Pages

torstai 16. toukokuuta 2013

Bologna syöden vol.I


Melkein tuli stressi. Päätimme lähteä Heinzin jauhelihakastikekilpailun palkintomatkalla mitä pikimmin sen parempi. Jäi googlailut aika minimiin puhumattakaan pöytävarauksista. Piti vetää syvään henkeä ja uskoa, että kyllä kerran ainakin hyvän ruokapaikan löytää, vahingossa ellei muuten.

Bolognassa voisi kyllä olla viikon vaikka syömättäkin, siis ravintolassa. Oli aivan suorastaan harmittavaa kuinka  euron pizzasiivut, tuoreet focacciapalat, piadinit, älyttömän ainutlaatuiset jäätelöt ja baarien pikkusyötävät, jotka tulivat aperoaikaan kaupanpäälle, vetivät puoleensa, lähes kaikelle oli sanottava ei, muuten sääret olisivat vuorenvarmasti sanoneet sopimuksensa irti (ne hennot).

Kososen blogista sain vinkin Slow Food yhdistyksen (italiankielisestä) 900 sivuisesta ruokaraamatusta Osteria d´Italia, jonka ostin ensimmäisestä kirjakaupasta jonka löysin (niistäkään ei ollut pulaa). En tiedä oliko viisas ostos, bolognalaisia ravintoloita oli kirjassa 6kpl, myynnissä olisi ollut myös 250 ravintolaa Bolognasta -kirja (sekin italiaksi). Ja tietysti aimo joukko englanninkielisiä oppaita...mutta nehän ovat turisteille! Piazza Maggiorella, basilikaa vastapäätä on turistitoimisto, jossa 6 € hintaan myytiin hienosti lasivitriinissä pidettyä Bologna for Connoisseurs lehteä, jonka viimeisimmän numeron hankin. Laadukkaassa lehdessä löytyy juttua ja vinkkejä ruuasta ja paljon muustakin.

Torstain lounaaksi kävimme istumassa pakolliset pizzat, kun emme vielä mistään mitään tienneet, mutta nälkä oli. Pizzan päälle tuotiin ripoteltavaksi muuten öljyä eikä oreganoa kuten meillä, tavallista tai picanttea, se oli kyllä aika koukuttava tuo jälkimmäinen. Vaikka Pohjois-Italia ei pizzan mekka taida ollakkaan, olivat kiviarina-uunissa tulella paistetut pitsat juurikin niin ohuita ja sitkeitä pohjaltaan kuin kuuluukin. Reunoilla muutama musta pilkku, niinhän sen on oltava (ota opiksesi kuolemankalpeitten reunojen Kotipizza).


Illallispaikaksi pyrimme SF:n hehkuttamaan All' Osteria Bottegaan, mutta kaupungin historiallisen keskuksen laidalla, vaatimattomalla pikkukadulla sijaitseva ravintola, jonne ei kyllä vahingossa löydy, oli  täynnä,  saimme kuitenkin varauksen perjantaille. Tämä osoittautuikin toimivaksi ratkaisuksi, etsiä ravintola edellisiltana ja buukata se. No, oli minulla pari muutakin ravintelia kattottuna, mutta osuimme sitten Ristorante Da Cesari -ravintolan kohdalle, joka näytti ihanan perinteisen italialaiselta ja  uskaltauduimme 50 vuotta toimineen paikan sisään.


Bolognassa löytyy nautittavaa myös viiniharrastajalle, me teimme kuitenkin periaatepäätöksen, että otamme talon viiniä ja Bolognassa se ei ole ollenkaan hassumpi päätös. Tarjoilija toi meille listat ja kertoi (arvatkaa millä kielellä?) myös suositukset listan ulkopuolelta. Päädyimme jakamaan Antipastina Pancetta di Mora Romagnola cotta a bassa temperatura con alette di toast e piccola insalatina


Primi piatti: IsoHoolle järjettömän hyvät kaniraviolit savustetulla vuohenjuustolla  Ravioli Verdi di coniglio al burro fuso e ricottina di capra affumicata.



Minä otin listan ulkopuolelta suositeltua  tagliatelleä parsalla. On sanottava, silläkin uhalla, että kutreillani kantamani "ruokakuningattaren" (siis haloo, vitsi, vitsi) kruunu himmenee, että tällä matkalla  vasta todenteolla ymmärsin miltä tuntuu ja maistuu pasta al dente. Luulisi, ettei tuollaisessa asiassa voi enää valaistua, mutta kylläs minä vain niin tein. Vaikka olin elänyt siinä uskossa, että tiesin.



Secondina otimme suositusannokset mustekalaa ja scampeja ihmeliemessä, josta emme oikein päässeet selville, kunnes kysyin asiaa uudestaan ja sehän olikin muuten cecchi elikkäs vanha kunnon kikherne, hiukan hätkähdyttävässä paikassa. 


