Pages

maanantai 28. syyskuuta 2015

Salaatin lämpöä



Syksyn ja kolean myötä salaatitkin vaihtuvat kuin itsestään keveän rouskuvista, sitruksisista raikkauksista tuhdimpiin. Enemmän proteiineja, enemmän juureksia ja syvempiä makuja vaikka uunin kautta paahtamalla. Lämmin salaatti se vaan jotenkin tuntuu tähän aikaan enemmän aterialta.

Ja punajuuri. Sehän on ihan parhautta, maussaan ja monipuolisuudessaan superpakkaus. Ainut huono puoli lienee sen värjäävyys, aina syödessä tulee sellainen tunne, että, no niin, mä kuitenkin pudotan palan punajuurta rinnuksilleni, josta seuraa se automaatio, että se luultavasti todellakin putoaa siihen valkoiselle
neuleelle. Oi jippii! Toisaalta, kuinka moni boikotoi mustikansyöntiä samasta syystä? No ei kukaan! Ja se sentään värjää myös hampaat ja huulet, ihan ilman lusikointihuteja.

Tässä salaatissa punajuuri ottaa kaverikseen kikherneen. Pikkuisen mausteita ja loppusilaus lehtikaalilla ja fetalla, ja se on siinä. Kaunis, syksyisen tuhti salaatti.




Punajuuri-kikhernesalaatti
2:lle ateriaksi, lisukkeeksi useammalle 


½ kiloa tuoreita punajuuria, kuorittuna ja lohkottuna
öljyä, suolaa, mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli, suikaleina
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl juustokuminaa
2 tl kuivattua oreganoa
170 g valutettuja kikherneitä
3-4 lehtikaalin lehteä, ruodittuna
100g fetaa
½ sitruunan mehu
1 dl tuoretta korianteria, hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Laita kuoritut ja lohkotut punajuuret uuninpelille, pirskottele päälle hiukan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda 200 asteessa n. 20 min., kunnes napakan kypsiä. 

Kuumenna paistinpannulla öljy ja kuullottele punasipuleita miedolla lämmöllä 3-4 minuuttia. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista kunnes haistat valkosipulin aromit. Lisää juustokumina ja oregano, sitten valutetut kikherneet. Jatka paistamista 5 min., lisää joukkoon uunipaahdetut punajuurilohkot ja revi lehtikaali mukaan. Pyöräyttele pari kertaa kaikki ainekset lämpimiksi. Tarkista suola ja mustapippuri.

Nosta tarjoilulautaselle, murenna päälle feta, purista sitruunan mehu ja viimeistele tuoreella korianterilla. 

Lisää maistuvia punajuurireseptiä löydät myös muilta ihanilta K-ruokabloggareilta ja tietenkin K-ruoka – sivuston ehtymättömästä reseptivarastosta. Sovitaanko, että kokeillaan tänä syksynä ainakin yhtä upouutta punajuurireseptiä. Itse harkitsen vakavasti Tarte tatinia punajuuresta!


Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

11 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Onneksi tuli hamstrattua noita punajuurisäkkejä, jotta pääsee kokeilemaan kollegoiden punajuurireseptejä, namskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin hyvännäköisiäkin, soppelin kokoisia nuorennäkösiä punajuuria. Mullon kohta käsissä permanent punajuuriväri....

      Poista
  2. Punajuuri ja feta - ihan must yhdistelmä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja toinenhan on vuohenjuusto ja punajuuri!

      Poista
  3. Meillä käy salaattien suhtene ihan samalla tavalla tähän aikaan vuodesta :)

    Ja onpas muuten ihana ajatus tuo punajuuren ja kikherneen yhdistäminen ja juustokumina fetan ja korianterin kanssa = kertakaikkisen ihania makuja!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli mahdottoman hyvää, kiitos!

    --
    Jani

    VastaaPoista
  5. Ihana salaatti! Tässä juuri nautin iltapalaksi ja taidan ottaa huomiseksi töihinkin matkaan. Tosi hyvät maut, kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, te aina ihanasti löydätte tänne vanhempiinkin resepteihin!

      Poista
  6. Tämä on yksi luottosalaattiresepteistä, johon palaan aina uudestaan. Kiitos tästä 😊

    VastaaPoista