Pages

maanantai 29. joulukuuta 2014

Lihafondue


Paljon lihafondueta helpompaa seurusteluruokaa ei olekaan. Pilkot aineet ja asetat esille. Muutama maustekastike ja nekin voi ostaa valmiina pullossa halutessaan, kuten meillä tehtiin eilen. Ja sitten vain dippaillaan ja kypsennellään kukin omia lihapaloja ja varotaan polttamasta suuta.

Meillä on aina lihafondue valmistettu öljyyn, koska näin vanhempani oppivat sitä Sveitsin aikoinaan syömään ja valmistamaan. Isä kertoi eilen pöydässä, että heillä, köyhillä lääketieteen opiskelijoilla oli aina tapana juhlistaa läpimennyttä tenttiä kokoontumalla tuttuun ravintolaan lihafonduelle. Ihan näen silmissäni  60-70-luvun vaihteen hämärän, savuisen ja öljynhöyryisen "Kneipen", jonka nurkkapöytään on kokoontunut 60-70 luvun vaihteessa riehakas ja kovaääninen suomalais-kansainvälinen seurue. Miesten muoti suosii partoja, hyvin samaan tapaan kuin nyt, posket punoittavat, eikä vähiten pöydällä olevien punaviinipullojen takia. Ulkona paistavat kaupungin valot, eltään tätä hetkeä. Ollaan nuoria, rakastuneita, onnellisia ja täynnä tulevaisuuden uskoa.


Kuvan otti Urho10v

Lihafonduen voi toki myös tehdä lihaliemeen, mutta kuten sanottu, meillä liemenä on neutraali öljy. Jotakin perheemme fondue-innokkuudesta kertonee sekin, että vaikka mummolan pöydässä oli syömässä tällä kertaa 16 henkeä, äiti lainasi tälläkertaa vaan toista fonduepataani ja alustaa, lihafonduehaarukat äitillä oli tälle sakille ihan omasta takaa. Lihafonduepatahan on siis joko teräksinen, kuparinen tai vaikka valurautainen, mutta se keraaminen pata on tarkoitettu juustofonduelle. Tuo ihana kuparipata on vanhempieni, minulle he ovat joskus Sveitsistä tuoneet tuon teräksisen. Fonduesettejähän saa kyllä kohtuuhintaan kaupoista.

Kuvan otti Urho10v

Kuvan otti Urho10v



Lihafondue  / Fondue Bourguignonne
1pata :4-6 syöjää meillä 8 mutta osa pieniä lapsia

5dl neutraalia öljyä esim rypsi
n. 200 g lihaa per syöjä : naudan sisäfilettä, kalkkunan tai kanan filettä, hirveä
dippikastikkeita
raakoja vihanneksia, paprikaa, herkkusieniä, etikkakurkkuja, hillosipuleita
uunilohkoperunoita

 Pilko vihannekset suupaloiksi, nauta lihapullan kokoisiksi paloksi ja kalkkuna ehkä hiukan suikalemaisemmaksi, jotta kypsyy hyvin myös sisältä.

Kuumenna öljy liedellä n. 180 asteeseen ja tuo se sitten pöytään lämpöliekin päälle. Jokainen ruokailija laittaa pitkään fonduehaarukkaan lihapalan kerrallaan ja kypsentää sen haluttuun kypsyyteen. Lihapala siirretään sitten omalle lautaselle, suolataan ja pippuroidaan ja nautitaan tykötarpeiden ja soosien kera ruokailuhaarukalla. Uusi lihapala saa muhia padassa jo sillä aikaa. Paistoajat vaihtelevat suuresti sen mukaan paljonko pannussa on kulloinkin lihaa, varo alussa öljyn räiskintää, mitään märkäähän et voi öljyyn laittaa.

Meillä siis oli nautaa ja kalkkunaa, majoneesia, B-B-Qsoosia ja currysoosia.

Ihanaa seurusteluruokaa, vaikkapa Uuden Vuoden aatoksi. Kaivakaapa pölyttyvät pannunne esiin. Olen tehnyt myös aika yksityiskohtaisen postauksen juustofonduesta jos se kiinnostaa.



