Pages

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Lammaspita



Valmistin jo näin pre-pääsiäislammasta kun pääsiäisenä revittyä lammasta valmistaa äitini, joten se jää itseltä väliin. Katsoin tuossa juuri Nellen miljoonaa ihanaa lammasreseptiä, nauratti kun minulla on aina vaan tämä yksi ja sama. Mutta koska se on niin ruokafilosofiani vaivattomasti herkullista (filosofiat muuten vaihtuvat aina vähän tuulen suunnan tapaan) kantavia voimia, päädyn siihen uudelleen ja uudelleen. Ja koska varsinaisen reseptin olen postannut aivan ensimmäisinä blogikuukausinani, halusin uudelleen lanseerata sen sivupersoonani Keittiöhöyryjä-blogissa.

Eli siellä makaa resepti ja jääkaapissani makaa reiluhko annos revittyä lammasta, onhan meitä arkisin vain kaksi aikuista syöjää. Maitotytön kunniaksi täytyy kyllä sanoa, että lammas maistui perunamuusiin ja rakuunaporkkanoiden kanssa hälle vallan mahdottoman hyvin.

Siispä ensimmäisenä mieleen tuli pitaleivät.Kuvani ei kyllä tällä kertaa tee maulle oikeutta.

Lammaspita:

kukin syöjä rakensi oman componsa seuraavista saatavilla olleista aineista.

revittyä lampaanlihaa
tomaattia
limeä
korianteria
tsatsikia
jalapenoja
paprikaa
grillattua munakoisoa

Jos olisin käynyt kaupassa buffettiin olisi liitetty myös

punasipuli
hummus

Pitaleipiä kaupasta tai itse tehtynä. Eilen oli kaupan, tänään tein itse. Yllättävän hyviä saa kauoan omistakin, paahtimessa lämmitän, en uunissa.

Pitaleivät

2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää loput aineet ja alusta hyvin taikinaksi. anna kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Jaa taikina 8 osaan ja kauli pitaleiviksi. Kohota vielä 1/2 tuntia
Uuni 250 astetta ja pelli esilämpiämään, sitten vedät leivät leivinpaperilla pellille ja paistat 7-8 minuuttia. Pitojen pitäisi kohota potkupalloiksi uunissa.
Aina ei näin käy ja sekös harmittaa, mutta siis yleensä onnistuu....

Kohti Vorschmackia sitten seuraavaksi!!!!


14 kommenttia:

  1. Herkkuja! Näissä hitaasti kypsyvissä lihoissa se odotuskin on jotenkin erityisen antoisaa.. Vaikka viinilasin kera..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammun kyllä jos 10 tuntia viinilasin kera.... ;D

      Poista
    2. Jos silleen vaan hitaasti siemailet, niin saattaa onnistuakin.

      Poista
  2. Oi että, onpa herrrkullisen näköistä :d Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvanotossa oli niin kiire, etten yhtään ehtinyt asetella, eihän tuossa kuvassa näy edes täyttee...mutta hyvää oli....

      Poista
  3. Lampaan liha on niin hyvää ja reseptisi kiinnostava, voisin kokeilla. Kiinnostava ja kiva oli tuo sinun toinen blogisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omenaminttu, varmaan keksisit vielä jotain kierrettä tuohon lampaaseen....

      Poista
  4. Ah lammas, ah pita! Ei voi mennä pieleen :)

    VastaaPoista
  5. No siis tässäpä meille tämän pikkuperheen lammasherkku pääsiäiseksi :) ainakin olisi innovatiivine pääsiäispöytä kun nyt ei ole mahdollisuuksia alkaa hirveästi taiteilemaan keittiössä väliaikaisasunnossa ;) kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittaako tämä, että ootte aina vaan viisumia odottamassa? No tällä ruualla ei tuu ainakaan pääsiäisstressiä!

      Poista
  6. No kyllä vaan.. tai no nykyään meillä on jo viisumi ja työlupa siis mutta.. tässä on kaikenlaista tutkimusta jota sinnepäin on jouduttu valmistamaan meistä :D huh heijakkaa...nyt meille on jo ehkä ehdoteltu pääsiäisen jälkeistä viikkoa lähtöön ;D katsotaan!

    VastaaPoista
  7. Moikka. Itse heitän pitataikinaan vielä kananmunan, veden sijaan käytän maitoa ja jugurtilla saadaan vähän happamuutta. Ohje löytyy blogistani, jos kiinnostaa koittaa. Oon todennut sen erittäin hyväksi monen erilaisen ohjeen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jugurtin ymmärrän, mutta kananmunan kanssa on kyllä testattava. Kiitos vinkistä!

      Poista