Pages

perjantai 15. helmikuuta 2013

Made in Finland


Kuvassa made in Seinäjoki. Tapasin Oulunjärvestä nostetun yksilön kaupan kalatiskillä ja se lähti mukaan kun oli niin pieni ja söpö, justiin yli puolikiloa. Kyselin myös, tiedätte kylla minkä toivossa ilmeisesti LIHAkauppiaalta, että onko se nyt poikamade vai tyttömade ja hän vertaili sitten muihin ja sanoi, että kyllä täällä tuntuis olevan tavaraa sisällä ja niin hän lähti kotiini ja pataani. Siis se made ei lihakauppias. Oli muuten valtavat maitisäkit!  (Edelleen sillä mateella).

Olenhan minä madetta syönyt, mutta en koskaan itse laittanut tai nylkenyt, mitä olen kyllä jo suunnitellut kauan. Nyt oli niin kivan pieni, että ajattelin sopii meille hyvin, ei tartte sitten koko viikkoa syödä. Luin sitten jostakin kalapalstalla, että fileoinnin jälkeen kalasta jää jäljelle 20%! Kuulostaa aika haaskeelta. Kyllä Sauvajyväsen made käytetään paljoon tyynnemmin, nahkoineen päivineen, sääli että tämä madepostaus tuli vasta tänään eetteriin. En nimittäin olisi nylkenyt. Vaikka hetken haaveilin jopa madetutorialikuvista, kyllä ne haaveet haihtui kuin "nyljin" mateeni sillälailla tilkkutyylillä. Ehkä isompi olisi ollut helpompi käsitellä. Kävin myös nopeasti verestämässä mateentekoa Sillä Sipuli ja Ankerias Vipusen arkistoista.

Summa summarum, sain aikaiseksi kuitenkin herkullista keittoa. En muistanutkaan kuinka erikoisen maukas kala made on. Ja fenkolin, valkoviinin, kerman ja voin liitto on jotakin sellaista, joka mateeseen yhditettynä vetää täysin sanattomaksi. Jopa siinä määrin, että olimme puolessa välissä annoksiamme kun IsoHoo kysyi, että etkö sinä tehnytkään tätä maitoon? Olin unohtanut vartavasten ostetun kuohukerman kokonaan keitosta! Ja silti keitto oli ihanan pehmeää....



Madekeitto
ei kovin monta annosta näin pienestä, ja tätä haluaa ottaa santsin

1 made (500g+)
4 kiinteää perunaa
2 sipulia
1 porkkana
1/2 pienestä fenkolista
20cm pala purjoa
vettä
lasillinen kuivaa valkoviiniä (koolla ei väliä)
kokonaisia valkopippureita
laakerinlehti
suolaa
puntti tilliä
30g voita

 Nyljin siis mateen tekemällä viillon niskan ympäri, irrotin nahkaa hiukan veitsellä alkuun, että sain siitä kiinni ja vedin nahkaa pyrstöönpäin nylkien. Avasin mateen vatsan ja poistin sisäelimet, maitit sun muut, mutta säästin maksan, joka siis on aika iso elin noinkin pienellä. Huuhtelin ontelon kylmällä vedellä ja sitten kyllä päädyin leikkaamaan koko pään härskisti irti, kiduksien poisto olisi riittänyt, mutta en jaksanut (tässä vaiheessa olen siis haaskannut jo maitin ja pään poskilihoineen) .
Selkärangan molemmin puolin sitten vedin fileet irti, tein sen niinkuin kala uintiasennossa ja ylhäältä alaspäin, ei ehkä oikea tapa...

Mutta oli jo nälkäkin.

Laitoin perkeet eli oikeastaan vain selkärangan ja kaikki mikä siihen ympärille jäi pyrstöineen kattilaan, ja peitin kylmällä vedellä. Maustoin veden suolalla ja heitin sekaan kymmenkunta valkopippuria sekä kaksi kuorittua sipulia lohkoina ja annoin kiehua vajaan puoli tuntia. Ensimmäiset viisi minuuttia kiehuntaa laitoin sinne myös maksan mukaan ja nostin sitten pois. Siivilöin liemen.

Liemen laitoin takaisin kattilaan ja lisäsin joukkoon valkoviinin, kuoritut, lohkotut perunat, kuutiodun porkkanan ja pilkotun purjon sekä fenkolin. Annoin kiehua kunnes perunat lähes kypsiä, sitten heitin sekaan paloitellut fileet ja keitin vielä  muutaman minuutin kunnes kala kypsyi. Lopuksi sekaan voi, tillisilppu ja paloiteltu maksa.

Paras kalakeittoni tällä vuosikymmenenllä!

Muistutuksena kaikille lukijoille, että teillä on maanantaihin 18.2.2013 aikaa käydä äänestämässä sitä mun jauhelihakastiketta Heinzin kilpailussa. Se valittiin siis edustamaan Suomea. Nyt on facebook äänestys käynnissä maaotteluhengessä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia vastaan, 19.2 kilpailu huipentuu Via Napoli -ravintelissa Malmössä, jossa italialiset kokit kokkaavat ja sämpläävät kastikkeet. Jotenkin yhdistämällä tuomareiden mielipide ja facebook äänestys, saadaan selville voittaja. 

