Pages

tiistai 30. maaliskuuta 2021

KETOON: PIENTÄ VASTATUULTA


Lopussa myös kolme ketodieetin suosikkireseptiä kanasta. 

Eikä ole paino noussut, nyt 3 viikon punnituksessa laskukäyrä toki tasaantunut ja 6 kg on nyt takana. Ketodieettiä on noudatettu tunnontarkasti, ei ole ollut mitään retkahduksia, ei kummemmin mielihalujakaan. Yhden kerran, ja tätä en ole uskaltanut kertoa PikkusiskoNatallekaan, olin siivomassa Niilo-pupun häkkiä Maitotytön huoneessa, lattialla oli Julia-konvehti, nappasin sen parempiin suihin. Normi. Oli kyllä aika aikaista, että en varmaan muistanut diettaavani. Jonkun tunnin päästä sitten aloin ihmetellä suussani viipyilevää suklaan makua (tässä kun tulee makusteltua kaikenlaisia metallinmakuja yms.) Ja samassa tajusin... voi ei!


  • Nälkä ei varsinaisesti ole. Joskus ruokaa tehdessä tulee sellainen äkillinen nälkä ja tulen tosi ärtysäksi. Syön siis kolme ateriaa päivässä, ei snackin snackiä, muuta kuin vettä ja teetä.
  • Pahin haittavaikutus on se, että ruoka lähinnä etoo, eilen oli ihan kamala päivä sen suhteen, Nata meinaskin, että mulla tulee nyt vasta oireet, jotka sillä oli ekalla viikolla, kun olen vaan tähän asti porskuttanut etenpäin tyytyväisenä.
  • Perustuuko tämä elämäntapamuutos siis siihen, etten koskaan enää halua syödä mitään? Lakkaan palkitsemasta itseäni ruualla, lohduttamisesta puhumattakaan. Ruoka ei juhlista ystävien kohtaamisia tai perheen kokoontumisia?
  • Ruokajutut vie tosi paljon aikaa (no mulla ne vie aina), paljon energiaa kuluu sekä omasta halusta, että pakosta, kun yritän suunnitella jotakin uutta. Ja sitten kun me punnitaan näitä määriä ja välillä lasketaan korvaavuuksia. En todellakaan aio syödä koko ajan yhtä ja samaa reseptiä.
  • Suosikkeja on syntynyt: paistetuista parhaimmat ovat parsa, pak choy ja herkkusienet. Pettureiksi ovat alkaneet ne, joita pidin suosikkeina; kukkakaali, parsakaali ja kesäkurpitsa, hitto on ollu kitkeriä nua jälkimmäiset.Tai sitten se on vaan päivän moodista kiinni.
  • Leivällä elän edelleen, ainakin aamiaisen.TG orthexleipä!
  • Ei mulla mitään energiatason nousua ole tapahtunut, päinvastoin, illalla tulee yhtäkkiä se energiatason romahdus ja tajuton väsy. Natalla on yöunet lyhentyneet, ja vaikuttaa pirtsakammalta. Ihan hyvin olen kyllä jaksanut hoitaa kaikki hommat, tai ainakin akuuteimmat.
Mun piti laittaa postauksen nimeksi, että puhutaan paskaa, mutta olkoon nyt. Suolen toimenta on tärkeä osa hyvinvointia ja ilmeisen monilla tulee ns. rasvaripuli. Minä olen suoriutunut aivan normaalisti. Päivittäin syömme 10 g rouhittua pellavaa. Nata lähetti terveisiä, että sonta on muuttunut tummanvihreäksi. Itse en ole muistanut kattoa väriä.

Mutta sitä vastatuulta: Natasiskolle on puhjennut päänahkaan pahanäköinen  ja erittäin kutiava ihottuma. Tälläinen ketoihottuma, ketorash, on kuulemma aivan tyypillinen kehon reaktio tähän itse aiheutettuun kehon stressitilaan. Hoitokeinona on hiilihydraattien lisääminen ruokavalioon. Tämä juttu tuli meille vähän puuntakaa, jos muistatte, että meillä ei hirveästi sitä ennakkaotietoa ketosta ollut.


Ihottumaa on nyt pohdittu, että voisko se olla, ruusu, tai psoriasis tai ruoka-aineallergia, vai vaan ketoihottuma. Selvää on vain se, että mikä tahansa se onkin, niin tämä ruokavalio on sen laukaissut.

Me hullut jatkamme ihmiskoetta.

Lisäaineet

Ollaan siskon kanssa sitä mieltä, että tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet saa syömällä monipuolisesti. Ainut mitä purkista oon napannut on talvisin D-vitamiini. Tässä ruokavaliossa on himmeä lista  syötävistä lisistä: elektrolyyttijauhetta, monivitamiinia, Kalsiumia, magnesiumia, C-vitamiinia, Omega-3a, biotiinia jne. Emme kuitenkaan uskalla oikein olla syömättäkään näitä, jos dieetti ei täytä näitä tarpeita. Mutta tämä sotii kyllä ajatusmaailmaamme vastaan. Lisäksi useissa valmisteissa on myös noita muitakin aineita, tuleeko päällekkäisyyksiä?

Kolme syytä miksi Keto voi olla  epäterveellinen

1. Yksipuolinen ravinto.
Et saa tarpeeksi vitamiineja ja kivennäisaineita. Tämän FitFarmin valmennuksen parasta antia on, että ainakin tuntuu, että kaikki on tarkkaan otettu huomioon ja laskettu, siksi kai tuo pitkä lisäravinneluettelo. Niillä on hyvät perustelut. Silti askarruttaa. 

