Pages

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Herkkumessuilla






Pieni kuvakavalkaadi ja muutama (innostunut) sana kuvia siivittämään tunnelmista Seinäjoella viikonloppuna järjestetyistä Herkkumessuista. Kamerasta loppuivat perjantaina patterit, lauantaina oli mukan väärä laturi ja eipä sitä sunnuntainakaan kerinnyt kuvailla.

Jo torstaina oli Ilkka-lehdessä koko sivun mainos  ja meinasin aivan pyllylleni tipahtaa kun messukartassa luki, että Saran ja Nannan näytöskeittiö. Että näin lähdettiin matalalla profiililla ensimmäiseen, mikä tämä nyt sitten oli, julkiseen kokkaukseen?


Jokapäivä, mun oma tuntini (ei siellä nyt tietenkään tuntia kokattu vaan 20-30 min.) oli heti messujen avauduttua (siis varsinainen primetime), mutta ihanasti silti yleisöä kertyi paikalle. Pe ja la valmistin tuhtia ja tulista avokadokeittoa ja Chorizo-quesadilloja, sunnuntaina vietnamilaisen kanasalaatin.
Ruuat olin itse saanut päättää, teemalla jotakin vähän muuta kuin tavallista arki kotoruokaa, näytöskeittiön puitteet ja aika rajoittivat silti  valintaa tietenkin aika lailla. Ja koska aikaisempi kokemus oli nolla, vähän jännitti, olinko valinnut sopivat annokset, mutta olen tyytyväinen jälkikäteen.


  Saralla oli myös oma Herkkumessutuntinsa, jossa olin avustamassa ja lisäksi hän kokkasi muun juontamisen ohella kaksi kertaa päivittäin jälkiruokaa Valion kanssa ja me molemmat sitten yhden tunnin olimme mukana Raymond Wesanderin grillishowssa, minä valmistin mangosalsaa, Sara Tsatsikia. Ohjelmassa mainittu Markus Maulavirta oli peruuntunut, mutta messujen toisesta, Etelä-Pohjanmaan Keittiömestareiden näytöskeittiöstä käytiin sitten välillä esiintymässä meilläkin, samoin perjantaina tulisesti kokkaileva Poppamies.


Yritin valmistella oman näytökseni lisäksi kaikki aina Saralle valmiiksi, joten ihan joka messutunnille ja vähän ylikin sitä haipakkaa riitti.


Sara oli kuitenkin aivan mielettömän kannustava ja mielettömän ammattilainen ja vielä mielettömän mukavakin, eli mikäs mulla oli ollessa. Sanoinkin Saralle, että arvaa jännitinkö mä minkämoinen bitch sieltä tulee...



Lisäksi Sara ei pystynyt pitämään näppejään erossa vaan hotkaisi mun valmistaman avokadokeiton ja quesadillan kehujen kera näytöksen loputtua. Vähäkö oli apukokilla hyvä mieli....


Myös Raymond Wesanderin kanssa oli ihanan helppo työskennellä, Reiska siis  grillasi Simmenthal- pihvejä. Kaikki vaan oikeasti meni näiden kahden ammattilaisen mukana helposti ja hienosti. Aika moni toivotti ennen messuja, että pidä hauskaa ja sen minä totisesti sain tehdä.

ja mangosalsaa....
Sunnuntain vietnamilainen salaatti muuten maistui Saralle myös.



Mä ehkä lähden Saralle henk koht. kokiksi sen World Tourneelle... (ehkä... ;D )

Sunnuntaina olikin sitten jännä päivä. Kun Urho8v. osallistui alle 16v. kakunkoristelukilpailuun, kisan ylivoimaisesti nuorimpana ja ainoana miehenä. Olenkin julkaissut blogissani kaikki Urhon aikaisemmat kakunkoristelut. (=0), mutta jonain päivänä ja jostakinhan sekin homma on aloitettava.



Kakun aiheena oli tietenkin Halloween.

Myös kummityttöni Mira tuli Vantaalta asti osallistumaan.



Niin reippaita ja rohkeita lapsia! Äitit on ylpeitä!


Ja nuan vaan sieltä pätkähti kolmostila.


...yllättynyt palkintosijalainen.


Naamailua ei näemmä millään malta lopettaa....

Jos nyt vieläkin mietitte, että minkämoinen se Sara oli oikeasti, niin ainakin vei yhden Urhon sydämen.

Urhon nukkui iskän ja äiskän välissä su-ma yön alkaneen syysloman kunniaksi ja ensimmäiset sanat maanantaina herättyään olivat: " Sara on kiva. Kaikki aina keksii mulle lempinimiä, Onni serkku sanoo Apinaksi ja meidän luokkalaiset Urpoksi, niinkun Urpo ja Turpo. Sara sanoi, että Hurmuri! ".

