Pages

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

VAIN YKSI RESEPTI - JA ARVONTA


Jos aiot testata vain yhden tämän kirjan resepteistä, anna sen olla tämä.

Jos kirjan tekijä loihevi näin lausumaan, niin minä olen kyllä ensimmäinen ottamaan vinkistä vaarin. Erja Ariela Säkkinen on bloggaajakaverini Andalusian auringosta; ihan mahdottoman taitava sanankäyttäjä, useammallakin kielellä,  ruuallarakastaja (kuten minäkin), ja taitavaksi valokuvaajaksi kehittynyt maailmankiertolainen jonka matkatarinat kuvaavat elämää ja ruokalistoja Andalusiasta Pohjois-Afrikan kautta Lähi-Itään. Ja nyt tuore esikoiskeittokirjailijatar, kun WSOY julkaisi Arielan Andalusian auringossa - kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin. 




Kirja on kaunis, värikäs ja täynnä hurmaavia tarinoita  ja huomioita alueilta. Reseptit eivät päästä välttämättä kokkaajaansa kaikkein helpoimmalla, mutta ne kyllä palkitsevat tuoreudellaan, ihan kodin perusreseptikokoelma kirja ei nimittäin todellakaan ole. Paitsi jos nyt satu olemaan vaikka Sevillasta, Jaffasta, Tangerista tai Betlehemistä kotoisin.  Ja joku aina on. Nämä  annokset on jonkun syyrialaisen perheen lohturuokaa, vaikka yhtä eksoottisia meille kuin aladopi heille (mistähän mä tuon vertauksen vetäisin?).

Nykyään innostun keittokirjoissa tarinoista reseptien välillä. Kirjan reseptimaailma tuo itsellekin muistoja Lähi-Idän ruuista, mutta se mikä saa hyppimään tasajalkaa riemusta on se, että kirjasta löytyy niin monta reseptiä nevö hööd- osastolta. Ruokalajeja, josta en oo kuullukkaan, saati sitten maistanut.  Mikä ihana kolaus kaikkien keittiöiden asiantuntija-itsetuntooni, niin virkistävää!





Ja se resepti mihin alussa viittasin on Shish Barak. Koskaan kuullutkaan näistä lammastäytteisistä tortellinin tapaisista jauhonyssyköistä, jotka kypsennetään jugurttiliemessä. Ja kun Ariela vielä vakuuttaa nyyttien olevan järkky hyviä: Jos aiot testata vain yhden tämän kirjan resepteistä, anna sen olla tämä.
Ei mulla ollut mitään muuta mahdollisuutta. Ainoastaan kaduttaa se, että valitsin reseptin, jonka teko-ohje on pitempi kuin beduiinin teltan masto. Nyt joudun sen tähän kopioimaan. Ja on yö.

Mutta resepti. Se oli eksoottinen, maistuva, täyttävä ja taatusti jokun palestiinalaisperheen suosikkiateria. Eikä mitenkään monimutkainen pituudestaan huolimatta. Tietysti tottumattomat sormet saivat nyyttitehtaaseen uppoamaan melkein tunnin, mutta vaiva palkittiin syömisvaiheessa.

Ai niin ja katumus numero 2: Keiton pinnalle piti ripotella za'ataria ja minä unohdin!!!! 


SHISH BARAK
resepti Erja Ariela Säkkinen: Andalusian auringossa
 4-6 :lle n. 52 (sain kyllä 10 enemmän, johtunee muotin koosta)

Taikina
5 dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1/2 dl öljyä
2- 2 1/4  dl  vettä

Täyte
1 sipuli hienonnettuna 
1 1/2 tl bokharat-mausteseosta
250 g lampaan jauhelihaa
1 1/2 tl kuivattua minttua
3/4 tl suolaa
Paistamiseen
muutama rkl ruokaöljyä

Kastike
1 kg turkkilaista jugurttia
2 dl vettä
3 rkl öljyä
3 isoa valkosipulinkynttä
3 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1 tl mustapippria

Tarjoiluun
Za'ataar mausteseosta
paahdettuja pinjansiemeniä
tuoretta korianteria

Valmista taikina. Sekoita jauhot ja suolakeskenään. Lisää öljy ja sekoita murumaiseksi. Lisää vesi ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Hiero muutama rkl (kyllä kai 1 riitti?) ruokaöljyä taikinan pintaan. Jätä lepäämään peitettynä ja valmista sillä välin täyte.

Kuumenna öljy pannussa. Kuullota sipuli, lisää mausteseos ja muutaman minuutin päästä jauheliha, minttu ja suola. Kypsennä 10 min.

Jaa kuoritaikina 4 osaan ja pidä muut osat peiton alla kun työstät yhtä. Ota muotilla (pieni juomalasi?) n. 6 cm (mulla muotti 5cm) ympyröitä ohueksi kaulitusta taikinasta.
Täytä n. tl täytettä ja nipistä kiinni puolikuuksi. Käännä alareunan sakarat sakarat nyytin taakse ja nipistä kiinni. Peittele kunnes valmiita kypsennykseen.

Kaada kastikkeen jogurtti ja vesi kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa kuplia. Kuumenna öljy pienellä pannulla ja kuullota siinä korianteri ja valkosipuli.

Sekoita sitruunamehu jogurttiin. Lisää valkosipuli-korianteri-öljyseos ja mausta.

Lisää taikinanyytit ja kypsemnnä 20 min hiljaa poreillen.

Ripottele päälle za'ataria, pinjansiemenet ja korianteria. Tarjoa sellaisenaan tai riisin kera.

(anteeksi, lyhentelin reseptin käänteitä hiukan laiskuuksissani, täydellinen resepti löytyy kirjasta, mikäli ilmaisin jotain ei ymmärrettävästi.)



