Pages

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vaihtelua grillattuihin maissitähkiin


No onhan ne hyviä. Voita ja suolaa päälle ja järsimään. Onnellisia ne, joilla tiukat hammasvälit. Tai en tiedä onko niin tiukkoja olemassakaan, etteivät maissinjyvät niihin löydä. Parhaimman makuiset maissit koskaan ikinä olen syönut USassa, jossa ne grillattiin kuorineen ja ne maistuivat kertakaikkiaan niin ylimaallisen hyviltä, ettei Suomessa syödyt ole kuin kalpea aavistus niistä. Saattaa johtua siitäkin, että täälä grillaan aina noita esikypsennettyjä vakuumipakattuja... no hyviä  ne on silti.

Mutta mausteilla voi varioida maissintähkiä lähes loputtomiin. Meksikolaistyyliin esimerkiksi Elotes (siis ne grillatut maissintähkät) voidaan tarjoilla suolan, chilipippurijauheen, limemehun, juuston, majoneesin tai ranskankerman kera. Ei nyt kaikkia kuitenkaan samaan maissintähkään.

Meksikossa ainekset asetellaan tasaisen ohuesti maissintähkän pinnalle. Mulla oli taas miljoona asiaa yhtäaikaa grillissä, joten tyydyin paiskomaan mausteet klönteiksi maissintähkien pinnalle, sai sitten jokainen levitellä tarkemmin itse. Inspiksen näihin(kin) sain James Crambyn Texmex-kirjasta.


Grillatut maissintähkät meksikolaisittain eli Elotes

grillattuja, kuumia maissintähkiä

pinnalle
hiukan sulaa voita
murustettua fetaa
ranskankermaa
savupaprikajauhettaja ehkä vielä puristus limen mehua

Älä ole tylsä. Mausta maissisi!

6 kommenttia:

  1. Juhannuksen alla sai Minimanista TUORETTA maissia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mäkin joskus tuoreeseenkin törmännyt, mutta en ole sen yhden kerran jälkeen ostanut kun olivat niin mauttomia, ajattelin, että varmaan oli joku ihme lajike. Lupaan koittaa taas kun törmään.

      Poista
  2. Mä en ole grillattua maissia maistanut, mutta tuore höyrytettykin on jokseenkin eri tuote kuin HeMaPan osanen. Täällä JKL:ssä pari hassua paikallista kasvattaa maissia ja myy sitä torilla syksyllä. Kasvattaisikohan joku teidänkin lähellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ja luultavasti, Jos joku tietää niin saa hihkaista.

      Ja kyllä hyvä maissi höyrytettynäkin on hyvää!

      Poista
  3. Kattelin kuvasta, että sinne olisi heitetty popcornia joukkoon (olikin feta). Pieni pettymys, ettei ollutkaan semmoinen tårta på tårta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oliskin ollut todellinen tårta på tårta! :D

      Poista