Retrorakkautta: Lipeäkala

Lipeäkala on kuulunut vuosia jouluruokieni kokeiltava on – osastolle. Se ei kuulu perheeni jouluperinteisiin, vaikka minulle on kerrottu, että mummolassa sitä joulunaikaan syötiinkin, mutta en sitä lainkaan muista. Hiukan syyllisenä olen vuosi toisensa jälkeen ohittanut kaupassa tarjolla olevat lipeäkalat, siirtäen valmistusta aina seuraavaan jouluun.

Nyt on lipeäkala selätetty. Tiedän miltä se maistuu: Pehmeällä, hennon kalaiselle ja täyteläiselle, hyvin hienovaraiselle. Juuri sellaisella lapsuuden lohturuualle, jonka makujen tasapaino on täydellisen lempeä. Tiedän miltä se tuoksuu: Voimakkaalta. Vähän niin kuin kaalinkeitto, haju valtaa koko talon ja kertoo selkeästi ovesta sisään astuvalle, mitä on tulossa. Tiedän nyt myös kuinka lipeäkala valmistetaan: Äärimmäisellä hellyydellä ja rakkaudella. Ja tämän totisesti tiedän.

Lipeäkalan valmistus meni nimittäin ensimmäisen kerran jälkeen uusiksi. Suhtauduin asiaan liian keveästi ja suurpiirteisesti ja sain aikaan uunivuoallisen vaalea velliä. Livautin livekalan uuniin 200° asteeseen ja säädin ajastimen soimaan. Valkokastikkeen keitto oli kellon pärähtäessä hiukan kesken ja ajattelin kalan kyllä pärjäävän uunissa vielä hetken. Kun sitten otin vuoan pois, kaataakseni ylimääräiset nesteet, oli kaikki sulautunut yhteen lipeäkalapainajaiseksi. Makua maistoin valkokastikkeen kera saadakseni osviittaa mahdollisesta onnistuneesta laitosta. Pakotin itseni syömään lautasellisen lipeäkalakeittoa, muistellen kaikkia koskaan kuulemiani syömäänpakotustarinoita. Niitä riittää. Lautasellisia, jotka vuosikymmenten jälkeenkin saavat aikaan negatiivisia reaktiota aikuisissa ihmisissä. Lipeäkalaa en sille listalle halunnut, joten otin uusinnan.

Lipeäkalan valmistus on oikeasti hyvin yksinkertaista ja helppoa. Tuotetta löytyy kaupasta paistovalmiina, joten kuivan kalan liottelua ei tarvitse tehdä alusta asti. Lipeäkalaa löytyy myös kolmen yksittäisen palan mikrovalmiissa pusseissa, tämä onkin varmasti kalalle soveltuva nopea valmistustapa. Aikaisemmin lipeäkala useimmiten keitettiin varovasti, mutta voin kuvitella kuinka hajoamisherkkää se on. Niinpä valitsin valmistusmetodiksi uunissa paistamisen ja varmuudeksi käytin lämpömittaria, jonka asetin hälyttämään 70°. Halusin ehdottomasti valmistaa ateriaksi perinteisen kokonaisuuden, keitin siis perunat, kuumensin herneet voinokareen kera ja valmistin valkokastikkeen, jonka maustoin valkopippurille. Itse kala maustettiin lopuksi reilusti maustepippurilla ja koska pekoni ei koskaan mitään ruokaa ole pahentanut, paistoin muutaman siivun, jotka murustelin annoksen pinnalle.

Saanko esitellä siis tämän loppuvuoden ruokasaavutukseni: Onnistuneesti (rakkaudella ja hellyydellä) valmistettu lipeäkala. Hienovarainen, lempeä makuelämys. Ja lipeäkalansa syönyt nainen. Tyytyväinen. Kuulun nyt lipeäkalansyöjien heimoon.

Hyvä resepti perinteisen lipeäkalan valmistukseen löytyy. Itse lisäisin tuon lämpömittarin käytön, ihan sattuneesta syystä. Palat ovat nimittäin hyvin erikokoisia, ja ylikypsennys on tässä tapauksessa todella myrkkyä, enkä näe livevelliä ihan tulevana ruokatrendinä. Jos omistat siis digimittarin, käytä sitä, kala on valmis 70° asteessa. Ja kun oikein innostut, seuraavaksi lipeäkala muuntuu pizzaan ja espanjalaistyylisiin kalakroketteihin.

Enkä pakottanut lapsiani syömään lipeäkalaa. Ensi jouluna taas kokeillaan!

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka