Pages

maanantai 30. tammikuuta 2017

VIIKKOMENU 5



Tammikuu kierähtää helmikuun puolelle ja  valo, tuo ruokabloggaajan paras kaveri pysyy mukana päivittäin kaemmin ja kauemmin. Ei kohta enää mitään hätää.

Ja kun on tarjolla hyvää ruokaa, ei silloinkaan yhtään mitään hätää.




Korealainen soppa syntyy tässä Eila-kotijuustosta, mutta se onnistuu hyvin ja alkuperäisen mukaan myös tofusta. 



Chorizo-tomaattikastike on kyllä ihana arjen ruokapelastaja. Tässä reseptissä tehtiin pastakin itse, mutta älä kaihda kuivapastankaan käyttöä!



Okonomyaki on oikein vekkuli ruoka. Hyvänmakuinen, erilainen, kasvis, helppo. Tartteeko muita syitä?




Välillä kannattaa hyödyntää jotain oikotietä. Tässä reseptissä se on Abban ateriakastike kalalle. Vähän uusavuttomammallekkin.


PERJANTAI: AASIALAINEN NYHTÖPOSSU

Nyhtöpossu menee arkena myös, koska sen voi hauduttaa yön yli uunissa. Torstaina vaan uuniin nukkumaan mennessä  ja valmista raaka-ainetta riittää moneen ruokaan seuraavina päivinä. Sitäpaitsi perjantai mitään arkea enää oo...


LAUANTAI: AASIALAINEN NUUDELISALAATTI

Tee iso kulho ja elä tällä koko viikonloppu. Viereen voi laittaa nyhtöpossua, lihapullia, nyhtökauraa, härkistä. Tai sitten vaan tätä.



SUNNUNTAI: MAITOKANA

Maito ja sitruuna tekee jonkun kummallisen taian uunissa. Kannattaa kokeilla.


VIIKON XTRA: GRATINOIDUT SIMPUKAT

Helppoa alkuun tai naposteluun. Superherkkua!



Kauneimpia leipomiani kakkuja koskaan. Vieläkin oon sitä mieltä!


Inspiraatioita viikon jokaiselle ruokahetkelle. Nauttikaa!

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

PUNASIKURISPAGETTI


Niitä päiviä kun keho huutaa hiilihydraattia talvipakkasten jäisen vesisateen vihmoessa päin naamaa. Kun tuntuu, että on tankattavaa jotain yksinkertaisen herkullista, joka tainnuttaa työpäivän jälkeen puolentoistatunnin iltanokosille alakerran sohvalle. 

Ei ehkä täysin loistavien ajatusten kategoriassa, lopputulema ainakaan. Pastammarjat, teen pastaa silti.

Koska se on nopeaa ja täyttävää ja herkullista ja mun keho huutaa pastaa (Sen taisin jo sanoa. Taitaa aivotkin huutaa pastaa. Vai onko pasta aivoruokaa, ja ellei niin mikä on? Voisin tarvita annoksen sitäkin). Varsinkin tälläistä missä on sinihomejuustoa ja pekonia ja punasikuria.

Radicchio on taas tuo italialainen pikkukaveri punasikuri. Meidän cittaris ei sitä ole näkynyt aikoihin, mutta heti kun kyselin perään, niin hankkivat. Radicchio risottokin on aivan mielettömän hyvää. Punasikuri on melko kitkerää, mutta sopivan kumppanin kanssa sen saa helposti kesyyntymään. Jos olette ensi kertaa menossa punasikurikaupoille, niin vaikka se muistuttaa väritykseltään punakaalta, näitä kahta ei pidä sekoittaman toisiinsa.



SPAGETTI PUNASIKURIN, SINIHOMEJUUSTON JA PEKONIN KERA
 4:lle

400 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
70 g pekonia pienistettynä
1 pieni punasikuri
 2 rkl balsamicoa
100 h sinihomejuustoa
1 dl silputtua lehtipersiljaa
suolaa, mustapipuria

Laita spagetti kiehumaan ohjeen mukaan runsaaseen suolattuun veteen. Keitä al dente, eli napakan kypsäksi.

Valmista spagetin kiehuessa "kastike". Freesaile valkosipulia  pari minuuttia ja lisää sitten mukaan pekonit, anna niiden rapsakoitua hieman. Suikaloi punasikuri ja sekoita mukaan pannulle. Lorauta sekaan myös balsamico, se taittaa hienosti terän punasikurin kitkeryydeltä. Lopuksi murustele mukaan sinihomejuusto. Jos innostut muokkaamaan reseptiä parilla desiä kermaa, tee se tässä vaiheessa. Älä silloin knoudata alempana olevaa ohjetta lisätä keitinvettä.Tarkista suola.