14 kommenttia:

  1. Tosiaan upea tuo kuparinen pannu! <3 Japanilaista lihafonduetä tulee tehtyä usein (soijapohjainen kypsennysliemi), mutta öljyä en ole koskaan käyttänyt, kuulostaa testaamisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeppäs nyt Riittaseni oikein mulle ohjepostaus, että mäkin pääsen kokeilemaan japanilaista!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :) <3 Juu, Urho istui pöydän päässä ja alkoi siinä leikkiä mun kameralla. Ikävä vain, että tämä assari tietää hintansa. Heti alkoi ehdottaa, että sähän äiti voisit maksaa mulle...

      Mutta kuvissa oli mun mielestä hienosti napttu tunnelmasta kiinni!

      Poista
  3. Ihana tuo kuparipata! Me taisimme syödä sekä liha- että juustofondueta Zürich-vuoden aikana vain kerran, lihaversio oli liemeen tehty. Sopivia pakkasruokia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja just semmosia että nyt istutaan, syödään ja seurustellaan. Kiirus ei voi olla.

      Poista
  4. Lihaliemiversio, samoin juusto ja suklainen on meillä ollut kokeilussa, muttei tämä öljyversio, pitääkin kokeilla. Ihan liian harvoin tulee tehtyä fondueta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pysyy viehätys kun on aina vähän spesiaalijuttu. Koita ihmeessä öljylläkin!

      Poista
  5. Meillä fondue on aina ollut joko juustosta tai suklaasta, ja patakin taitaa olla juuri se keraaminen. Täytyy yrittää päästä tutustumaan lihaversioonkin jossakin sopivan padan äärellä. :)

    Urhossa on selvästi kuvaajan vikaa jo noin nuorella iällä, hienoja otoksia!

    VastaaPoista
  6. Mekin ennen paistettiin öljyssä mutta lasten ollessa pieniä päätimme kokeilla lientä. Nykyään se on se liemi. Mieluiten itse tehty mutta useimmiten hyvä kaupan. Ei roisku eikä haise yhtä paljon :) Lisäksi meillä jostain syystä kotoa on iskostunut tapa syödä fondyyn kanssa perunalastuja. Lisäksi kylläkin sekä salaattia että dippivihanneksia. Aina yhtä hauskaa lukea millainen fondyyversio on muilla. Tuo japanilainen soijaliemi kiinnostaisi kyllä minuakin! Ja oikein hyvää uutta vuotta, Nanna, sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. Ihana pysyä edes pikkuisen yhteyksissä blogien välityksellä.
      No perunalastut olis kyllä succee lastenkin kohdalla. Öljy kyllä ekan minuutin präiskyi ennenkuin saatiin säädöt kohilleen, että varsinkin lapsinäkökulmasta ymmärrettävää.
      ihanaa UuttaVuotta Mia ja perhe!

      Poista
  7. Talvea ja uutta fondue-kautta odotellessa naputtelen tähän oman lihafondyy-suosikkini: 5dl vahvaa lihalientä, 5dl punaviiniä, 1dl soijaa, 1rkl kuivattua rosmariinia, 1rkl kuivattua timjamia, 1rkl kuivattua basilikaa. Siinä se. Sitten vain haarukkaan hyvää sisäfileetä. Liemi antaa lihalle hyvän värin eikä räisky kuten öljy. Soosiksi minulla on riittänyt valkosipuli-persiljavoi, mutta tietty soosi on makuasia.

    VastaaPoista
  8. Hei kiitoksia tästä julkasusta. Ollaan kavereiden kanssa juhlistamassa uuttavuotta ja fondue on ruokalistallamme seuraavana (aikaisemmin tehty raclettea, ite jauhetusta lihasta hampurilaisia, wokkia, yms yms). Kirjoituksesi oli todella hyvä suunnan antaja, kun ei tosiaan ole foduen valmistelusta muuta kokemusta kuin, että joskus on pannu kotiin tullut.

    VastaaPoista