Pages

torstai 26. joulukuuta 2019

JOULURUOKAA TARJOO KUNNON VÄKI




Eli meidän perheen perinteinen aaton joulumenu vuonna 2019.

JOULU 2019
Muikun- ja siianmäti, sipuli ja smetana
Sinappisilakka
Valkosipulisilakka
Glögisilli
Appelsiinisilli
Rosepippurigraavilohi
Kylmäsavulohi
Isän savustama lämminsavulohi
Keitetty peruna
Savuhovin viherpippuripatee
Waldorfinsalaatti
Rosolli ja kastike
Metsäsienisalaatti
xxx
Joulukinkku 
Sinappivalikoima
Lanttulaatikko
Porkkanalaatikko
Imelletty perunalaatikko
Punajuurilaatikko
Maksalaatikko ja puolukka
Kinkunrasva
xxx
Saaristolaisleipä
Joululimppu
Hapankorppu
voi
xxx
Kotikalja, vesi, maito



Oikeasti olen kovin tyytyväinen meidän perinteiseen joulupöytään. se on loppujen lopuksi juuri sopiva, sisältää kaiken oleellisen mutta ei silti lähde rönsyilemään liikaa. Tänä aattona ei syöty jälkiruokaa, veljen perhe unohti puolukkajäädykkeen kotiin, se nautittiin sitten joulupäivänä.

Pöydässä meitä oli vähemmän kuin pitkään aikaan. Nikoveljen perhe viettti joulun kotonaan Porvoossa, IsoHoo töissä merillä, tekopoika oli Berliinissä, eli jäljelle jäi 11kpl: Vanhempani, Natasisko, pikkuveliNuutin perhe (12, 7 ja 5veet) sekä minä ja lapset (8 ja 15 v).

Minun pyynnöstäni äiti levitti pöytään valkoisen liinan, pidän sen raikkaudesta, vaikka todellinen syy oli se, että ruokakuvat näyttävät hirveältä punaisella liinalla, joka meillä yleensä on. Äiti oli kyllä ommellut punaiset kangasservetit, ne olivat ihanaa luksusta.


Joulupöydän ruuat nautitaan kaikki istuen ja vadit kiertäen, ensin kylmät alkupalat  ja sen jälkeen kinkku ja laatikot. Alkoholia harvoin tarjoillaan aaton pöydässä, eikä siis nytkään. Joulupäivän aterian aloitimme sitten kuohuvilla glögimaljoilla ja viiniäkin oli tarjolla halukkaille (paitsi Urholle).

 
Kaikki ruuat olivat omatekoisia, paitsi kylmäsavulohi, maksapatee, voi , hapankorppu, Lassen sinappi ja maito. Sienisalaatin värkit olivat keränneet seurueen pienimmät Eino 7 ja Eemi 5 äitinsä kanssa syksyllä. Minä paistoin joulukinkun leivinuunissa ruiskuoressa. Varsinaisia huteja ei ollut, kinkku oli juuri sopivaksi paistunut meidän makuumme. Tein uuden satsin perunalaatikkoa aattopöytään eivätkä amylaasin valtiaat olleet taaskaan minulle suosiolliset, imeltymättä jäi. Ensi vuonna teen kyllä vihoviimeisen kerran, ellei imelly.










Ihania ruokamuistoja  kertyi taas ja oman perheen perinteitä. Omien lasteni valikoivuudessa on kyllä vähän sanomista. Se on vähän että kolmea en vaihda: peruna, lämminsavulohi ja kinkku ja näitäkin niukkuudella. Pitäiskö lainata pöytään ensi vuonna vaikka hirvenlihapullat?

Parhaat terveiset tulevat tietysti Korvatunturilta:


Maitotyttö ei kertaakaan sanonut aattona, eikä sen jälkeen, että hänen mielestään pukki on kyllä naapurin Olli. Hyvä, että tuli järkiinsä. Ja ihanaa, että meillä käy oikea joulupukki!

JOULUTERVEHDYS

Kuva: Viivi Lampinen
Joulupäivä vaihtuu juuri Tapaninpäiväksi, mutta olkoon tämä vaikka joulukalenterini 24. luukku, jota en ehtinyt ikinä avata. Sisältö olisi ollut kyllä tämä.