Kaikki näyttivät syövän jälkiruuaksi jotakin oranssista pikkulasista, minäkin sitten. Sehän olikin kurpitsasorbettia ja balsamicoa.Vallan mielenkiintoista. IsoHoo nautti espressosta.



Ensimmäisen illan jälkeen oli tietenkin vaikea sanoa, mikä on tämän ravintolan paikka Bologna-asteikolla, mutta nyt viisaampana voin sanoa, että oikein kelpo paikka. Ravintolassa välittyi hyvin se jokaisessa käymässämme paikassa huokuva kunnioitus ruokaa ja raaka-aineita kohtaan. En tiedä olimmeko vain onnekkaita, mutta "turistiruokaan" emme törmänneet missään. 

Viinipullollisen kera kustansi 96 euroa. 

Ruokala voi kulkea esim Osteria, Trattoria tai Ristorante nimellä, olen ymmärtänyt, että tämä järjestys koskisi myös hintatasoa ja paikan rustiikkiutta, mutta ei nimistä kyllä voi vetää näitäkään johtopäätöksiä. Parasta kuitenkin nyt katkaista tämä raportti tähän ja jatkaa seuraavassa enemmän. Uni kutsuu. Kuten muuten kutsui joka ilta niin makiasti myös Bolognassa. 

20 kommenttia:

  1. AAaaahhh, kaniraviolit! Ehtisköhän kesälomamatkalla poiketa Bolognassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne oli kyllä mielettömän hyviä, yks parhaista annoksista matkalla, onneksi sain edes maistaa.....

      Poista
  2. Näistä tulee nälkä ja matkakuume samanaikaisesti..

    VastaaPoista
  3. Herkullinen matkakertomus.
    Nytpä keksin mitä tehdään sille pakkasessa olevalle kanille, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei pöllömpi käyttötarkoitus, sanoisin....

      Poista
  4. Kurpitsasorbetti - kuulostaapa hassulta. Kannattaako kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se ehdottomasti hyvää oli ja balsamico varsinkin hoiti hommansa loistavasti. Ei se nyt kuitenkaan mun jälkkärisuosikkilistan kärkisijoille noussu. Mutta ei ollu ainakaan yli-makia.

      Poista
  5. Kurpitsasorbetti kuulostaa jännältä ja muutenkin ihania herkkuja nautit Bolognassa.Näin muuten burrataa torin juustokaupassa alkuviikolla ja jos en olisi lukenut postaustasi siitä ,tuskin olisin sitä edes noteerannut.Nyt otin siitä kuvankin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kun ihana kuulla, että joku tiedonjyvä on täältäkin tullu. Sä kun oot ollu vaikka missä ja sun ruokarepetuaariskin on sellainen, että viikottain saan ihmetellä, että aha, enpäs oo kuullukkaan :)

      Poista
  6. Mereneläviä chickkarikastikkeessa, kuulostaapa hyvältä! Ja kaniraviolia, ah! Da Cesari oli meilläkin vuokraemännän suosittelulistalla, mutta rajalliset olivat päivät ja vatsat. Lienee pakko palata Bolognaan. Jäi vielä ne kukkulatkin käymättä tryffelimetsällä kun siellä olikin puoli metriä lunta. Hieman harmittaa kun olisi ollut innokas paikallisopaskin viemään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisopasta ei kyllä mikään voita... ja vielä tryffelin hakuun...apua, kadehdin jo valmiiksi. Hei hauska kuulla, että Da Cesaria suositeltiin teillekkin, se kun oli meille varsinainen "no-kokeillaan-tota" paikka. Onneksi osoittautui hyväksi, ajattelin, että jos ravinteli on ollu samalla perheellä 50 vuatta, ei voi olla huano.

      Poista
  7. OMG mitä herkkuja, varsinkin tuo parsapasta! Ja kyllähän Italiassa pizzaa pitää syödä, se on ihan selvä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne oli IsoHoon toivomuslistalla, pizza ja espresso ja sambucca katukahvilassa....

      Poista
  8. Kaniravioleja haluaisin kokeilla, kunhan ei tarvitse itse tehdä ja haistella sitä tömäkkää hajua. Taas muistin, miksi Italia on suosikkini ruokakulttuurin suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai niin, susta tuli kerralla kanikauhuinen...olikohan se kani niinkun piti?

      Mutta nämä oli herkullisia kyllä.

      Poista
  9. Bolognalaiset ne näemmä osaa tuon dolce vitan.

    VastaaPoista
  10. Muistan ku olin joskus pienenä sun kanssa ravintelissa syömässä pitsaa, ja mun pitsan reunoissa oli mustia pilkkuja ja sitten mä valittelin pitsa on palanut. Sitten sä sanoit siihen että "syö kuule vaan menemään, sinäkin koostut pääasiassa hiilestä" :D

    VastaaPoista