Pages

lauantai 24. tammikuuta 2015

ARVONTA: Sveitsiläinen timantti!


Se muutti meille kotiin joulukuun alussa, eikä ole sen koommin ehtinyt hellalta kaappiin lepäämään. Pannu on joutunut elämänsä testiin; sillä on ruskistettu, paahdettu, lämmitetty ja paistettu, freesattu ja sulatettu. Pannulla on känyt niin hirven, lampaan possun, naudan ja kananlihakin, on ollut häntää ja potkakiekkoa, silakkaa ja tonnikalaa, sipulin karamellisointia ja sokerin sulatusta piparitalon kokoamista varten. Siementen ja pähkinöiden paahtoa. Ai niin ja kananmuna paistoa, lähes päivittäin, munakastakin. On tehty risottoa ja lättyjä kiinalaisista kotimaisiin. Parsakaalta, paksoita ja ruusukaalia.




Swiss Diamond on paikkansa lunastanut meidän keittiössä. Olin kuullut  ja lukenut pannusta kehuja  (mm.Kari Aihinen ja Pekka Terävä) ja olin innoissani päästessäni testaamaan 26" pannua. Täytyy sanoa, että se ihan aluksi meinasi muutaman kerran tehdä tepposet. Pannun lämmönsiirtokyky on niin huikea, että tuntui kuin keraaminen lieteni olisi yhtäkkiä muuttunut induktioksi ja te iduktiota käyttävät/käyttäneet/kokeilleet varmaan muistatte ensikokemukset sen ärhäkkyydestä.  Nyt olen oppinut käsittelemään kaunokaista, ja pystyn vain ihailemaan sen nopeaa, päättäväistä toimintaa ja tasaista paistoa.


Vuohenjuuston paahtoa leivinpaperin läpi. Ei se kyllä muutenkaan  tartu kiinni.
Pannut ovat olleet murheenkryynini. Hyvä valurautapannu minulla on, mutta olen sitä mieltä, että taloudessa tarvitaan myös kunnollinen pinnoitettu pannu, sitä tulee eniten käytettyä. Olen kahlannut läpi useita aika arvokkaiksikin kokemiani pannuja ja pettynyt useimpien hintalaatusuhteeseen. Sen takia olen viime aikoina melkein mieluummin ostanut edullisen pannun, kun en ole ominaisuuuksissa ja kestossa löytänyt perusteita  50- 100 euron hintaerolle. Esimerkiksi Lidlistä olen hankkinut monen kelpo pannun. 

Silti on sanottava, että kun käteensä saa kovanluokan ammattilaisen, sen kyllä huomaa.

JA NYT SE ARVONTA:
Sain blogini lukijoiden kesken arvottavaksi samanlaisen pannun kuin mitä itsekin olen päässyt testaamaan. Arvontaan osallistut  jättämällä kommentin , jossa kehut minua, jossa kerrot mitä aiot ensimmäiseksi paistaa uudella pannullasi. Laita kommentteihin myös sähköposti-osoite, ellet muuten ole tunnistettavissa tai jäljitettävissä. Onnea arvontaan! Arvonta-aikaa on 1. 2 kello 24 asti. Uusi pannu lähetetään sinulle suoraan Mastermarkilta, kunhan ilmoitan sinne osoitteen.


 Ihan ensimmäisiä omia kokkauksiani olivat tonnikalapihvit, joita tein syntymäpäiväni kunniaksi itsenäisyyspäivän tienoilla. Veljeni kävi siinä sanomassa jo. että pitäiskö kääntää ja pihvit olivat hädintuskin ehtineet pannulle, Ja niinhän siinä kävi, että ehtivät lähes kypsiksi... Syötiin kuitenkin hyvällä ruokahalulla runsaan lime-chili-korianterivoin hyväillessä pihviä.

Minä olen melko tarkka pannuistani. Tai niin tarkka kuin huithapeli nyt pystyy olemaan. Kaksi ehdotonta sääntöä, huolimatta mitä pannun valmistaja lupaa, on se, että en pese niitä tiskikoneessa enkä käytä teräviä  metallilastoja tai veitsiä, vaan aina puisia tai silikonisia/muovisia. Yksi tärkeimmistä pannun elonpidentäjistä taitaa olla sen altistamattomuus lämpöshokeille. Ei siis  lämmmintä pannua huuhteluun kylmän veden alla, tai pannun kuumentamista yksinään liedellä tulikuumaksi.  Swiss Diamond muuten tekee työnsä vaikka lieden volyymit eivät olekaan kaakossa!

Hei, onnea arvontaan (ohjeet ylempänä)! Olen melkein kateellinen, että kohta sinulla voi olla käytössäsi upouusi jalokivi; Sveitsiläinen timantti!

Voittajan arvonta

Yhteistyössä Swiss Diamond/Mastermark

170 kommenttia:

  1. Munakkaan paistaisin. Se on hyvä testi kunnon pannulle ja meille aika säännöllistä arkiruokaa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on Barcelonasta tuotuja paprikoita, joten paistaisin pintxoannoksen pimientas de padron.

    VastaaPoista
  3. Muikkuja, ison kasan rapeita, meheviä muikkuja!
    -Eeva

    VastaaPoista
  4. Tähän haluan osallistua! Paistaisin kerrankin miehelle pihvin kaikkien keittotaiteen sääntöjen mukaan.

    Olen vankka ihailijasi, mutta en vaan koskaan kommentoi:)

    VastaaPoista
  5. Pihvit. Kunnon pihvit. Meidän paras pannu nimittäin meni pilalle uudenvuodenpäivänä kun yritettiin paistaa siinä upeita hääpäivän pihvejä. No ne paloi tietenkin pohjaan, ja ihan kunnolla paloivatkin. Pannu sanoi itsensä irti sen keikan jälkeen. Tarttis siis uuden. :)

    VastaaPoista
  6. Mä paistaisin (kuvastasi inspiroituneena) vuohenjuustokiekot salaatin päälle.

    VastaaPoista
  7. Voi mikä upea pannu! Meillä paistettaisiin täydelliset kananmunat ja kylkeen pekonia :-)

    VastaaPoista
  8. Kyllä, kananmunat ja pekoni paistuisivat meilläkin :)
    T. Riitta
    PS. En jätä tähän yhteystietoja. Tavoitat mut jään laidalta ;)

    VastaaPoista
  9. Lättyjä lähtis..meillä oon kaks pannua joista kummallakaan ei tuu mun mielestä täydellisiä lättyjä..vikahan ei voi olla kokissa 😉 oot mun lempibloggaaja 😉 janette,tre

    VastaaPoista
  10. Pihvit perheelle pyöräyttäisin, täydellisen pippuriset Samalla antaisin tälle merkille uuden mahdollisuuden (nykyään induktiolla kokkaan). Onhan sun kokkaukset minua kovasti innostaneet..nälkä, mikä ihana tekosyy..

    VastaaPoista
  11. Minä testaisin kalaruokia mm. lohen paistoa. Oma tämän hetkinen paistinpannu vetelee viimeisiään, joten uusi oisi tervetullut. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Röstiperunat varmaan paistaisin. Ovathan ne tyypillistä sveitsiläistä ruokaa, joten pannu ja rösti ne yhteen sopii. Toivottavasti tuodaan Raijan kotiin! Tonnikalapihviä,Nannan laittamia, sain olla maistamassa ja ah ja voih, kun olivat herkullisia. Äitiraija

    VastaaPoista
  13. Munakas olisi todellakin testi uudelle pannulle kuten edellä on kommentoitu, mutta myös kalan hyvä paistopinta edellyttää hyvää pannua, joten kalaa paistaisin.
    hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  14. Nanna on niin kaunis ja ihana ja hauska ja teräväkynäinen <3 Ekana kyllä paistaisin pannulla munakkaan - hyvä munakaspannu meiltä nimittäin puuttuu.

    VastaaPoista
  15. Paistinpannut ovat käytössä päivittäin köökissäni, mutta olishan kiva vertailla ja kokeilla paistamisominaisuuksia vanhojen keraamisten ja uuden Diamondin välillä. Suomalainen ei usko ennenkuin todeksi näytetään ;)

    VastaaPoista
  16. Pannulle pääsisi ensimmäiseksi ahvenfileet voissa paistumaan. Swiss Diamond on ihan paras pannu ja ollut kovassa käytössä vuosi, joten mä niiiin tarvitsen uutukaisen ihanuuden :)

    VastaaPoista
  17. Lettukekkerit koko kylälle :D
    - Satu K -

    VastaaPoista
  18. Paistaisin ensimmäisenä aamiaismunakkaan! Nam!
    ninniksi (ät) hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. Ihan ekana mä paistaisin varmaankin kanaa, johon tarvitsee oikeasti hyvän pannun, jos ei halua rasvamäärillä ruveta leikkimään!
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Paistaisin kunnon possupihvit ja tekisin kylkeen kullanruskeaksi paistettuja perunoita sekä sipulirenkaita. :)

    ropomen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Voieii, tästä pannusta olen haaveillut jo pidempään!!! Vaikea on valita, mitä ensiksi paistaisi... ehkäpä kunnon entrecote-pihvit!