En siis ehtinyt tehdä tänä vuonna joulukortteja, ja olen siitä hirveän surullinen. Korttien tekemisestä on tullut minulle oma jo 15 vuotta keskeytymättä kestänyt traditio. Kortikseni on muodostunut valokuva, jossa siis aina ylpeänä esittelen lapsiani. Kaikki eivät varmaan piittaa lapsikorteista, mutta itselle niistä on tullut tärkeä osa joulun odotusta. 

Pitkin vuotta mietin jo teemaa, sitten marraskuussa aletaan jännittää kuvauspäivää ja kelejä, siiten jännitetään suostuuko lapset yhteistyöhön, sitten otetaan kuvia ainakin sata, että saadaan yksi onnistunut. Muokataan sitä, viedään viime hetkellä painoon ja sitten aletaan etsiä osoitteita (toki minulla on osoitetiedosto, mutta kun se on aina päivittämättä...) ja ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena kortit lähtevät viimeisenä postituspäivänä sillä kalliimmalla merkillä... viime vuonna jopa vein ne illalla ennen kymmentä postin lajittelukeskukseen, korttien anto tapahtui salaperäisesti jakelukeskuksen nurkan takana, tämä on hauska tarina, mutta en ehkä nyt kaikkea tähän kohtaan kerro.

Traditio alkoi siitä, kun minusta tuli äiti. Sitä ennen en ollut koskaan laittanut ainuttakaan joulukorttia. Minulla on valokuvausliikettä pitävä ystävä Viivi (nykyään osa KuvaSeppälää) , joka on kuvannut esim. hääni ja monia joulukorttikuvia ja lainannut mulle kameroita ja mitä vielä. Kun minusta tosiaan tuli äiti, Viivi määräsi meidät suoraan laitokselta valokuvaan. Yksi ihanista kuvista on tuo ensimmäinen kuva Urhosta isänsä olkapäällä ja siitä sain idean joulukorttiin. Ostin viinipunaisia korttikartonkeja, tulostin ihan paperille tuon ylemmän kuvan aika pienenä, liimasin kortin keskelle ja kirjoitin käsin hyvän joulun toivotukset. Siitä se sitten alkoi.

Kuva ja toteutus :Viivi Lampinen

2005 kuvaan pääsi Urhon veikiä 1v. kuva. Urho ei vielä osannut edes kävellä, mutta kovin isäntää hän tuossa nojailee ladonseinää. Eteläpohjalaisuus on minulle aina ollut mieluinen teema ja tässä kuvassa tiivistyy se kaikki.
Pahoittelen osan kuvista laatua. Ajattelin, että löydän nämä kaikki tiedostoistani suit sait, mutta osaahan piti lähteä skannailemaan, väritkin vähän vääristyvät.

Kuva ja toteuts: Viivi Lampinen

2006 halusin saada Urhon kuvaan lyhdyn kanssa, ideana, että seepiassa kuvassa palaisi lyhdyn värillinen liekki. Jouduttiin kuvata illalla, mikä on aika haastavaa liikkuvasta mallista, mutta jotain ihmeitä Viivi teki.

Kuva: Nanna Rintala, Toteutus Viivi Lampinen

2007: Ennen Urhon syntymää kävin säännöllisesti ratsastamassa Peräseinäjoella ystäväni Hellun  nuorella, persoonallisella suomenhevosella Lambertilla. Halusin tuoda joulukorttiin myös ripauksen rakkauttani hevosiin. Mulla ei silloin vielä ollut kameraa, Viivi lainasi kalustoa ja lähdettiin yks  ilta Urkin kanssa kuvaamaan talliin. Viivi sitten sommitteli kortin. Tuo Urhon kansallispuku oli mahtava, se teetettiin Urholle paitoineen. Siinä oli päästämisen varaa, joten se meni monet vuodet kaikki joulut, teetettiin vain uusi paita ja ainakin kolmet erikokoiset housut. Tästä on hauska juttu yksistä kesähäistä: Jos huomaatte, Urholla on tuossa myös Isomummalta saatu taskukello perineen (perät näkyy). Muutamia vuosia  vanhempi pikkuserkku Pyry tokaisi nähtyään Urhon, että "Kukas tuo sheriffi on?".

