Pages

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

GRILLATUT TOMAATTI-HALLOUMIWRAPIT



Kaupallinen yhteistyö, K-Ruoka

Kesä on kyllä parasta aikaa ulkoistaa ruuanlaitto. En tarkoita noutoruokaa tai tihentyneitä mäkkäri-vierailuja, saati anopin kutsumista viikoksi kokkailemaan (sitä kyllä peukuttaisivat meidän lapset), vaan keittiötoimintojen siirtymistä ulos terassille. Sitä koko talven odotettua grillaamista! Kaasulla ja hiilillä ja kaasugrillin kaasupolttimon hyödyntämistä myös kaiken käryävän paistossa, lätyissä ja muissa.

Vuosi vuodelta grillini parilaa valtaavat aina vaan suuremmalta osalta kasvikset ja kala. Lihakin maistuu paremmalta eikä ylitä kyllästymiskynnystä koko grillikauden aikana, kun grillaa vähän muutakin. Ja kun kasviksia käyttää monipuolisesti sen grillatun maissintähkän ohella, ei kesän aikana tarvitsee välttämättä montaa kertaa samaa ruokaa syödä. Tiedättehän, kun sitä pakkaa vähän jämähtää niihin samoihin: grillatut herkkusienet ja kaslerpihvit, kanafilettä ja tsatsikia… ai niin, ja makkaraa ja sinappia! Siinä oikein grillikauden tavalliset, ja herkullisetkin, totta kai, paitsi joka viikko syötynä.




Mutta selvääkin on tietysti se, että kun löytää kesän grillihitin, sitä tekee mieli syödä ja valmistaa usein ja niin pitääkin. Siihen kun lisää vielä edellisten kausien suosikit, alkaa käsillä olla monipuolinen grillausrepertuaari.






Kesän vakiotarjottavien listalle pistän ainakin nämä grillatut tomaatti-halloumiwrapit. Pirkan makeat miniluumuterttutomaatit myydään valmiiksi kätevässä foliovuossa, öljyn ja mausteseoksen kanssa. Ne on helppo napata mukaan myös mökille ja retkelle ja kotikeittiössä toimivat aivan hyvin myös uunissa. Heitin tällä kertaa vuokaan mukaan sipulia, samaan vuokaan sopisi myös paprika, kesäkurpitsa tai munakoiso ja vaikka erilaiset juustot, feta tai vuohenjuusto. Halusin pitää wrapin simppelinä. Panostin täysjyvävehnä tortilloihin ja ihanalta maistuvaan yrttiseen avokadotahnaan. Täydensin tomaatteja, joista muuten nousee kypsennettäessä aivan supermakea tuoksu, grillatulla halloumille. Se tuo annokseen sopivasti suolaisuutta ja vähän tiiviimpää purutuntumaa. Tortillan vihertäyttö osuus suoritettiin rautaisella kourallisella käyttövalmista Pirkka babypinaattia.

Jos ei nyt puhuta yhdestä kesän parhaista grillilounaista, niin ei sitten koskaan!





Tomaatti-Halloumiwrapit

4 kpl

350 g Pirkka Makea grillitomaatti

1 punasipuli

25 g Pirkka Parhaat halloumijuusto

65 g Pirkka Luomu babypinaatti

4 pehmeää täysjyvävehnätortillaa

2 avokadoa

½- 1 limen mehu

½ dl silputtua basilikaa

½ dl silputtua lehtipersiljaa

½ dl silputtua korianteria

½ dl oliiviöljyä

½ tl suolaa

mustapippuria



Avaa tomaattipakkaus ja huuhdo tomaatit terttuineen. Laita takaisin pakkauksen foliovuokaan. Kuori ja suikaloi punasipuli ja laita vuokaan tomaattien kanssa. Kaada päälle tomaattipakkauksessa mukana tullut oliiviöljy ja mausteseos. Grillaa joko grillissä tai uunissa 200° C n. 15 -20 minuuttia. Irrota kypsät tomaatit tertusta kevyesti tökkimällä ja heitä oksa pois.

Puolita avokadot ja lusikoi hedelmäliha kulhoon. Lisää limen mehua, suolaa ja pippuria maun mukaan sekä tuoreet silputut yrtit ja oliiviöljy. Muusaa haarukalla karkeaksi tahnaksi.

Leikkaa halloumi juusto 6 palaksi. Öljyä palat kevyesti ja grillaa niihin vauhtiraidat molemmin puolen joko grillissä tai parilapannulla. Puolita palat.

Lämmitä tortillat nopeasti pinossa käännellen kuivalla pannulla tai grillissä. Ole nopea, haluat pehmeän helposti rullattavan tortillan. Jaa grillatut tomaatit ja sipuli tortilloille. Laita kullekin tortillalle 3 palaa halloumia, reilusti pinaattia ja yrttistä avokadotahnaa. Kääri rullalle ja nauti!






Tämän reseptin ja muut #parastanyt -jutut löydät myös Pirkka-lehdestä!

4 kommenttia:

  1. Kesän värikäin ja maukkain tortilla on muuten tuossa : ) Rakastan tomaatin ja juuston yhdistelmää, varsinkin tuota ihanan suolaista halloumia. Täälläkin ulkoistettiin kokkaukset ulos, mutta nyt jouduttiin laittamaan grilli sateensuojaan. No, odotellaan taas lämpenevämpää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tätä kirjoittaessani taas sataa...

      Tomaatti on muuten parasta vastapainoa juustolle kuin juustolle!

      Poista
  2. Ihana kesäsafka! Halloumi on ihanaa ja vitsit tuon tomaatin kera superhyvää. Tätähän mä testailen, kun aloitan ulkoruokintakauden!

    VastaaPoista
  3. Kerään just kansiota helpoista mutta hyvistä mökkiruuista olemattoman kehnoihin olosuhteisiin. Tämä pääsee jatkoon - kiitos!
    Hanna

    VastaaPoista