2. Syöt liikaa eläinperäisiä, tyydytettyjä rasvahappoja.
Tämäkin on huomioitu. Tässä dieetissä ei saa käyttää voita, kermaa yms, ja juusto on alle 10% (se lasketaan proteiininlähteeksi, eikä sitä viitsi usein käyttää, koska sitä saa käyttää niin vähän). Kasvisöljyt ovat käytössä, lisäksi rasvaa myös oliiveista ja avokadosta siemenistä ja pähkinöistä, toki sitä rasvaa on myös majoneesissa ja kananmunissa, sekä muissa lihaperäisissä proteiininlähteissä.

3. En muista mikä se 3. oli ? Kuidun saanti? Sekin on huomioitu pellavarouhelisällä. 

Mutta sitten on ne kolme suosikkiresepti kanasta. Kanan luulisi olevan just mainio ja maistuvan vaikka ohutleikkeenä salaatissa tai vokattujen kasvisten kanssa. Jostain syystä se ei ole kuitenkaan profiloitunut meidän herkkulistalle tässä muodossa. Maustaminen on vaikeaa ja erittäin tärkeää. Ja se öljy kun pitäisi käyttää mieluummin ilman kuumennusta. Sen sijaan seuraavat kana-ateriat ovat osoittautuneet herkuksi:


Aasialaiset Kanalihapullat

Postauksen 1. kuvassa tyylikkäästi guacamolen ja broccoliinin kanssa. Tässä iloisesti sekawokin proteiinina. Maistuvat myös aasialaistyylisessä keitossa.
Kuinka?
Lihapullat kannattaa punnita esim, 25 g kokoisiksi, niin annostelu on helppoa.
Tee taikina ilman munaa ja muita, aasialaistyyliset maustan suolalla, valkosipulijauheella, tuoreella korianterilla, inkiväärillä ja chilillä, sekaan öljyä ja ehkä hiukan myös seesamiöljyä. Paisto pannulla.

Saiturinpihvit kanasta

Kuinka?
Jaa  kananjauheliha sopiviin määriin,(esim 100g tai mulla 125 g), kauli tai painele muovikelmun tai leivinpaperin välissä  ohueksi pihviksi. Laita vähintään 15 min pakkaseen, tai näitä voi sinne valmistella hätävaraksi vaikka kuinka paljon. Laita muovia ympäri, etteivät kuivu. Pakkasesta suoraan irrotat sitten kuumalle pannulle ja paistat molemmin puolin kauniin värin ja maustat. Maustaminen on tärkeää! Päällä yrttimajoneesi. 



Salaattitacot kanatäytteellä

Kuinka?
Ruskista kanajauheliha kypsäksi ja mausta hyvin, esim. noiden lihapullien tyyyliin, lisäten myös soijaa tai sitten savupaprikaa, jeeraa ja jauhettua korianteria, cayenneä... Tarjoa tukevista salaatinlehdistä, esim. sydänsalaatti.

Juuri korvanappiini tulleen tiedon mukaan, valmentajamme oli kehottanut siskoani siirtymään vähähiilihydraattiselle dieetille ja lopettamaan ketoilun iho-oireiden takia. 

Nyt olen yksin.

Ketojutut ovat omia( ja siskon), henkilökohtaisia kokemuksia ja mutuja 7 vk FitFarmin ketovalmennuksen ajalta. Päiväkirjamaisia kännykkäräpsyin.En kuvittele tietäväni asiasta mitään. Vieläkään.






4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea ketoilustasi. Luulin että keto on vähän kuin Atkins, eli saa syödä kermaa, voita ym. Harmi vaan noita sivuoireita, mutta toivottavasti ne tasoittuvat jossain vaiheessa. Ja 6 kilon pudotus kuulostaa tosi mahtavalta! Hyvää pääsiäisen aikaa Nanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäistä sinne kauas myös, Jael!
      Keto ruokavaliossa suuri isa energiasta tulee rasvasta ja hiilarit pidetään minimissä. Kyllähän ketoruokavaliossa kermat juustot yms ovat sallittuja, mutta kun tämä onkin lyhytaikainen, aika tiukka dieetti, niin tästä on karsittu pois kaikki eläinperäiset rasvat, alle 10 %juustoa saa vähän. Hiilarien maks määrä päivässä on 20g. Mikä tarkoittaa sitä, että esim tomaatteja saa syöfä vain ihan vähän, jos nyt otan esimerkiksi jonkun terveellisen kasviksen

      Poista
  2. Meillä keto coach Sari ja eroaa tuosta kuuristanne, mm rasvaisimmat juustot. Melkonen painonpudotus, mulla sama määeä mutta jotain 10 vkoa takana. Horrrmonit ja insuliiniresistenssi jne. Tsemiä ���� Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö loikata😂😂😂😂? Juusto maistuis! No ei mullakaan tämä keski-iän hidastunu aineenvaihdunta oo ehkä helpoin, mutta kyllä tämä tsemppaa. Hyvä on tuo sunkin vauhti. Sitten lopussahan se nöhdään saako painosta pois vielä toiset 10 kg vai tuleeko takasin entisetkin (ei, ei, ei!) Tsemiä sullekin!

      Poista