Kun siivilöit spagetin, säästä n. 1 dl keitinlientä. Sekoita punasikuri/sinihomejuusto, keitinvesi ja pasta keskenään. Sekoita mukaan silputtu lehtipersilja. Tarjoile heti runsaalla mustapippurilla terästettynä.



maanantai 23. tammikuuta 2017

VIIKKOMENU 4


Näyttääpä herkulta tämän viikon viikkomenu! Onkohan se tuo mustikkapiirakka? Vai vaan ihanat makumuistot jokaisesta näistä aterioista. Spessu viikko!



Alkaa olla madekeiton aika. Kalatiskillähän nuo yrmyt kurkistelevat ja  kaikkein onnekkaimpien verkoissa. On se myönnettävä, madekeitossa on oma, erityisen hyvä makunsa.




Myös radicchiota, eli punasikuria saa tällä hetkellä kaupoista, ainakin meidän Cittariin niitä ilmestyi heti kun kyselin niiden perään. Radicchio on kirpeä kaveri vaikkapa salaattiin ja risotossa se taipuu lempeämmäksi. Kokeile tätä perinteistä italialaista risottoa. Risoton kanssa kun ei voi mennä vikaan.




Tämän reseptin hain kesän grilliruuista. Mikään ei kuitenkaan estä paistamasta bulgogia pannulla, ja ruoka valmistuu nopeasti, kunhan etukäteen marinoit lihan.



Tämän viikon listalla näkyy olevan vähemmän kasvisruokaa, mutta juustotäytteiset tortellinit puutarhurinkastikkeella saa edustaa tätä. Pikaista ruokaa, varsinkin kun tarkoitus on napata tortellinit mukaan kaupasta.



 PERJANTAI: KUUBALAINEN POSSU JA ARROZ CONGRI

Niinkin kaukaa, kuin viime viikolta, vinkkaan vielä tämän helpon kuubalaisen possun ja riisin ohjeen. Riisistä voi helposti jättää pekonin pois ja silloin se toimii kasvisruokana. Kuubassa tätä syödään sekä lisukkeena, että pääruokana. Huomaatteko, omatunto alkoi kolkuttaa... Kuubalainen possu maustaa  helposti ihanan uuden makuisen liharuuoan. Ainakin kaikki sitruksen ystävät peukuttaa!



LAUANTAI: 3 JUUSTON POROKEITTO

Silloin, kun en vielä pitänyt ruokablogia, minulla oli muutama ruoka, joiden takia aloitin oikeasti bloggaamisen. Tämä keitto on yksi niistä. Reseptin on olen saanut ystävältäni Virpiltä versioita keitosta löytyy netistä eri nimien alla. Keitto ei ole ehkä kevyimmästä päästä, mutta juuri siksi huikeaa talviruokaa. Olen tätä tarjonnut monesti myös pienissä pidoissa ja ulkomaisillekin vieraille. Monikaan ei ole jättänyt santsikierrosta väliin!


SUNNUNTAI: KUKKOA VIINISSÄ

Kukkoa viinissä on klassikko. Joskus sitä unohtaa, että klassikot ovat klassikoita juuri siksi, että miljoonat (tässä tapauksessa) ovat ihastuneet, makuun, tuoksuun ja rakenteeseen ja johonkin siinä pyhässä kolminaisuudessa, joka tekee ruuasta ainutlaatuisen. Klassikon. Älä unohda kukkoa viinissä.


VIIKONXTRA: AVOKADOSUKLAALEVITE

Varsin lihaisaa viikkoa kevennetään avokadosuklaalevitteellä, jonka voi sipaista leivälle myös kauden hedelmien kera. Sitäpaitsi tämä kuva piristää kenen tahansa päivää.


VIIKON LEIVONTA: MUSTIKKAPIIRAKKA

Pata porisee julkaisi instassa hiljattain kuvan pullataikinaan leivotusta mustikkapiirakasta. Sain oikein ahaa-elämyksen. Miksi ihmeessä en koskaan ilahduta itseäni läheisiäni mustikkapiirakalla keskellä talvea? Siellähän ne mustikat ovat pakkasessa. Ja ihan yhtä hyviä tulee kuin tuoreistakin. Oikeasti pitäisi koko ajan leipoa jonkinlaista mustikkapiirakkaa. Ja varsinkin pullapohjaista, sillä sehän on parasta!

Mustikanmakuista talviviikkoa! (...juuri nyt sataa vettä...)

torstai 19. tammikuuta 2017

KUUBALAINEN ILLALLINEN JA BISTEC DE CERDO


 

Iltana eräänä päädyimme kokkailemaan Natasiskon kanssa kuubalaisia ruokia. Kuubalainen ruoka on vähän sellainen hassu juttu, että jos olet ollut turistina Kuubassa (and this is only hearsay), saattaapi olla, ettei maa ole tehnyt sinuun varsinaisesti vaikutusta mitenkään kulinarismin kehtona. Kuubalainen ruoka on aika simppeliä, usein hyvin samoihin raaka-aineisiin perustuvaa, eikä turisteille suunnatut ravintolat loista tähteyksillään.

