Pages

torstai 18. toukokuuta 2017

RISOTTO CAPRESE


Tai no, oikeasti kyllä säilyketomaattirisotto. Risotto Caprese vaan kuulostaa tuolla lailla fiinimmältä, tekijäänsä paremmalta. Että kuka nyt sitten mitäkin haluaa tehdä. Suuhun sopivaa vai itteään parempaa ruokaa. Täten testattuani todistan, että hyvää se ainakin on ja säilyketomaatti-versio risotosta toimii kuin miuli. Ajatus on suurenmoinen, yhdistää Caprin saaren tunnussalaatin hehkeät tomaatit, valuvan pehmeä mozzarella ja basilika risottoon. 



Resepti löytyy keväällä ilmestyneestä, piristävän erilaisesta HALPARUOKAKIRJASTA, jossa ei todellakaan yritetä tehdä itteään parempaa ruokaa. Sitähän saa käydä kokeilemassa trendiravintoloissa. Nyt tehdään yksinkertaista, opiskelijakeittiöstäkin inspiroitunutta ruokaa pilke silmäkulmassa Ihanat bloggaajanaiset, WTD Nata ja Suusta Suuhun Alisa tulkitsivat ruokaystävyytensä kirjaksi, josta löytyy (meinasin kirjoittaa jo toiseen kertaan piristävän erilaisia) reseptejä, jotka sopivat tiukempaankin budjettiin. Reseptit, niinkuin kuvatkin ovat aika riisuttuja, tavallisen ruuan näköisiä, silti niissä on vinkkeliä tarpeekseen herättämään kokeilumieli keittäjässä. Nämä urbaanit naiset ovat kyllä kaukana keittäjän stereotypiasta, pystyn kuvitella heidät essu päällä vain korkeintaan ilman vaatteita. (Siis huom. en ole kuvitellut heitä ilman vaatteita. Enkä myöskään itse ollut ilman vaatteita heidän essujaan miettiessäni ÄSH!! Älä selitä, pahenoo vaan...)

Uudet ruokatrendit (Tarjouspossuramen, Tattaria ja tofua, Pinaatti-lehtikaalikeitto),  kohtaa klassiset versiot (Oikeasti köyhat ritarit, Lihaperunasoselaatikko ja Siskonmakkara Hot Pot)aina sinne  iki-ihaniin ruisrevittyihin  pizzoihin asti, jotka saa nopeasti kasaan aamun pikkutunneilla tai viimeistään sen jälkeisenä päivänä.

Kirja on huikean elämänmakuinen, ja vaikka oon itse tainnut ohittaa nuo biletysvuodet (ainakin 3 viikkoa sitten),  muistan hämärästi tiedän silti mitä krebaaminen merkitsee (Äiti, se on kreisibailaamista eli villiä juhlintaa, tokikaan omakohtaisia kokemuksia kyseisestä lajista ei ole ollut. Koskaan). Ja sitäpaitsi Alisa on kyllä nelihenkisen perheen äiti, ettei tämä mikään bilettäjän käsikirja suinkaan ole. Vaikka täältähän se löytyy myös se Natan Panopastan ohjekin, se missä sitä Tinderiä vai Timjamia vai mikä puska se nyt olikaan trimmailtiin sinne lihapullataikinaan.

Sitäkin pitää varmaan kokeilla. Ja Alisan savusimpukkapastaa, ehdottomasti. Oikeastaan kirja on täynnä kokeiltavaa reseptiikka. Ja kaikki reseptit on vähä niinkun 2.0 eli ei tarvitse itseään toistaa siskonmakkarasopassakaan.


Kirjan tyyliin otin muutaman kokkauskuvan, tuota roiskeista hellankantta peittelemättä. Tein muuten myös kanaa, risotto toimi tällä kertaa lisukkeena, vaikka on ihan arvoisensa kyllä yksin.


Ja senkin vielä sanon, että näitä arjen nopeita ja edullisia reseptejä kaipaa töistä kotiin saapuva perheenäiti kyllä. Meidän arkiruuanlaitossa nimittäin suurin aika on varattava pöydän raivaamiseen, että mahdutaan syömään.

Että ihan tavallista elämää. Paitsi tietysti kaikilla muilla on vähemmän raivattavaa ruokailun esteenä (lähde: Äiti 70v).

Millään en malttanut olla lisäämättä risottoon alkuvaiheessa paria desiä kuivaa valkoviiniä, kun puolikas pullo tuossa hellan vieressä notkui. Natalla ei ehkä ole puoliksi juotuja viinipulloja ikinä, halparuokaversioon, herkulliseenkaan, ei ehkä kannata varta vasten pulloa korkata. Mutta jos on, niin tuleehan siitä sielukas risotto!



Risotto Caprese - Säilyketomaattirisotto
alkuperäinen ohje Tolmatsova ja Wilska: Halparuokakirja
muunsin ohjeen 4:lle

250 g risottoriisiä
1 rkl rypsiöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä (ei pakollinen)
5-7 dl kasvislientä 
1 tlk paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
1/2 dl parmesaaniraastetta
tuoreita basilikanlehtiä
1 rkl voita
1 pallo mozzarellaa 

Kuumenna öljy ja kuullota riisit miedolla lämmöllä. Lisää viini ja anna imeytyä. Koko ajan sekoitellen lisää vuorotellen tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia ja kasvislientä, pari desiä kerrallaan. Risotto on valmis al dente n. 20 min kuluttua. Muista jättää löysäksi!

Sekoita risoton joukkoon tomaattipyre, parmesaaniraaste, voi ja hienoksi pilkottu basilika. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Annostele lautasille ja revi mozzarella päälle.

(On muuten sitten trendikkään tädin/sedän/enon/kummin/isovanhemman oivallinen lahja-idea kevään ylioppilaille, jotka ovat pikkuhiljaa sovittelemassa oman elämänsä essuja. Jos olette kovin läheisiä, niin mielellään laittakaa mukaan myös rahaa. Kyllä ne arvostaa!)

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

2 kommenttia: