Pages

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Neljän sisaruksen illallismenu: Alkudrinksut ja Lemon Posset

Mojito factory


Luulenpa, että emme ole ainoita, joita tv on inspiroinut järjestämään ihka omat Arvostele mun illallinen - sessiot. Itse olen osallisena meidän "Neljän sisaruksen illallisessa". Siis Nikoveli, Natasisko ja PikkuveliNuutti sekä minä järjestämme kukin parempien puoliskojemme tai heikompien astioiden  (Natasisko osallistuu ex-kihlattunsa eli meidän kaikkien ystävän ja perheemme "tekopojan"* Uliseksen kanssa) avustuksella perheillemme illailliset, jotka sitten arvostellaan sekä ruuan, että tunnelman osalta anonyymisti asteikolla 1-6. Myös kommentit ovat suositeltavia. Kunkin illallisen arvostelulipukkeet suljetaan kirjekuoriin, jotka annetaan säilytettäväksi isälleni. Neljän illallisen jälkeen isäni aukaisee kuoret, laskee pisteet ja tulostaa kommentit kullekin kokkaajalle. Isällemme, joka ei saa kuitenkaan osallistua illallisille, on langetettu tämä osa, koska päätimme (lasten kesken), että isäni hoitaa voittajalle myös yllätyspalkinnon kunnon pappa betalar -tyyliin. Eli jännitys säilyy myös palkinnon osalta loppuun saakka.

Kilpailu etenee logistisista syistä verkkaiseen tahtiin, mutta olemme sopineet, että se on kuitenkin vietävä läpi vuoden sisällä. Joulukuun alussa valloitimme Porvoon Nikoveljeni ja Munkälyni vieraina ja nyt sain vihdoin vuorostani porukan kokoon kotimaakuntaan pääsiäisenä. Koska launtaina trullitellaan ja käydään päsiäisvalakioilla, pidimme illallisen sunnuntaina, 1. pääsiäissunnuntaina.

Voi taivas, kuinka olen joulukuusta asti miettinyt menuvaihtoehtoja. Halusin tarjota jotakin mitä en olisi ennen tehnyt sisaruksilleni. Ideat vaihtelivat Fine dining näpertelystä Tapas-pitoihin. Mietin kaikkia lempiherkkujani, mutta olihan menun oltava myös jollakin lailla tasapainossa ruokien suhteen. Eli ehkä itsekirnuttu voi ja omassa leivinuunissa paistettu ruisleipä alku-alkupalana kuitenkaan toimi grillattujen kampasimpukoiden kanssa. Mielelläni olisin valmistanut esim. lampaan karetta, mutta en viitsinyt, kun en halunnut lampaan liittoutuvan pääsiäisen kanssa. No en tiedä onnistuinko menun tasapainottamisessa, mutta minun arveltiin valmistavan esim. suomalaista ruokaa, italialaisen menun, etanoita, Panna Cottaa....

Nannan ja Iso-Hoon illallinen

Tervetuliaisdrinkki valinnan mukaan;
Mojito tai Cosmopolitan


basmatiriisi

Lemon Posset
Tuoretta mangoa

Espresso


Ruokajuomana ideologiani mukaisesti (korianteri, minttu, lime, chili, inkivääri yms. herkut toimivat parhaiten oluen kera) oli tarjolla Pils.tyyppistä olutta, kuivaa siideriä ja CC:tä, Zeroa ja tavallista. Jollakin muun tyyppisellä menulla olisin luultavasti halunnut tarjoilla samppakaljaa tai ainakin laadukasta cavaa läpi aterian..Paitsi en nyt kuitenkaan ehkä sen ruisleipä homman kanssa....