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2008: Inspis tuli tuosta ihanasta pipariasusta. Leivoin piparin ja vein sekä pojan, että piparin Viiville kuvattavaksi ja Viivi sitten taas vähän photoshoppaili.

Kuva: Raimo Rintala , toteutus Viivi Lampinen

2009 on yksi rakkaimmista korteistani, koska siinä on edesmennyt rottweiler urokseni Maahismetsän Aramirin Aaria aka Obelix aka Pote. Kuvan otti isäni mummolan lähimetsässä, jonne juuri sopivasti saatiin lunta ja minä toimin kuvausjärjestelijänä, käskytin koiraa ja poikaa.

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2010 olin erittäin tukevasti raskaana, Maitotyttö näki päivänvalon tammikuun 21. päivä. Halusin Urhosta halikuvan masuni kanssa ja Viivi tietysti toteutti. Tämä on noista studiokorteista lempparini.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2011 oli erikoisen rakas korttivuosi. Olihan mulla nyt kaksi ihanaa lasta. Perinteitä kunnioittaen Maitotyttökään ei osannut vielä ensimmäisessä kortissa kävellä, mutta onneksi isoveli piti pystyssä. Kortesjärven Ylikylän mummolassa, siinä päätieltä poikkeavan,  puolikaaren muotoisen kylätien korkeimmalla keskikohdalla on  isäni lapsuudenkoti. Pystyssä on vieläkin tienvarressa  vanha hirsitalo, jossa asuttiin 80- luvun alkuvuosiin saakka. Mummolaan kannettiin vesi kaivosta ja isossa tuvassa oli oikein kokkasänkykin. Tämän lapsieni isoisänisoisäisän (nyt en ole varma menikö oikein...) rakentaman talon portaille vein lapseni ja kyllä me sitten filmattiin, tuloksena miljoona ihanaa kuvaa.
Mullahan oli ollut digikamerakin jo 2009 joulusta saakka, joten ihan omalla kameralla otin ja kuvasin ja komensin lapsia, huomaan juuri, että mulla on hyvin harvoin ollut kuvausjärjestelijää matkassa, sitä olisi kyllä toisinaan tarvittu.
Olin myös löytänyt ilmaisen  PhotoScape- ohjelman netistä. Siinä on erikoisen kauniit vintagefiltterit, joilla olen saanut kuviin toivomaani vanhanajan tunnelmaa. Samoja käytän yhä.

Sillä kyllähän tässä pikkuhiljaa alkaa oman käden jälki muotoutua.


Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen


2012 kokeilin kyllä vielä aivan erilaista korttia. Inspiraationa oli tuo Maitotytön prinsessahame ja tälläistä jälkeä Viivin studiolla syntyi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2013 minulla oli itseasiassa 2 korttiversiota. Kuvasin nämä meillä sisällä ja olipas valon kanssa haasteita. Urholla on pyjama ja Hiljalla pitkä valkoinen "Lucia-yöpaita".Tuossa ekassakin oli teksti, mutta en löydä nyt sitä versiota. 

Mullahan on tavannut olla tuo neliönmallinen kortti, mutta nyt ensimmäistä kertaa unohdan kuinka paljon "rajausvaraa" sellaisen kuvan ottamisessa tarvitaan. Eli malli muuttui pystyksi suorakaiteeksi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2014 toin mukaan vähän hanurinsoittoa, jota Urho on soittanut ihan näihin päiviin asti. Juuri nyt on vähän haastellista, mutta yritän kannustaa vielä jatkamaan. Muistan tästä kuvausillasta, että lapset tappeli ihan kybällä ja minä huusin, raivosin ja kuvasin. Että Hyvää joulua vaan!

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2015 ei satanut lunta ennen joulua, ei sitten millään. Lapset pukkasin tuohon lähimettän polulle vähän Hannu ja Kerttu tyyliin (mutta pahaiset ripottelivatkin kiviä ja löysivät jouluksi kotiin!).

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2016 otettiin mun ikivanha lapsuuden potkukelkka ja kuusi mukaan. Nämäkin kuvat otettiin niin viime tipassa, että kuusi oli jo toimitettu, siksi se on noin komia kun on mun parhailta kuusikauppiailta, Reinikkaloilta Alavudelta.