Paras kuubalainen ruoka kokataan tietysti kuubalaisten kodeissa. Löysin juuri jonkun kuubalaisen kokkausryhmän facebookista ja sen mottona oli, että "In heaven, all the cooks are Cuban!" Erinomaista kuubalaista ruokaa siis ilmeisesti on.

Meidän illallinen muodostui ainakin mainioksi. Olen osan resepteistä jo käynyt läpi. Maniokki, yuca con mojo oli aivan uudenlainen tuttavuus ja suurena sitrusten ystävänä rakastuin sipuliseen limekastikkeeseen. Jaoin kanssanne myös ohjeen congrí'in, tuohon kuubalaisen peruskauraan, eli riisin ja papujen yhdistelmään, joka maistuu niin paljon enemmältä kuin, no, riisi ja pavut.  Paistelimme myös tostones ja plátano maduro frito, nämä ovat siis keittobanaaneista valmistettavia, toiset raaoista, toiset kypsistä, mikäli olette ihmetelleet joskus, että mikä on keittobanaanin oikea kypsyys, niin voin kertoa, että kaikki, sillä raa'asta ja kypsästä valmistetaan vain eri ruokia.

Okei, saatte reseptit. Mutta ei vielä tässä postauksessa. 


Kuubalaisessa salaatissa ei yleensä ole varsinaista salaattia, koska sitä ei ole saatavilla, vaan vadille viipaloidaan ohuita siivuja kypsiä tomaatteja, avokadoa tai sipulia tai vaikka kahta näistä. Juuri joulun aikaan avokadot olivat esimerkiksi Kuubassa kalliimpia kuin Suomessa. Sitten lotrataan päälle hillittömästi öljyä ja puristetaan taas vähän limeä ja siinä se. Tälläinen Ensalada de tomate, aguacate y cebolla mekin tehtiin. Sipulit on kyllä ihan väärin pilkottuja, ne sais olla sellaisia soiroja. Nyt ne taivaalliset kokit varmaan heristelee mulle sormia sieltä pilven reunalta.


Mutta jos olette valmiit tämän kertaiseen reseptiin, niin se olkoon Bistec de cerdo eli possunleike. Kuubalaiset tykkää syödä lihaa ja usein tarjolla on edullisia, sitkeämpiä ruhonosia. Ohueksi lehtipihvimäiseksi nuijittu possu on tyypillinen liharuoka ja simppelille 3 ainesosan marinadilla  possunpihveistä tuli aivan älyttömän hyviä. Se on taas se lime! Kuubalainen väsää tämän jostakin kinkusta, mutta kannattaa varmaan käyttää possun ulkofilettä, joka on helpoin liha tähän.


Bistec de cerdo, kuubalainen porsaanleike
4:lle

n. 600 g porsaan ulkofilettä
2 limeä
4 valkosipulinkynttä
suolaa

Leikkaa liha 4 osaan ja nuiji lehtipihvimäisen ohuiksi (Voit leikata 4 paksua pihviä ja halkaista ne "kirjaksi" ja nuijia tai helpommalla pääset jos teet vaikka 8 palaa ja nuijit ne yhtä ohuiksi mutta kooltaan pienemmiksi pihveiksi. Mä tein jotakin tätä väliltä, nuijin halkaistut pihvit isoiksi ja paistamisen jälkeen päädyin leikkaamaan ne puoliksi...)

Suolaa pihvit molemmin puolin ja voi siihen ripauksen pippuriakin laittaa. Laita ne sitten laakeaan astiaan, purista päälle limen mehu ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele tässä marinadissa ja anna marinoitua puoli tuntia.



Paista pihvit paistinpannulla kypsiksi molemmin puolin, pari minuuttia per puoli.  

Teet näitä seuraavan kerran kun mietit mitä kivaa tekisit ulkofileestä, muuta kuin kuivaa uunifilettä (siihen en anna reseptiä, vaikka muutaman kerran oon onnistunut siinäkin). Aivan ihana maku ja vaan muutamalla mausteella. Valkosipuli, suola ja lime. Possu rakastaa teitä! Minä myös (älkää kuitenkaan tehkö tästä mitään loogisia päätelmiä...)! 

Suosittelen kuubalaista iltaa vaikka tällä meidän menulla. Sillä Sipulan väki on kirjoittanut muutaman jutun Kuuban reissultaan, suosittelen lukemaan, jos haluat päästä tunnelmaan.

Salsakokeilusta ei kuulemma jäänyt kummoista kerrottavaa.

Minä taas kyselin siskoltani, että mitäs rommia siellä ruuan kanssa juodaan ja toivorikaana zero-fanina ehdottelin Coca-colaa. No sitä nyt ehkä viimeksi, tuumasi Natasisko.