Koska suurimman osan ruuista tiesin vääntävän lasten suupielet alaspäin tai tuliseen virneeseen, oli lapsilla oma menu, omassa pöydässä. (Meitä oli siis 8 aikuista ja 5 lasta)

Alkuun 3-kerrosdrinkki

Kesärullat

Ohuehkot naudan sisäfilepihvit niedolla suolalla
riisi
rapsakka salaatti

Karkkipaistetut kananmunat


Kaikki tämän ennakkoluuloisen suvun lapset kieltäytyivät kohteliaasti kesärullista. Pääruoka laski, samoin alkudrinksu. Jälkiruuan kohtalokas nimi aiheutti sydämentykytyksiä. Ellikohta5v. ilmoitti isälleen wc.ssä, että hänellä on paha mieli, koska ei halua paistettua kananmunaa jälkiruuaksi. Ilona9v. taas pettyi suunnattomasti, kun huomasi, ettei kyseinen jälkiruoka ollut aivan sitä miltä kuulosti vaan hyvin kyllä niitä muistuttavat persikanpuolikkaat kermavaahtopedillä pääsiäisrakeita ympärilleen ripoteltuna.(ja se idea tuli canelian blogista). Onneksi lapsille- yllätys yllätys- kelpasi chilisuklaa....


Minun kodistani puuttuu  remonttireiska ja apukokki, mutta onneksi on tuo ikioma baarimestari, joka hoiti näpsäkästi ja laadukkaasti drinkit odottaviin käsiin.




Tämän pitkän tarinan päätösresepti on ihana ja lyhyt. Ensimmäinen jälkiruokani oli upea, helppo ja ainakin Iso-Hoo ja Uli sanoivat, että parhaita jälkkäreitä ever.

Ja siis niin helppo.


Lemon Posset ja Mangoa
8:lle

6,6 dl kuohukermaa (ne kuohukermapurkit sattuu olemaan 3,3dl)
2 dl sokeria
1 siivilöity sitruunan mehu.

Tarjoiluun
tuoretta syöntikypsää mangoa
1 lime
mintunlehtiä

Kuumenna kerma ja sokeri kiehuvaksi, koko ajan sekoittaen.
Keitä 2 minuuttia pienellä tulella kok ajan sekoittaen.

Poista liedeltä, lisää sitruunamehu, sekoita ja kaada tarjoiluastioihin.Kannattaa kaataa ensin kasarista kannuun, josta on helppo kaataa siististi. Anna jäähtyä ja jähmettyä viileässä nelisen tuntia. Omani asettuivat kyllä paljon nopeammin uolkona kylmässä.

Pilko mangot kuutioiksi ja lusikoi ne annosten päälle juuri ennen tarjoilua. purista mangojen päälle vielä limeä. Päälle koristeeksi pieni mintunlehti tai vaikka sitruunamelissaa.


Tämä jälkkäri oli itsellekin uusi tuttavuus, johon olin törmännyt kahdesti lyhyen ajan sisällä TV.ssä. Ruokafilosofiaani kuuluu myös, ettei ruokia "harjoitella", niinpä ainoastaan kesärullia olin valmistanut aikaisemmin ja niitäkin täysin eri reseptillä. Jotakin vaaran tunnettahan kotiäitikin kaipaa elämäänsä....

Suosittelen tätä raikasta jälkiruokaa erinomaisen makunsa ja keveän koostumuksensa (kermasta huolimatta), sekä ylihelpon toteuttamisensa vuoksi. Tätä syödään usein myös rapsakoiden ohuiden keksilastujen kanssa, Tykkäsin hirveästi mangosta, mutta voisin kuvitella olevan suloista myös, mansikoiden, vadelmien, raparperin, verigreipin tai kiwin kanssa.

* ai niin, tekopoika tarvinnee selityksen. Kyseessä on Ulin oma termi, jonka hän on niin söpösti kääntänyt espanjasta suomeksi. Sanakirja luultavasti ehdottaisi termille hijo postizo suomalaista vastinetta ottopoika, mutta koska esim tekohampaat ovat dentatura postiza ( sama myös esim tekorinnat) niin loogisestihan silloin hijo postizo on tekopoika. Claro!




