Pages

maanantai 20. maaliskuuta 2017

SANNAN RUOKAKASSI PELASTI NANNAN


Juhuu! Nyt se on täällä meilläkin. Kun kiire painaa päälle, avun arjen ruoka-ongelmiin tuo kotiin kannettava Sannan ruokakassi resepteineen. Postaus on kaupallinen yhteistyö Sannan ruokakassi -palvelun kanssa.


Ihan ei ostokset mahtuneet yhteen paperikassiin, muovipussi kantoi loput

Kassin purku: äitin pieni joulu keskellä arkea

SANNAN RUOKASSI

Sannan ruokakassi oli kyllä varsinainen viikon pelastus.  Koko perhe tuli kotiin samana maanantai-iltapäivänä; Urho ja minä Viking Race -kisareissulta Hollannista (jiihaa, Urho sijalla 7. maailman suurimmassa nuorten luistelukisassa), IsoHoo meriltä ja Maitotyttö mummolasta ja Turun reissulta, kaapit ammottivat tyhjyyttä ja tavallinen get together- nahinointi kotiinpääsyn kunniaksi oli odotettavissa (vrt. lauman järjestäytyminen). Täydellä vatsalla nahinointikin on mukavampaa, ja samoilla saranoilla kotiin toimitettu ruokakassi pelasti illan ja koko tulevan kiireisen kaikki-työt-rästissä-viikon.  

Ja kyllä, ruokabloggaaja ei hänkään välty arjen kurimukselta. Joskus on kertakaikkisen vaikea edes EHTIÄ miettimään, mitä tänään syötäisiin. Ei tahdo eikä jaksa. Mäkkäri, here we come ja omatunto soimaa.

Ruokakassinkaan avulla ei päästy ihan auvoiseen koko perhe kokkaa yhdessä -tilaan. Mutta äiti kyllä niin kiittää ja kumartaa, että sai kantaa pöytään kotona valmistetun aterian joka ilta; ihan vielä nautinkin siitä, että joku oli tehnyt ajatustyön ja ostokset puolestani.

Jauhelihapizza maistuu koko perheelle, sitä oli twistattu ihanasta lähi-idän suuntaan mausteilla, tuoreella oreganolla ja valkosipulisella jugurttikastikkeella. Iso-Hoon suosikki. Pohja tuli kätevästi tuubista ja oli hyvä!

MISTÄ SITÄ SAA?

Yleensä nämä ruokakassi-palvelut toimivat vain pääkaupunkiseudulla, mutta Sannan kassia toimitetaan myös Tampereen, Turun, Lahden, Vaasan ja Jyväskylän alueelle. Ja tänne Seinäjoelle. Jippii! Sanna Ruokakassi-sivuilla voit kokeilla postinumeron avulla oletko toimitusalueella.




Pussissa oli 4 illallista, yksi niistä oli tarkoitettu riittämään 2 päivälle. Tässä pussissa se oli kana hapanimeläkastikkeessa täysjyvä-jasminriisillä.

ONKO NIITÄ ERILAISIA ERI TARPEISIIN?

Kasseja löytyy eri kokoisia, perhekassia, pikakassia ja gluteenitonta. Itse testasin 5 päivän 4 hengen ruokakassin. Reseptit olivat houkuttelevia ja  kassien sisältö laadukasta. Vain esimerkiksi kotimaista lihaa: kassistani löytyi pientilapossua, luomujauhelihaa, Naapurin maalaiskanaa ja juurekset ja kasvikset olivat kotimaisia tomaatteja ja sokeriherneitä lukuunottamatta. Olen niin hassu, että minusta tuntui aivan kuin joulupukki olisi käynyt purkaessani kasseja. Joka ikinen päivä oli kiva tulla stressittömästi kotiin kun tiesi, että ruokatarvikkeet ja resepti odottavat valmistajaansa.


Oma ja Maitotytön suosikki oli norjalainen laadukas turska. Ei muuta kun leivityslinjakäyntiin.


MITES NE RESEPTIT SITTEN?