    VastaaPoista
  22. Paistaisin ihanan munakkaan, ihan pikkuruisella määrällä rasvaa. Vanhat pinnoitetut halpispannut ovat taas sellaisessa kunnossa että kaikki paistaminen vaatii runsaasti rasvaa. Onhan se joskus hyvää, mutta ei aina. Olen käynyt ihan saman polun läpi, hintahaarukassa ei kallimpi ole sen kestävämpi, mutta voi olla että isännän haarukka on liian usein hämmentänyt pannun pohjaa...

    VastaaPoista
  23. Amerikkalaisia pannukakkuja varmasti paistaisin, aikoinaan amerikkalaiselta vaihto-oppilaalta saadulla reseptillä tietysti! Kylkeen perinteisesti vaahterasiirappia, ehkä hieman paistettua pekoniakin.

    Meillä viime kesänä saatu Hackmanin Rotisser-paistinpannu on jostain syystä (en tiedä oliko vieraiden käsittelystä vai mikä) tehnyt loven pinnoitteeseensa. Periaatteessa sen pitäisi kestää vaikka mitä, mutta esimerkiksi metallisia työkaluja ei ole käytetty pannulla lainkaan. Uusi pannu olisi siis enemmänkin kuin tervetullut, jos vaan tänne ulkomaille (EU maa kuitenkin) tuo arvonta ulottuu :)

    kleikomaa @ gmail.com tavoittaa meikäläisen, jos arpaonni kohdalle osuu, en ole varma miten tuo Blogger tunnus näyttää yhteystietoja niin varmuuden vuoksi! :)

    VastaaPoista
  24. Paistaisin kampasimpukoita. Ja yrittäisin saada niistä kerrankin sellaisia että Gordon-setäkin hyväksyisi ;) ehkä vähän prosciuttoa pyöräyttäisin pannulla siihen seuraksi.

    VastaaPoista
  25. Lohimedaljongit pääsisivät ensimmäisenä pannulle! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihanat kanafileet paistelisin.Oikeasti kiva jos ei tarvitse hirveän paljoa läträtä öljyn kanssa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Vuohenjuuston pinta näytti niin täydelliseltä, että juustohulluna kokeilisin varmasti ensimmäiseksi sen paistamista.

    VastaaPoista
  29. Ankkaa. Haluaisin paistaa ankkaa. Luultavasti käy kuitenkin niin, että pannu tulee arkena, ja paistan sillä jauhelihaa tarjottavaksi ketsupin ja sarvimakaroonin kera.

    Mulla on 26" timantti kovassa käytössä kolme vuotta eli siitä asti kun sain sen joulupukilta (anopilta). Muita en enää huoli.

    Hanna (viikonloppukokki@gmail.com)

    VastaaPoista
  30. Jauhemaksapihvejä ja sipulirenkaita lisukkeeksi of course ;)

    -Mirka

    VastaaPoista
  31. Yritys nro 11: tekisin mokkoosia!
    TiinaKO

    VastaaPoista
  32. Kalaa paistaisin, ahven- ja kuhafileitä.
    vkreus@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Naudan sisäfilepihvi! Ja voinko osallistua vaikka en kehu tällä kertaa ;)
    Olen töissä, lauantai illalla, en pysty nähdä mitään positiivista :-(
    Onneksi on sunnuntai vapaa. ....

    VastaaPoista
  34. Tekisin kasvispihvejä tai broilerjauhelihapihvejä.
    perttipk@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Vuohenjuusto kuulostaa loistavalta ensikokeilulta pannulla, tosin voi olla, että arki voittaa, ja ne kananmunat...

