Pages

torstai 4. elokuuta 2022

SAVULOHI INSPIRAATIOTA


En oo tainnut olla yksissäkään juhlissa tänä kesänä, jossa tarjolla ei olis ollut savustettua lohta.

Eikä ihme, niin herkkua se on. Eikä se toki ole mitään pelkkää juhlaruokaa, kyllä se lohi savustuu arkenakin ja on ihan täydellistä vaikkapa uusien perunoiden kaverina.

Vuoden aikana on lohi kyllä kallistanut huimasti ja saa todella seurata tarjouksia ja jos aletaan tarjota monille kymmenille, saa kyllä jo miettiä kustannuksiakin eri lailla kuin aikaisemmin.

Voi myös miettiä voisko savulohen tuoda tarjolle muutenkin kuin kokonaisena, jolloin menekki pakkaa olla aika huimaa per henki. Voisko tehdä vaikka savukalasalaattia tai leivän kanssa jonkinmoista savukalatahnaa?

Tein ruoka-aukeaman savulohen ympärille sanomalehtiin, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä (Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi), se on pääsäntöisesti ilmestynyt tänään torstaina printissä ja verkossa.

Siinä on monta  perusreseptiä, jossa savulohta tarvitaan vain 200 g, ja kuitenkin ruokkii ihan koko perheen (4-6). 

Lisäksi sain keiteltyä kasaan hyvän peruspaketin sähkösavustimen käytöstä. Se on todella hyvä peli, edullinen hankkia ja helppo käyttää. En tiedä voiko sillä edes epäonnistua?

Muista, että savulohta saa myös kalastajilta toreilta ja rekoista, sekä ihan kaupasta. Vakuumissa sitä on saanut vähän alta kahdenkympinkin. Olin luvannut keitrata heinäkuussa 50 hengen syntymäpäivät ja sairastuinkin koronaan ja oli siinä sitten kuumespäissäni järjestelemistä, että sain asiakkaalle hoidettua lupaamani tarjoilut. Pulaan en tahtonut jättää. Aivan painajainen. Ei siinä sitten lohta itse savustettu, mutta onneksi paikallinen CM Ideapark palveli hyvin ja savusti perjantai-iltana komeat kokonaiset lohifileet juhliin, mielestäni kohtuu kolmenkympin kilohintaan.



Lehteen valikoitui mukaan tuollaiseksi koko perheen reseptiksi savulohi- kedgeree. Alunperin se taidetaan tehdä suolatusta koljasta, mutta savulohi on aivan mahtavaa tässä reseptissä, joka on jonkinmoinen risoton, paellan ja paistetun riisin risteytys. Ihanan mausteinen curryn ansioista, olematta kuitenkaan tulinen. Oiva loppusijoituspaikka tähteeksi jääneelle lohelle.

Reseptihän on ikivanha, ensimmäiset kirjalliset merkinnät löytyvät niinkin kaukaa kuin 1700- luvulta. Tarkemmin nyt historian kiviä kääntämättä jäljet johtavat siirtoma-aikaan ja englantilaisten-skotlantilaisten versioon intialaisesta ruuasta. Jostain syystä tästä tuli myös skotlantilaisten aamiaisruoka, mutta eiköhän meikäläisille tämä maistu paremmin muilla aterioilla.


Mulle ittelle sekä kesäkeitto että lohikeitto on tosi rakkaita ja maistuvia. Ystävänikin yllätin (ja käännytin) kesäkeitolla tänä kesänä, hän ei ollut siihen sitten kouluaikoihin kajonnut. Tiedän, että hän rakastaa myös lohikeittoa, joten tässä sulle Virpi mahtiresepti, vähän kuin kesäkeitto savulohella!


Sitten tein yrtti-munawrappejä, hengenohuita munakkaita, jotka täytin vihanneksilla ja savulohella ja ihanalla jugurttikastikkeella, jossa mukana sopivasti piparjuurta. Kesälounas P-E-R-F-E-C-T!


Tänä kesänä on savulohi maistunut myös paitsi kuivien, myös ihanien hölskytyspottujen seurana.


Mä niin kadehdin ruotsalaisia ja ruotsinkielisiä, kun heillä on tuo ihan sana RÖRA. Joka on tuollainen herkullinen sekoitettu tahna. Tahna vaan antaa aina aavistuksenomaisen viitteen hammastahnaan, joten kyllä tykkään käyttää itsekin röra-nimeä. Ja älkää vaan ehdottako mitään mössöä!

Annatte siis anteeksi, jos kutsun tätä röraa/tahnaa savulohiskageniksi. Skagenhan on nimenomaan katkaravuista tehty röra (joka on siis maailman herkullisin). Nyt vaihdoin raakaineeksi savulohen ja härskisti kutsun sitä skageniksi, koska vain sillä välittyy kuva sen herkullisuudesta.

Inspiroitukaa!










 

4 kommenttia:

  1. Savulohi on ihan mahtava juttu 👌🏻
    Hyvä aihe ja hyviä ideoita tosta tulikin..

    Röra! Skagen.. Savulohiviettelyshän se joskus vissiin kanssa on mutta Röra tai Skagen mycket bättre mun mielestä eikä mikää tahna 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en niin innostu ruuan nimesä viettelyksistä enkä kiusauksista, vaikka onhan kiusaus nyt esimerkikssi niin vakiintunut, että kaikki tietää että se on uunilaatikkoruoka. Rörasta mä tykkään. Skagen saa mut vähän epävarmaksi kun mä jotenkin varaan sen vaan niille katkaravuille.

      Poista