Roosan ihana omppupiirakka

Roosa ja minä tutustuttiin alkuvuodesta -93 kun menin edellisvuonna aukaistun hotelli Vaakunan aulabaariin Lou Lou'hin töihin. Roosa oli Turusta (vai Salosta), sillä oli pitkä punainen tukka ja se oli muutaman vuoden vanhan Ronni-pojan yksinhuoltaja. Nyt vasta omien lasten myötä ymmärrän kuinka kovilla Roosan on täytynyt olla, vieraassa kaupungissa, ilman tukiverkkoa, vuorotöissä. Roosa oli (ja on) reipas, ahkera, omapäinen ja rohkea. Vaikka Roosa on mua jokusen vuoden nuorempi, muistan aina kun se sanoi mulle jonain kiirepäivänä kun olin alkanut tehdä vuoroja myös Fransussa, että Älä Nanna juokse, se ei helpota tätä hommaa yhtään. Se onkin ollu yks tärkeimpiä ohjeita tarjoilijan urallani (luultavasti oon kyllä silti joskus sortunu, ainakin hölkkään).

Meitä yhdistää myös rakkaus eläimiin, molemmat oli koiranomistajia, Roosa myös kissan (Kääk!) ja kirjoista olimme molemmat oppineet nauttimaan jo pienenä.  (Mulla on sitä paitsi hyllys yks sun kirja Roosa, siitä perheestä Kreikassa ja sulla on mun Tuire Kaimion Hevosen käsikirja). Roosa rakastaa myös oopperaa ja meillä oli sama suosikki; baritoni Tommi Hakala. Roosan kanssa myös lämmitettiin molempien nuoruuden harrastus ratsastus, jota on jatkunut meikäläiselläkin siitä asti. Roosa on nykyään jo ties monennenko hevosen omistajakin.

Minä lähdin sitten laivalle töihin ja joskus ehkä -97 Roosa lähti puutarhakouluun ja takaisin Turkuun (Saloon/Kaarinaan), sanoinko jo, että Roosa on myös tosi hyvä piirtämään? Mulle Roosa uskoi otsatukkansa ja hiuslatvojensa leikkuun. Sitä arvostan, olen kyllä leikannut useita kuontaloita elämässäni, aina se on yhtä suuri hämmästys, että joku luovuttaa sakset mulle ja uskoo kun vastaan kysymykseen - Ootko sä leikannut hiuksia? (Kysymys kannattaisikin muotoilla Osaatko sä...)

Nähdään todella harvoin. Nyt on ihana, kun tiedän, että Roosa lukee mun blogia. Roosa myös jaksaa laittaa sähköposteja kuulumisistaan ja minä en saa koskaan niihin vastattua. 

Mutta ei se mitään. Me tullaan aina olemaan ystävät. Roosa ja Nanna.

 Tämän niin Roosan näköisen piirakan ohjeen Roosa laittoi mulle jo viime syksynä ja nyt sain sitä sitten tehtyä. Alkuperäinen ohje on Talvitunnelmia-kirjasta, mutta Roosa on muokannu reseptiä; enemmän kanelia, enemmän voita, korppujauhoja pintaan. Minäkin jouduin muokkaamaan reseptiä kun ei ollut aprikoosihilloa kaapissa, laitoin sen sijaan viskillä maustettua appelsiinimarmeladia, joka oli lojunut jääkaapissani ties kuinka kauan. No ei viski koskaan voi omenalle huonoa tehdä. Jännää tehdä piirakkaa, jonka ulkonäköä ei koskaan ollut nähnyt, mutta tälläinen siitä tuli.

Hirmuisen herkullinen, ihan kuten Roosa lupasikin. Enemmän jälkiruuan tyyppinen hemmottelu kuin kahvipöydän siististi leikkautuva piirakka. Taikinareunat ja pohja maistuvat ihanilta omenoiden kanssa.

Ja anna sille sitä vaniljakastiketta. Reilusti.

Roosan ihana omenapiirakka

pohja
4 dl vehnäjauhoja
150g voita
4 rkl jääkylmää vettä

Täyte
6-9 hapokasta omenaa
1,5 dl aprikoosihilloa (tai viski-appelsiini)
 2 tl kanelia
1 dl tummaa sokeria
2-4 rkl voita
kourallinen korppujauhoja

Nypi kylmä voi ja jauhot taikinaksi, lisää  vesi ja muotoile taikinapalloksi. Ota avuksi paljon jauhoja, sekä alle ja päälle ja kauli taikinasta iso ympyrä, nosta leivinpaperin päälle ja käännä vaikka kaksinkerroin (jauhoja välissä) ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin lepäämään.

Kuori omenat, poista siemenkodat ja paloittele omenat. Sekoita omenapaloihin, hillo  ja kaneli.

Ota piiraspohja jääkaapista ja aseta se pyöreän piirakkavuoan pohjalle, reunat saavat roikkua reilusti yli. Asettele omenatäyte keskelle pohjaa hiukan kekomaiseksi, eli keskelle enemmän. Ripottele päälle sokeri ja käännä sitten ronskisti reunaliepeet piirakan päälle. Viimeistele vielä korppujauhoilla ja voilastuilla.

Paista 175 asteessa noin tunti.

Kiitos, ystävä! Erinomaisen paljon!