Hups!




sunnuntai 15. tammikuuta 2017

VIIKKOMENU 3


No nyt kävi niin hassusti, että eihän mulla ole kalaruokaa tällä viikolla lainkaan! Hups! Jollei mätiä lasketa. Sovitaan, että syödään sitä oikein olan takaa niin päästään tasapainoon!



Uunissa paahtaminen tekee hyvää lähes kaikille vihanneksille. Keittämällä ne saa paljon helpommin kuolleeksi. Paahdetuista ruusukaaleista tulee ateria kun yhdistän niihin munakokkelin. Ja se siitä kasvisruuasta, sillä pekonikin taisi mennä samalle lautaselle. Pekoni siis vapaaehtoinen!



Nakkikeittokin kaipaa välillä vaihtelua.  Tästä tuli kolmen kaalin borssikeitto. Paitsi jos meinaa, että mun lapset syö, ehkä sitten kumminkin vaan perunaa ja nakkia. Varovasti porkkanaa ja taivahantähäre, ei sipulia!



Kasvispihvit taipuvat vaikka sydämen muotton. Voi ei, ehkä tämä inspis olisi pitänyt säästää ystävänpäiväksi...no nyt ehditte tehdä testierän. Urho7v sanoin: "Äiti, tää liha on tosi pehmeää!"
Viikon 2. kasvispäivä, ellei sitä pekonia lasketa....






Tämä oli mun amerikanäitini bravuuri. Siellä se taidettiin tehdä lähinnä eri säilykepurkkeja availlen. Lämmöllä silti muistelen kotikiinalaista ( joka ei edes ole kiinalainen resepti, kuten tekstistä selviää).



Everynight can be quesadilla night. Yksinkertaisesti, vähillä täytteillä, syntyy herkku mun makuuni!



LAUANTAI:BLINEJÄ BLINEJÄ

Nyt saa luvan syödä blinejä taas. Tässä luottotaikinani vuosien takaa ja herkuimmat täytteet. Savuporoakin, vaikkei liha oikeastaan kuulu blini perinteeseen lainkaan.



Kunnon pihvistä on pitkä aika. Muutaman kerran vuodessa heittäydytään kunnon lihansyöjäksi ja nautitaan pehmeä, paksu tournedos. Isännät aina kiittää.




VIIKON XTRA: KASVISKAVIAARI BLINEILLE

Täältä löytyy vielä erillinen kasviskaviaariresepti blinien kylkeen. Muistikuvat on sellaiset, että hirveän hyvää tämä oli.


VIIKON LEIVONTA: SUOLAKINUSKI-BROWNIE

Älkääkä tulko sanomaan, että olette unohtaneet nämä suolakinuskitaskubrownieet 4 vuoden takaa. Näitähän piti käydä maistattamassa Björckin Tomilla asti. Yleisö äänesti leivonnaiseni voittoon ja Tomi lahjoitti minulle tikkataulun palkinnoksi! Mutta hauskaa oli taas.

Ystäväni kyselivät viikonlopun illallisella, että missä on se maailman-hauskin-nanna, jonka he ennen tunsivat. En tiedä, vuodet tuntuvat muuttavan kielen teräväksi ja lisäävän ryppyjä otsaan. Kohta kukaan ei varmaan muista maailman-hauskinta-nannaa olevan olleenkaan. Onneksi Maitotyttö kävi äsken pyytämässä yleisöksi laulu-ja tanssiesitykseen Mamma mia, beba (? sanoissa laulettiin otsikon lisäksi mm, että sitä voi maistaa, sitä voi paistaa, mut se löyhkää?) IsoHoo, tuo tunnettu hassuttelija veitikka oli yleisön toinen osapuoli, eilisen valossa oli kuitenkin ihanaa kuulla Maitotytön perustelut: Sun pitää tulla kun sä oot herkempi nauramaan kun iskä.



lauantai 14. tammikuuta 2017

KUUBALAINEN ARROZ CONGRI


- Mitä siellä Kuubassa oikein syödään? oon udellut Natasiskoltani, joka on pikkutarkkuudessaan mitä mahtavin kokkauskaveri. Me niin täydennetään toisiamme.
- No, papua ja riisiä ja riisiä ja papuja, aina ja pelkästään ja kaiken kanssa.

Yleisimmin tuota mustien papujen ja papujen keitinliemestä tummanpuhuviksi värjäytyneiden riisien sekoitusta sanotaan Congriksi tai arroz congri (arroz on riisi) joskus myös pelkäksi moroksi. Olisin oikeasti halunnut nimetä tämän postauksen Moros y Cristianos eli Maurit ja kristityt, koska se on toinen nimi kuubalaiselle riisi-papu aterialle. Ja miten jännittävä? Nimi juontaa Reconquistasta, n 700 vuoden (710-1492) mittaisesta ajanjaksosta jonka aikana kristityt ajoivat islaminuskoiset maurit Iberian niemimaalta. Mustat pavut ovat vertauskuvallisesti maureja ja valkoinen riisi kuvastaa kristittyjä (kaikenlaisen vertauskuvaksi se ruokakin taipuu...). 