Onnea Ariela onnistuneesta kirjaprojektista! Olet liittynyt upeiden bloggaaja-keittokirjailijoiden joukkoon. Resepti, tekstit ja kuvat!

Kommentoipa oma tervehdyksesi Arielalle sunnuntaihin 26.3 mennessä tähän postaukseen. Arvon kommentoijien kesken yhden kappaleen tätä kaunista kirjaa. Kirjan toimittaa kustantaja.

P.S. Unohdin mainita, että on erityisen vikkelä huumorintajussaan tämä Ariela. Siitä oon aina tykänny hänen teksteissään!

P.S.P.S ettei nyt syntyisi mitään väärinkäsityksiä, niin tästä kirjasta kokeillaan vielä useampaa muutakin reseptiä

P.S.P.S.P.S  mustapippuria, paprikaa, jeeraa, korianterinsiemeniä, neilikkaa., muskottia, kanelia, kardemummaa = Bokharat

Kirja on arvostelukappale kustantajalta

35 kommenttia:

  1. Wau mikä kirja!
    Marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Wow..hieno kirja ja ihanat reseptit!

    emmiina67@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen uusi teos, ja tuttu blogi. Oisi ihana päästä tutustumaan kirjaan. =) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja pitää kyllä tässä vielä hankkia. Vaikutta niin mielenkiintoiselta ja tykkään bloginkin tyylistä :-)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen kirja...uutta ihanaa pullollaan. Terkuin Mervi K

    VastaaPoista
  6. Ihana kirja ja peukku pystyssä.
    rhilonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Toi oli kyllä ihan huippu hyvää! Ja kirja on muutenkin aivan ihana <3

    VastaaPoista
  8. Ariela kiittää mitä nöyrimmin :-)

    Ihana että maistui. Tuota väkertelin myöskin julkkareihin (ei muuten kovinkaan hyvä idea näin jälkeenpäin ajateltuna ottaen huomioon että se tosiaan on varmasti koko kirjan työläin resepti!) mutta siitä tuli kyllä kaikkien sitä maistaneiden suosikki <3

    VastaaPoista
  9. Juuri kolahti kirja postiluukusta. En ole ehtinyt vielä edes korkata sitä..!

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea ja kiitokset upeasta kirjasta! Nälkä tulee jo kuvia katsellessa. Ihana saada erilainen ja ihana kirja kokkailun kaveriksi!

    VastaaPoista
  11. Näyttääkin niin upealta tuo keittokirja! Ehdottomasti tahtoisin omaankin hyllyyni,tai keittiön pöydälle ennemmin:)
    niinun@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Pääsin jo maistamaan. Olipas maukas ja monivivahteinen ruoka.
    Mielenkiintoa muihinkin resepteihin.

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoisia reseptejä. Nuoret tykkäisivät.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ooh, kuulostaa ihanalta kirjalta! Itse olen noilta seuduilta käväissyt vain Andalusiassa ja Tangerissa joten kirjasta löytyisi varmasti paljon kaivattua eksotiikkaa ja inspiraatiota.

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoisia reseptejä ja uusia makuja. Kuulostaa hyvältä!
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kirja näyttää ja kuulostaa yhtä ihanalta tapaukselta kuin kirjoittaja itse <3

    VastaaPoista
  17. Ää, pakko saada tää kirja! Niin odotettu tapaus.
    nailswonderland2011@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi, ihana opus! Mukaan arvontaan.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  19. Kiinnostava ja ihanan näköinen kirja! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kiinnostavia reseptejä. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Hyvän näköinen kirja ja resepti. Olisi kiva tutustua kirjan muihin resepteihin ja kokeilla niitä. Joten arvonnassa mukana.
    71sari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Vaikuttaa hyvältä teokselta :) Mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Kyllä kiitos...vaikuttaa tosi hyvältä keittokirjalta. Olen jo pitkään seurannut Andalusia-blogia ja kokeillut Arielan reseptejä ja toimiviksi todennut. Terveisiä Maalaisbistro-Annelta.

    VastaaPoista
  24. Varmasti täynnä herkullisia respetejä :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Itselläni kirja jo onki. Ensimmäisenä testiin pääsi ihastuttava munakoisopyree lampaan ja granaattiomenan kera.

    VastaaPoista
  26. Yhden kerran Israelissa käyneenä 20 vuotta sitten, ihastuin itäisen makuihin. Olisi mukavaa päästä kokeilemaan uusia reseptejä. rili.kemppainen at Gmail piste com.

    VastaaPoista
  27. Tämä kirja kiehtoo ja kiinnostaa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Seuraan blogia säännöllisesti ja oon useita ruokia tehnytkin. Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  29. Espanjan maut Pohjois-Afrikkalaisella twistillä. Wau. Mukana arvonnassa!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  30. Ihanan kuuloinen kirja :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ai että, vaikuttipa herkulliselta! Kirjaa olisi mukava päästä testaamaan mutta ensihätään käyn tutustumassa Arielan blogiin, josko tarttuisi lisää Pohjois-Afrikkalaisia herkkureseptejä haaviin:)

    VastaaPoista
  32. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kiitos kaikille. Arvonnan voitti kommentti nro 23, eli Maalaisbistron Anne!

    VastaaPoista
  34. Mäkin oon tehnyt näitä jo kolmasti! :) Ja syönyt vielä julkkareissakin. On ihan parhaita! Mutta hei, kannattanee korjata reseptiä; suolaa kentie teelusikallisia desilitrojen sijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pohjanmaalla laitethan suolaa, laitethan kunnolla! Kiitos mä korjaan...

      Poista