Kuva: Nanna Rintala
2017 meille saapui jälleen koiranpentu, Maahismetsän Sudenkorento, eli Meimi. Tottakai Meimin piti kuvaan päästä Tästäkin kortista on kaksi versiota, toisessa Urho katsoo kameraan, mutta jotenkin tässä on vielä enemmän rakkautta ja tunnetta mukana. Kuva otettu takapihalla mettänreunas kivellä. 

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2018 eli viime jouluna meillä oli oikein kahden päivän kuvaussessio syystä, että ensimmäinen kuvauspäivä päättyi katkeriin kyyneliin (ettekä ikinä arvaa kuka itki...). Seuraavana päivänä kun sain lapset ylipuhuttua uudelleen ei menty rämmitty keskelle metsää vaan tyydyttiin  jäämään lähemmäs ja pysyi silmätkin kuivina kaikilla ja verenpaine alhaalla. 
Tästä versiosta puuttuu näköjään vielä konekirjoitusfontilla kirjatut jouluntoivotukset. En tiedä onko kuvani menossa jo liian synkiksi. Monta nauravaistakin kuvaa saatiin tällä reissulla, mutta mun mieleni tuntee käsittämättömästi vetoa noihin pula-ajanfiilis toteutuksiin.

Hyvä kun sain tehtyä tämän koosteen. Ei tarvitse joka kertaa ettiä joka paikasta. Ja tosiaan, tänä vuonna en saanut näitä aikaiseksi ja siitä olen tosi pahoillani. Varmaan ihan omaa suruani tässä suren, luulen, että tämä projekti on kaikkein tärkein minulle itselle.Viimeisenä mahdollisena kuvauspäivänä Maitotyttö tuli kuumeeseen ja ajattelin, että no se siitä sitten. Ajatuskin minulla oli jo valmiina. Niitä riittää, vaikka joskus ajatuksen realisointi kameran kautta osoittautuukin haastavaksi.

Hyvää joulua tai pitäisikö sanoa Tapaninpäivää kaikille!

Nanna ja perhe












maanantai 23. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PIPARKAKKUTALO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
23. LUUKKU: PIPARKAKKUTALO

Eikä mikään tavallinen piparkakkutalo vaan piparkakkukasvihuone. Joskus marraskuun alussa googlailin pipakakkuluomuksia ja aloin törmäillä erilaisiin kasvihuoneisiin. Olin heti, että tuollainen.
Sittemmin törmäsin myös suomalaiseen todella hienoon toteutukseen Pikku murusia - blogissa. Ja hän oli tehnyt myös PDF- tulostettavat kaavat, mikä on aivan mahtavaa! Ku ite tekee - Minnakin ehti toteuttaa omansa ja kun kerroin, että perästä tullaan, sain kaksi neuvoa:  pitää olla hyvät kaavat ja kirurginveitsi! Minnahan on oikeasti varsinainen kasvihuone-ihminen, Minnan teoksen kuva löytyy instasta.



Olen yrittänyt meinata tehdä tätä itsenäisyyspäivästä lähtien, mutta niin taas vaan meni, että kun oli meneillään viime hetken paniikki raivaus siivous, löytyikin yhtäkkiä suunnatonta aloitekykyä tämän piparkakkukasvihuoneen valmistukseen.


Jotensakin ihmettelen kuinka kaltaiseni suurpiirteinen mutkien oikaisija-tyyppi aina lankeaa tällaiseen pipertelyyn. En saa millään sellaista kaunista pikkutarkkaa jälkeä aikaan kuin monella ihailemallani piparkakkutalojen tekijällä on. Jotta saatte paremmin kiinni, niin esimerkkinä, että nuorempana olin todella kova ompelemaan. Mutta useimmiten ilman kaavoja, enkä ainakaan koskaan jaksanut harsia mitään... no, jäljestä saattaa huomata.


Jonkinlainen piparkakkujuttu  täytyy yrittää väsätä joka vuosi, Maitotyttökin sitä odottaa. Joskus se on vaan sellainen kaupasta ostettu koottavakin ollut, joka koristellaan, viime vuonna taisin tehdä sellaisen pipariseinäsilhuettikaupungin. On se yksi linnakin joskus tehty. Sillä oli puolisurullinen loppu.


