Pages

perjantai 21. lokakuuta 2016

BAP - KOREALAINEN KEITTOKIRJA



Ihastuin korealaiseen ruokaan  vähän kiertäen kaartaen 2000-luvun alussa, kun vierailin Bangladeshissa töissä olevien vanhempieni luona. Dhakassa oli useita korealaisia ravintoloita ja ne hurmasivat meidät täysin. Ruokakypsennettiin ja jaettiin usein pöydässä, maut olivat ihania, vaikka en silloin(kaan) innostunut tilaamaan listalla olevia eksoottisempia ruhonosia, joita isäni oli kyllä aina valmis kokeilemaan.

Pari viime vuotta on ollut aivan superkoreaa aikaa, kun marketteihinkin on saatu Gochujangia, korealaista chilitahnaa, tuota yhtä korealaisen keittiön perusmaustetta. Oikeista raaka-aineista saa oikean makuista ruokaa.



Olin otettu saadessani kutsun Korean tasavallan suurlähetystöstä  Bap korealainen keittokirja:n julkistamistilaisuuteen Perhon Ravintolakouluun. Keittokirjalla haluataan avata suomalaisille korealaisen tapakulttuurin monimuotoisuutta ruuanlaiton näkökulmasta. Ja innostaa tietenkin suomalaisia kokeilemaan ruokia omissa kotikeittiöissään sekä madaltaa  kynnystä astua Suomessa korealaisiin ravintoloihin. Joita varmaan ja toivottavasti on lisääkin tulossa.



Kirja on mitä mainioin. Se paljastaa reseptiikan lisäksi myös ruokien oikien ääntämistavan ja ihania yksityiskohtia korealaisesta kulttuurista. Tiesitkö vaikka, että kun Koreassa kysytään Mitä kuuluu? sanotaan Oletko syönyt Babia? (Bap on pesty ja keitetty riisi tai muu vilja, tai myös koko ateria). Kiertoilmaus Koska teillä syödään nuudeleita? tarkoittaa Koska teillä vietetään häitä?, nuudeliruoat kun ovat usein juhlaruokaa.


Perhon opiskelijat olivat valmistaneet meille herkkuja kirjan resepteillä, minä tietenkin tunkeuduin valaistuun keittiöön saadakseni muutanman kuvan.

Aivan parasta kirjassa on myös se, että se on ilmaiseksi jokaisen ladattavissa netistä. Painetun version voi hakea myös ilmaiseksi Akateemisesta tai tilata postimaksua vastaan suoraan lähetystöstä. Ohjeet siihen löytyy kirjan facebook-sivuilta. Mulla on myös ylimääräinen kappale, jonka lähetän yhdelle halukkaalle kommentoijalle ( kommentit 29.10 mennessä). 

Sanoisin, että hieno ruokakulttuurin promo Korean tasavallalta!

Tutustukaa myös blogini korealaisiin resepteihin. Lisääkin on taatusti tulossa.

Gamja Jorim
Bulgogi
Korealainen Soppa
Korealaiset lihapullat
Kimchi
Kimchi Bokkeumbap
Korealainen grillattu kana





30 kommenttia:

  1. Hep, täällä toinen Koreaintoilija! Keittokirja kyllä kelpaisi :). Tämän Melbournen majapaikkani lähellä on useampi korealainen grilliravintola, sellainen jossa grillataan ruoka itse omassa pöydässä, pitää koettaa ehtiä syömään. Runsaudenpaljous :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja etkös sinä käynyt ihan paikan päälläkin? Runsaudenpaljous on ehkä positiivisen ongelma, mitä ihmisellä voi olla. :9

      Poista
  2. Oi että! Ei varmaan tarvi sanoa, mitä tykkään tästä :) Häviänkin tästä jo lukemaan tuota nettiversiota...

    VastaaPoista
  3. Eilen latasin tuon nettikirjan,tosi kiva juttu,tosin en vielä ehtinyt kunnolla tutustua,mutta näin että se oli kivasti tehty. Veljeni vietti aikaisemmin paljon aikaa Soulissa liikeasioiden puitteissa,ja aina kehui ruokaa siellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hieno promo korealaiselle ruualle munkin mielestä. Suurlähettiläs kutsui minut myös heidän itsenäisyyspäivävastaanotolleen, josta minun piti kieltäytyä kun oltiin Urhon kanssa siellä Berliinissä. Arvaa harmittiko?

      Poista
  4. Hieno idea! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Pitää tutustua tuohon nettiversioon ehdottomasti.

    VastaaPoista
  6. Saisi kyllä olla enemmän korealaista ravintolatarjontaakin! Nyt äkkiseltään ei tule mieleen kuin Korea House Kruununhaassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla vielä ainoa...

      Poista
    2. Makki Makki löytyy Bulevardilta Helsingistä :) lista on tosiaan nykyään 98% bibimbapia mutta jos on onnistuneesti toteutettu ni kokeilemisen arvoinen. Itse käynyt viimeksi MMssä pari vuotta sitten, joten en osaa nykytilasta sanoa.

      Poista
  7. Mä olen elämässäni käynyt kerran Koreassa, olin viikon mun ystävän luona Soulissa kylässä ja se oli kyllä elämys. Korealainen ruoka, etenkin kimchi vei kielen mennessään. Tykkäsin myös sikäläisestä tavasta syödä, monissa paikoissa ruoka kypsennettiin pöydässä olevassa grillissä. Reissussa törmäsin myös moniin ikimuistoisiin kulttuuri erovaisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koreanreissu kelpaisi kyllä minullekin. Nykyisellä matkustustahdilla taitaa kyllä tulla hauta vastaan ennenkuin kerkiän kaikkialle minne haluaisin.

      Poista
  8. Korealalinen ruokakulttuuri on mulle aika vieras. Kosketuspintaa taitaa olla sun blogin lisäksi aikalailla juuri kimchin verran. Kiinnostaa kyllä (mikäpä ruoka ei).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin en hämmästyisi ollenkaan, jos joskus löytäin itteni lukemasta Sipulilan matkakertomusta Koreasta!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Ja onneksi vaihtoehtoisia hankintatpoja löytyy. Kaikkien ulottuvilla.

      Poista
  10. Korealainen ruoka on ihanaa, tämä kirja täytyy saada kyllä käsiin! + jopa mun lähikaupassa on nykyään valikoimassa gochujangia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten auttaa kummasti kun raaka-aineet löytyy!

      Poista
  11. No tuopa on kiinnostava kulttuuriteko. Tuo kirja pitää hankkia - tavalla tai toisella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös? Ja siinä oli reseptien lisäksi tosi kiinnostavia juttuja korealaisesta elämänmenosta.

      Poista
  12. Ihan loistava idea!
    Gochujang on koukuttavan ihanaa. Olisipa joskus kiva mennä syömään ihan autenttista korealaista ruokaa.

    VastaaPoista
  13. Gochujang <3 Olen kans lähiaikoina tutustunut korealaiseen ja tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans jotenkin kiehtoo, kun sielä on niin paljon aivan uutta mulle!

      Poista
  14. Nanna - Suomen korealaisen ruoan suurlähettiläs! Mulla on purkki Gochujangia jääkaapissa, mutta kun en oikein tiedä mitä siitäkin nyt tekisi. Eli osallistun mielelläni arvontaan jos vielä ehätän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän ne sano siellä kirjan julkkareissakin: You are like the Ambassador of Korean Food in Finland. Aika reilusti sanottu, mutta mieltä lämmitti kuiteskin, että olivat huomanneet (?), että muutaman korealaisen reseptinkin oon julkaissut.

      Poista