Pages

maanantai 11. elokuuta 2014

Tortillakoulu



Kuumien hellepäivien viilein asu on meksikolainen kirjailtu puuvillamekko. Se kätkee suopeasti kaikki laaksot ja makkarat kukkulat, mutta päästää ilman hyväilemään nihkeää ihoa.
Tortillakoulupäivä oli totisesti hikinen päivä, joten pukeuduin asianmukaisesti. 

Minulla ei ole tortillaprässiä, enkä  saattanut kaulinkokeilujeni jälkeen käsittää, miten saadaan aikaan muuta kuin pannulla hajoavia repaleita. Nyt olen saanut oppini kädestä pitäen Mirnalta, joka lahjoitti minulle tämän perinteikkään meksikolaisen kädentaidon. Nyt puhutaan siis tortillojen tekemisestä ilman prässiä. Tokikaan nykykaupunkilaismeksikolainen hädin tuskin vaivautuu niitä tekemäänkään, kun lähikaupasta saa tuoreita priimalaatuisia maissitortilloja n. 40kpl eurolla.

Taitoni vaativat nyt sitten varmaan viitisenkymmentä vuotta harjoittelua päästäkseni Mirnan tasolle, olen kuitenkin iloinen, että sain mahdollisuuden omin käsin tuntea miten pehmeältä ja mukautuvaiselta taikinan tulee käsissäni tuntua.
Mirnan käsien mukana ei kamera pysy
Maissilätty eli tortilla on se, mille meksikolaisannokset useimmiten kootaan, meillä niin suositut vehnätortillat, tortillas de harina, eivät ole läheskään niin käytettyjä. Kun maissitortillan makuun pääsee, sitä himoitsee, eikä vehnätortilla enää tunnu kuin, no, vehnätortillalta. Jos olet saanut käsiisi Maseca maissijauhoja vaan et tortillaprässiä, hätä ei ole tämän näköinen, se hoituu ihan käsityönäkin.




Maissitortillat  4kpl        8kpl        16kpl

Maseca           1,25dl      2,5dl      5dl
vesi                 0,8 dl        1,6 dl    3.3 dl
suola               ripaus        1/8 tl     1/4 tl

Määrät on suoraan käännetty  cup- mittayksiköistä ja ovat siis suuntaa antavia. Tärkeintä on tuntea, että taikina on pehmeä ja kimmoisa, eikä tartu muoviin. Liian kuiva taikina taas repeilee ja murtuu. Maissitaikinan sitko on tyystin erilainen vehnätaikinaan verrattuna, mutta melko pehmeältä saa taikina tuntua.

 Eli kaada jauhot ja halutessasi suolaripaus kulhoon ja lisää sitten LÄMMIN vesi. Vesi saa olla niin lämmintä kuin kätesi sietää. Vaivaa taikinaa  kunnes siitä tulee sileä, kimmoisa, muotoiltava taikina ja lisää vettä lusikallinen kerrallaan mikäli taikina tuntuu liian kuivalta.

Jaa taikina niin moneen osaan kuin aiot tortilloja tehdä ja pyöritä sileiksi palloiksi. Pallot on hyvä peittää kostealla keittiöpyyhkeellä. Voit pitää leipoessasi käsillä myös kupillista vettä, mihin voit kastaa taikinapalloa tai sormiasi, mikäli taikina on ehtinyt kuivumaan.

Ota tukevalle leivinalustalle minigrip tyyppinen paksu muovipussi (ohuempikin käy, mutta se jättää helposti tortillaan raitoja kuten noissa omissanikin.) Halkaise pussi niin että vain yksi reuna on kiinni. Painele taikinapallo ensi käsissäsi hiukan litteämmäksi ja aseta se sitten muovipussin väliin. Painele nyt tortilla muutaman millin paksuiseksi pyöreäksi lätyksi sormenpäillä ja kämmenpohjilla tasaisesti taputellen. Voit avustaa muodossa hiukan toisen käden sormenpäillä  reunoista vastaan painamalla  (katso alemmat kuvat)niin, etteivät reunat tule liian ohkaisiksi tai ala repeillä.




Irrota tortilla varovasti muovipussista ja sitten vain kuivalle pannulle keskilämpötilalle/hiukan kuumemmalle paistumaan mahdollisimman  matalareunaiselle pannulle. Sillä oikea tortillamuija kääntää tortillan, ei lastalla vaan painamalla kätensä keskelle tortillaa, niin että se tarttuu käteen ja nostamalla siten ylös ja kääntämällä.  Täytyy olla aika nopea säästyäkseen palovammoilta. 

