Pages

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

KASKIS - Food&Fun 2015


Onhan se kuin taideteos. Turun Food&Fun ravintoloiden vierailevien keittiömestarien finaalissa erot olivat kuulemma pieniä, mutta ymmärsin, että tällä jälkiruualla sinetöitiin voitto lopulta Fredrik Johanssonille ja sitä myöden jo toistamiseen Kaskikselle. Yksinkertainen, mutta upea jälkiruoka sisälsi savustettua kinuskia ja itsetehdystä mantelimaidosta (horchata, sanoi Natasisko) valmistettua jäätelöä ja saksankirveliä.

Mulle kävi aivan satumainen tuuri, että pääsin torstaina syömään Natasiskon ja tekopoikamme Ulin seurassa Kaskikseen. Koska en tietenkään ollut osannut suunnitella tätä reissua kauhian pitkällä aikavälillä. Pöydät olivat olleet varattuna jo kuukausia, mutta siskoni kaveri joutui luopumaan varauksestaan työesteen takia (kiitos Sanna Nerjanto). Mikä onni meille!



Tämä oli samalla ensimmäinen kertani Kaskiksessa. Ravintolasta olin toki kuullut paljon ylistyssanoja, mutta nyt pääsisin ihastumaan tai pettymään ihan itse paikan päälle. Paikka on pieni, 36 paikkainen, tiiviisiti istutettu, ilman pöytäliinoja tai muita krumeluureja, keveä ja valoisa. Todella hyvin valaistu, kuvien ottamisessa ja ruuan näkemisessä ei ollut mitään ongelmaa. (Huomioisitte joskus tämän ravintoloitsijat ylipäänsä; hämyisä valaistus ei ole tunnelman tae!) Musiikki soi taustalla sopivasti, Holvikirkko ruotsiksi on kuulemma Erik Mansikan lemppari, kun vähän ihmettelin musiikkivalintaa. Älkää ymmärtäkö väärin, en moiti, se vain oli jotenkin kovin persoonallista.

Niinkuin kaikki muukin ravintolassa. Istuimme aivan aika avoimen pikkuruisen keittiön vieressä, jossa laskujeni mukaan hääräsi ainakin 6 henkilöä, salissa 3. Kokit toivat sujuvasti myös annoksia pöytään, palvelu oli ystävällistä, kasvokasta, eikä KERTAAKAAN tuntunut siltä, että tyhjä lautanen oli liian kauan edessä tai, että se napattiin turhan kiireesti. Sellaisen tunteen luominen on mielestäni hienoista hienointa palvelua. Hyvin mutkaton fiilis.

Ja se ruoka! Olimme myytyjä. Annokset esiteltiin tyylikkään kiertelemättä keskittyen kertomaan lautasella olevat raaka-aineet ja tekstuurit. Ihastuimme jo heti alkuun keittiöstä lähetettyyn leipäkoriin, jossa henkäyksen ohuet ruislastut dipattiin tattikremeen. Ruislastuissa oli upea maku, jonka alkuperä selvisi kyselemällä tattijauheeksi. Yksinkertaista , täydellistä umamia.





Alkuruuassa ihastuttavasti poltettua fenkolia, jonka voimakasta aniksenmakua tasapainoitti hienosti rouskuvat hasselpähkinät ja kylmäsavustettu hauenmäti. Ainoa kritiikki annoksesta ja samalla kai koko illan ainoa on, että fenkolin syötyä lautasella oli vielä hyvästi kastiketta ja mätiä. Milläs sen haarukoit? Onko Kaskis jopa niin rento, että voin nuolla lautasen, kysyy asiakas. (eli no criticism, what so ever)


Sitten räjähti. Kunpa isäni, hirvenmetsästäjä, olisi ollut maistamassa. Jälleen henkäyksen ohuita siivuja, mutta ihanan runsaasti hirven sisäpaistista hiukan carpaccion tapaan, alla luuytimellä maustettua smetanaa, kuusenkerkkää ja suolapedillä paistettua punajuurta, myös sipsinä.  Meidän kaikkien kolmen mielestä huikea, huikea annos.


Ahvenanmaalaista karitsaa on jossain tuolla ohukaisten sellerinsiivujen alla, selleripyreen päällä, mausteena pöydässä kaadettu kastike ja mitäpäs muuta (ruotsalaisen menussa) kuin seljankukkaa. Lihan kypsyys oli tässäkin nappiin, eikä melkein, maut hienovaraisia mutta uniikkeja. Suussasulavuutta!


Kaskis lisäsi menuuseen etujälkiruuan, vatkattua hunajaa ja vuohenjuustoa , joka syötiin haarukalla painemalla juustoa ja hunajavaahtoa haarukan väleihin. Kiitos tästä ylimääräisyydestä keittiö. Se alusti hienosti tietä varsinaiselle aterian päätökselle, jonka kuvailin aluksi. 





Tykättin siis hirveästi. Ainut mistä pulisimme oli, että olisi se Fredrik Johansson, jonka tukholmaalainen Volt- ravintola siis palkittiin tänä vuonna ensimmäisellä tähdellään, voinut olla paikalla. Ihan niin kuin vaikka asiakkaiden iloksi, Kaskiksen keittiö varmasti hanskaa annosten valmistuksen. Vielä enemmän purnasimme asiaa seuraavana iltana, E. Ekblomissa kun islantilainen keittiömestari istui useaan otteeseen pöydässä, välillä jopa vitsejä kertoen. Nykyään kun nuo keittiömestarit ovat tälläiselle foodielle aikamoisia  ihailun kohteita ja tapaaminen ja muutaman sanan vaihtaminen tuntuu aina todella hienolta.

No s..tana, nyt häpeän pahoja ajatuksiani täällä kotona. Siinähän se Fredrik häärää mustassa lippalakissaan koko ajan Erikin rinnalla annosten esillepanossa luukulla. Tajusin sen vasta nyt ja lopullisen tunnistuksen tein vertaamalla tatuointeja  jonkun virallisemman tahon kautta. Siskoni heti alussa ehdottikin, että onkohan tua SE, mutta kuulkaas minä sanoin, että eijoo, Kyllä MINÄ TIÄRÄN, se puhui äsköön Suamea (siis kuulin väärin).

Että tämmöinen hassahtanut ruokabloggaaja...



Mutta kaiken kaikkiaan, yksi elämäni täydellisimpiä ravintola-iltoja ruuan suhteen. Ei mitään notkuja, pelkkää täydellisyyttä. Hyvin yksinkertaista, riisuttua, silti jotakin mitä en voisi kuvitellakaan ryhtyä jäljittelemään kotikeittiössä.

Kiitos Fredrik Johansson (myös paikallaolosta), Kiitos Kaskis, Erik Mansikka ja hänen upean rento henkilökuntansa. Voitto on ansaittu! Onnittelut myös kaikille, jotka laillamme pääsivät sen syömään.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa!! Hienoa että ruoka oli taivaallista - niinkuin Kaskiksessa aina. Ja vielä hienompaa, että näin myöhemmin selvisi myös itse "pää"kokin olleenkin paikalla - tästä jo siskoltasi kuulin pettymyksen sanat. Hieman nyt tätä vuorotyöläisen sielua kirveltää kun en sinne päässyt nauttimaan, vaikka Ludun lauantai-illan illallinen oli varmasti miltei yhtä taivaallinen musiikkilisineen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No soihan sielä Kaskikseskin se holvikirkko....
      Mutta kiitos ja kumarrus vielä Sanna, isosti.

      Poista
  2. Oih, mitä annoksia!
    Itse tulin käyneeksi tuolloin E. Ekblomissa, mutta meiltä jäi keittiömestari kyllä näkemättä. :P

    http://ssiiripilketta.blogspot.fi/2015/10/food-fun-festivaalimenu-e-ekblomissa.html

    VastaaPoista