Pages

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

SPAGHETTIKURPITSA


Tässä taas teidän edessänne hiukan epävarmana. Lautasella on annos spaghettikurpitsaa katkaravuilla. Keveä, hyvänmakuinen hyväntuulen ruoka kaiken kaikkiaan.

Mutta tuliko siitä sellaista kuin oli tarkoitus? Mene ja tiedä.
 

Meidänkin cittarissa on tänä vuonna ollut saatavilla hyvin spaghettikurpitsaa. En ole sitä koskaan valmistanut, enkä edes syönyt, joten tottakai asetin sen hellästi ostoskärryyni heti kun sen näin. Idean tiedän. Kypsästä kurpitsasta saa haarukalla riipimällä spaghettimaista säiettä. Oikein herkullinen kesäkurpitsastanuudeli, jossa  raa'asta kesäkurpitsasta leikataan noodelit julienneleikkurilla tai kuorijalla oli mielessäni erittäin onnistuneena, joten ihan huolettomasti leikkiin ryhdyin.

Uskalsin kääntyä amerikkalaisten puoleen (olin vielä lapsellisen toiveikas, kunnes totuus iski tänään päin naamaa) ja Kotihengetär Martha Stewart neuvoi paahtamaan kurpitsan kokonaisena uunissa, ja sitten riipimään. Olisinko hiukan ylikypsentänyt, koska kovin spaghettia muistuttavaa lopputulosta en saanut aikaan, enemmänkin mössöä. Tuo mössö oli kyllä erityisen hyvää, varsinaista nyhtökurpitsaa ja siitähän tämä ruoka sitten syntyi.


SPAGHETTIKURPITSA JA KATKARAPUJA

1 spaghettikurpitsa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1/2- 1 punainen chili
180 g isoja kuorittuja katkarapuja
1/2 sitruunanmehu
suolaa, mustapippuria
1-2 tuoretta yrttiä maun mukaan: basilika, timjami, korianteri, lehtipersilja, ruohosipuli

Iske spaghettikurpitsaan pienellä veitsellä reikiä ympäriinsä. Laita 180 asteiseen uuniin n 1 h 20 minuuttia, ohjeistaa, Martha. Kannattaa kokeilla kypsyyttä jo aiemmin, ehkä vähempi riittää, mulla meni niin mössöksi.

Halkaise ja lusikoi siemenet pois ja vetele haarukalla pituussuuntaan pitkiä säikeitä kurpitsan hedelmälihasta (vai onko tämä kasvislihaa?).

Kuumenna paistinpannulla öljy. Pilko chili ja valkosipuli, freesaa valkosipuli, inkivääri ja chili miedohkolla lämmöllä n. 3 minuuttia. Lisää kurpitsaspaghetti (tai mössö) ja anna spaghetin lämmetä pannulla toiset 3 min. Lisää sulatetut, valutetut katkaravut ja lämmitä nopeasti. Sitten vain maustat suolalla ja pippurilla, puristat päälle sitruunamehun, sekoitat joukkoon yrtit ja kylläpäs olikin ihana ateria valmis. Ihana.




5 kommenttia:

  1. Kerran olen ostanut tuollaista mutten edes muista mitä tein siitä;D

    VastaaPoista
  2. Oon joskus laittanut, mutten muista spagetin rakennetta. Kun tykkään muista kurpitsoista, ei tule ostettua. Mutta spagettina...

    VastaaPoista
  3. Minä laitan kurpitsan puoliksi ja koverran siemenet pois. Keitto suolavedessä. Tarjolle laitan siten, että leikkaan pohjasta pienen palan pois, jotta saan kurpitsan pystyyn lautaselle. Täytän kuopan hyvällä jauhelihakastikkeella ja sitten vain riipimään spagettia reunoilta. Tämän ohjeen olen saanut edesmenneeltä toimitusjohtajaltamme, joka kasvatti spagettikurpitsoita. Seija H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkaha kauan pitää kurpitssa keittää?

      Poista
    2. En ole itse keittämällä tehnyt, eli sanoisin, että kannattaa kokeilla tikulla keiton aikana, mutta arvioisin, että puolikas tarvitsee varmaan n. 30 min keittoaikaa. Vähän niinkuin perunankin kanssa, ainahan se on kokeiltava koska kypsää...

      Poista