Pages

torstai 27. heinäkuuta 2017

POSSUNKYLKEÄ GRILLISSÄ


Se on justiinkin yhtä hyvää miltä se näyttää. Suunnattoman mehevää, mausteista, ihanan rasvaista possun luutonta ja rustotonta kylkeä. Sain jo keväällä lahjakortin Atrialta heidän uuteen lihakauppaansa verkossa, lihat tilasin kotiini toimitettavaksi vasta 12. 7 kun ajattelin että sitten on sopivasti aikaa grillailla.

Tilasin komean 4 kg luuttoman ja rustottoman possunkyljen. Sellaisia komistuksia en ole ainakaan meidän kauppojen tiskeillä nähnyt. Pakko munkin oli se laittaa puoliksi ja grillata peräkkäisinä päivinä. 

Ai että oli hyvää.

Possunkylkeä saa mieluusti grillailla pitkään ja hartaasti epäsuoralla lämmöllä. Se onnistuu kyllä niin kaasugrillillä kuin tavallisella hiiligrillilläkin, mutta mun tämän kesäinen onneni on tietenkin tuo Bastard-grilli, eli kamado joka tekee asioista paljon helpompaa lämmönsäätelymahdollisuutensa ansiosta eikä hiiliä tarvitse lisäillä pitkänkään grillauksen aikana. Hiilistä tarttuu ihanasti savun makua, folioon voi heittää mukaan myös savustuslastuja.

Lihan hieroin pelkällä kuivamarub- seoksella, tällä kertaa kaapista löytyi Poppamiehen valmis seos. Rubia pitää olla sitten todella runsaasti, siitä tulee pitkään grillatessa ihana kaarna lihan pintaan. Rubin voi tehdä itse helposti ja vaikka ison lasipurkillisen kerrallaan, mutta aika käteviä ovat nuo valmiit rubitkin, eikä tarvitse ostaa kymmentä eri maustetta erikseen. Tietysti on keittiöitä, joissa löytyy jo kaikki mahdolliset mausteet ostettuna ja silloin kannattaa rub tehdä itse, käyttää kaikki jämät ja mausteet menevät näin kiertoon kaapin pohjalta vanhenemasta! Netistä löytyy kyllä ohjeita.



POSSUNKYLKI GRILLISSÄ

2 kg luutonta rustotonta ja nahatonta possunkylkeä
Reilusti kuivamausteseosta, tässä Poppamies RuB for burgers and ribs
Nelisen tuntia aikaa

Vetelin vähän vinoviiltoja possun läskiin ja sitten hieroin possun yltäympäriinsä maustesoksella. Olen pahoillani etten osaa sanoa tarkkaa määrää, tai no, sain tuon 200 g pussin riittämään juuri ja juuri 4 kg.

Sytyttelin pahan pojan hiilet, ja 20 minuutin kuluttua grilli oli valmis. Laitoin grilliin keraamisen lämmönjakolevyn, jota käytetään miedoissa lämpötiloissa kun halutaan epäsuoraa kypsennystä. Grillin lämpötila oli n. 120-130astetta. Käänsin lihan n. puolen tunnin välein ja kypsennin sitä n. 4 tuntia.  Ilmaukot saavat olla melkoisen pienillä, ettei lämpötila pääse nousemaan.

Liha saa mielellään vetäytyä foliossa grillauksen jälkeen. Sitten leikataan poikkisyin siivuiksi tai pienemmiksi paloiksi. 



Ensimmäisenä päivänä liha oli grillissä hiukan kauemmin (koska vieraat unohtivat tulla!) ja aivan super ylikypsää. Se tarjoiltiin meksikolaishenkisten lisukkeiden ja kanavartaiden kanssa 2 lapsiperheen illalliseksi.



Seuraavan päivänä en ehtinyt pitää lihaa aivan tuota 4 tuntia, vaan pikemminkin kolme. Se oli edelleen hurmaavan kypsää leikattavaa siivua (ensimmäinen kuva), muttei ehkä niin ihanan hajoavaa kuin edellisenä päivänä.



Bastard -grilli on testissä maahantuojalta.
Possukylki on Atrian lahjoittama.

4 kommenttia:

  1. Hieno kylki. Ja hienoa että laitoit neuvoja myös kuinka kauan menee lämmön saavuttamiseksi jne, tuntuu että se uupuu monista ohjeista. Mulla ainakin on vielä hakusessa aikataulutus kamadon kanssa. Ja se, että kuinka sen saa tosi kuumaksi. Kaikissa pizza-ohjeissakin vaan lukee että lämmitä 350 asteeseen. Joo, mutta miten ja missä ajassa, olisi kiva tietää!

    Minä edelleen odotan niitä sinun kokemuksia hirvestä ;) Ei vaan, piti ihan itse kokeilla, sekä juhannukseksi paistiksi (onnistui!) ja nyt niskaa ihan muuten vaan (onnistui!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä kylki. Mun pitää nyt kans oikein kokeilla tuota pizzan paistoa...kun ei millään kerkiä kaikkea kivaa mitä pitäis kamadoon laittaa! Sitä hirviäkin!

      Poista
  2. Oijoi, mikä kylki! Tommosta ei mun superhyvässä pihatakkagrillissäkään valmisteta, pitäisi olla Barstadit tai Green Eggit. Vaikka olisi mun pihakatoksessa tilaa tommosellekin. Puuttuu enää rahoittaja :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta muuten kyllä sellainen pihatakka grilli (missä poltetaan siis puita?) on kans aikamoista parhautta.

      Poista