    VastaaPoista
  36. Paistaisin varmasti hyvän munakkaan tai vuohenjuustoa salaatin päälle. Tämä timanttipannu on ainut pinnoitettu, jonka ostoa olen harkinnut valurautaisten seuraksi, mutta kuten sinullakin, en ole uskaltanut satsata yli satasta pannuun kun olen joutunut monta kertaa aikaisemmin pettymään monen valmistajan kalliimpaan tekeleeseen. Tälle antaisin mielelläni mahdollisuuden, niin paljon kehuja olen näistä kuullut.

    VastaaPoista
  37. Paistaisin varmaan jonkun hyvän pihvin! :) june1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Varmaankin lättyjä, ah niin herkullisia-

    VastaaPoista
  39. Ehkä kokeilisin paistaa ihka ensimmäistä kertaa ankanrintaa, varmaan tällä pannulla onnistuisin!
    patsuli(at)hotmail.com.

    VastaaPoista
  40. Kanarisottoa tulisi varmasti tehtyä heti! :)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. irmeli.nieminen@hotmail.com24. tammikuuta 2015 klo 16.33

    tämä tulisikin tarpeeseen (vanha pannu ei ole kovinkaan hyvässä kunnossa:D)! Tekisin varmaankin perus munakkaan tai lettuja jälkkäriksi!:)

    VastaaPoista
  42. Eilen viimeksi "sovittelin" paistinpannuja käteen kun yksi kolmesta on todella huonossa kunnossa:(
    En löytänyt sopivaa;koko,hinta,laatu...niin monta asiaa mikä pitää ottaa huomioon...
    Swiss Diamondia meillä ei ookkaan vielä kokeiltu -
    ekana paistaisin köyhiä ritareita! Nam!

    VastaaPoista
  43. Lettuja, nam! :P
    linnuton.puu(AT)hotmail.com
    -Lp-

    VastaaPoista
  44. Paistaisin varmaan lohimedaljonkeja :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Mä kyllä testaisin noita vuohenjuustokiekkoja, en saa ikinä niitä onnistumaan. :)

    VastaaPoista
  46. Pannun taitaisin antaa äidille lahjaksi ja lettuja varmaan tekisimme heti ensimmäiseksi. :)

    VastaaPoista
  47. Antaisin pannun isälleni lahjaksi, ja toivottavasti hän paistaisi sillä kunnon pihvit kiitokseksi. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Heti kokeilisin munakkaan paistamista. Sun blogisi monet herkut ja selkeät ohjeet ovat innoittaneet moniin kokkauksiin ja hyvällä menestyksellä vielä. Hienoa,että olet aikanaan päntännyt äidinkielen kieliopin :)

    VastaaPoista
  49. Olen himoinnut pitkään kunnon pihviä ja tällaisen ihanuuden jos saan käsiini, niin se pääsee ensitöikseen nauttimaan naudan ulkofileen kosketuksesta..

    eeva.gustafsson (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  50. Pakkasesta löytyisi hirven ulkofilettä ja 8 kyyhkynrintaa joten niitä vois paistella :)

    VastaaPoista
  51. Oot sää niin ihana bloggari :) ja tämä pannukin varmasti ( ei bloggari mutta ihana). Eli ottaisin pannun ilolla, jos arpaonni suosisi!

    VastaaPoista
  52. Heti kokeilisin, miten toimisi hän ohuen letun kanssa :)

    VastaaPoista
  53. Uudelle pannulle pääsee ekana ahvenfileet. jari3213@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Paistaisin paketillisen ihanan suolaista halloumijuustoa kaveriksi salaatille. speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Herkulliset lohimedaljongit varmaan paistaisin ensin! Mukana mahtavassa arvonnassa :)
    saya
    sayav @ hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. Jauhelihaa on taloudessamme yleisin käristettävä, joten eiköhän tällekin pannulle menisi ensiksi paketillinen sika-nautaa :D

    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  57. Perinteiset silakkapihvit paistaisin. T. Mimma

    VastaaPoista
  58. Juhlallisesti vihkisin pannun käyttöön paistamalla siinä sisäfileepihvit.

