Pages

torstai 30. heinäkuuta 2015

Mustikkapiirakka - sellaanen pullaanen



Onhan sitä monia tapoja teherä mustikkapiirakkaa. Jopa monia erittäin hyviä tapoja. Mutta mun suus ei kyllä mikään vedä vertoja pehmeän mehevälle pullataikinapohjaaselle mustikkapiirakalle. Ja kylmä lasi maitoa tai vaihtoehtoisesti Sauvignon Blanc 2013, no ei kai!  Se on kuulkaa rakkautta.

Ikäväkseni on sanottava, että harvoihin huonoihin puoliini kuuluu marjastusinnon puute. En tiedä, mikä siinä viiraa, rakastan metsässä kulkemista ja sieniä etsiskelen suurella mielenkiinnolla, mutta se marjojen poiminta, siinä kohtaa valitettavasti tökkää. Kyllä osani olen marjametsässä kulkenut, mumman kanssa haettiin valokit, mustikat ja pualukat ja kyllä oma äitinikin koko perheen metsään valjasti marisemaan. Taru kyllä kertoi, että jo tuolloin, Maitotytön ikäisenä Oravan mumman kanssa, mumma hoiti noukkimisen ja minä etsiskelin pienen korttelini kanssa sopivaa mätästä tai kannonnokkaa, jossa vois huilata. Mummolan Vahti-koirakin taisi noukkia enemmän marjoja kuin minä, ja jos jotakin korttelinpohjalle joskus sainkin niin luultavasti lopulta Vahti tökkäsi sekä Likan että korttelin nurin.



Aikuisiällä en ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itseäni marjametsään pakottanut ( ja pitääkö yhren ihmisen nyt kaikkia mestaroora?), joten tunnustan, omat mustikkapiirakkani mustikat oli noukkinut joka muu ja ostin 2l melko suolaiseen hintaan tänään REKO- tuottajien torilta. Mutta hyvä näin, Mimma-tätini oli nimittäin muutama päivä sitten julkaissut instagrammissa kuvan omasta mustikkapiirakastaan ja siitä lähtien olin haaveillut omasta.

Olisittepa nähnyt sinertävän hymyni tänään illansuussa, maitolasillisen ja kahden piirakkapalan jälkeen. Just niin hyvää kuin muistinkin, tai ehkä vielä parempaa. Tein 0,5 l taikinan ja pyörittelin lapsille pellillisen korvapuusteja samaan syssyyn (4 jäi syömättä). Voit siis puolittaa ohjeen mikäli haluat vain pellillisen piirakkaa, 2,5-3 dl taikina rittää hyvin. 3dl jos haluat ruudukot, ilmankin pärjää, mutta tee toki, komian tähären. Käytin pullanleivontatavoistani poiketen erikoisvehnäjauhoja puolikarkeiden sijaan ja jäin miettimään olisko se ollut erikoispehmeän pohjan salaisuus? En ole koskaan oikein päässyt selville mitä jauhoja mihinkin pitäisi käyttää.



Mustikkapiirakka pullapohjalla
Koska olen vaatimaton ihminen, en sano, että maailman paras, mutta kyllähän te tiärätte....

0,5 l kädenlämpöiseksi lämmitettyä maitoa
1 pala (50g) tuorehiivaa
2 dl sokeria
1  (oman kesä)kananmuna
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
15-16 dl erikoisvehnäjauhoja (no kyllä ne puolikarkeatkin käy)
175g pehmeää voita

pinnalle
1,5l  tuoreita mustikoita
2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja ( pakastemustikoiden kanssa 2)

voiteluun  rikkivatkattu kananmuna

Sekoita lämpöisen maidon joukkoon murennettu hiiva, sokeri, suola, kananmuna ja kardemumma. Lisää vähän kerralllan vehnäjauhoja sekoittaen sileäksi taikinaksi, lopuksi lisää pehmeä voi. Jätä taikina mahdollisimman pehmeäksi ja löysäksi, vähän venyväiseksi, ei mitään tömäkkiä taikinapalloja tästä. Anna nousta 45 minuuttia liinan alla vedottomassa paikassa.

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle alustalle  ja vaivaa taikina kokoon, voit tässä käyttää vielä lisää jauhoja, jos tarttuu liikaa. Tämä annos taikinaa oli siis tupla eli leikkaa taikinasta puolet piirakkaa varten, jonka sitten painelet hyvin leivinpaperin päälle uuninpellille. Leivo jotakin muuta toisesta puolesta.

Sekoita mustikoihin perunajauho ja 1 dl sokeria ja kaada marjat pohjan päälle, jätä n. sentti reunoja vapaaksi. Pyörittele halutessasi jäljellä olevasta taikinasta ohuet narut ja asettele ristikoksi piirakan päälle.

