Pages

tiistai 9. syyskuuta 2014

Pieni ihminen, suuri hävikki


Kuluttajaliiton johdolla vietetään tällä viikolla 8-14.9.2014 Hävikkiviikkoa, jolloin meitä kaikkia pyydetään kääntämään katseemme kohti omaa napaa ja seuramaan hukkaan heittämämme ruuan määrää ja ennen kaikkea sitä, voisiko asialle tehdä mitään. Asia on tärkeä, tarkastelipa sitä sitten globaalisesta näkökulmasta; ruoan tuotannosta ja sen riittävyydestä, hiilijalanjäljistä ja muista koko palloomme vaikuttavista tekijöistä tai yksittäisen perheen/yksilön kannalta, jolloin asiaa huomioimalla voi saada suuria muutoksia aikaan, jotka tuntuvat aivan siellä oman kukkaron pohjassa.

Me ruokabloggaajat olemme jo useamman vuoden pitäneet yllä keskustelua asiasta ja liittäneet postauksiimme Hävikistä herkuksi- logoa, jotta muutkin löytäisivät inspiroivat ideamme.

Itse olen näemmä ollut hävyttömän laiska tuota logoa lisäämään, vaikka arkisissa ruuissa tähteiden jatkojalostaminen ja  hiukan nahistuneiden tuotteiden käyttäminen on tuttua puuhaa meidänkin keittiössä.

Millä keinolla itse taistelen hävikkiä vastaan?

1. Ostojen suunnitelmallisuus. Tiedä kauppaan mennessäsi mitä aiot ostaa. Älä osta ruokaa varmuuden vuoksi mieluummin hiukan yli sen mitä tarvitset. Usko pois, kyllä se riittää. Aivan varmasti riittää.

2. Käytä pakastinta. Pakasta tähde-annokset välittömästi tai valmista esim. vain puolet kanafileistä ja pakasta toinen puoli raakana muuta ruuanlaittoa varten. Kana ja jauheliha nopeasti käyttöön otettavia raaka-aineita pakkasestakin.

3. Inventoi. Käytä sitä pakastinta. Tarkasta säännöllisin väliajoin mitä siellä on, ota käyttöön tai suunnittele joka viikko ainakin pari ateriaa perustuen pakkasen antimiin. Inventoi myös ruokakomerosi ainakin joka toinen kuukausi. Älä anna jauhojen, ryynien ja muiden nyssyköiden vanheta vaan anna niiden toimia pohjana viikon ruokalistalle. Sama pätee myös jääkaapissa lojuviin maustekastikkeisiin ym. oliiveihin.

4. Mikäli virhearviointeja on sattunut, on monia tuotteita mahdollista käyttää päiväysmerkinnän jälkeen. Aistinvaraisen tarkistuksen perusteella rohkeasti käyttöön esim. päiväysvanhat hapanmaitotuotteet ja kerma. Avaamattomina ne säilyvät yllättävän pitkään. Vanha maito on omiaan pullaan, sämpylöihin, lettuihin, pannareihin.

5. Kuivata leipä (ennen kuin se homehtuu) krutongeiksi, korppujauhoiksi tai vaikka hevosille(meillä). Ei niin tuore leipä käy mainiosti panzanellaan, lämppäreiksi, fondueseen (tokihan teillä syödään viikottain juustofondueta?).

6. Raasta juustonkannikat ja pakasta.

7. Keitä tai paahda jo hiukan nahistuneet vihannekset, soseuta keitoiksi tai käytä leipätaikinaan, kuten myös puuronloput, muusit yms.

8. Anna ruokavarastojesi inspiroida. Mikään ei ole ihanampi kuin tunne, että loihdit perheellesi aterian "tyhjästä".

9. Kaikki kiteytyy ehkä kahteen sanaan: SUUNNITTELE ja INSPIROIDU.

Voin rehellisesti sanoa, että keittiössäni toteutetaan jokaista edellä mainittua kohtaa... Ehkä noin 50%. Paljon on parantamista vielä, hyvä tahto ja tietoisuus asioista  siloittavat matkaa kohti hävikittömämpää elämää. Tässä asiassa kunnostautuminen on ehkä helpoin tapa tuntea itsensä HYVÄKSI IHMISEKSI.

Lukuun ottamatta  ehkä niitä hetkiä, kun huomaat, että olet pitkällä aikavälillä tehnyt jotakin oikein (aamun karjuntasessiosta huolimatta) kun Urho10v. tulee halaamaan sanoen : " Äiti, en tiedä miks,  mutta mun vaan tekee mieli halata sua KOKO AJAN!" (tapahtui eilen).

Sellaiset hetket tallennetaan sydämeen ja tutkiskellaan niitä silloin kun Maitotyttö3v huutaa: "Sitten mä sanon sua äiti ruipelopaskaksi!"