Tässäkin projektissa tuli sen verran haastetta, että ei tästä mitään äiti-tytär projektia tullut. Maitotyttö kyllä ihaili luomusta estottomasti ja varsinkin misteliseppeleitä. En edes tiennyt, että se tietää mikä on misteli. Voihan Disney-joulut!


Linkki toimiviin kaavoihin on siis tuossa jutun alussa, kiitos Pikku murusia, että jaoit ne. Minäpä jaan muutaman vinkin omasta kokemuksesta:


  • Piparkakkukasvihuone on yllättävän suuri. Minä kaulitsin ja paistoin liian pienen alustan (kun siihen ei ollut kaavoja...). tein sitten tuollaisesta puunsyykuvioisesta pahvista alustan, voitelin munanvalkuaisella ja ripottelin päälle sokeria, liukkauttakin ehkäisemään.
  • Ijjunat on juuri ja juuri mitoitettu liivatelehdille. Älä suurentele niitä, tai koituu ongelmia.
  • Kiinnitin ikkunat kaupan sokeriliimalla, pikeeri olisi varmasti ajanut saman asian, kuumaa sokeria siinä ei oikein pysty käyttää. Itse osat kiinnitin toisiinsa ja alustaan kyllä sokerilla.
  • Tähän piti tulla kasveja sisälle ja pihalle, mm. vihreitä riisimuro kuusia, mutten kerenny.
  • sokkeli on tehty maapähkinän puolikkaista. Pikeerillä sai aika hyvi täytettyä kaikkia aukot, vain harjaa jouduin tilkitä hiukan vaahtokarkilla.
  • Ihan karmeat nuo kynttilät sielä sisällä, enää niitä ei saa poiskaan. Näyttävät siis liikaa siltä, että siellä on tekotuikku.
  • Tsekkaa sitten, että sulla on kaikki osat. Ensimmäisen asennusyrityksen lopputulos oli, että hoksasin, että oho, takaseinä puuttuu.
  • Taikinaa riittää just ja just 1kg, alustaan vielä 1/2 lisää. Ja liivatteita en laskenut, kun mulla on niitä sattuneesta syystä 1/2 kiloa! :)
Ja jos en huomenna ennätä enää mitään, niin Hyvää joulua!




sunnuntai 22. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: MÄTI & CO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
22.LUUKKU: MÄTI

Jos puhutaan joulupöydän extra-luxuksesta, se on minulle ehdottomasti mäti. Olen halunnut sitä tarjottavan joulukalojen joukossa aina laivaurani alkuajoilta, eli sellaiset 25 vuotta. On sekin perinne jo siis. Muistan, että äitini alussa vastusti, mutta pidinpäs pääni. 

Mäti meillä tarjotaan ihan "raakana" eli mäti ja sen tykötarpeet, smetana ja hienoksi silputtu sipuli, kukin omasta kulhostaan. Se on suurinta herkkua omasta mielestäni juuri näin ja niin vaivatonta, ei tarvitse vaahdottaa smetanaa ja tehdä mitään mätimousseja, vinkiksi kuitenkin, että sillä lailla saa mädin riittämääm isommallekin porukalle. Jouluna mädin kanssa nautitaan joko perunaa ja/tai itsetehtyä saaristolaisleipää. Rakastan mätiä kyllä kaikkina vuodenaikona ja sen kanssa on ihanaa myös paahdettu vaalea paahtoleipä ja tietenkin kuumat ja rasvaiset blinit.

Suosi kotimaista mätiä, jos vain mahdollista. Siian mäti on keltaista, muikun vähän oranssimpaa, molemmat ovat pieni"munaisia" kuten on mateenkin mäti. Kirjolohen mäti on kauniin oranssia ja paljon suurempaa (ja myös edullisempaa, itse tykkään noista pienirakeisimmista enemmän). 