Myös Iso-Hoo kertoi nähneensä Sarasta unta. Olivat kuulemma olleet lentokoneessa....kysyin, että missäs mä olin, johon sain vastauksen: " Varmaan valmistamassa mangosalsaa..."

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, nyt lähdetään syysloman viettoon. Kiitti kaikille, jotka tsemppasitte mua ennen messuja ja oli kiva, että paikanpäällä olijat kävivät nykäsemässä hihasta ja moikkaamassa. Kiitos ihanalle perheelle, sukulaisille ja ystäville, jotka tulitte katsomaan näytöskeittiötäni, se merkitsi paljon. Superkiitos Sara ja Raymond johdatuksesta. Kiitos ennakkoluuloton ja avarakatseinen messuorganisaatio, joka sisällytti ohjelmaansa myös ruokabloggaajien edustajan.

Kivaa ja kiirusta oli. Mielettömän kivaa!




46 kommenttia:

  1. Hei IHAN MAHTAVA reportaasi upeasta päivästä :) :) Sulla on kyllä kauhan kanssa myös tuo sana hallussa.. Mulla on kans jäänyt Sarasta tosi leppoisa mutta ammattimainen kuva yhden hyvän kokkikirjan kautta :) Mukavan rentouttavaa syyslomaa nyt sinne kokille perheineen! ps. onnea Urholle kans tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka itse nyt tuntuu, että ihan valjuksi jäi raportti, kun kiireellä jotain yritti laittaa...mutta kiva jos jotakin edes tunnelmasta välittyi.

      Poista
  2. Aivan mielettömän ihanaa Nanna oli lukea tätä blogia.

    Ylpiä oon siusta. Hiton Ylpiä. Oot ihan ykkösmimmi !!

    Team Harjavalta onnitteloo mukavasta ja hauskasta kokkailusta kera ammattilaisten isolla areenalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...oli lukea...? Et kai oo lopettamassa?

      Team Harjavallan sanoista onnellisen iloinen! Terkut koko sakille!

      Poista
  3. Olin jo varma, että sinut on kiidätetty Seinäjokeakin suuremman maailman keittiöihin, kun ei sitä messuraporttia millään tuntunut kuuluvan!! :D Hienolta kuulostaa, mahtavaa että kaikki meni hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, arvaa kun oli tietysti iso väsy messun jälkeen ja lapset olleet pitkän viikonlopun äidittä ja mies kärttyisenä pitkittyneestä hoitojaksosta, niin ei vaan päässy koneelle, arvaa poltteliko?

      Poista
  4. Jee Nanna! Hyvälle näyttää ja herkulliselle kans :) Pitää kyllä kokeilla noita sun messuruokia, ainakin avokadokeittoa ja vietnamilaista salaattia. Tein muuten viime viikolla sun ohjeella tortillakeittoa ja oli ihan mahtavan hyvää, just mun makuun sopivaa! Kiitti ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Heidi, kiitos! Jatkan siis reseptien testausta! Ja jaan tulokset.

      Poista
  5. Mahtava suoritus ja messuruoat vaikuttaa herkullisilta!!! Oli varmasti ikimuistoinen päivä.

    VastaaPoista
  6. Reipasta menoa ja tekemisen meininkiä :) Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ens vuonna sitten kotiseutureissu messujen aikaan, eiks je?

      Poista
  7. Tätä raporttia on odotettu! Ihanaa, kuulostaa että kaikki meni ihan nappiin ja kivaa oli!

    Avokadokeitto menee heti kokeiluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, sulla kun taitaa olla parhaat mahdolliset hedelmät käsillä siellä Afrikan kärjessä!

      Poista
  8. Hauskaa! Niin hauskaa oli lukea tuo juttu,oi jospa oisin saanut olla mukana kattelemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin laittaa, että yleisölle vapaa pääsy, mutta olihan sinne pieni pääsymaksu... mikä puujalka taas :)!
      Mutta kiva, että olit mukana ainakin blogin kautta!

      Poista
  9. Ihan loistava raportti Nanna! Nauroin (ja hihitän edelleen) vedet silmissä Hurmurin aamusanoja. Taisi se Sara loppupelissä olla kuitenkin semisti bitch kun tuolla lailla sun miestesi uniin ja ajatuksiin luikerteli... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D No ei kai siitä voi sentään Saraa syyttää. Ja voihan olla, että mustakin punaposkisesta emännästä on joskus joku maajussi uneksinut, mutta syytönhän mä siihen olisin...

      Poista
  10. Upeetamahtavaa Nanna, sä vedät showta niin ammattilaisen ottein! Ja isot onnittelut hurmuri-Urholle hienosta sijoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken tunsinkin itseni ammattilaiseksi hyvässä seurassa. Samaan tapaan kun kerran tunsin itseni ratsastajaksi kun osallistuin aikuisratsastajien aluemestiksiin ja mittailin esterataa valkoisissa ratsastushousuissa ja ratsastustakissa (esteet oli ubermatalia). Siinäkin oli tunnelmaa!

      Poista
  11. Hymyilyttipä tämä postaus kovasti! Ihanaa lukea haaveiden toteutumisesta. :)

    VastaaPoista
  12. Oli varmaan tosi muistiinjäävä kokemus ja näytät olevan tuossa hommassa ihan pro;hieno kuvasarja! Ja tuo avokaadokeitto näyttää mielettömän herkulliselta! Minun maustekauppani Tel Avivin torilla vieläkin muistaa hyvin Saran..(hänhän kävi silloin siellä ostamassa mausteita siinä Saran ja Merituulen metropolit-ohjelmassa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Sara jaksoi kyllä höpöttää ihan kaikille ja olla superystävällinen. Ja kaikki sitäpaitsi halus jutella sen kans koko ajan, ei sillä kyllä ollut messupäivän aikana minuutinkaan taukoa.

      Poista
  13. Hienoa Nanna ja isot onnittelut Urholle! Ihana raportti ja kyllä se mangosalsan tekeminen on ihan tärkeä rooli unessa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minustakin, Jonna, niin minustakin. Ehkä se elämä onkin tästedes enemmän sitä mangosalsaa vaan...

      Poista
  14. Ja vielä lisäyksenä, vaatteetkin oli kunnossa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ollu kiva tietää nuo punaiset essut etukäteen....

      Poista
  15. Olipa hauska lukea viikonlopusta, ja onnittelut hienosta kakusta hurmurille. Niin, ja tosi ystävällistä sinulta että otat Saran mukaan maailmankiertueellesi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oot joskus aiemmin (omin sanoin) paljastanut, että sulla ei oo huumorintajua. Olisin muuten nauranut tälle herkulliselle lohkaisulle!
      ;)

      Poista
  16. Eivätpä olisii paremmin voineet valita kokkia !Hiljaista hetkeä ei varmasti tullut,ja upeita annoksia loihdit!!
    Hyvä Nanna ja onnea Urholle ,hieno kakku.

    VastaaPoista
  17. Ihana raportti! Vaikutti tosiaan onnistuneelta keikalta, missäs on seuraava? Aplodit myös Urholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tietoa tässä odotellaan itsekin. Siis seuraavan keikan ajankohtaa. (voi tulla pitkä odotus... :D )

      Poista
  18. Voi mahtavaa, Nanna! Tästä se lähtee, ura julkkiskokkina! Jäämme odottamaan jatkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiharmi ja ihan kaikki muutkin, te ootte kyllä maailman parhaita kannustajia!

      Poista
  19. Siis vauvauvau, oot sä aikamoinen! Mielettömän hienon kokemuksen olet itsellesi saanut ja tosi ihanasti siitä kirjoitit. Mua niin hymyilytti tuo Urhon lempinimikommentti - ei se ihme että Sara vei sydämen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä kokemus. Toivotaan, että joskus saisi joytain samanmoista uudelleen. Niin muakin hymyilytti... Urhoni <3

      Poista
  20. Vaude, varmasti mieleenpainuvat messupäivät :) ja nyt vaan sitten mukaan Saran maailmankierrokselle ;)

    VastaaPoista
  21. Mahtavaa, olet Lakeuksien Ruokakuningatar-tittelisi ansainnut! Sä olet kova jätkä. (Vaikka joudutkin ehkä nyt hetken sivummalla apukokkailla Urhon unissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siis Urhon mielestä parempaa ruokaa kun äiti tekee esim. mummolat, naapurinUlla ja Seinäjoen keskuskeittiö...
      Minssä se pienen pojan äidinpyyteetönihailu on?
      hohhoijaa...

      Poista
  22. Voitto Liukkosen sanoin oli hyvä lopettaa hieno raportti hienosta viikonlopusta. Mukavaa syyslomaa!

    VastaaPoista
  23. Harmitti kun en päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle...olisin käynyt huikkaamassa.
    Onnea sulle näin jälkikäteen...sinä ja muut mestarit lavalla. Tuskin kuitenkaan niillä muilla yhtä herkullisen mehevää blogia..sanoissa ja ruoissa mitattuna. Nyt Nanna omaa kirjaa värkkäämään...siihen olisi jo täällä blogissa ainekset..osiin 1-10 :)

    Terkkuhalauksin Mervi

    VastaaPoista
  24. Tämä oli kiva postaus. Meidän oli tarkoitus miehen kanssa tulla paikan päälle, mutta emme päässeetkään, harmi.

    VastaaPoista