Älkää järkyttykö. Niin se sanoo kiljuu. Oikeasti.




13 kommenttia:

  1. Tunteita herättävä äiti. Just niinku kuuluuki!

    Muutenkin asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana näkökulma. Täytyy uskoa kasvatuksen ammattilaista! (ja voisin kuvitella tunteita herättävää äitiä?)

      Poista
  2. Hieno kirjoitus, täyttä asiaa, ihan katkeraan loppuun saakka ;) Minä välillä mietin että ovatko ruokabloggaajat plussan puolella hävikin suhteen, siis toisaalta kyllä levittävät tietoutta ja hyvää asiaa; mutta toisaalta, kaikki kastikkeet pöydällä, levälleen levitetyt raaka-aineet ja muut sellaiset, eli että paljonko oikein ruokakuvien takia syntyy hävikkiä. Vai meneekö se niin, että niillä joilla huonot kiireessä näpsityt kuvat (kuten minä) hävikkiä ei kuvien takia synny, mutta mitä stailatumpi kuva, silloin hävikkiä voi olla? Tai tuleeko tehtyä turhaa ruokaa vaan sen takia että saa blogiin jutun? Olisko hyvä gradun aihe jollekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiraatiota sain minäkin esim. sun postauksesta.
      http://sauvajyvanen.blogspot.fi/2014/09/havikkiviikko-2014.html

      Kyllä minäkin innostun joskus kastiketta roiskimaan ihan kuvaustarkoituksessa, mutta epäilen sen puron virtaamaan suuruutta, kyllä. :)
      Just eilen NaapurinUlla tarjos ihania luumuja puustaan, sovittiin, että saa viedä koput työpaikalleen piirakasta, jonka teen, kuvaan ja masitan, kun ei meillä ole oikein syöjiä, Kerran kyllä heitin sen koknaisen suklaakirsikkapiiraan roskiin....

      Poista
    2. Vähän samaa mieltä määristä kuin Nanna ja yleensä ne ympäriinsä roiskitut yrtitkin päätyvät sen oman annoksen päälle.

      Minun kohdallani ainakin bloggaaminen on ennemminkin lisännyt suunnitelmallisuutta, ketjuttamista, tietoisuutta ja hyvää tahtoa. Meillä hävikki on vähentynyt dramaattisesti. Periaatteena yritämme tiukasti pitää myös, ettei yksikään eläin olisi kuollut meidän takiamme päätyäkseen roskiin eli eläinperäisten tuotteiden kohdalla tsemppaamme tavallistakin enemmän.

      Poista
    3. En ajattele että se määrä sinällään olisi ongelma, vaan se, että mitä sillä viestitetään muille. Voi olla että olen ihan yksinään ajatukseni, mutta avasin asiaa vähän enemmän tuolla

      Ja Nanna, kyllähän niitä totaalisia "täysosumia" tulee joskus, sille ei voi mitään. Minua houkuttaisi kovastikin kokeilla sitä kirsikkapiirakkaasi ;) Toivottavasti ei haittaa että nostin sen mukaan...

      Poista
    4. Älä nyt höpötä, miten niin haittais?

      Ja mun mielestä tuoretta, että välillä asiohin suhtaudutaan kriittisesti, enemmän josku hävettää ne ylikovat kehumiset, vaikka ittekin harrastan kyllä niitä, mutta eihän sille voi mitään kun on niin paljon ihania ruokablogeja!

      Mutta piirakasta mä oon tosiaan varoottanut!

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä. Noi kun ottaisi vielä käyttöön... Itse keräsin omat 30 (!) vinkkiäni heinäkuussa, mutta toteuttamiseen on vielä vähän matkaa. Onneksi jo hävikkiasian ajatteleminen saa inspiroitumaan jämistä vähän tavallista enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, tietoisuus on eka askel! Eikä näitä vinkkejä ole koskaan liikaa:
      http://lauraporsti.com/2014/07/20/30-keinoa-ruokahavikin-vahentamiseksi/

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hyviä vinkkejä kaikki. Kaikki niistä tiedostan ja pyrin noudattamaan parhaani mukaan omassa arjessa...mutta...sitten nuo jauhot, ne jää aina kaappiin vanhenemaan.
    Ja vaikka kaupassa käyn aina listan kanssa, niin välillä poikkean siitä, kun jollain hyllyllä on jotain, joka herättää ajatuksen "Vitsit, tuota pitää kokeilla johonkin. En tiedä vielä mihin, mutta jos ostan sen nyt niin varmasti keksin siitä jotain". Useimmiten en keksi. Tsempattavaa siis vielä on.

    VastaaPoista