Välillä on turvauduttava ulkolaiseen (usein kanadalaiseen) kun muuta ei saa käsiinsä. Joulun aikoihin minulla on onneksi salainen toimituskanava ja saan ostaa pari purkkia aivan upeaa lähimätiä, eli muikunmätiä Lappajärvestä, tuosta Pohjanmaan kummajaisesta, kirkkaasta ja syvästä meteoriittijärvestä. Se on aivan upean makuista ja ekologisesti kestävää, kuten kaikki kotimaisten vesistöjemme mädit.

Mäti on herkkä pilaantumaan, sulata se jääkaapissa ja käytä mieluummin vuorokauden kahden sisällä.


MÄTI & CO

200 g mätiä 
200 g smetanaa
1 punasipuli hienonnettuna
nmustapippuria myllystä

tarjoiluun: maalahden limppua tai muuta saaristolaisleipää

Asettele kaikki ainekset omiin kulhoihinsa. Sulata mäti jääkaapissa. jos se on pakastettua. Hienonna sipuli terävällä veitsellä.

Kokoa leivän päälle ainekset kerroksittain ja nauti!

lauantai 21. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: IMELLETTY PERUNALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
21. LUUKKU : IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Imelletty perunalaatikko osoittautuu aina vaikeaksi rastiksi. Niin nytkin. Syistä:

  • että mä odotin ensimmäistä lomapäivää ja oikein hifistelin kuinka yöllä mun laatikot imeltyy ja sitten paistan ne aamulla ja otan jumalaisessa päivänvalossa maailman ihanimpia imelletty perunalaatikko- kuvia. Arvannette, että toisin kävi. Lykkäsin laatikot uuniin kahdeksi tunniksi, kylläkin vasta 11 mais, mutta hyvinhän tässä ehtii kuvata. Menin laittamaan ulos jouluvaloja (joo siis meillä laitettiin nyt vasta jouluvalot ja sehän on toki joulun odotuksen ensimmäisiä hommia. Käsittämätöntä, että multa on jo viikon verran kyselty, että "no joko teillä on kaikki valmiina joulua varten?" Minkälaisena ihmisenä ne mua pitää? Mä en ikinä kysyisi keneltäkään tuota kysymystä...ja tiedän jo nyt että aatonvastaisena yönä mä paketoin viimeisiä lahjoja puoli neljältä). No siis siinähän menikin vähän kauemmin ja lopuksi laatikot paloo pinnasta (jouduin poistamaan palaneen letareen  tuosta pinnasta) ja yhtäkkiä oli hämärää. Onneksi oli jouluvalot, että näki tulla pihalta tupahan. Olis ne komiat kuvat olletkiin kiva yllätys. Alan jo tottua tähän laatuun.
  • että meillä ei syöty lapsuudessa kai ollenkaan perunalaatikkoa, tai enhän mä tenavana piitannu mistään laatikosta. Nykyään on kun miehen suku on kovia perunalootafaneja. Mutta kun mä en oikeasti tiedä miltä sen pitäis maistua.  Niin miten sä teet sitten hyvää imellettyä perunalaatikkoa?
  • että se on teknisesti ihan hyytävän vaikeaa. Tai teoriassa. Olen viime vuodet hengaillut töiden puolesta ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyvien kemistien ja muiden perunatieteilijöiden kanssa. Se reaktio mikä imeltää perunalaatikon on beta-amylaasi ja alfa-amylaasi, ensimmäinen tarttee 62-65 asteen lämpötilan ja jälkimmäinen 70-74. Sitten kun mittari näyttää yli 75 niin kaikki on ohi. Mutta millä ihmeen livulla ne on ennenvanhaan kylmissä tuvissa saanut tuon optimaalisen, aika korkean lämmön aikaan? Kun se on himppasen vaikiaa nykyäänkin.
Mutta niin sitä vaan tehdään perunalaatikkoa ja toivotaan, että kuu on oikias asennos. Ja perunootten lajike oikia. Että kuulemma jauhoosia, mutta sitte taas joku sanoo, että Rosamundasta tuloo mautonta.

Onneksi mä en tiärä miltä sen pitääs maistua. Perunalaatikon teos ei kannata muutenkaan sooloilla. On tärkeää, että perunat keitetään kuorineen ja suolatta, suola ja voi ja maito lisätään imellyttämisen jälkeen ja tietenkään ei saa jättää pois vehnäjauhoja, koska sen lisääminen aloittaa justiin sen amylaasin. Mutta aina voi lisätä siirappia jos amylaasit epäonnistuu...



