Pages

torstai 1. elokuuta 2019

VILLIINNY VADELMASTA



Ihanista ihanin vadelma. Se on yksi omista lempimarjoistani mustaherukan ja karviaisen ohella. Nooh, ja mansikan, kirsikan (se kai ei ole teknisesti edes marja?), mustikan ja puolukan. Eikä punaherukoita britassa lyö laudalta mikään... Mutta vadelmista tehty hillo on ehkä mun suosikkini, sellainen itävaltalainen rapeakuorinen hyrränmallinen aamiassämpylä vadelmahillolla, nam! Tai mikä tahansa suklaajutska!

Naappasin torilta laatikollisen vadelmia, kahta sorttia, kuten kuvasta näkyy. Noita kookkaita kaunottaria, jotka istuu pakastuksenkin jäljeltä ihan täydellisesti kakun päälle ja sitten toisia hiukan pienempiä ja persoonallisemman näköisiä, jotka olivat maultaan aivan supermakeita. Villivadelmiakin olisi mukava löytää apajat. Lapsuudesta on jäänyt mieleen maun lisäksi se, että ne piti syynätä niin tarkkaan, koska lähes jokaisessa kiemurteli pullea valkoinen mato. Näissä tarhavadelmissa ei taida olla, en ainakaan ole törmännyt.



Upotin vadelmat ihan sellaisinaan muffinipellillä paistettaviin ruusupulliin, toimivat tosi hyvin, ei tarvitse keitellä hilloa. Paitsi itse ruusukuvio ei taikinan noustessa kyllä pitänyt kutiansa, mutta nättejä tuli kumminkin.


Osa vadelmista päätyi vadelma-valkosuklaablondeihin. Blondihan on brownien vaalea sisar, sellainen kostean mehevä herkullinen ruutuleivos.


Pujotin myös halloumin ja kanan vartaisiin, grillasin ja tarjoilin vadelma-mangosalsan kera. Oli muuten herkkua!



Tottakai vadelmat passaavat salaattiinkin, varsinkin persoonallisten juustojen kaveriksi. Persoonallisella meinaan vuohenjuustoa tai fetaa tai auraa kuten tässä. Ja sitten vielä vadelmavinaigrette!


Ja kun hulluna siinä helleviikolla siivottiin tulevia juhlia varten ja hikipäissäni valmistelin jossain välissä nämä kuvausannokset, ei mikään virkistänyt niin kuin kotitekoinen vadelmalimonaadi. 



Että siitä vaan, inspiroitukaa ja villiintykää vadelmasta! Tänään nämä reseptit löytyvät Lännen Median tuottamista sanomalehtien ruokasivuilta. 
 Jopa Ilkasta.

Onko sulla joku resepti, jota on ihan pakko tehdä vadelmasta?


2 kommenttia:

  1. Nam, vadelmia, ihania:) Täällä on vadelmia pakasteena, ja sitten pohjoisessa Israelissa kasvatettuja sikakalliita vadelmia, joten päädyn niihin pakastettuihin, tuontivadelmiin,mutta eiväthän ne tuollaisia ihania vadelmia korvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, tääsä tapauksessa ei kylläkään. Plus, että ainakaan Suomessa ulkolaisia pakastevadelmia ei suositella käytettävän ilman kuumennusta. Kyllä sä osut tännepäin vadelma-aikaankin taas joskus!

      Poista