa, keltuainen jää ihanan pehmeäksi, eikä alapuolikaan ehdi käristyä. Kuvan keltuainen ei juuri siksi hehku mielettömän keltaisena, öljy ja sen mukana räiskyvä valkuainen muodostaa tuollaisen pienen harson siihen pinnalle.

Minä en ollut aiemmin siis syönyt tätä aamiaista ja olin hiukan epävarma tykkäisinkö Mangústa. No se on aivan mielettömän hyvää ja tämän aamiaisen ehdoton keskipiste. Sitä on siis tarkoituskin syödä eniten. Sen maku muistuttaa yllättävän paljon perunaa, ja etikkainen sipuli kruunaa sen täydellisesti.

Tästä tuli varmasti aamiainen, jota tehdään ennakkoluulottomille yövieraille meillä vastedes!

Mangú con los tres golpes

Dominikaanilainen aamiainen

4:lle

4-6  vihreää eli raakaa plantaania

1 punasipuli

2 dl valkoviinietikkaa

200 g  grillijuustoa

1/2 pikkutanko balkaninmakkaraa

 4(8) munaa

suolaa

voi

neutraali öljy 

2 avokadoa lohkoina

Kuori plantaanit (ohje täällä) ja pilko jokainen neljään osaan. Keitä kuten perunat, suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, n 30 min. Nosta plantaanit vedestä, mutta säästä keitinvesi. Survo plantaanit muusiksivoin kanssa (50 g tai kuinka paljon laittaisit perunamuusiin) ja lisää keitinvettä, niin että saat kiinteää, muttei kuivaa muusia. Muusi saa olla rustiikin kokkareista. Mausta suolalla.

Plantaanien kiehuessa viipaloi punasipuli, ripottele niiden pinnalle suolaa ja laita ne marinoitumaan etikkaan.

Viipaloi juusto paksuiksi siivuiksi ja paista runsaassa öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperille.

Viipaloi balkaninmakkara n. 1/2 cm siivuiksi. Kuumenna lusikallinen öljyä pannulla ja paista kauniin värisiksi. Nosta sivuun. 

Laita pannulle taas luskiallinen öljyä ja paista miedolla lämmöllä sipulit etikoineen pehmeiksi.

Paista kananmunat niin, että pannulla reilusti öljyä, riko muna, kallista pannua ja luskoi nopeasti koko ajan kuumaa öljyä munan valkuaisen pinnalle. Kun valkuainen on hyytynyt, mikä tapahtuu nopeasti, nosta muna pannulta.

Koko annokset laittamalla reilusti mangúa lautaselle ja pinnalle punasipulia, viereen juusto, makkara ja muna(t) sekä avokadosiivut.

Ihana aamiainen! Ja taatusti erilainen!

Aamiaisen innoittamana siskon kanssa juteltiin pitkät pätkät kuinka maailma muuttuu. Siskoni oli siis aikanaan varmasti ainut vaaleaihoinen ihminen La Vegan kaupungissa ja kauppiasperheen elämä oli melko vaatimatonta, kuumaa suihkuvettä tuli harvoin ja ruuaksi oli riisiä ja papuja tai juhlapäivänä saattoi olla papuja ja riisiä. Elämä menee eteenpäin ja nykyään tuon perheen lapset elävät hulppeissa condoissa, taitaa olla jokunen asunto USAN:kin puolella. Natasisko on kyläillyt useampaan otteeseen, viimeksi heillä oli luokkakokous (kylläkin Floridassa) ja sanoo, että ei usko, että perhe edes muistaa tässä yltäkylläisyydessä, kuinka köyhää heillä aikanaan oli. Mutta sitähän ei silloinkaan surtu, dominikaanilainen elämänasenne on iloa, tanssia ja naurua.

Itse kaivoin valokuva- albumin esiin ja naureskelin ysärikuville. Onneksi tuli puettua tropiikkiin päälle nilkkasukat ja umpikengät!

Matkaseurana oli  jo tuolloin se samainen IsoHoo, joka edelleen asuu tässä saman katon alla.

Bikinikuvat eivät ole ihan sitä ominta ittiäni, mutta eihän mua tästä kukaan tunnista, niin anti mennä. Onhan sitä välillä kiva muistella nuoruutta.