Kauniin reseptivihon reseptit olivat toimivia ja  kerrankin tuli kokeiltua jotain muuta kuin mitä itse olisi ensimmäisenä keksinyt (tai kun ei olisi, niin Mäkkäri...). Ruoka-annoksista jäi meillä myös lounaiksi tähteitä, lapsemme kun ovat vähäsyömäisiä, ruokaa riittää kyllä 4 hengen perheelle vaikka mukana olisi pari suurkuluttavaa teinipoikaa. Kotona ei tarvinnut olla erikoisia aineita, perusmausteita, öljyä jne. Jopa sipulit olivat pussissa.


PLUSSAA JA PLUSSAA

Summa summarum, + lista on pitkä:

+ ajansäästö
+ suunnitellut ruuat koko viikolle
+ reseptit houkuttelevia, toimivia ja helppoja toteuttaa
+ ei tarvinnut kuluttaa energiaa ruokakaupassa
+ tuotteet huolella valittuja, mm. luomua mukana, ei bulkkiruokaa
+ monipuolista, myös kasvikset olivat mukana joka aterialla
+ ei eineksiä
+ suunnitelmallisuus minimoi hävikin
+ hermojen säästö
+ tulee kokeiltua uutta

miinusmerkkilistalla:

 - öö, tähän on vaikea keksiä mitään, väittäisin, että edes hinta ei ole kallis, hyvällä suunnittelulla kun ei tarvitse ostella ylimääräistä, eikä hävikkiä synny
- että vielä ei ole mahdollisuus tilata esim. vegekassia
- jos on kovasti ruokarajoitteita, oikeita tai keksittyjä


Yksinkertainen annoskaunotar, supernopeakin, possunfilepihvit risonilla

TESTAA RUOKAKASSI ALENNUSKOODILLA

Eli kyllä mä nyt suna kanssa kokeilisin tätä. Mummot, papat ja kummit, on muuten loisto lahjaidea lapsiperheelle! Ja jos et ole kassin toimitusaikana 16.30-21.00 maanantaina kotona, kassi jätetään sovittuun paikkaan. Kassin tilaus on periaatteessa jatkuva (em. joka toinen viikko), mutta voit koska tahansa muuttaa/perua tilauksen tai lopettaa sen kokonaan 7 vrk ennen kassin toimitusta.

Ensimmäinen kokeilukassi on naurettavan halpa, siihen saa vielä lisäksi multa alennuskoodin AITINIRESEPTIT17,  jolla höylääntyy hinnasta ylimääräiset 8€ lisää pois.

Olisi hienoa kuulla kommenteissa teidänkin kokemuksia, jos ja kun innostutte kokeilemaan. Sen verran on tullut työhuoneessa tätä kassiviikolla ylistettyä, että ainakin työhuonekaverini Heli odotti kuin kuuta nousevaa tätä postausta koodeineen, jotta pääsee tilaamaan.

SANNAN RUOKASSI sivulta löytyy kaikki tarvittava tieto. Älä unohda alennuskoodia!

... harvoin samassa postauksessa muuten juhuu, jippii ja jiihaa!


Kaupallisessa yhteistyössä Sannan Ruokakassi



12 kommenttia:

  1. Harmi että edes perusrajoituksia kuten laktoosia ei löytynyt kiinnostusta ottaa huomioon. Me ehdottomasti tilattaisiin jos olisi laktoositon mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta heidän facebookistaan löytyi tieto, että tuotteet ovat joko vähälaktoosisia tai laktoosittomia. Mun kassis oli 3 maitotuotetta : turkkilainen jugurtti, viola tuorejuusto ja koskenlaskija juustoraaste ja ne olivat kaikki laktoosittomia. Varmasti on kyse siitä, etteivät uskalla 100% antaa vielä laktoositon takuuta. Raaka-aineesta saa myös listan sähköpostiin ennen tilausten toimittamista, täytyy tarkistaa onko siinä vielä peruutusmahdollisuutta mikäli laktoosituotteita.

      Kyllä heillä on varmasti kiinnostus palvella mahdollisimman hyvin kuitenkin, myös gluteenittomille löytyy kassi. Sivuilta löytyy myös puhelinnumero, mistä yksittäisten kassien sisällön voi tarkastaa. Mutta omasta pussistani laktoosi ainakin puuttui kokonaan.

