Pages

perjantai 9. syyskuuta 2016

MILJOONAHEVONEN 2016

Valokuvaus Tuulian N

Se on jumalaisen kaunis eläin. Voimakas, notkea, sisällään ikiaikainen vietti juosta pakoon. Korskea, sähäkkä, tuulennopea. 


Valokuvaus Tuulian N

Estekentän reunalla tunnen itseni pieneksi. Huimaa katsoa esteiden korkeuksia maasta. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, tiedän, että hevosen selästä ne näyttävät vieläkin korkeammilta.

Kilpailujen jännitys. Istuinluiden kohdalta likaantuneet ratsastushousut sadesäällä. Pienet tallikoirat katsomon laidalla remmeissään. Puomin kolahdukset. 

Heilun laukan rytmissä ja pidätän hengitystä joka hypyllä, vaikka seisonkin omat jalat tukevasti maassa. Mikä lähestyminen! Miten tiukka kaarre! Ponnistus, noin kaukaa, apua! Kieltäytyminen! Ei, ei! 


Valokuvaus Tuulian N

Ratsastuskisoissa katsoja saa kokea yhden ehkä jännittävimmistä urheilulajeista. Esteratsastus on erittäin yleisöystävällinen laji. Vaikka et ymmärtäisi lajista mitään, osaisi laskea virhepisteitä tai tietäisi mikä ratsastajan virhe johti puomin putoamiseen, pystyy jokainen eläytymään (ja pidättelemään hengitystään) hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön ja radalla nopeassa tempossa toisiaan seuraaviin hyppyihin. Näet, voiman, vauhdin, venymisen, sen kiihtyneen tunnelman, joka nostaa sykkeet pilviin  katsomossa ja ratsastajalla. 

Valitettavasti Suomessa ratsastuskilpailut eivät ole hirveitä yleisömenestyksiä, (jollei nyt oteta lukuun Helsinki International Horse Showta). Lähinnä kilpailuja seuraavat tiiviisti ratsukon taustajoukot. Perinteet hiukan elitistisenä pidettyyn lajiin eivät vain ole Suomessa sitä mitä ne ovat vanhoissa perinteisissä ratsastusmaissa.


Valokuvaus Tuulian N

EPUR, Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastaja, järjesti Tuurissa, Keskisen Kyläkaupan siipien huomassa jo kolmatta kertaa esteratsastuskilpailut. Tuurin Kyläkaupan miljöö edesauttoi osaltaan, että saimme katsomot täyteen. Tällä kertaa saimme järjestettäväksi Esteratsastuksen SM -kilpailut  kaikissa luokissa ja päätimme jakaa kisat kahteen viikonloppuun, jolloin ensimmäinen, kolmipäiväinen kisaviikonloppu kisattiin Suomenhevosten ja poniratsastajien mestaruuksista. Toisena viikonloppuna, to-su, oli vuorossa  nuorten ja senioreiden SM:ät.


Valokuvaus Tuulian N

Aikamoinen rupeama, mutta me tehtiin se!

Kentän pohja rakennetaan paikan päällä, pystytään tallialuelle karsinakylä, tuomaritorni, kilpailukanslia, expo-alue, ratamestarin ohjeiden mukaan rakennetaan rata, pystytetään katsomo, verkka-alue, hoidetaan kuulutukset ja musiikki, valot, ambulanssit niin ihmisille kuin eläimille, nostetaan mainosaidat pystyyn, järjestetään ravintola-ja expotelttaan iso screeni, josta kilpailuja voi seurata...

Ja me tehtiin se, aivan tällä omalla porukalla! Infran osalta ei tämä olisi tietenkään ollut mahdollista ilman Kyläkaupan ja sen mahtavan henkilökunnan suurta panosta.


Kuva Kyläkaupan arkisto: Aamuvarhainen kuva kisa-alueelta, edessä teltta, oikealla kenttä ja oikealle jää myös talli-alue.

Mikä sitten saa, lopulta aika pienen porukan, uhraamaan aikansa ja voimansa, järjestelemään jopa lomansa (ja laiminlyömään omat asiansa) tälläisen suurprojektin eteen?

Rakkaudesta lajiin?

Mulla ei oo vastausta. Sen tiedän, että paljon meiltä vaadittiin (me itse) ja välillä yksi jos toinenkin mietti selväjärkisyyttään projektiin osallistumisen tiimoilta. Mutta se adrenaali, joka virtaa suonissa paineen alle, me-henki, puolikuolleena päivän päätteeksi rojahtaminen sängylle ja kaupan päälle vielä huonosti nukuttu yö seuraavaa päivää jo stressatessa. Se on huumaa.