    VastaaPoista
  59. Vuohenjuustoa salaattiin, ja päälle paahtaisin pinjansiemenet! leena.kaasila@arkjr.fi

    VastaaPoista
  60. Todennäköisesti paistaisin jauhelihaa, mutta mieluiten hyvät pippuriset pihvit :) myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Tekisin kunnon aamupalamunakkaan ja rapeat pekonisiivut kylkeen :) VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Kala on suurinta herkkuani, joten paistaisin lohimedaljongit tai ahvenfileet. sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Lettuja lapsenlapsilleni :) paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Kokeilisin paistaa juurikin tuota vuohenjuustoa leivinpaperin päällä. Uusi juttu minulle, vasta muutama päivä sitten luin jostain vinkin. Ja uuden pannun tarvitsisin todella. Vanha on tämän samaisen merkin mutta niin vaan on ollut kovassa käytössä että pinta on saatu rikki. humppalulla(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Lättyjä! :)
    aistitasolla at gmail.com

    VastaaPoista
  66. Shakshuka! Minulla on timantti-kattila,hyväksi todettu:) mutta tuollainen pannu olis kyllä mieleen...

    VastaaPoista
  67. Ensimmäisenä paistaisin kyllä kunnon lettuja :P
    oonasallamaaria@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Minulla itselläni on pannukaappi jo täynnä, joten tästä timantista tulisi korvaaja äitini onnettomalle vanhukselle, johon palaa jopa öljy kiinni. Vastineeksi toivoisin varmaan ihanaa kasvismunakasta.

    nnn3is.nej@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Josko kolmannella kertaa kommentti onnistuisi... eli lohta pannulle ja toivon mukaan uudelle. :) kaksi kommenttia jo jätetty, mutta jonnekin bittiavaruuteen hävisivät-

    jaana.kattelus@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mä tekisin kananmuna-banaani "lettuja". Mä en oo saanut niitä vielä millään pannulla onnistumaan joten timantti joutuisi kyllä testiin :D.
    -Henna
    summerbreezer@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Paistaisin ihania pitsireunaisia räiskäleitä.
    mirkku65@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Paistaisin vuohenjuustoa! Ja halloumia, ja munakkaan ja pihvit... Tällä hetkellä kaikki tarttuu vanhoihin pannuihini. Kiitos tästä postauksesta, alan uskoa että timantti on nimensä veroinen.

    VastaaPoista
  73. Minä paistaisin lättyjä!! Vanha tefalini on alkanut temppuilemaan ja lätyt jäävät kiinni pannuun. Lätyt vaan on pakko syödä kokonaisina, eikä kamalassa mytyssä. :) AnuH.
    anu.salonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Paistaisin amerikkalaisia pannukakkuja! Tai kunnon pihvit. :)
    ellanreseptikirja (at) gmail.com

    VastaaPoista
  75. Minä pyöräyttäisin ihan ensimmäiseksi pinaattilettuja koko perheelle, nam! :-) -Kuuraketti kuuraketti(at)sci.fi

    VastaaPoista
  76. Ei tule mieleen mitään paistettavaa, joten kehun sinua oi ihana taitavin, paras ja reiluin Nanna.

    VastaaPoista
  77. Kyllä paistaisin munakkaan thaitwistillä, nam. Kiitos inspiroivasta blogista.

    VastaaPoista
  78. Olen jo pitkään halunnut kokeilla blinejä, joten niitä siis :) Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    VastaaPoista
  79. Sveitsiläinen pannu vaatii autenttista ja parasta sveitsiläistä ruokaa!
    Gescnetzeltes Zuricher art mit Rösti ehdottomasti illalliseksi.
    RR/Pappa

    VastaaPoista
  80. Hirvenlihapullat menisi kokeiluun.

    anna-583@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Kyllä tuo pannu lähtisi testiin ihan pihveillä. :)

    iloa.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Meilläkin varmaan ensimmäisenä paistuisi munakas, sillä on hyvä testailla :)

    VastaaPoista
  83. Hevosen ulkofile pihvit menis kokeiluun.

    VastaaPoista
  84. No kyllähän se kunnon pippuripihvit pannulla ensimmäisenä paisteltaisiin. :)

    miss_cmx (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Paistaisin poron sisäfilettä pekoniin käärittynä yhdelle miehelle :)

    VastaaPoista
  86. Paistaisin kananmunan ja ihailisin sitä että se ei tarttuisi pannuun kiinni ;)

    t. Miina-kummilikka/kummitäti

    VastaaPoista
  87. Kiva blogi :) kokeilisin jotain uutta reseptiä. Nuo tonnikalapihvit vaikuttaa ihanalta!