Ruuat ovat siis samantyyppisiä, joskus samojakin, toisaalla taas kerrotaan että congri keitetään yhdessä kun taas moros y cristianos erikseen ja sekoitetaan vasta tarjoiluvaiheessa. Ota ja tiedä sitten.
Congria voi syödä sellaisenaan, salaatin kera ja siitä saa vegaanin annoksen jättämällä pekonin pois, joka ei ole millään lailla pakollinen. Se maistuu oivana lisäkkeenä myös kanan tai possunlihan kanssa. Tärkeitä juttuja on ruuan pohja, tuoksuva kuubalainen sofrito paprikasta (tai miedoista minipaprikan näköisitä värikkäistä pikku chileistä, kuubalainen ruoka ei kuitenkaan ole koskaan tulista), sipulista ja valkosipulista, halutessasi myös pekonista, ja mausteet; oregano, laakerinlehti, kumina ja viinietikka. Tai vino seco, joka on jotain kotipolttoista ilmeisesti, sen voi korvata kuulemma viinietikalla tai jopa punaviinillä. 

Oikeaoppisinta on tietysti liottaa kuivat pavut. Keittää ne ja tätä keitinlientä käytetään sitten myös riisien keitossa. Minä kun olen kova oikomaan, käytin tietysti valmiita papuja. Niitä ei pidä huuhtoman ja valuttaman vaan kaada ne liemineen riisin joukkoon, tuo liemi kun juuri antaa riisille ominaista likaista väriä.


ARROZ CONGRI

2 rkl öljyä
1/2 vihreä paprika pieneksi pilkottuna
1 hopeasipuli pilkottuna
3- 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
5 siivua pekonia pienistettynä (jätä pois kasvisversiosta, usein tehdään ilman)
1 tl jeeraa
2 tl oreganoa
1 laakerinlehti
2,5 dl valkoista irtonaista riisiä
5 dl vettä
1 pahvitetra mustia papuja
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa tarvittava määrä

Kuumenna öljy ja miedolla lämmöllä kuullottele paprikoita ja sipuleita 5 min., lisää sitten silputtu pekoni ja paistele kunnes pekonin rasva sulaa pois. Lisää pannulle riisit, kuullota ja sitten jeera, oregano, laakerinlehti ja vesi. Keittele kannen alla riisejä hiljalleen kypsäksi ja kun ne ovat mekein valmiita lisää pavut purkinliemineen ja viinietikkaa. Jatka hauduttamalla riisi kypsäksi. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Jo sofriton teossa hyvät tuoksut valtaavat keittiön ja tämä yksinkertainen riisi-papuruoka onkin varsinaista kuubalaisten comfort foodia. Yksinkertaisella tavalla kompleksin makuista. Tämä on niitä ruokia, josta perunansyöjäkansa saattaa maistaessaan miettiä, että no höh, oo kummosta, mutta jos vertaa perunakansan riisinsyöntitapoihin , joka on usein ihan sitä riisiä vaan vedessä keitettynä, niin ollaanhan tässä nyt täysin eri levelillä.

Toivottavasti osasin kirjoittaa reseptin oikein (Natasiskonikin mielestä). Me kun innostuimme  kokkaamaan kokonaisen kuubalaisen illallisen, Natasisko vastasi maniokista ja keittobanaaneista, minä congrista ja lihasta. Natasisko tietysti luotti keittotaitooni ja antoi aika vapaat kädet, mutta sitten aina tein jotain VÄÄRIN...lopulta puuskahdin, että enhän mä voi tietää kun en ole ikinä koko ruokaa nähnyt. Siinä kohtaa tuli esille myös tuo nimiconfusion. Mutta kyllä tämä congri lopulta läpäisi sensuurin, vaikka ensin mulla oli liikaa kuulemma tavaraa sofritossa ja sitten riisit jäi liian vaaleiksi kun ei ollut sitä varsinaista papujen keitinlientä. Congrin voi myöstehdä punaisista (kidney?) tai mustasilmäpavuista. Sen minä nyt ainakin tiedän.

Kai. 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

AINA VAAN PAREMPAA KASVISRUOKAA


Varoitus: erinomaisten reseptien lisäksi sisältää kursiivilla ennen julkaisematonta tunnepitoista materiaalia.

K-ruoka haastoi meidät yhteistyöbloggaajat osallistumaan #kasviskeskiviikkoon ja etsimään siihen inspiraatiota tuoreen K-Ruoka-lehden sivuilta. Tänä keskiviikkona kasvisten pauloissa itseni lisäksi Peggyn Pieni Punainen keittiö. Kurkkaa Peggyn superherkku pokekulho!



