Pages

tiistai 22. syyskuuta 2015

Soijamarinoidut kananmunat


Pienellä vaivalla voi nostaa nuudelikeiton tai salaattiannoksen ihan uudelle levelille. Marinoit nimittäin kananmunat. Törmäsin ohjeeseen tällä viikolla Soppa365 sivustolla ja kokeiltava oli. Käytin sitten kuitenkin  Jamie Oliverilta löytynyttä reseptiä, mausteet olivat hiukan eri ja sherryviinietikan ja sokerin  sijaan käytettiin miriniä. Kummalla reseptillä vaan on lopputulos varmasti erinomaisen maukas, kunhan muistat riittävän pitkän marinoinnin. Mieluummin yön yli.

Keiton ohjetta en tällä kertaa pistä. Omani haalin kokoon limellä, inkiväärillä ja sitruunalla ryyditetustä kanankeittoliemestä/kanasta, lehtikaalista ja korianterista. Niin, ja tietysti udon-nuudeleista. Soppa-Hanna julkaisi juuri mielettömän näköisen ramenkeitto-ohjeen ja löytyypä omasta blogistanikin erilaisia virityksiä. Muna passaa kaikkiin.

Soijamarinoidut kananmunat
4:lle

4 luomukananmunaa (vaikka Elsan, Äänekkään, Paten ja Laten)
2,5 dl vettä
2 dl vähäsuolaista soijakastiketta
2 rkl miriniä
peukalonkokoinen inkivääripala, kuorittuna ja siivuina
4 tähtianista
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Keitä kananmunat kiehauttamalla sopivan kokoinen kattilallinen vettä. Laske munat kiehuvaan veteen, ajasta 6 minuuttia, ota pois, huuhtele kylmällä ja laita kylmään veteen jäähtymään.

Munien kiehuessa kiehauta kaikki muuta  aineet (vei, soija, mirin ja mausteet). Nosta liemi jäähtymään.

Kuori munat ja kaada liemi munien päälle, sellaisessa astiassa, että peittyvät kokonaan. Voit käyttää myös ehjää minigrippussia. Anna marinoitua 6 h tai yön yli.

Valuta munat ja halkaise pituussuunnassa. Käytä aasialaisiin keittoihin, salaatteihin, wokkeihin tai vaikka leivän päällä. 

7 kommenttia:

  1. Ooh! Soijakastikkeen rakastajalle uutta syötävää, ryhdyn heti keittämään kananmunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä reseptissä on vaikeinta marinointi-ajan odottelu...

      Poista
  2. Meeruska teki kesällä mökillä noita munia, mutta ohje oli vähän toisenlainen. Hyviä olivat ja jotenkin sen munan valkuainen kovettui hauskasti marinoinnin tuloksena. T. Mimma-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä mun kokeilemalla reseptillä tuli aika "viismausteisia " varmaan tuon tähtianiksen takia. Soppa 365 momofukumunat on varmaan enempi soijasuolaisia, eli molempiakin kannattaa koittaa.

      Poista
  3. Mä olen myös tehnyt samantapaista,.mutta viiriäisen munilla. Voisi kokeilla tavsllisinkiin😍kiitos muistutuksesta Nanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De pitäis vielä kokeilla, ettei kuori munia vaan rikkoo sen kuoren, niin pitäis tulla söpö marmorointi.

      Voi viiriäisenmunA! Ne on söpiksiä!

      Poista
  4. Ähää tuo ohje on meillä roikkunut tekemättömien herkkujen listalla kohta monta kuukautta. Näyttää niin herkulliselta, jos nyt saisi otettua itsestään niskasta kiinni :)

    VastaaPoista