26 kommenttia:

  1. Tuo lasten kommentointi on niin hellyttävää. Kysyin kerran sukulaispojaltani "Haluatko pikkuleipää?" "Eeeen..." Sitten kahvittelupöydässä sanoin uudemman kerran "Ota nyt tuosta tuota pikkuleipää." Poju vastasi "Hei, eihän nuo ole pikkuleipiä, nehän on keksejä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urhokin luuli jotain 3v, että selkäsauna on kun mennään lauteille maata ja pistetään kuumia kiviä selän päälle. No, olis siinäkin rangaistusta kerrakseen. Viimeisin hauska sanajuttu oli kun Urho7v kertoi nähneensä rinteessä Pinguluistelukoulun vetäjäsedän joka oli houkutellut vikkeläkinttuista Urhoa ensi vuonna pikaluistelukouluun:"...se sanoi, että siellä on tosi kivaa, on paljon kilpailuja ja sitte saa kaikkia wc-pönttöjä..." TÄH ??? .Kunnes tajusin , että mies oli ehkä luvännut pyttyjä eli pokaaleita...

      Poista
  2. Lemon posset näyttää ihan mahtavilta ja jään odottamaan reseptiä tuohon kookosmaidossa haudutettuun lihaan.

    Teillä oli siinä mielessä ihan autenttinen kisa, että oikeassakin ohjelmassa joku aina muikkailee ruoan kanssa "minä en ole koskaan syönyt kalaa, minä syön vain valmisruokaa, tämä on ällöä...". Erotuksena tosin, että teillä nämä olivat lapsia ja heille se suotakoon - varsinkin kun kerjäsit verta nenästä menun nimien laadinnassa ;-). Oikea ohjelma antaa välillä surkean kuvan suomalaisten ruokailutottumuksista - tai loputtomista henkisistä ruokarajoitteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kun minä luulin olleeni taas hyvinkin näppärä! Lapsethan tykkää hauskoista (verta nenusta kerjäävistä ;)? )tädeistä...

      Kookospotka resepti tulee, se oli niiiiiin ihanaa, ainakin kokin mielestä.

      Poista
  3. Mahtava kisa :) Minäkin jään innoissani odottelemaan sitä lihareseptiä. Lemon posset on meidän jälkiruokapöydässä jo muutamaan kertaan ollut ja on se kyllä hyvää! Minä en ole hedelmiä hoksannut pilkkoa päälle, mutta kokeilen seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lemon pposseteissa on kun ei tartte käyttää liivatteita!

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Oi, kuulostaa ihanalle tuo teidän menu! Ja idea on hauska :) Mitähän muita (hyviä) telkkariohjelmia vois toteuttaa oman elämän versioina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidakon kaunottaret vai mikä se on ???? :D

      Poista
    2. Muahahaaa, no minä olenkin oikea bitch, joten saisin hyvin ohjelman aikaiseksi vaikka tuossa meidän takapihalla :D

      Poista
  6. No höh, mitähän kivoja telkkuohjelmia olen missannut, kun en muista tuommoisesta lemon possetista ennen kuulleeni. Vaikuttaa kyllä mukavan helpolta herkulta, täytyypä oitis lisätä testilistalle! : )

    Kiva, että inspiroiduit paistetuista munista. Ja toivon mukaan jälkkäri sitten lopulta kumminkin maistui, vaikka aiheuttikin aluksi sydämentykytyksiä, pahaa mieltä ja pettymyksen tunteita (terkkuja vain lapsille ja sori!). : ) Pääsiäisen mökkireissulla pälkähti päähän myös idea Kinder-munien puolittamisesta ja täyttämisestä vaikkapa valkosuklaamoussella ja tuoreilla marjoilla tai hedelmillä; täytyy muistaa kokeilla ensi vuonna. Mitenhän ilmeet venähtäisivät, kun menun jälkkärikohdassa lukisi "täytetyt munanpuolikkaat"..? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ,,, juu-u, munanpuolikkaat vois olla aika shokkihoitoa lapsille ;)

      Siis puhutaanpa asioista niiden oikeilla nimillä, ettei kellekään tuu traumoja...NOT! ;D

      Poista
  7. Mä yhryn sun lemon possejen fanittajiin!
    Kakaroille kokkaaminen on mun mielestä haasteellisempaa kuin niiden vanhemmille. Panikoin aina kun mun kummityttö 6v tulee kylään koska lasten suusta tulevat suorat kommentit on aika hämmentäviä. Mutta sitten kun kuuluu "tää on mun lempiruokaa" niin sillä leijutaankin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luultavasti pakottaisin kaikki kummilapset ja sisarustenlapset sun muut naapurinkersat (;))syömään ihan samaa kuin aikuisetki, ellei tuo kehveli oma seittemänvuotias olisi niin kranttu,,, ja pakkohan senkin on jotain syödä....