      Poista
  2. Mä testasin samantapaista ruokakassia silloin vauvavuotena ja siinä mielentilassa todellakin oli tervetullutta että joku ajatteli puolesta! :) Nyt en ole enää tilannut, kun mielellään kehitän reseptejä itse. Mutta sanotaanko nyt näin, että jos en työkseni reseptejä miettisi niin ehdottomasti kokeilisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti...sopii ainakin sellaisiin päiviin kun täytyy leipoa 5 täytekakkua eri täytteillä ja sitten tajuaa, että kotona pitäs vielä ruokkia lapset ja miäs...mutta kotona kaikki odottaa valmiiksi ohjeistettuna. What a bliss. Ehjä jopa mies jo ryhtynyt nälkäisenä hommiin... :)

      Poista
  3. Hmm... Rehellisyyden nimessä olen muutaman huonon kokemuksen tästä palvelusta kuullut,lähinnä ruoan määrän ja päiväysten suhteen. Mut toimiessaan varmasti huippujuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo kyllä mitään valittamista yhden kerran perusteella. Kahdessa rasiallisessa kirsikkatomaatteja piti heittää yks tomaatti pois, mutta se on nyt ihan normia iteskin ostoksilla ollessa. Ruokaa oli tosi riittävästi ja päiväykset oli pitkiä, ainut tietty, oli kala joka piti valmistaa säilyvyyden kannalta ensimmäisenä, mutta siitä mainittiin erikseen. Varmasti tässäkin yrityksessä, jossa päämäärä ja kestävän toiminnan edellytys on tyytyväinen asiakas, virheistä otetaan opiksi ja toimintaa kehitetään koko ajan asiakaspalautteen pohjalta.

      Itse en ollut kuullut palvelusta hyvää en huonoa, koska tuttavapiirini ei ole sitä käyttänyt, koska siihen ei ole ollut mahdollisuutta täälläpäin. Että sain itse lähteä aivan ilman ennakko-odotuksia kokeiluu. Nyt on sullakin mahdollisuus testata todella edullisesti itse, jos vaan asut kuuluvuusalueella.

      Poista
  4. Meidän perhe kokeili alkuvuonna palvelua ja hinta-laatusuhde kassissa oli mielestäni kohdallaan. Kiireisenä yh-viikkona toimi mainiosti ja lasten ollessa sairaana huippu pelastus. Joskus kaupassa on ihanaa käydä yksin ja tutkia tarjouksia, saada inspiraatioita. Joskus taas se ei ole ollenkaan kivaa. Mukavaa, että vaihtoehtoja löytyy kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Mäkin oon kyllä oikein kauppojen hyllyjen tutkija, nautin ruokaostoksilla vietetystä ajasta. Ja tässä se avainkysmys. Tänäänkin haen Maitotytön 16.00 ja 17.00 on kantelemuskari josta jäädään suoraan Urhon haitarimatineaan. Ruoka pitäis olla käytännössä odottamassa pöydässä. Arvaa oonko varautunut?

      Aina mulle käy näin. Paitsi tuolla ruokakassi viikolla....

      Poista
  5. Ja lisätään listaan myös Oulu – kassin saa kotiin myös täällä!

    Vaikka minäkin kehitän enemmän kuin mielellänä reseptiikkaa, eikä kaupassakäyminen ole kuin harvoin vastenmielistä, oli silti ihanaa, että joku oli miettinyt valmiiksi ruoat ja toi tarvikkeet kotiin. Se oli hämmentävän ihanaa.

    VastaaPoista
  6. Sellainen olisi hyvä, että voisi valita kuinka monelle hengelle tuon kassin ottaa, vaikka kahden hengen tarkkuudella. Se mahdollistaisi meille kassin tilaamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3päivän pikakassin sai myös 2:lle. Vai onko teitä hirmuisen iso määrä. Tuo 4 henkeä kyllä riittää isommalle porukalle, pieniä lapsia menee pari aikuisesta.

      Poista