Sillä peli on menetetty. En pysty lokeroimaan itseäni lihansyöjäksi. Kyllä, kyllä, nautin edelleen kaikesta liharuuasta, mutta en enää skippaa ravintolan vegeruokalistaosiota (jos sellaista nyt erikseen on enää edes osioitu, lienee sekin vanhanaikaista) ja astun epäröimättä kasviksien varaan menuunsa laatiman ravintolan kynnyksen yli. Tämän päivän kakskymppisille tämä on tietysti päivänselvää, mutta kyllä oma sukupolveni on elänyt ja elää ruokaan suhtautumisessa aika isoa murrosta. Kotihellalla porisevat papu- ja linssikeitot, kotimaiset juurekset ujuttavat tiensä lautaselle yhä useammin ja mitä erilaisimmissa muodoissa (ja kasvissosekeitto on myös Maitotytön herkkua). Munakoiso, kesäkurpitsa, tomaatti, sienet, niistä saa aikaan vaikka mitä. Olen iloinen muutoksesta ja siitä, että nuoremmat ovat oppineet jo aivan erilaiseen ruokatarjontaan. Iloinen täytyy olla myös kasvisvaihtoehtojen määrästä. Ihan huomaamatta kasvikset valtaavat keittiön.

Viikonloppuna kauppaan ilmestyi vuoden ensimmäinen K-Ruoka-lehti ja sehän oli ihan pullollaan kasvisinspiraatiota. Oli pakko ostaa mukaan mulle aivan uusi tuote, kotimainen hernerouhe, josta on poistettu kuoriosa, jolloin se on vatsallekin paljon lempeämpää. Proteiinipitoinen hernerouhe on aika hienoa ja se on ihan liottamatta käyttövalmis. Bonuksena niin nätti vaaleanvihreä väri. Enkä mä tuosta hernerouheesta olisi mitään tiennyt, ellei silmiin olisi sattunut falafel-resepti K-Ruoka-lehdessä.

Olen vähän paininut noiden falafelien kanssa. Söin niitä säännöllisesti jo 80-luvulla Saudeissa, se oli vakio-ostos souk-käynnillä, ellei siis ostettu niitä kokonaisia grillikanoja. Yhtään en silloin tiennyt mitä söin (lihapullia, luulin?), mutta hyvä on aina hyvää. Nyttemmin haaveilen usein ihanista tuoreista falafeleistä, joita olen sittemmin kohdannut hyvin harvoin, mikäänhän ei ole ehkä tässä maailmassa pahempaa kuin kuiva, tiivis ja mitäänsanomattoman makuinen falafel-pyörykkä.

Kuvan falafel-pyöryköillä ei ole mitään yhteyttä tekstissä mainittuihin kuiviin, tiiviisiin ja mitäänsanomattoman makuisiin falafeleihin.
Viime viikolla innostuin myös maniokista. Tein Natasiskoni opastuksella aivan parasta Yuca con mojo- maniokkia, joka sai etsimään muitakin reseptejä. Päädyin tekemään falafelin seuraksi maniokki-ranskiksia uunissa (täytyy pitää pientä rajaa tuossa uppopaistamisessakin, sitä on ollut hiukan liikaa viime aikoina). Paljon on kiinni maustamisesta, maniokki kaipaa aika runsaan suolan ja olisi ollut ihanaa laittaa chiliäkin, mutta uskottelin itselleni siinä vaiheessa vielä lastenikin syövän näitä ranskiksia ilolla, joten käytin paprikaa. Ja kyllä varmaan NORMAALIT HYVINKASVATETUT lapset olisivat syöneetkin. Jukkaan tuli kiva rapea pinta ja pehmeä sisus ja rehellisesti ne olivat minusta 100 x parempia kuin niin hypet bataattiranskalaiset, joita en vain saa onnistumaan. Ne ovat aina ylivetelää mössöä. What’s the secret?

Falafelit onnistuivat yli odotusten tällä K-Ruoka-lehden reseptillä. Tekeminen on tosi nopeaa hernerouheesta, ainekset vaan sekaisin, ei tarvitse yrittää survoa kikherneitä sauvasekoittimella, sitäkin on tehty.



Ohjeesta pitäisi tulla 24 kpl, mutta sain aikaan vain 16, eli 4 :lle aikuiselle laskee helposti melkein tuplat, ainakin 1 ½ x taikina. Enkä tehnyt mitään isoja, normi lihapullan kokoisia. Taikina tuntui aika ”heikolta” ja kaikkiin ennakkotapauksiin nojaten olin melko varma, että paistaessa nämä hajoavat tuhansiksi atomeiksi, mutta kuinkas kävikään? Parhaita ikinä. Laitoin paistinpannuun ehkä pari senttiä öljyä, hivutin pyörykän kerrallaan (sitä mukaan kun muotoilin niitä) varovasti pannuun ja annoin tiristä koskematta kunnes alapuoli sai väriä ja wau, ne oli ihan helppo kääntää, ne jotenkin kiinteytyivät siinä, niin että rapea kuori piti ne kasassa ja sisältö oli ihanan pehmeää. Maustaa voisin hiukan ronskimminkin, jos aikuisväestölle suuntaisin, lehtipersiljan sijaan käytin korianteria, mikä tietenkin enemmän kuin bueno. Jos taikina tuntuu mahdottoman vetiseltä, niin lisää hiukan kaurajauhoa. Ai niin, kai huomioitte, että nämä ovat gluteenittomiakin tuon kaurajauhon ansiosta.


