Pages

maanantai 12. tammikuuta 2015

Friteerattuja viikunoita mascarponen, hunajan ja granaattiomenan kera



Kuulostaako joka-mamman-reseptiltä? No, itseasiassa, ei tässä mikään ole erityisen vaikeata, eikä myöskään erityisen aikaa vievää. Sen kummemmin kuin esimerkiksi lätynpaisto. Kokonaan toinen juttuhan on sitten se, alatko keekoilla tälläisten reseptien kanssa vai paistatko suosista niitä lättyjä; onhan se nyt vähä niinkin, että ihan peruslättyjä on lopulta aika vaikea lyödä laudalta millään jälkiruualla.

Vaikeinta tässä reseptissä on kypsien, eli siis pehmeiden, sisältä syväntummanpunaisten, maultaan ja tuoksultaan makoisten viikunoiden löytäminen. Lähes mahdotonta. Omani olivat kyllä ihanan pehmeitä, sinänsä valmiin oloisia, mutta siinä makukysymyksessä eli tärkeimmässä olisi kyllä toivonut reiluhkosti lisää intensiteettiä. Piti laittaa sitten paljon hunajaa.

Erikoiskehut kaikilta syöjiltä sai tällä kertaa frityyri, joka oli kuulemma (ja myönnän itsekin) erityisen keveä ja rapsakka ilman häivähdystäkään rasvaisuudesta. Olisko kuohkeuden salaisuus se nesteenä käytetty soodavesi, jonka tein sodastreamerillä ja sillähän saa halutessaan aikaan tosi hapokasta?


Friteerattuja viikunoita mascarponen, hunajan ja granaattiomenan kera
4:lle

3-4  ruoretta, kypsää viikunaa
4 rkl granaattiomenan siemeniä
3rkl juoksevaa hunajaa
8 rkl mascarpone-tuorejuustoa

neutraali öljy friteeraukseen

Frityrsmet (on frittitaikina suameksi)
 2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa 
1 1/4 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl hiilihapotettua vettä.

Leikkaa viikunat lohkoiksi (niitä ei siis mitenkään kuorita, sanon varmuuden vuoksi, jos olet ekoja kertaa laittamassa tuoreita).
Puolita granaattiomena ja pitele puolikasta kerrallaan alhaalla korkealaitaisessa kuhossa ja paukuttele selkäpuolelle puukauhalla, niin siemenet irtoilevat siististi).

Sekoita frityyrin aineet paksuhkoksi lättytaikinaksi.

Lämmitä öljy 180 asteeseen.  Upota viikunanlohko kerrallaan frityyriin ja uppopaista kullankeltaiseksi öljyssä. Ei haittaa vaikka taikinaa hiukan valuu, pelkät taikinannokareetkin ovat hyviä. Nosta viikunalohkot valumaan talouspaperille.

Aseta lautaselle 2 rkl mascarponea, sen päälle viikunalohkoja, valuta päälle hunaja ja roiskaise ympärille granaattiomenansiemenet.

Tarjoile heti.

Meillä nämä siis tämän menun  hyvänä lopetuksena. Resepti on ruotsalaisesta Gourmet- lehdestä 1/2014 kokki Olle Tagessonista kertovasta artikkelista. Resepti on kuitenkin alunperin Zuni Cafe nimisestä Judy Rodgerssin kirjasta.

Näistä mulle mikään sano mitään.

Lättyihiminen....

6 kommenttia:

  1. no on hianoo, nii hianoo :-) tuohan muuten on varmasti mitä oivallisin tapa saada jotain tolkkua noihin Suomen pään viikunoiden nahkeaan mauttomuuteen...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, mä muistan sä kirjoitit samasta asiasta hiljakkoin. On se käsittämätöntä. Mutta samahan se on mangolla ja papijalla ja monella muulla. Ihmisillä jää väärä kuva kun ne vetää raakoja, mauttomia hedelmiä.

      Poista
  2. Onhan tän nyt pakko olla ihan törkeen hyvää. Just mietin viime viikolla, että miten se on muka niin hankalaa keksiä, saatikka sitten tehdä jälkkäreitä esmes viikonloppuisin. Pitää ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekkin jälkkärit on vähän se heikoin lenkki. Mutta kyllä keittiöön syntyi heti jono kun huikkasin, että täälon vielä vähän, jos joku haluaa lisää...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Hihittelin, kun Pastanjauhantapajan Rosmariini tuumasi instassa, että hän kattoi ensin, että poronkäristys, pottumuusia ja puolukoita, sievä pikkuannos....

      Poista