Pages

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN VOL III



Maitotytön hirvitaco-ilta

Tästä tuli oikeasti aika kiva korona-jatkosarja, tai ainakin itselle mielekäs. On kiva katsella taaksepäin ja miettiä mikä onnistui, mikä meni pieleen. Pääsiäinen vie ajatukset vähän kauemmas ehkä arkiruuasta, mutta lopultakin aika simppelisti ollaan menty kulunut viikko.Pahoittelen näitä kännykkäkuvia, ne ovat merkillisen kokoisia.


Tällaiselta näyttää lista siitä mihin viimeksi jäätiin:

LA
Amerikkalainen pannukakku ja pekoni aamiainen
Hapankorppulohi, parsaa ja tomaatteja

SU
Karjalanpiirakoita suoraan leivinuunista + munavoi
Nachovuoka salaatin kera

MA
lounas
Paistettu riisi (ohje)
illallinen
Mäkkäriii! Piti mennä jo ihan eka koronapostauksen pe-iltana, muttei sitten mentykään. IsoHoo ei halunnu mitään, koska Mäkkäri. Aina joku tinttailee.

TI
lounas
Äitille ja isälle Lohisalaatti hapankorppulohenjämistä ja keitetyistä kananmunista. Lapset söi ilolla mumman perjantaista hirvikäristystä.
illallinen
Maitotytön kokkausvuoro: Hirvenjauhelihatacot

KE
lounas
Avokadopasta, versio: Maitotytön tacoista jäi itsetehtyä guacamolea, silputtua sipulia ja tomaattia, limen lohkoa, korianteria. Kaikki sekasin (no lohkoista mehu vaan), ja sekoitettiin vastakeitettyyn pastaan.
illallinen
Mantelikalaa

TO
lounas
Maitotytölle nuudelikeitto, me vanhemmat skipattiin tai syötiin jotain banaania, jugurttia tms. Urho söi vissiin aamiaista puolilta päivin...ilmeisesti nukkuma-aamu koulussa. Niitä on usein.
illallinen
Urhon kokkausvuoro: Legendaarinen tonnikala-makaronimössö. Urho ihastunut tähän ruokaan kaverinsa Samuelin kotona niin, että mun on pitänyt soittaa resepti hänen äidiltään.

PE - pitkäperjantai
Lasketaan viikonlopuksi. joten vain yksi ruoka:
Kukkakaalibolognese spaghetti

LA
Lounaaksi lapsille pinaattilättyjä, meille aikuisille pastasalaatti.
Illallinen
Ropa Vieja, riisi ja salaatti.
Jälkiruuaksi mämmiä.


Uunista ulos
Ja kylpyyn


JÄLKIPOHDISKELU

Viime viikolla olin kauhuissani kasvisaterioiden ja kalan puutteesta. Korjausliike, Check! Tuntuu niin hyvältä.

Laitoin oikein sinisellä kaikki kalaruuat eli 3kpl, meillä aikuisilla lisäksi tuo lohisalaatti. Kai se tonnikala makaranimössökin on kalaruokaa, niin kuin periaatteessa?

Hapankorppulohesta, jonka reseptin ennätin jo julkaista sain monelta suunnalta hyvää palautetta. Yksikin porukka oli vedellyt 900 g fileen kolmeen pekkaan siltä istumalta, eli ei voi ihan huono olla!



Myös äidiltäni tuli palautetta, he valmistivat hapankorppulohta kai pitkäperjantaina... että oli aika mautonta, kukaan kolmesta syöjästä ei erikoisemmin ihastunut: "En kyllä tehnyt sillä sun reseptillä (!!!!!!!), kun löysin toisen netistä, joka vaikutti terveellisemmältä, siinä ei ollut esimerkiksi parmesania...". Olen hyvin järkyttynyt, et varmaan laittanut sitten suolaakaan?

Äiti, äiti, lama sabaktani?

Mantelikalaa, en ole tehnyt ehkä ikinä ja se osoittautuikin mainioksi, nopeasksi ja maukkaaksi arkiruokaklassikoksi. Me aikuiset tykättiin, lapset ei. Olen alkanut uhkailla heitä ensi viikolla alkavalla kouluruokailulla. Sitten saatte mantelikalaa, saatana!

Kiroilu ei ole uusi ilmiö.

Lasten ruuanlaittopäivät menivät putkeen taas, he myös syövät omia ruokiaan ilolla. Laitanpa Tonnikala- makaronimössön oheen tähän, tämä on vähän mukailtu siitä Samuelin äidin ohjeesta, siinä oli muistaakseni curryä mausteena ja kermaviiilipurkki kostukkeena.


Urhon tonnikala-makaronimössö

5 dl makaronia
2 prk tonnikalapaloja öljyssä
suolaa
jauhettua paprikaa
sipulijauhetta
1 dl kermaa

pinnalle jotain ruoretta yrttiä ja raastettua

Keitä makaronit kypsiksi ohjeen mukaan. Kuumenna pannulla tonnikalat ja toisen purkin öljy, mausta, lisää kerma. Lisää valutetut makaronit, sekoita, jos liian kuivaa, lisää vettä, kuumenna ja tarjoile.