Mun kohdalla projekti tarkoitti 8 päivää paikanpäällä. Ja aika monta aikaa ja päivää hoitaessa asioita ennen kisoja, keväisistä palavereista lähtien. Käväisimme myös esimerkiksi urkkimassa kisajärjestelyitä Salossa, terveisiä vaan sinne avusta).

Kello 6 kömmin paikalle valmistamaan aamiaisen. Ja joskus 21 mennessä oli kassat laskettu, paikka suljettu, haettu Kyläkaupan Elintarvikepuodin varastoihin varastoidut tavarat seuraavaa päivää varten ja täydennykset kyläkaupasta, eli tuollaista 15 h ympäripyöriää, paitsi silloin kun misattiin lähes puoleenyöhön seuraavan päivän vippiä. En lukenu sähköpostia, lähetelly viestejä, päivitelly facebookkia tai ottanut valokuvia. Muistaakseni katsoin koko kisojen aikana 2 rataa ja yhden palkintojen jaon ja kävin ehkä 3 kertaa pissalla (no, hiukan nyt mediakriittisyyttä, hyvä lukija, 3 x vessassa per päivä, ei koko aikana). Ja kerran söin muistaakseni lounaskeiton.

Mutta sen kummemmin omaa varsin nuhjaantunutta sädekehääni kiillottamatta, en siis ollut ainoa, joka näissä tahdeissa toimi. Tiedän, että tuomarit lähes asuivat tornissaan kilpailujen keston, samoin kisatoimisto, tallialueella ja liikenteenohjauksessa on työtä kädet täynnä. Ja tietysti kaikki kunnia ratahenkilöstölle joka kisojen aikana hoitaa hommansa äärimmäisen huomaamattoman tyylikkäästi ja muiden lähtiessä kisapäivän päätteeksi rakentaa vielä seuraavan päivän radan. Ja Aleksi kuulutti aamusta iltaan, ja on muuten sitten hyvä selostaja! Aleksi kävi kuitenkin välillä syömässä.

Itse tiedän parhaiten meidän catering- porukan venymiset. Mulla oli työparina suunnittelusta lähtien ihana Aila, jonka kanssa muodostimme kyllä rautaisen tiimin. Ailan päävastuualueena oli työväen hommaaminen ja työvuorojen  laadinta (emme olleet tappomeiningillä aivan koko aikaa, meillä pääsi myös osallistumaan muutaman tunninkin työvuoroihin, kukin aikataulujensa mukaan). Minä mietin ruokalistat, tilasin tarvittavat raaka-aineet ja laitteet, yhdessä sitten mietittiin hintoja ja koko paikan sisustusta.

Tuollaiseen 70 x 25 telttaan majoittui ravintolamme lisäksi myös varustemyyjät. Ravintolan perälle pystytimme vielä 2 pienempää telttaa keittiöiksi. Myimme kahvilatuotteiden lisäksi lounasruokaa, keittoa ja/tai pataruokaa, aamiaista, ja grillistämme toasteja, lihapiirakoita , ranskiksia ja makkara tai lihapullaperunoita. Lisäksi tarjolla oli 2 paikan päällä tilauksesta valmistettavaa  ruokaisaa salaattia. Ja tietenkin ruokittiin kökkäväki 

Työnjako meni kutakuinkin niin kiireisimpään aikaan (Aila jopa koodasi prosessit), että osa oli myynnissa, 1 rasvakeittimellä, toinen parilalla, yksi laittoi mausteet ja vei annoksia pöytiin ja pari teki koka ajan lisää täytettyjä leipiä, toasteja ja valmisti salaatit.

Itse tein joka päivä ne varsinaiset ruuat, hommasin paikan päälle tuplaparilan ja 2 altaan rasvakeittimen lisäksi myös 4 -paikkaisen kaasukieden ja kippikattilan. Kun tiskiinkin tuli vielä lämmin vesi ja kahvikoneet oli kytketty vesiputkeen, niin oli meillä muuten aika professional kitchen!

Ja parasta oli se, että porukka oli aivan liekeissä. Ensimmäisen vuoron ja sen pituuden alkuperäisestä tuplattuaan porukka lupautui tulemaan vielä seuraavanakin ja seuraavanakin päivänä. Aivan huipputyypit ja huippuvenymistä.