      Poista
    2. Tuo on kyllä se paras ja oikea toimintatapa, mutta munhan pitää tietenkin olla se ihanin kummitäti joka tekee maailman parasta ruokaa :)

      Poista
  8. Anteeksi, kun tartun typeryyksiin - ihanankuuloisten lemon possejen raaka-ainelistassa on kuohukermaa, mutta reseptissä puhutaan maidosta :)

    Minä olisin voinut syödä lasten tai aikuisten menut hyvillä mielin! Olen vähän kateellinen tuommoisesta kisailusta, en tunne ketään, jonka kanssa moista voisi toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, se on kyllä vahinko ajatusvirhe, kyllä tämä tehdään 35% kermasta! Kiitos, korjaan reseptiin. No jos ei nyt juuri, niin kyllä niitä ruuanrakastajia kertyy ympärille jossain vaiheessa; opiskelu tai työkaverit esim...yleensä kyllä ruoka yhdistää sitä rakastavia!

      Poista
  9. Kummityttö soitti joku aika sitten minulle, että olenko tehnyt niitä hänen herkkuleivoksiaan, kun hän on tulossa käymään. Heti ryntäsin madeleineja laittamaan, olin niin otettu:) Ja se söi onnellisena koko pellillisen! Se vois tykätä tuosta lemon possesta kanssa, kun on nyt päässyt sitruunan makuun. Ja minulle maistuis kanssa. Alkudrinkiksi mojito kiitos.

    VastaaPoista
  10. Ooh ihana juttu ja ihanat illalliskisailut! Hihittelin vaikka ja mille.
    Niin suljetuille kirjekuorille, pappa betalar -palkinnoille kuin viidakon tähtösillekin. Ja Ulin tarina oli avaava, sillä olenkin miettinyt tämän tekopojan roolitusta. :) Mä törmäsin lemon possetteihin vasta Glorian ruoka&viinissä. Tässä reseptissä jäin miettimään sitä että miten ihmeessä se kerma hyytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, se on se sitruunan happo joka jymäyttää sen kerman paremmin kuin liivate konsanaan. Sama reaktio limen ja kondensoidun maidon kanssa esim. Key west lime piessa, siinä mun käyttämäs reseptishän piirasta ei laiteta edes uuniin. Olko GRW:n possetis sitten käytetty jotain muuta hyydyttävää?

      Ja valehtelisin jos väittäisin, etten hiukkaakaan yritä saad aikaan tirskahduksia lukijoiden huulilta.

      Ulises sai viime vuonna suomen kansalaisuudenkin ja me ollaan nyt sitten hänen perheensä Suomessa.

      Poista
    2. Nyt kun tarkastin, niin ihan samanlainen oli Glorian R&V:n repsepti. Ja juu, päättelin, että sitruunan hapon on pakko aiheuttaa hyytymisreaktio, mutta koska kemiikka ei oikein ole vahvuuksiani, niin jäin pohtimaan, että miten se oikein tapahtuu!

      Mä olen muutes viikon päästä lähdössä pikamatkalle meksikoon yhtiin häihin. Yritän tässä just tehdä ostoslistaa, että mitä kaikkea pitää muistaa ostaa kotiintuotavaksi.

      Poista
  11. Ihana pikis tiedossa Riikka! Muista limeprässi!

    VastaaPoista
  12. Kiitos inspiksestä!!! Eilen kaupassa miettiessäni juhlavampaa ateriaa (koska olin unohtanut mieheni nimipäivät, hupsii) muistin jotenkin hämärästi tämän simppelin lemon posse -reseptin. Ostin kermaa ja sitruunoita. Kotona vasta pääsin tarkastamaan reseptin, ja huokaisin helpotuksesta, ettei puuttunut mitään.

    Tuli todella hyvää, päällä passionhedelmää! Mieheni sanoin: parasta jälkiruokaa, mitä on ikinä kotona saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla, että upposi teihinkin. Että näin simppeliä ja näin hyvää. passion toimi varmasti loistavasti.

      Poista