Lapsilla menee alas myös toiveruuat. Sellainen oli tämä nachovuoka. Valitettavasti niitä toivomuksia (muita kuin Mäkkärii!) on hankala kaivella. Vaikka muuten pelkän nimen, näkemättä maistamatta perusteella usein ruoka luetellaan pahaksi.

Ja toki olen superonnellinen kasvisruuista. Paistettu riisi ja kukkakaali-bolognese ovat tulossa myös blogiin,oli hauskaa, että kukkakaalibolognese ei saanut yhtään moitetta, en mainostanut sen kasvisperäisyyttä. Mutta tavallaan sekin meni vähän pieleen. Lipsahti vähän chiliä ja lapset moittivat jälkipoltetta... mutta hei, hennommalla otteella ens kerralla.


Ihan kaikesta ei ole kuvaa, mutta jämälohisalaatista kumminkin!

Avokadopasta oli täysin hävikistä herkuksi ja onnistunut sarjassaan!

Näin nämä ruokaviikot elää omaa elämäänsä. Tällä viikolla ei ollut näköjään ainuttakaan kanaruokaa. Ja yksi lounas meni vähän kuin pörinäksi. Ensi viikolla alkaakin sitten lapsille noudetut koululounaat. Saas nähdä. 

Sunnuntain karjalanpiirakka projekti leivinuunin lämmityksineen oli hauska mutta pitkällinen prosessi. Karjalanpiirakoita riittikin ihanasti vielä melkein joka arkiaamuksi. Vein maistiaiset myös vanhemmille ja veljen perheelle, rappusille tietenkin.

Olin jo sanomassa, että leivonta jäikin vähän vähemmälle piirakoiden lisäksi, kunnes tajusin, että teinhän minä siemenleipää, sämpylöitä, marjapiirakkaa ja vaniljavadelmaviinereitä.

Jaa että mitenkä voi unohtaa? 

Eilinen lauantai sisälsi myös merkittävän määrän suklaamunia ja muuta karkkendaalia. Maitotyttö löyti niitä naapurien pihamailta. Vaihtoehto trullittelua!





2 kommenttia:

  1. Näitä sinun päiväkirjoja on niin kiva lukea. Ja etenkin vertaistukena arvokasta (mä en nyt jotenkin jaksa kamalasti niitä raportteja joissa on aurinkoisia perheretkiä ja lautapelejä ja yhdessä askarteluja; on vähän muut haasteet päällä).

    Meillä on kalansyönti lisääntynyt normaalista, pääasiassa sen takia että se on niin helppoa ja nopeaa, ja olen tilannut nyt joka toinen viikko ison kassillisen kalaa Maxin kalasta. Parina viime viikkona on ollut 4-5 kala-ateriaa. Helppoa ja vaivatonta, saa nähdä mitä sanon ensi viikolla kun lupasin kuopukselle tehdä sushia (ei sillä että hän söisi sitä, mutta hänestä on mukava että teen sitä). Ja kyllä niitä kasviksiakin alkoi löytyä aterioilta, kun ensin olin sanonut ääneen ettei meinaa olla riittävästi.

    Espoossa lasten, jotka eivät saa kotona ruokaa, on mahdollista hakea lounaskassi koululta. Linjaus on sellainen, etten ole ilmoittanut meidän lapsia jakeluun mukaan, sillä kyllähän he saavat ruokaa kotona. Sitä en tiedä kuinka paljon niitä haetaan, tai millaisia ne ovat, olisi ihan kiva tietää.

    Minä olen kirjannut ylös jokaisen päivällisen siitä asti kuin aloin pitämään bullet journalia, eli vuodesta 2017 saakkka, ja nyt korona-arjessa kirjaan myös lounaat ylös. Ehkä se on joskus tulevaisuudessa mielenkiintoista aineistoa, en tiedä.

    Nauroin ääneen äidillesi (anteeksi), toi vaan oli niin hauska juttu! Ja muutenkin, kyllä tässä nämä kirosanat välillä vähän pinnassa meinaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tärkeää myös saada joltakulta edes palautetta näistä kirjoituksista, kiitos että jaksat vaivautua.

      Minä ajattelin kans, että ääneen sanomises on voimaa, itsekin sain mukavasti lisättyä kasvisruokaa ja kalaa. Ja sama tuolla kirjaamisella, sitä luulee syövänsä välillä ihan toisin kuin oikeasti syö.

      Yleensähän sitä kestää mitä vaan, mutta herkkänä- ja stressipäivönä, kun kuitenkin on yrittänyt tehdä sitä ruokaa rakkaudella ja se ei kelpaa, niin sitä on kyllä aika, no,"herkkä".

      Mua nauratti tuo, että kuopuksesta on kiva kun teet sushia, vaikkei syä...

      Sushi oliskin kivaa tehdä, meillä vaan on marketit sulkenu kalatiskit, niin on vähän heikua...

      Mutta jatketaan harjoituksia, tiedä vaikka mekin oltais joku päivä kääriytyneinä vilttiin (oman kullan kainalossa) sohvalla ja nauttisimme takkatulesta rentouneena lasillisen punaviiniä...😂😂😂

      Poista