Falafelit nautin (luit oikein, yksikössä, Maitotyttö oli juuri kuulemma vetänyt laavulla kaksi hyvin käristettyä makkaraa ja Urheilijapoika Urho kunnostautui rohkeasti syömällä 2 pitaleipää pelkällä voilla. Kyllä on jerkkua reisissä! IsoHoo oli television ääressä hiihtämässä soffalta käsin ja ilmeisesti jännitykseltään- ja olihan niillä laavulla mukana 4 makkaran paketti- ei ehtinyt syömään. Myöhemmin kun katseli keittiön sunnuntai-päivän kokkailujen jälkiä, tuumasi, että sä et varmaan laittaisi ruokaa ollenkaan, ellet saisi kuvata ja kirjoittaa siitä.  No sano: Kenelle laittaisin?)salaatin ja tomaatin kanssa pitaleivän välissä. Tein jugurtista ja tahinista kastikkeen, jonne sopi dipata myös maniokkiranskalaisia. Löysin myös jugurttihyllyltä uuden tuttavuuden, 2 dl Pirkka turkkilaisen laktoosittoman jugurtin. Olen aina ostanut niitä partaäijänkuvaisia pönttöjä, mutta siinä pienemmässäkin on joskus vähän liikaa. Tämä oli sopiva koko.


MANIOKKIRANSKALAISET UUNISSA
4:lle
2 maniokkia (n.1200 g)
öljyä, suolaa, paprikaa (valkosipulijauhetta, pippuria, savupaprikaa, chiliä…)

Pätki maniokki ranskiksen pituisiin paloihin ja kuori (ohje). Upota kuorittuasi heti kylmään veteen tummumisen estämiseksi. Leikkaa pätkät sormen paksuisiksi tikuiksi. Laita kylmään veteen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna porista n. 10 min napakoiksi. Älä keitä ylikypsiksi, kokeile välillä.

Huuhdo ranskalaiset keittämisen jälkeen kylmässä vedessä ja kieritä sitten öljyssä ja mausteissa. Asettele väljästi leivinpaperille ja paahda kiertoilmauunin 200° kaunis väri ja rapea pinta.

JUGURTTIKASTIKE FALAFELEILLE JA MANIOKKIRANEILLE

2 rkl sitruunamehua
1 tl tahinia
suolaa, pippuria

Sekoita kaikki ainekset.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoan kanssa.

maanantai 9. tammikuuta 2017

ARJEN LUXUSTA - TYYPILLINEN KIRJA-ARVOSTELU



Onko teillä jotain henkilökohtaisia juttuja, joihin ette vaan pysty, vaikka kuvittelette, että kenelläkään muulla ei oo niiden kanssa yhtään probleemaa? Mä paljastan nyt yhden. En oo hyvä järsimään kanaa (ei tällä vissiin ihan 7-lehden palstoille pääse). En koskaan halua ittelleni kokonaisesta broilerista kuin rintapalaa, kun jotenkin ärsyttää jos se liha tarttuu vähänkin niihin luihin ja sielä on kaikkea sitä pikkumoskaa joukossa. Koipireisipalat täytyy olla hajoavan kypsiä, ettei niitä todellakaan tartte järsiä ja nuo siipipalat taas täytyy paistaa melkein kuiviksi, ettei suuhun tuu mitään löllöjä osia. 

Siis mä kamppailen tämän kanssa joka päivä...(älkää nyt kaikkea nielkö).


Mutta sitten tuli Risto Ripe Mikkola ja pelasti mut. Tai oikeasti Ripen uus keittokirja ARJEN LUXUSRUOKAA, jonka hän on tehnyt yhdessä Henry Lepist'in kanssa. Houluttelevat kuvat on ottanut Roni Lehti. Keittokirjassa, jos missä, ne ovat puoli ruokaa! Henryä en tunne yhtään, mutta Ripen kanssa oon saanu kokata kaksi pitkää kokkauspäivää ja nyt kun asiaa oikein ajattelen niin tuloksena on kyllä ollut omalla kohdallani parhaimpia kokkailuja ikinä. Molemmilla kerroilla. Ripe on sopivalla tavalla greisi ja rock ja ruuan tason on molemmilla kerroilla ylittänyt vain läpän taso. En tiedä puhuuko se aina noin hulluja vai inspiroinko mä sitä (vaikka en ookkaan yhtään rock), mutta jos meidät laittaa samaan keittiöön niin läppä on kyllä melko autenttista. Ei niinkun heikkohermoisille kuulijoille.