Joten annappa äänesi!

15 kommenttia:

  1. Kai se soppa on sitten keitettävä. Jos sais jotain muuta kuin niitä jättimateita. 20%? Todella hämmentävää. Tosin itse olen niin surkea perkaaja, että jää varmaan vielä vähemmän.

    Olen arvioinut ne jauhelihareseptit täysin objektiivisin silmin ja sinun oli ylivoimainen. Vaikka ei tätä nyt pohojalaiselle kai tarvi sanoakaan ;-)

    VastaaPoista
  2. Niin sun pitääkin, on se niin hyvää, mutta senhän sä jo tiedätkin!
    siellä samaisella 20% sivulla muuten sanottiin, että jos maksan päällä on valkoisia pilkkuja paljon, älä käytä, ovat matoloisten munia. Jos on vaan vähän, niin rapsuta pois ja käytä. Siihen halavatun syynäämiseenhän mun ruuanlaittoaikani sitten menikin....takaan on pahempi ajatus kun pupun silimät.

    Kiitos Jonna, objektiivinen ystäväni :), mutta ruottalaisten heinz sivustolla on tykkääjiä tosiaan 8792 ja Suomen 2427, eli jonsei mun etunimi hämää niitä äänestämään mua, niin on vähän talvisodan meininki...

    Paitsi norjalaisilla oli vaan 940.....

    Enkä mä yhtään tosissani ota tätä, en toki... ;)

    VastaaPoista
  3. Minä tykkään tosiaan keittää kalan kokonaisena, ja vasta sitten ottaa lihat talteen. Ja siitä nahasta tulee vähän lisämakua soppaan, ainakin isän tekemä madesoppa on maailman maukkainta. Ja ne poskilihat saa talteen kokonaan keitetystä helposti, ne ovat julmetun isot ja maukkaat.

    Meillä oli se vähän vajaa kilon painoinen, mutta kalaa oli siinäkin liian vähän 4-henkiselle perheelle, ainakin kun kaikki siitä niin paljon tykkäsi. Minä tyydyin sitten syömään maksan ja rommin, annoin muiden syödä kalat. Kuopukselle jäi vielä kalamälkä, pitänee ottaa uusiksi ensi viikolla vähän isommalla kalalla.

    Kiitos äänestysmuistuttamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se helpottaa huomattavasti keiton tekoa, jonsei tartte ruveta nylkemään. Kumman vähän tuossa mateessa tosiaan on lihaa niinkun painoonsa verrattuna.

      Kiitos jos äänestit ;D !

      Poista
  4. En saanu toimimaan tota äänestystä :[ yritän kyllä uudestaan. Hyvä ohje sek ragu että tää made. Made on huippu,niin helppo valmistaa ja käsitellä. Luontoäidin helppo luomus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on kyllä paha saada mitään helpdesk-tukea, muuta kun että yritä uudelleen!

      Ei tuo nylkeminen multa kyllä onnistunut sataprosenttisesti ....että helppo ja helppo ;)

      Poista
  5. Mä toivoisin hiihtiksellä madeonnea niin pääsis taas keittelyhommiin. Ja nyt ottaisin talteen kyllä maksankin, se oli restaurant ask:ssa huippuhyvää!

    Fenkoli on kyllä ihana kaveri kalalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, mätisiä mateita teidän hiihtolomalle!

      Poista
  6. Siis mitä? Et oo koskaan aiemmin laittanut madetta? Haa! Skagenröra kostettu! Vitsi vitsi ;-) Hyvä kun löysit tuollaisen söpöliinin, että pääsit kokeilee. Ihanan oloinen keitto.

    Kävin kanssa äänestämässä Nannaa Italiaan. Jonnan kanssa ihan samaa mieltä. Pidän sulle peukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja kosto on suloinen!

      Kiitos peukuista ja äänistä! Laskin niiden varaan.

      Poista
  7. Ai jehna miten maukkaan kuuloinen keitto! Ei varmasti tartte mitään kermoja.

    Ja kävin äänestämässä sua - ne toiset räpellykset oli ihan noloja... Voitto tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aivan koomista, kun se oli niin hyvää ja mä olin mielessäni suunnitellut keiton kunnon kermalla ja sitten en edes hoksannu sen puuttuvan.

      Poista
    2. niin ja kiitos Riitta äänestä!
      musta kyllä ne muutkin reseptit vaikuttavat selkeästi hyviltä. Toivottavasti mun omasta ei tuu vaikutusta, että se olis jotenkin vaivalloinen, mitä se ei suinkaan oo, mutta kun mun resepti on muitten rinnalla niin pitkä.

      Poista
  8. Jo nyt on kumma jos hirvellä ei tule voittoa. Ääni siis sinulle ja hirvelle!

    Made on kyllä ihan huippu kala. En kyllä ole koskaan fileoinut sitä. Jäikö yhtään ruotoa? Keitän kalan kokonaisena keittoon ja putsaan sitten ruodoista, mutta hieman niitä silti tuppaa jäämään.

    VastaaPoista
  9. No ei jääny ruotoja, mutta aika pienet tuli fileet, että tyynnemmin saa varmaan lihat tuolla keitinmetodilla.

    Kiitos äänestä!

    VastaaPoista