IMELLETTY PERUNALAATIKKO
1 1/2 kg  jauhoisia elikkä tärkkelyspitoisia perunoita
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa, 
3 rkl voita
5 dl maitoa 
(sitä siirappia)

  1. Keitä perunat kuorineen ja ilman suolaa kypsäksi. Säästä keitinvesi.
  2. Kuori perunat lämpiminä, heti kun kykenet.
  3. Soseuta lämpimät perunat esim sauvasekoittimella muusiksi, lisää keitinvettä niin, että saat sopivan paksuisen, normi muusin.
  4. Tarkista, että muusin lämpötila on alle alle 65. Sekoita mukaan  jauhot ja imellytä kansi päällä esim. uunissa joka on 70 asteessa. Imeltymiseen menee ainakin 4-5 tuntia, voi hyvin jättää muusin yöksi imeltymään. Digimittari on ihan hyvä laittaa hälyyttämään jos lämpö uhkaa nousta korkealle.
  5. Imeltynyt muusi muuttuu lieväksi ja kiiltäväksi ja makeaksi.
  6. lisää imeltyneeseen muusiin maito, voi ja suola ja sekoita, tässä vaiheessa se on ihan lusikoitavaa velliä.Jos imellytys ei ole onnistunut, nyt sitä siirappia jokunen ruokalusikallinen.
  7. Paista voidellussa astiassa 175 asteessa 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu kovin, joten täytä vuoka vain 1/3 osaa.
  8. Perunalaatikko säilyy 3-4 päivää. Jos haluat sen pakastaa, pakasta massa ennen paistoa. Miksi? En tiedä, mutta kaikki sanoo näin.


Ja hilpeäksi lopuksi vielä puhelimella otettu kuva liesituulettimen valon alla. Kyllon komiaa!

Ystäväni Nelle on muuten tehnyt hienon jutun aiheesta Imelletty perunalaatikko.

Minä jourun lopettamaan sanoihin: Syökää lanttulaatikkoa!



perjantai 20. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULULIMPPU


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
20.LUUKKU: JOULULIMPPU


Joululimppu? Se on pyöreä ja tumman tahmean, joskus melkein mustan kuoren peittämä, ihanasti mausteinen joululeipä. Justiin se, joka aaton ja joulupäivän välisenä yönä voidellaan ensin reilusti kylmällä voilla, sitten omatekoisella sinapilla ja kaiken kruunuksi lätkäistään siivu joulukinkkua. Ai autuutta, mikä hetki (älä unohda kylmää maitoa)! Ei haittaa vaikka kämmenselkä jää aivan tahmaiseksi kun olet ujuttanut muovipussista limpunsiivuja (itseasiassa Kummityttö Riina oli sanonut äidilleen/tädilleni, että se tahmatassulimppukäsiosuus on ihan pakollinen osa joulua).


Taidatte jo tietää, että olen maharottoman kova leipäihminen. Niinpä joulunakin leipä on tärkeässä osassa joulupöydässä. Vakioksi on muodotunut kolmen leivän kori. Siinä on joululimppua, saaristolaisleipää ja hapankorppua ja oikeaa voita. Ja minä muuten syön jokaista noista leivistä jouluaterialla.  Äitini tekee yleensä 2 joululimppua jo etukäteen pakkaseen, samoin saaristolaisleipää, jonka teko on hullun helppoa, kai sen tiesitte?

Tänään leipaisin molempia ja voi tätä ihanaa makean mausteista hajua täälä kotona!
Niin, eikä se joululimpunkaan teko ole vaikeaa!


JOULULIMPPU
2 kpl

5 dl piimää
50 g hiivaa
1dl tummaa siirappia
2 tl fenkolia
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl anista
1 tl kuminaa
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
7-8 dl vehnäjauhoja

Valele 1/2 dl siirappia, 1/2 dl vettä seoksella paiston aikana

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi eli 37 asteeseen. Murenna ja liota hiiva sekaan.
2. Lisää siirappi ja mausteet.
3. Alusta taikinaan mukaan ruis- ja vehnäjauhot ja vaivaa taikinaksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
4. Painele jauhotetulla leivinalustalla ilmat pois taikinasta ja muotoile kaksi pyöreää limppua. Kohota vielä 1/2 h.
5. Paista limput uunin alatasossa, 175 asteessa. 20 min kuluttua voit alkaa voidella limppua siirappivedellä 5-10 min. välein. Limpun paistoaika on n. 50-60 min.



torstai 19. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: KOTIKALJA


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
19.LUUKKU: KOTIKALJA

Kyllä se niin on, että yhtä en vaihda, ja se on kotikalja! Kotikaljarakkaus tekee joulun juomavalinnoista niin helppoa.

Ei nimittäin ole mitään sen parempaa kuin oikein kylmä, sopivan hapokkaaksi käynyt makea kotikalja jouluruokien kanssa. True match made in heaven.

Olen aika kummajainen siinä, että en oikein tykkää aattona enkä joulupäivänä nauttia mitään alkoholipitoista, en tiedä, se on osa minua ja minun joulunviettoani, enkä yhtään jää kaipaamaan jälkiruokakonjakkia tai afterpukki-wiskiä, voinhan minä niitä ottaa joku toinenkin päivä. Eikä minusta edes viini, olipa se kuinka herttaisen marjaista ja pehmeää tahansa, oikein natsaa laatikoiden ja kinkun kanssa. Alkukalojen kanssa ymmärrän vielä hyvän oluen, mutta...


Kaljaa voi valmistaa kahdella tavalla, uutteesta tai maltaasta. Molemmat varsinaisia lähituotteita mulle, koska Laihian Mallas niitä Suomessa valmistaa (no, olisi se Koskenkorvakin mun lähituote ja Kyrö Distilleryn tuotteet...).

Kotikalja on ihana perinteinen juhlien ja pitojen juoma (oi mikä suksee se oli kesällä Urho15v:n rippijuhlissa kuumana kesäpäivänä!) ja vielä sitä tapaa monissa lounasravintoloissakin, silloin pitää kyllä tietää, kannattaako ottaa, eli onko itse tehtyä, teollinen on nimittäin aina ihmeen kitkerää. Siis aina. En ole vielä valmista hyvää pullosta löytänyt.

Molempien käymisaika on aika sama, eli kumpikaan ei ole toista nopeampi, uute kenties himpun verran "siistimpi" ja onnistumis% tasaisempi. Kalja ei nimittäin aina onnistu, joskus se ei vaan lähde käyntiin ja sitten se on kitkerää ja flattiä, mutta sekin juodaan. Muistan ainakin yhden joulu kun kotikalja oli niin erinomaista, että se äänestettiin perheessämme jouluruokien parhauskisassa ensimmäiselle sijalle. Maltaiden kanssa hääriessä syntyy, no, valtava määrä mäskiä, sen voi tietysti hyödyntää joululimppujen leivonnassa.



Uutepakkauksesta saat  3x 3 l kotikaljaa ja lisäksi tarvitsen vain sokeria,  selkeät ohjeet löytyvät pakkauksesta.
Selkeät ovat ohjeet myös mallaspussissa.


KOTIKALJA
 5 l vettä
 3 dl kaljamaltaita
2 dl sokeria
1/2-1 tl hiivaa tai 1/4 tl kuivahiivaa.

Kiehauta vesi ja kaada maltaiden ja sokerin päälle. Anna maustua ja jäähtyä kädenlämpöiseksi (37 astetta hiiva 40 astetta kuivahiiva).
Murenna hiiva ja lisää nesteeseen.
Peitä liinalla ja anna käydä lämpimässä vedottomassa paikassa 12-24 h.
Siivilöi, pullota ja laita viileään. Valmista juotavaksi seuraavana päivänä.

Kaljaa varten on kätevä ostaa yksi isompi muovikanisteri (esim 5 l), käteviä astioita kaljalle ovat myös puhtaaksi pestyt Mehukattipullot. Tarjolle tietysti kauniiseen lasikannuun.  


Ja sitten on aika nostaa lasillinen: Onneksi olkoon rakas isäni tasavallan presidentti Niinistön sinulle tänään myöntämästä lääkintöneuvoksen arvonimestä!