    VastaaPoista
  88. Lähtisin hakemaan torilta silakoita, kiepsauttaisin ne (perattuin tietty) ruisjauhoissa ja paistaisin voissa uudella Swiss Diamond -pannullani rapeiksi. Kiehuisin Kaikki äitini reseptit-blogia ja ihanaa Nannaa ��. Moneskohan pannu tämä olisikaan...

    VastaaPoista
  89. Crepejä appelsiinin kanssa-olen kerran saanut aivan ihania ja höpö höpö pannulilla ei tule rapsakkaa paistopintaa
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Kyllä mä luulen että munakasta paistaisin.

    irmeliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  91. Hei,
    luultavasti perusaarkiruokaa, koska sitä teen eniten. Eli: jauhelihakastiketta :)
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  92. Omalle perheelle tekisin herkkuaamiaisen; pekonia, kananmunia, nakkeja, jälkkäriksi lettuja :)
    -Anne-
    anne5@netti.fi

    VastaaPoista
  93. Munakas, vaikka se on huudettu jo monta kertaa, mutta ei ihme. Se on sellainen arjen kestosuosikki meillä myös. Toki eihän sitä tiedä, jos olisi tuuria, niin ehkä juhlan kunniaksi pannulle menisikin ensin jotain muuta! :-)

    VastaaPoista
  94. Ensimmäisenä kokeilisin pihvin paistamista.
    nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Lättyjä paistaisin ensimmäiseksi :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Kunnon pihvit =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Loisto arvonta, pannu tulisi kyllä todella tarpeeseen! Ensimmäisenä paisteltaisiin tälläkin varmaan jonkin sortin pihvejä.

    Ja täytyy tähän ensimmäisen blogikommenttini oheen vielä todeta sivustosi olevan yksi ehdottomista suosikeistani, hyviä reseptejä ja inspiraatiota kokkailuun!

    kaappe1@luukku.com

    VastaaPoista
  98. Kokeilisin omatekemiä kasvispihvejä, josko ne jo voisi paistaa pannussa niin, ettei enää tarvitse tehdä loppukypsennystä uunissa. Niin ja sen jälkeen sulkisin sen munalukolliseen laatikkoon, ettei muut pääse raapimaan sitä veitsellä tai haarukalla mitä muille pannuille ovat tehneet....

    VastaaPoista
  99. Pakkasesta kaivaisin hevosen sisäfileetä ja paistaisin kunnon pihvit. Kiitos hienosta blogistasi!

    seijahvenalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Kunnon pihvit ensin. Myös broilerin paistileike on oivan makuista. Kaikenlaiset kalat menee myös.

    ailasto@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Muhjua varmaan tekisin. Se on: otetaan niitä kasviksia, mitä sattuu kotona olemaan, pilkotaan ja haudutetaan vähässä rypsiöljyssä, maustetaan suolalla ja yrttimausteilla. Tällä ruokittiin lapsikatrasta niukkoina aikoina saatesanoilla kasviksia pitää syödä puoli kiloa päivässä. Oheen voisi paistaa muutaman hyvän bratwurstin.

    mriikkar@nic.fi

    VastaaPoista
  102. Varmaankin paistaisin ensimmäiseksi hollantilaistyyppisiä pannukakkuja ihanalla makealla täytteellä suklaata säästämättä!

    VastaaPoista
  103. Paistaisin vasikan maksaa ja sipulia. Ja blogistasi löytyisi loput :) Terveisin Reija, rosmariini16@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Munakkaan paistaisin! :) pauliina6@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Jos onnetar suosisi niin meillä pannulle päätyisi ensimmäiseksi jauhelihapihvit. eimitaansyotavaa@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Paistaisin broilerinfileitä. Tarpeeseen tulisi, koskaolen etsinyt pitkään hyvää pannua. T. ekgvistanita@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Paistaisin pekonia :) piudeliinu1@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Voittojuhlan kunniaksi paistaisin luomunaudan sisäfilepihvin, hallista hakisin ja punaviinin kanssa nauttisin ;)

    VastaaPoista
  109. Oliskohan se tämän pannun kanssa sitten aika paistaa se ensimmäinen pihvi ikinä? Lupaan kokeilla jos voitan! leena.tuomola@eng.tamk.fi

