Pages

tiistai 15. syyskuuta 2020

KAKSI KEITTOA LAMPAANKÄÄVÄSTÄ


Mulla se jatkuu tämä kuherruskuukausi lampaankäävän kanssa.

Tein kahdenmoista keittoa, tyyliin mitä jääkaapista löytyi sienten lisäksi (eikä löytynyt kovin paljon). Tuloksena aasialainen nuudelikeitto, joka aina bueno (tai pitäiskö sanoa mieluummin 好吃极了) ja sitten ihanasti perinteisen kermaisen, tällä kertaa kylläkin smetanasta. Ja ihan muutamalla aineksella mennään siinäkin.

Mutta kun niissä sienissä on niin valtavasti sitä umamia. Moitin ehkä jolle kulle lampaankääpää maultaa liiankin miedoksi (olen vähän sellainen rouskuja ja sipulia -ihminen), mutta avot kuinka tuo smetanainen sienikeitto oli ihan täydellistä!

Keitto kantaa taas palavasti "ei jauhoja keittoon"- lippua. Mikä se on mulla noissa vehnäjauhoissa ja sienikeitoissa on? Rakenne oli ihanan täyteläinen kun lopussa semisurvaisee sienet vielä sauvasekoittimella.

SMETANAINEN SIENIKEITTO LAMPAANKÄÄVÄSTÄ

2:lle
1/2 litraa tuoreita lampaankääpiä kuutioituna (tai pakkasesta vähän vähemmän)
1 sipuli
1 rkl voita tai kasviöljyä
5 dl kasvislientä (vettä ja kuutio)
1 prk (140 g) smetanaa

pinnalle ruohosipulia tai persiljaa hienonnettuna

Heitä  kuutioidut sienet keskikuumalle pannulle sihajamaan. Kuori ja hienonna (iso) sipuli ja heitä perään. Pehmittele kunnes sienten neste haihtuu ja heitä perään voipala ja anna senkin kauniisti kadota joukkoon. Tässä vaiheessa sipulitkin ovat jo varmasti läpikuultavan pehmeitä, tässä ei tarvitse ruskistella mitään, joten tarkkana lämmön kanssa.
Lisää kasvisliemi ja smetana ja anna pienesti pulppuilla 10-15 min.
Survaise sauvasekoitin keittoon ja aja rouhean sileäksi (Tässä poistuu perheen mahdollinen sipuliongelma samalla).

Tarkista tarviiko suolaa ja pippuria, usein ei.

Ruohosipuli pintaan.





No se aasialainen osuus sitten. Nuudelikeitto on aina ihanaa ja helppotekoista ja ihan hyvin tässä vois sotkea sienet instant nuudeleiden sekaan ja maustepussi päälle. Mä nyt kuitenkin tein nuudelit kun oli, tähän voit käyttää mitä haluat: udon-, sopa-, muna-, riisinuudelia tai hätätapauksessa vaikka spagettia (tai sitä makaroonilaatikkoa varten ostettuamakaronia, sitähän kaikilla on AINA kaapissa) kaikki käy, varsinkaan jos kukaan ei oo kattomas, eikä tartte näyttää niin aasialaiselta. Mun jääkaapissa ei ollu mitään vihreää keittoon pantavaa, ei lehtikaalia, pinaattia, paksoita tai edes kukkakaaliinlehtiä, nämä kaikki olis ihania keitossa. Onneksi oli edes korianteria, chiliä, porkkanaa ja kevätsipulia.


AASIALAISHENKINEN LAMPAANKÄÄPÄKEITTO

1/2 1 tuoreita lampaankääpiä
nuudeleita pakkauksen ohjeen mukaan valistettuina
2-3 kevätsipulinvartta suikaloituna
paljon, paljon hienonnettua korianteria

liemi:
1 rkl öljyä
5cm pätkä  tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana lantteina 
1l kasvis- tai kanalientä
1 rkl soijaa
1rkl kalakastiketta
1rkl riisiviinietikkaa
ripaus seesamiöljyä

Paloittele sienet. Lampaankäävästä voi tehdä kauniita isompiakin siivuja, minä nyt olin vaan innostunut kuutioimaan kaiken.
Paista pannulla, kunnes neste häviää.

Valmista nuudelit ohjeen mukaan.

Liemi: Freesaa inkivääriä ja chili, valkosipulia ja porkkanaa öljyssä. Jätä vähän chiliä pinnalle. Lisää kasvis- tai kanaliemi, soija, kalakastike ja riisiviinietikka. Anna porista 10-15 min. Voit heittää sienet sekaan niiden valmistuessa. Viimeinen voitelu piskauksella seesamiöljyä.

Laita kulhon pohjalle nuudelit ja lusikoi päälle sieniä ja lientä. Hukuta pinta korianterisilppuun ja chiliin.

Kumpaa teet ensin? 





2 kommenttia:

  1. Tuo ensimmäinen versio menee testiin. Kumpikin houkuttavia reseptejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi tasapainoinen ja ihanasti sienen makuinen, ja noin vähillä aineksilla. Joskus kun teen keittoa esim suppiksista, saan siihen mukaan ihmeellisen kitkeryyden, mistä tässä ei ollut kyllä tietoakaan!

      Poista