Luen aina mielenkiinnolla keittokirja-arvosteluja. Kaikkein hauskinta on kuulla minkä reseptin kukin valitsee ensimmäiseksi kokattavakseen. Ripen ja Henryn kirjan visuaalinen ilme ja kuvat kutsuu kokkamaan ja nykyään mun sormet vaan tarttuu hanakimmin noihin mattapintaisiin sivuihin. Resepteissä on kivoja oivalluksia (paitsi mitä ihmettä on tuo ylenmääräinen sweet chilin käyttö?), mutta ne eivät vaikuta vaikeilta toteuttaa.

Tämän alustuksen jälkeen kerron nyt, että olen tehnyt jo kahteen otteeseen kirjasta löytämääni nerokasta  Boneless sweet chili"wings" -ohjetta. Siinä, basically,  maustamaton paistileike (eli tuo hyvänmakuinen luuttomaksi tehty reisipala) paloitellaan kolmeen osaan. Keitetään 8 min. tähtianis-liemessä, jolloin kananpalat saa läpeensä ihanan maun (ja naapurit tien toiselta puolelta kysyi mikä teillä haisee noin ihanalta), kieritellään vehnäjauhoissa ja paistetaan öljyssä. Lopuksi kananpalat kieritellään wings-kastikkeessa.

Järkyttävän hyviä, ja ihan sama suutuntumakin kuin wingseissä. Mutta ei tarvitse pelätä mitä rouskaisee. Oon oikeasti otettu.

Omassa versiossani korvasin Ripen kastikkeen (no kun siinä oli sitä sweet chiliä) Siipiveikkojen valmispullotteella, se on erikoisen hyvä etikkainen kastike, josta en ollut aluksi varma onko se edes hyvää, mutta johon syntyy addiktio jo suurinpiirtein kolmannen siipipalan kohdalla. Sinihomejuustoakin pitää siipien kanssa olla, Tähtikokit tarjosivat sen endiivisalaatissa, minä murustin kylmänrauhallisesti aurajuuston kermaviiliin, johon siipiä sitten dippailin. 

Ja sitten vielä yksi vinkki. Kirjan 600g on aivan liian pieni määrä millekään säälliselle porukalle. Koska herkkuja. Eli samalla vaivalla (jota ei edes oikeastaan ole), tee ainakin tuplat. Lientä ei tarvitse tuplata, sama määrä riittää. pätee myös vehnäjauhoihin. Tässä resepti oman keittiön kautta kierrätettynä.



Boneless entiset sweet chili hot wings
600g broilerin paistileikkeitä (maustamattomia) pitkittäin 3 osaan leikattuna(minä leikkaisin ne kyllä leveyssuunnassa, eli lyhyempiä mutta leveämpiä. Äläkä vaan ala poistamaan leikkeissä olevaa rasvaa!) 
2 l vettä
5 tähtianista
3 dl ruokosokeria 
1/2 dl riisiviinietikkaa
3 dl soijaa
4 dl vehnäjauhoja leivittämiseen
rypsiöljyä paistooon
ja sitten lemppari wings -soosiasi ja kermaviiliä ja aurajuustoa

Kiehauta liemi vedestä, tähtianiksesta, ruokosokerista ja soijasta. Hauduta kananpaloja matalalla lämmöllä 8 minuuttia. Anna palojen jäähtyä liemessä (miksi, minä paistoin ne aika pian?).

Nosta palat liemestä ja pyörittele vehnäjauhoissa. Uppopaista jauhotetut palat 170 asteisessa öljyssä rapeiksi. Mielestäni tähän riitti myös pari senttiä öljyä paistinpannussa ja kerran kääntäminen. Nosta palat talouspaperin kautta kulhoon jossa sekoitat niihin lemppari wings-soosiasi. Tarjoile aurajuusto-kermavilin kera.





Opuksen resepteissä on sopivasti twistiä, vaikka muutamassa kohdassa törmäsin siihen reseptintekijän painajaiseen, että ei huomaa omia virheitään (ja niinkun huomaatte oon  LUKENUT tämän kannesta kanteen), vai laitetaanko niihin quesadilloihin oikeasti 20 jalapeñoa? Kuulostaa kovalta määrältä jopa rokkaavalle kokille.

Seuraavaksi teen ehkä rapulasagnea. Tai hirviwallenbergiä tai lohikeittoa ihan uudella twistillä. No nyt menin paljastamaan kaiken. Olis kiva kuulla, Ripe, että mihin reseptiin olisit kuvitellut mun tarttuvan? 

Kokattava kirja! 

Kirja on arvostelukappale kustantajalta.