    VastaaPoista
  110. Kunnon sisäfileepihvit!
    pienempi@gmail.com

    VastaaPoista
  111. No mä paistaisin ekana varmaankin jauhelihaa :) Ja Nanna sä oot ihan superhyvä kokki, harmi vaan et siitä on niin kauan ku viimeksi ollaan saatu nauttia sun keitoksista ;) ulla.maunuksela@netikka.fi

    VastaaPoista
  112. paistaisin lättyjä :) hanname (ä) ullava . fi

    VastaaPoista
  113. Minäpä pyöräyttäisin kasan kauniin rapsakoita lettuja :)

    VastaaPoista
  114. Voi, mä noita timangeja hiplasin kaupassa männä viikolla... Uuden hyvän tarvisin kun uudessa keittiössä on induktio ja kaikki vanhat, kuitenkin mun mielestä tosi kelvot Scanpanit meni vaihtoon. Ekana varmaan paistaisin sillä ihanan rapsakat mutta mehevät lohimedaljongit tai suussasulavat sisäfilepihvit... Tai oikeasti reaalimaailmassa varmaan eilistä makaronilaatikkoa, tarpeeksi rasvaa ja riittävän pitkä ruskistus mukavan natkuvaksi herkuksi :D

    VastaaPoista
  115. Ekana varmaan paistaisin kunnon pihvit...
    -Irene R.

    VastaaPoista
  116. Ihanat pippuripihvit

    VastaaPoista
  117. Ensiksi lähtisi kaksi kieropohjaista vanhaa paistinpannua metallikeräykseen ja sitten tähän ihanuuteen laittaisin paistumaan jauhelihapihviä a'la äiti <3

    aliisapikkarainen@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Kyllä näyttivät nuo paistetut vuohenjuustokiekot niin herkullisilta että niitä paistelisin uudella pannullani :)
    suhonen.riitta(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  119. Kalafileitä ja jälkkäriksi lettuja paistelisin!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Vuohenjuustokiekkoja paistaisin ensimmäiseksi uudella pannulla.
    suvi.tervo@yahoo.com

    VastaaPoista
  121. Paistaisin varmaan ensimmäiseksi lihapulia :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Paistaisin aamiaiseksi munakkaan :)

    VastaaPoista
  123. Ahvenfileitä olis iso läjä pakkasessa!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  124. Paistaisin oikein rapeareunaisia pinaattilettuja! Päälle mummun puolukkahilloa, slurps :P
    kerttu.louho (a) gmail.com

    VastaaPoista
  125. Kommenttini taisi kadota johonkin taivaan tuuliin? No, paistaisin joka tapauksessa pannareita. Lämpötila on tarkka, liian viileä jäättää hailakan väriseksi ja lötsöksi, liian kuuma polttaa, keskusta jää raa'aksi ja tekee kääntämisestä mahdotonta.
    marikapo21@gmail.com

    VastaaPoista
  126. ehdottomasti ensimmäiseksi pannulle menisi kesäkurpitsa-feta-pihvit, jotka vaatisivat onnistuneeseen paistotulokseen kunnon paistin pannun.
    merja.haapakoski(a)gmail,.com

    VastaaPoista
  127. Minulla on saman sarjan pienempi pannu jolla tulee upeita munakkaita. Tätä isompaa käyttäisin kasvispaistoksiin tai rapeisiin muikkuihin.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Siikafilen paahtaisin niin, että nahka olisi ihanan rapea ja liha juuri sopivan kypsä, muttei kuiva. liina.vehkaoja@fimnet.fi

    VastaaPoista
  129. Lettuja sitä varmaan tulisi ensimmäisenä kokeiltua!
    sinivuokko84@luukku.com

    VastaaPoista
  130. Ensimmäisenä haluaisin paistaa kunnon pihvit vanhemmilleni ja poikaystävälleni muuttoavusta! Hyvin todennäköisesti sillä pannulla tulisi kuitenkin ensimmäisenä paistettua jotain melko arkista, kuten esim. jauhelihaa tai broilerin suikaleita.:D

    laurae.kallio (at) gmail.com

    VastaaPoista
  131. Banaaniletut lähtisi heti ensimmäisenä kokeiluun.Nam Nam !
    superhanski@suomi24.fi

    VastaaPoista
  132. Taitais letut pannulla paistua ekaksi:) Mahtava pannu, mökillä kaasullakin toimii aivan täydellisesti!
    maru-97@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Kyllä kunnon pihvit paistaisin. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  134. Halloumiburgerin tekisin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  135. Kesäkurpitsa spaghettia! Toivottavasti arpaonni suosii ja talon ainoa ja toistakymmentä vuotta vanha maailman paras valurauta paistinpannu saisi seuralaisen. :) rvanirppu(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  136. Munakkaan paistaisin heti. Minulla on pari pannua menossa kierrätykseen ,kun ne ei vaan paista enää kunnolla.
    Aila Lahdesta = rva kannustaja

    VastaaPoista
  137. Ihan ehdottomasti munakoisoja. Mun lemppari. Taidan tehdä ilmakuivattu kinkuu munakoiso rullia.