Voitele reunat ja ristikko (kesä)kananmunalla ja paista piirakkaa keskitasolla 20-25 min 200 asteessa.

Ripottele toinen desi sokeria kuuman piirakan pälle uunista otettaessa.

Ja sitten onkin jäljelle vaan se raskahin homma. Syäminen. 
Ei näläkäänen tiärä kuinka häjy on syänehen olla.



Paitsi tämän piirakanpalan jälkeen oli pelkästään hyvä olla. Leikkasin isot palat ja vein naapureillekin. Kun lapset tosiaan veteli vaan niitä korvapuusteja. *huokaus*

19 kommenttia:

  1. Voin hyvin kuvitella sinut pienenä metsässä mättäällä istumassa :) Mustikkapiirakka on tosi hyvää viimeksi tänä iltana syöneenä, ei tosin ollu oma tekemä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että joku pystyy vielä kuvitella mut pienenä ;D

      Poista
  2. Nam kun näyttää hyvältä :) Pullataikinaan tehty mustikkapiirakka on kyllä herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainahan se on hyvää, mutta nyt onnistuin jostain syystä oikein erityisesti.

      Poista
  3. Pullataikinasta tulee paras mustikkapiirakka! Pitääkin käydä noukkimassa mustikat torilta. Jotenkin ne on liian pieniä, ei jaksa. 2 mm kokoiset tryffelit sen sijaan, sellaisen takia kannattaa kaivaa puolikin tuntia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2mm...mä en kyllä taitaas nähärä ilman suurennuslasia....

      Poista
  4. Itse suosin murotaikinamustikkapiirakkaa mutta tuo sinun piirakkasi on kyllä niin hyvän näköinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihana piirakka myös siksi, että se pysyy mehevänä monta päivää. Tai ainakin seuraavan päivän, kohtahan mä oon sen syöny. Onneks vein naapuriillekkin.

      Poista
  5. Mmmmmmm... oli haaveissa tehdä tänään tuommoista, mutta karmea sade ajoi meidät pois metsästä. Ehkä tulevalla viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä mustikkasato-aikaa ole vielä jäljellä, ainakin täällä ylempänä.

      Poista
  6. Morjens! Pitipä tulla tsekkaamaan minkäkokoisen pullataikinan tarvitsit piirakkaan, kun meilläkin olisi tänään mustikkapiiraan teko ohjelmassa. (Ja ikuinen taistelu pullapohjan ja murotaikinan välillä...) Kolmen maitodesin taikina taitaa olla siis passeli, kuten tekstissä vinkkaat. Reseptiisi taas on tainnut hujahtaa hieman kuivakkaampi versio, taisivat desit ja litrat heittää kärrynpyörää siinä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä opimme tästä? Että Kaikki äitini reseptit- blogi on se varma ja turvallinen reseptintarkistuskohde.....

      Kiitos, korjasin asian . Kuivakas on kauheaa! Hyvää mustikkapiirakkaa, mihin sitten päädyttekin. Muista hyvin pehmeä taikina.

      Poista
  7. Piti vallan kaupan pihassa lukasta sun ohjetta, että tiesi ostaa värkit. Nyt on mustikkapulla uunissa....nam.
    T. Lady Lehtonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista, että kohta pitää vetää trikoot päälle! :) Mutta mustikkapulla on kyllä pelkkää hyvää energiaa, ei jää vyötärölle!

      Poista
  8. Pitikin löytää tämä resepti lauantai-iltana ja ihan vahingossa. Nimittäin tulin karviaisasioissa ensin. Hieman vesikielellä ollaan ruudun toisen puolen. Ehkä huomenna laitan tikrun metsään, jos mustikoita vielä löytyisi. Itse kun en saa kyykkiä metsässä, minun onnekseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kerrankin kuvat tekee oikeutta piirakalle. Toivotaan sulle huomenna mustikoita, onhan tämä parasta!

      Poista
  9. Kiitos täyte ohjeesta. Pullataikinaan tehtynä ainut oikea ja ihan parasta mustikkapiirakkaa 💖
    Oon aina pohtinut perunajauhojen määrää pakaste ja tuoremustikkaan. Joten kiitos. Huomenna leivon tätä lapsosille. Tulevat isi viikolta kotiin 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko ihanampaa kotiinpaluuta kun äitin syli, mustikkapiirakka ja lasillinen maitua....

      Poista
    2. Onko ihanampaa kotiinpaluuta kun äitin syli, mustikkapiirakka ja lasillinen maitua....

      Poista