Pakko vielä mainita, että jo 3 vuotta sitten sanoin, että koska kökkäväkeä tarvitaan niin paljon, ei kellään ole aikaa leipoa kahvipöytään niinkuin meidän seurakisoissa. Jonkun palautteesta suivaantuneina pöytään alkoi toisena  viikonloppuna kuitenkin ilmestyä mokkapaloja, porkkanapiirakkaa, omenapiirakkaa. Ja molempina viikonloppuina hittituote oli lauantaisin Arjan paikan päällä leipomat parisataa munkkia.

Aikamoisella hurmoksella siis mentiin. 




Upeat kisat kruunasi valtavan hyvä saamamme palaute, niin talli-alueelta kuin muistakin kisajärjestelyistä. Ravintolassahan äänestetään jaloillaan, täsä tapauksessa vaikka parhainaa päivinä pelkästään 240 myytyä makkaraperuna-annosta kertoivat meille onnistumisesta.

Mahtavan kisaviikonlopun kruunu oli tietenkin oman seuramme ja muutenkin maailman ihanimman Joni Koivusalon Nuorten SM-kultamitali  Sanna Lahdensuon kasvatilla Renessin. Myös hopea tuli maakuntaan, Kurikan Miisa Pulkkaselle ratsullaan Bardot.

Raivoisat onnittelut!





Valokuvaus Tuulian N

Kisoista voisin jatkaa tarinaa loputtomiin. Parhaita hetkiä, kun on ihanaa ja jännä ja kiirusta ja me-henkeä yhtäaikaa. Vielä muutaman viikon voi kisakoosteen nähdä myös Ylen-sivuilla.

Valokuvaus Tuulian N

Ja sitten vielä se lauantain myrsky. Luojan kiitos, telttamme oli lähes kiinteää rakennusta vastaava järeine pilareineen. Oli se pauketta, luonto toi toki myös  haasteensa esteradan koossa pysymiselle... Onko kenenkään muun keittiöstä haettu litroittain ruokäöljyä, että saataisiin vesihaudan pinta tyyntymään?


Valokuvaus Tuulian N
Valokuvaus Tuulian N



Valokuvaus Tuulian N

Valokuvaus Tuulian N

Oli se. Ihanaa ja kauhiaa. Ylpeinä seisomme onnistuneiden kisajärjestelyiden takana. Toipuminen on alkanut.

Kiitos vielä MEILLE! Kiitos  Keskisen organisaatiolle, kaikille yhteistyökumppaneille, yleisölle ja ratsastajille tukijoukkoineen.
Ja erityiskiitokset ja halaukset omalle kanttiininporukalle. Eihän tähän ole edes sanoja. Olitte mahtavia. Kiitos.

Jäljet jää.

Valokuvaus Tuulian N

Mukana tunnelmissa myös:
Miljoonahevonen 2015
Miljoonahevonen 2014

6 kommenttia:

  1. Ratsastus on komeaa katseltavaa. Ja sulle hatunnosto kaikesta mitä tuolla teit

    VastaaPoista
  2. Aika touhunainen! Paria pop up ravintolaa olen pitänyt (tosin paljon pienimuotoisempi projekti kuintuo sinun) ja huh - voin kuvitella tuon kiireen. Hyvä kun ehtii toiletissa käymään ja ei aina ehdikään...; ) Herkulliset tarjoilut kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se. Mutta äkkiä sen unohtaa ja jäljelle jää vaan hyvä fiilis.

      Poista
  3. Vähän eri meininkiä kuin paistella parit makkarat jalisporukalle :D
    Kävin illalla lukaisemassa tämän nopeasti mutta nyt ihan ajatuksella tulin uudelleen lukemaan ja tässähän ihan itsekin uppoutui hevoshuumaan.
    Kun jotain isoa on järjestämässä, monen kuukauden suunnittelu ja se itse tekeminen vie niin mukanaan että sitä jaksaa vaikka päällään sen kaiken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on sitä paisteltu makkaroita täälläkin, seuran kisoissa ja tekoradan laidalla.

      Mutta oikeassa olet, tuon päällään seisomisen suhteen. Flow vaan vie mukanaan. Kunpa kaikki saisivat kokea millaista on kun tehdään yhdessä yhteisen tavoitteen eteen ilman omaa agendaa! Ei enää aivan itsestäänselvää tässä minäminäminä-maailmassa.

      Poista