    VastaaPoista
  138. Paistelisin oikein kunnon pihvit!
    skeppo63(at)gmail.com

    VastaaPoista
  139. Hauska arvonta. :) Paistelisin varmaan kanaa ekaksi. hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Paistaisin vuohenjuustokiekkoja, jos ne sun vinkeillä kerrankin onnistuisivat :)

    VastaaPoista
  141. Todennäköisesti pannulle päätyisi ensimmäikseksi riistaa, joko peuraa tai hirveä.

    VastaaPoista
  142. Vuohenjuustokiekot ovat murheenkryyni meilläkin, mutta ihan ekana laittaisin testiin lohta, johon pitäisi saada oikein rapea ja herkullinen nahka :)

    VastaaPoista
  143. Kylläpä olit kivasti kirjoittanut pannustasi, ihan kuin olisi rakkaustarinaa lukenut. Minäkin yrittäisin paistaa vuohenjuustoa, kun ainahan ne nappaa pannulle kiinni tai sulaa liikaa. Manageri Lady Lehtonen

    VastaaPoista
  144. Paistaisin kunnon kanapihvit!
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  145. Mäpäs paistaisin lohta! Meillä on vanha kulahtanut pannu johonka jää kiinni paistettava tuote... Mieheni ei voi sietää kalaa/sen hajua saati sitä että lenkkimakkarassaan maistuisi kala! Uusi pannu voisi olla suhteen :) pelastus :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  146. pihviä tulisi paistettua :)
    mariastina@gmail.com

    VastaaPoista
  147. Päivänkakkaroita paistaisin. Raa't perunat kuoritaan ja viipaloidaan ohuesti,
    paistetaan voissa kypsäksi, suolaa mausteeksi. Kuinka ne lapsena maistuivatkaan.

    Kiitos valloittavasta blogistasi! On ilo lukea sitä . Kiitos myös inspiroivista resepteistäsi.

    VastaaPoista
  148. Pippuripihviä :)
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  149. Paistaisin kalaa, ihan ehdottomasti. "Kitkan viisaita" tai kuhaa, nam.

    VastaaPoista
  150. Karpatessa varmasti jotain naudan pihviä :)
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  151. Paistaisin ehdottomasti jonkun hyvän pihvin, tai sitten kananmunia!
    malkki.emma@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Letuilla olisi hyvä aloittaa ;)
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  153. Blinejä. Kiitos maukkaasta blogista! :) t.koivua (ät) tcd.ie

    VastaaPoista
  154. Pihviä pitäisi kokeilla ensin. Onnistuiskohan sillä tortillalättyjen ja piadinojen tekeminen...
    leapisteholmätisokyropiste sesuomenmaa

    VastaaPoista
  155. Voi olla, että vahingossa nyt osallistun toiseen kertaan.
    Mutta ihan eka paistaisin aamiaismunakkaan ja siitä sitten pikkuhiljaa haastavempiin hommiin :)

    VastaaPoista
  156. Kokeilisin, onnistuuko pannulla entrecote yhtä hyvin kuin grillissä! saana29@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Paistaisin ensimmäiseksi varmaan omat näppini, mutta ruuaksi kelpaavampana yrittäisin paistaa kananmunan.

    VastaaPoista
  158. Lettuja ehdottomasti. Kiitos muuten herkullisesta blogista.

    VastaaPoista
  159. Jotakin herkullisia pihvejä, broileria tai pippuripihvejä esimerkiksi!
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  160. Moi, varmaan munakasta ensiksi kokeilisin. Kuulostaa tosi hyvältä pannulta.
    maki.minna1@gmail.com

    VastaaPoista
  161. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  162. Varmaankin ekana pannuun menisi broilerileike.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista