Pages

torstai 26. joulukuuta 2019

JOULUTERVEHDYS

Kuva: Viivi Lampinen
Joulupäivä vaihtuu juuri Tapaninpäiväksi, mutta olkoon tämä vaikka joulukalenterini 24. luukku, jota en ehtinyt ikinä avata. Sisältö olisi ollut kyllä tämä.

En siis ehtinyt tehdä tänä vuonna joulukortteja, ja olen siitä hirveän surullinen. Korttien tekemisestä on tullut minulle oma jo 15 vuotta keskeytymättä kestänyt traditio. Kortikseni on muodostunut valokuva, jossa siis aina ylpeänä esittelen lapsiani. Kaikki eivät varmaan piittaa lapsikorteista, mutta itselle niistä on tullut tärkeä osa joulun odotusta. 

Pitkin vuotta mietin jo teemaa, sitten marraskuussa aletaan jännittää kuvauspäivää ja kelejä, siiten jännitetään suostuuko lapset yhteistyöhön, sitten otetaan kuvia ainakin sata, että saadaan yksi onnistunut. Muokataan sitä, viedään viime hetkellä painoon ja sitten aletaan etsiä osoitteita (toki minulla on osoitetiedosto, mutta kun se on aina päivittämättä...) ja ennemmin sääntönä kuin poikkeuksena kortit lähtevät viimeisenä postituspäivänä sillä kalliimmalla merkillä... viime vuonna jopa vein ne illalla ennen kymmentä postin lajittelukeskukseen, korttien anto tapahtui salaperäisesti jakelukeskuksen nurkan takana, tämä on hauska tarina, mutta en ehkä nyt kaikkea tähän kohtaan kerro.

Traditio alkoi siitä, kun minusta tuli äiti. Sitä ennen en ollut koskaan laittanut ainuttakaan joulukorttia. Minulla on valokuvausliikettä pitävä ystävä Viivi (nykyään osa KuvaSeppälää) , joka on kuvannut esim. hääni ja monia joulukorttikuvia ja lainannut mulle kameroita ja mitä vielä. Kun minusta tosiaan tuli äiti, Viivi määräsi meidät suoraan laitokselta valokuvaan. Yksi ihanista kuvista on tuo ensimmäinen kuva Urhosta isänsä olkapäällä ja siitä sain idean joulukorttiin. Ostin viinipunaisia korttikartonkeja, tulostin ihan paperille tuon ylemmän kuvan aika pienenä, liimasin kortin keskelle ja kirjoitin käsin hyvän joulun toivotukset. Siitä se sitten alkoi.

Kuva ja toteutus :Viivi Lampinen

2005 kuvaan pääsi Urhon veikiä 1v. kuva. Urho ei vielä osannut edes kävellä, mutta kovin isäntää hän tuossa nojailee ladonseinää. Eteläpohjalaisuus on minulle aina ollut mieluinen teema ja tässä kuvassa tiivistyy se kaikki.
Pahoittelen osan kuvista laatua. Ajattelin, että löydän nämä kaikki tiedostoistani suit sait, mutta osaahan piti lähteä skannailemaan, väritkin vähän vääristyvät.

Kuva ja toteuts: Viivi Lampinen

2006 halusin saada Urhon kuvaan lyhdyn kanssa, ideana, että seepiassa kuvassa palaisi lyhdyn värillinen liekki. Jouduttiin kuvata illalla, mikä on aika haastavaa liikkuvasta mallista, mutta jotain ihmeitä Viivi teki.

Kuva: Nanna Rintala, Toteutus Viivi Lampinen

2007: Ennen Urhon syntymää kävin säännöllisesti ratsastamassa Peräseinäjoella ystäväni Hellun  nuorella, persoonallisella suomenhevosella Lambertilla. Halusin tuoda joulukorttiin myös ripauksen rakkauttani hevosiin. Mulla ei silloin vielä ollut kameraa, Viivi lainasi kalustoa ja lähdettiin yks  ilta Urkin kanssa kuvaamaan talliin. Viivi sitten sommitteli kortin. Tuo Urhon kansallispuku oli mahtava, se teetettiin Urholle paitoineen. Siinä oli päästämisen varaa, joten se meni monet vuodet kaikki joulut, teetettiin vain uusi paita ja ainakin kolmet erikokoiset housut. Tästä on hauska juttu yksistä kesähäistä: Jos huomaatte, Urholla on tuossa myös Isomummalta saatu taskukello perineen (perät näkyy). Muutamia vuosia  vanhempi pikkuserkku Pyry tokaisi nähtyään Urhon, että "Kukas tuo sheriffi on?".

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2008: Inspis tuli tuosta ihanasta pipariasusta. Leivoin piparin ja vein sekä pojan, että piparin Viiville kuvattavaksi ja Viivi sitten taas vähän photoshoppaili.

Kuva: Raimo Rintala , toteutus Viivi Lampinen

2009 on yksi rakkaimmista korteistani, koska siinä on edesmennyt rottweiler urokseni Maahismetsän Aramirin Aaria aka Obelix aka Pote. Kuvan otti isäni mummolan lähimetsässä, jonne juuri sopivasti saatiin lunta ja minä toimin kuvausjärjestelijänä, käskytin koiraa ja poikaa.

Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen

2010 olin erittäin tukevasti raskaana, Maitotyttö näki päivänvalon tammikuun 21. päivä. Halusin Urhosta halikuvan masuni kanssa ja Viivi tietysti toteutti. Tämä on noista studiokorteista lempparini.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2011 oli erikoisen rakas korttivuosi. Olihan mulla nyt kaksi ihanaa lasta. Perinteitä kunnioittaen Maitotyttökään ei osannut vielä ensimmäisessä kortissa kävellä, mutta onneksi isoveli piti pystyssä. Kortesjärven Ylikylän mummolassa, siinä päätieltä poikkeavan,  puolikaaren muotoisen kylätien korkeimmalla keskikohdalla on  isäni lapsuudenkoti. Pystyssä on vieläkin tienvarressa  vanha hirsitalo, jossa asuttiin 80- luvun alkuvuosiin saakka. Mummolaan kannettiin vesi kaivosta ja isossa tuvassa oli oikein kokkasänkykin. Tämän lapsieni isoisänisoisäisän (nyt en ole varma menikö oikein...) rakentaman talon portaille vein lapseni ja kyllä me sitten filmattiin, tuloksena miljoona ihanaa kuvaa.
Mullahan oli ollut digikamerakin jo 2009 joulusta saakka, joten ihan omalla kameralla otin ja kuvasin ja komensin lapsia, huomaan juuri, että mulla on hyvin harvoin ollut kuvausjärjestelijää matkassa, sitä olisi kyllä toisinaan tarvittu.
Olin myös löytänyt ilmaisen  PhotoScape- ohjelman netistä. Siinä on erikoisen kauniit vintagefiltterit, joilla olen saanut kuviin toivomaani vanhanajan tunnelmaa. Samoja käytän yhä.

Sillä kyllähän tässä pikkuhiljaa alkaa oman käden jälki muotoutua.


Kuva ja toteutus: Viivi Lampinen


2012 kokeilin kyllä vielä aivan erilaista korttia. Inspiraationa oli tuo Maitotytön prinsessahame ja tälläistä jälkeä Viivin studiolla syntyi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2013 minulla oli itseasiassa 2 korttiversiota. Kuvasin nämä meillä sisällä ja olipas valon kanssa haasteita. Urholla on pyjama ja Hiljalla pitkä valkoinen "Lucia-yöpaita".Tuossa ekassakin oli teksti, mutta en löydä nyt sitä versiota. 

Mullahan on tavannut olla tuo neliönmallinen kortti, mutta nyt ensimmäistä kertaa unohdan kuinka paljon "rajausvaraa" sellaisen kuvan ottamisessa tarvitaan. Eli malli muuttui pystyksi suorakaiteeksi.

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2014 toin mukaan vähän hanurinsoittoa, jota Urho on soittanut ihan näihin päiviin asti. Juuri nyt on vähän haastellista, mutta yritän kannustaa vielä jatkamaan. Muistan tästä kuvausillasta, että lapset tappeli ihan kybällä ja minä huusin, raivosin ja kuvasin. Että Hyvää joulua vaan!

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2015 ei satanut lunta ennen joulua, ei sitten millään. Lapset pukkasin tuohon lähimettän polulle vähän Hannu ja Kerttu tyyliin (mutta pahaiset ripottelivatkin kiviä ja löysivät jouluksi kotiin!).

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala

2016 otettiin mun ikivanha lapsuuden potkukelkka ja kuusi mukaan. Nämäkin kuvat otettiin niin viime tipassa, että kuusi oli jo toimitettu, siksi se on noin komia kun on mun parhailta kuusikauppiailta, Reinikkaloilta Alavudelta.

Kuva: Nanna Rintala
2017 meille saapui jälleen koiranpentu, Maahismetsän Sudenkorento, eli Meimi. Tottakai Meimin piti kuvaan päästä Tästäkin kortista on kaksi versiota, toisessa Urho katsoo kameraan, mutta jotenkin tässä on vielä enemmän rakkautta ja tunnetta mukana. Kuva otettu takapihalla mettänreunas kivellä. 

Kuva ja kuvankäsittely: Nanna Rintala
2018 eli viime jouluna meillä oli oikein kahden päivän kuvaussessio syystä, että ensimmäinen kuvauspäivä päättyi katkeriin kyyneliin (ettekä ikinä arvaa kuka itki...). Seuraavana päivänä kun sain lapset ylipuhuttua uudelleen ei menty rämmitty keskelle metsää vaan tyydyttiin  jäämään lähemmäs ja pysyi silmätkin kuivina kaikilla ja verenpaine alhaalla. 
Tästä versiosta puuttuu näköjään vielä konekirjoitusfontilla kirjatut jouluntoivotukset. En tiedä onko kuvani menossa jo liian synkiksi. Monta nauravaistakin kuvaa saatiin tällä reissulla, mutta mun mieleni tuntee käsittämättömästi vetoa noihin pula-ajanfiilis toteutuksiin.

Hyvä kun sain tehtyä tämän koosteen. Ei tarvitse joka kertaa ettiä joka paikasta. Ja tosiaan, tänä vuonna en saanut näitä aikaiseksi ja siitä olen tosi pahoillani. Varmaan ihan omaa suruani tässä suren, luulen, että tämä projekti on kaikkein tärkein minulle itselle.Viimeisenä mahdollisena kuvauspäivänä Maitotyttö tuli kuumeeseen ja ajattelin, että no se siitä sitten. Ajatuskin minulla oli jo valmiina. Niitä riittää, vaikka joskus ajatuksen realisointi kameran kautta osoittautuukin haastavaksi.

Hyvää joulua tai pitäisikö sanoa Tapaninpäivää kaikille!

Nanna ja perhe












5 kommenttia:

  1. Olemme tunteneet jo aika monta vuotta, sen todistaa se, miten moni kuva oli tuttu minullekin <3 Vähän aattelin, että onko minut pullautettu listalta poies, mutta nyt uskon ettei ole. :D Hyvää joulunjatkoa!

    VastaaPoista
  2. ❤️en minä pullauttele ystäviäni...toivottavasti nähdään, pian, on tainnut tämä vuosi mennä ilman

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana postaus! Kirjailijaksikin Sinusta olisi,kun vain aika riittäisi

    VastaaPoista
  4. On nämä kyllä ihania! Kiitos kun jaoit! Ota tämä yksi välivuosi siltä kantilta, että saapahan ihmiset näkemään kuinka tärkeitä kortteja ovat! Minä kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä lapsi/ihmis-kortit ovat ihan parhaita. Ja harmittelen että ne aina loppuvat siihen kun lapset kasvavat. Eikä aikuisia ole koskaan. Olisi kiva saada kaikista kuvia ;) Edelleen muistan ihan parhaana korttina yhden ystävän aikoinaan lähettämän joulukortin, jossa koko perhe poseerasi joulupukin kanssa kesän helteessä Rovaniemellä. Siihen mahtui mököttävät ja coolit teinit ja kaikki <3

    Minäkin pidin välivuoden korteissa tänä vuonna, tosin ihan postin takia. Tuli sellainen tunne että olkoon tämä vuosi välivuosi. Tasan kaksi korttia lähetin, isotädilleni dementiaosastolle ja sedälleni jonka kanssa ei muuten tule soiteltua.

    VastaaPoista