Pages

torstai 21. heinäkuuta 2016

OON KOLMEKYMPPINEN, OON KOLMIKYMPPINEN!


Merkkipäiviä ei ole koskaan liikaa, eikä aihetta juhlaan. Merkkipäivän puutteessa (koska ne kolmikymppiset tosiaan meni jo viime vuosituhannella) juhlan aiheen voi vaikka keksiä. Ja ne parhaat juhlat on usein arjen keskelle kehitettyjä ilonaiheita. Pään sisällähän se kaikki on. Voi paistaa ja syödä lättyjä tai sitten voi pitää lettukekkerit. Torimansikat voi tarjota kakkupohjan päältä tai kattaa kauniin iltapäiväkahvihetken ja juhlistaa sitä tuoreella mansikkaluomuksella. Keittää viinimarjoista talveksi mehut tai viettää mehunkeittäjäisiä ja pitää juhlalliset maistiaiset viinilaseista.

Parasta arjen ex tempore -juhlissa on, ettei niitä tarvitse stressata ja valmistella viikkokausia (eikä  niitä varten tarvitse siivota…).


Uusia perunoita meillä juhlistetaan usein kylmällä kesälautasella. Tapa on muokkaantunut lapsuuden kodistani. Äitini ja isäni kattoivat usein, varsinkin uusien perunoiden aikaan, kookkaalle ja paksulle, Sveitsistä ostetulle leikkuulaudalle perunan kyytipojaksi valikoiman kylmiä leikkeleitä ja herkkuja. Vaikutteet lienevät tulleen jostakin Antipasto-lautasesta tai Abend Brot’ista, kun sitä näin jälkikäteen ajattelen. Meillä kesälautanen täytettiin tietysti suomalaisittain eli laudalle kuului ehdottomasti myös pätkä kylmää lenkkimakkaraa, se kun on isäni herkkua.

Kyllähän sitä kalaa on lautaselta löydyttävä perunan kylkeen.
Kesälautasen nerokkuus piilee siinä, että sille voi kattaa ihan mitä vaan. Jokainen voi poimia siitä  lautaselleen herkut oman maun mukaan. Sen pyöräyttää esille perunoiden kiehuessa, suureellisia esivalmisteluja tai kuuman lieden äärellä hämmentämistä ei tarvita. Silti se näyttää aina yhtä houkuttelevalta.

Tomaatti, basilka ja mozzarella -parasta yhdessä!

Pirkka-tuotteet täyttävät elokuussa 30 vuotta. Mua pyydettiin laatimaan onnitteluresepti jonkun Pirkka-tuotteen ympärille. Mission impossible! Niitähän on yli 2600! Älkää pakottako mua valitsemaan.

Ja mun pöydässä on aina tuoretta leipää.
Pirkka on tuttu näky ostoskassissani. Mulle Pirkka-merkki kertoo, että kyseessä on luotettava tuote jossa yhdistyvät hinta ja laatu. Käsi tarttuu Pirkkaan jo aivan automaattisesti. Kävin ystäväni Virpin kanssa vieraassa K-citymarketissa kesälautanen-ostoksilla.  Tuntui kuin olisimme pelanneet hysteerisesti hihittävien perheenäitien Pirkka Go!-peliä kun oikein etsimällä etsimme Pirkka-tuotteita. Siis ihminenhän voi elää pelkällä Pirkalla! Peruselintarvikkeet löytyvät kaikki Pirkkana, mutta valikoimissa on paljon myös trendituotteita ja spesiaaliherkkuja.

Ravunpyrstö on yks lemppari Pirkka-perustuote

UUDET PERUNAT JA KYLMÄ KESÄLAUTANEN

Kokoa uusien perunoiden kaveriksi kylmä kesälautanen kaloista, leikkeleistä ja vihanneksista. Säädä ruokien määrä syöjien lukumäärän mukaan, mitä enemmän lajeja sitä vähemmän yksittäistä tuotetta tarvitaan. Kilosta uusia perunoita syö n. 6h. Keitä uudet perunat ja asettele perunoiden kypsyessä oman makusi mukaiset herkut kauniisti isoille vadeille tai leikkuulaudoille. Herkkua!

Pirkka ravunpyrstöjä sekoitettuna ranskankermaan ja ruohosipuliin
Kotimaisia kirsikkatomaatteja
Cosmopolitan salaattia
Ja sitä lenkkimakkaraa


Pirkka-kesälautanen on tietysti juhlan kunniaksi katettu Ilmari Tapiovaaran suunnittelemalle Pirkka-pöydälle. Legendat kohtaa.

Kiitos Pirkka ihanasta kesälautasesta! Sulla on mahtavat 30 vuotta takana, ja nyt vasta alkaa aikuisuus toden teolla! Hienoa, että olet mun ystävä, aina tuttu ja turvallinen!

Kaupallinen yhteistyö K-ruoan kanssa



5 kommenttia:

  1. Hei olet oikeassa ei tarvitse syy juhlia ja se on kaikki ruokahalua!! :)
    Haluamme seuraavat toisiaan yli GFC FB Twitter ja G + ?? :)
    ♥ ♥ ♥ BLOG That’s Amore
    ♥ ♥ FB
    ♥ Twitter

    VastaaPoista
  2. Tykkään Pirkka-tuotteissa ihan erityisesti siitä, että niissä on aina merkintä, minkä firman tuotteen on tehnyt.

    Ja kesälautasesta (vaikka meillä sitä ei sillä nimellä kutsutakaan) tykkään myös. Sellaista meillä tehtiin/tehdään monesti mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oikeasti kesälautanen voi olla mitä vaan ja millä nimellä vaan!

      Poista