Sovitaan , että käytetään me ensimmäiset 20 harjoitteluvuotta vaikka ihan sitä lastaa. Tortillaa käännetään siten, että kumpaakin puolta paistetaan 2 otteeseen. Tortillan ei kuulua saada kovin paljon väriä tai pilkkuja, se saa jäädä aika kalpeaksi.


Sitä mukaa kun tortillat paistuvat siirrä ne muovipussiin, jonka käärit vielä leivinliinaan, jotta tortillat pehmenevät.  Syödään sitten mieluusti mahdollisimman pian tai jos myöhemmin, lämmitetään pannulla kerrostekniikalla. Eli useampi tortilla päällekkäin ja käännellään.



Kysmys kuuluukin, että mitäs sais teidän tortillalle  nyt sitten olla? Tsemppiä harjoituksiin. Ehkä joskus, jonakin päivänä koti-ikävää poteva meksikolainen sanoo sinun(kin) tortilloista näin:







21 kommenttia:

  1. Lidlin paksut ja halvat pakastepussit on verrattomia, kun tarvitsee paksuhkoa elintarvikekelpoista muovia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, pitääpä testa. Ikean omat kans hyviä, mutta pääsen sinne liian harvoin.

      Poista
  2. Olen saanut maistaa meksikolaisen ystäväni tekemiä tortilloja ja voih! Ne ovat niin hyviä, ettei kaupasta ostetut lerttuset maistu enää miltään. Sinun tekemäsi näyttävät todella hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän ne pussitortillat on semmosia paperitortilloja. Mutta parempia kuin ei ollenkaan maissitortillaa!
      Ja kiitos.

      Poista
  3. Kun riittäisikin kärsivällisyyttä tekemään noita itse, mutta ei taida tässä härdellissä ainakaan onnistua ihan heti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on aika terapeuttista tämä tortillan vääntäminen, ellei nyt ole 10 suuta ruokittavana.

      Poista
  4. Kyllä minä nyt mieleni ilahdutin tästä ohjeistuksesta! Aion kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että sitten osasin oikeasta narusta vetää.

      Kyllä minä nyt mieleni ilahdutin tästä kommentista.

      Poista
  5. Joo testaan reseptin ehdottomasti! Ja kadehdin aivan avoimesti tuota mekkoasi, sopis tosi hyvin mun Kivistö-lookiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ei tartte miettiä mitä laitan päälle kun tuun (taas) Kivistöön...

      Poista
  6. Ihammahtavaa! Kumpi on meksikossa yleisempi tapa kun tehdään kotona tortilloja: kaulin vai prässi. Me ei olla ihan vielä sinut prässin kanssa, mutta tälläkin taikinaohjeella voisi taas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kysyä asiantuntijoilta, mutten oo keriinny....
      Veikkaan, että prässi kuitenkin. Tai en tiedä...

      Poista
  7. Ehkä sisälläni asuu pieni meksikolainen, ihan itte kans keksin tuon Minigripin. Se on oiva apu. Pakko tunnustaa, että lopputuloksessa silti näkyy puuttuvat 50 vuotta. Reunat todellakaan olleet lähellekään noin kauniita ja tasaisia. Aika luksusta saada ammattilaisvinkkejä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on ihan parasta. Oppiminen ja yhdessä kokkaaminen ja vielä samalla espanja-kielikylpy. Lopuksi syöminen.
      Can't top that!

      Poista
  8. Hikistä hommaa tuo tosiaan on, mutta lopputulos tosiaan palkitsee. Kiitos vielä kerran opelle :). Kotona tortilloja tehdessäni nopeutin hommaa hieman tekemällä "alkulitisyksen" painavahkolla 6 litran kattilalla. Niin paljon se ei hommaa kuitenkaan helpottanut ettenkö olisi seuraavana päivänä katsellut neitistä prässejä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ja mä en ollu ehkä ihan Mirnan veroinen opettaja....

      Poista
  9. Oikeat jauhot ja prässi saavat tunarinkin onnistumaan. Kaiken lisäksi edes hikipisaraa ei saa aikaiseksi: nopeampaa ja helpompaa kuin minkään muun taikinan leipominen - sanoo leivonnan vihaajakin :)

    https://www.youtube.com/watch?v=N_el5Wdm

    Tero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä saa jos on ennätyshelteet! :)

      Eihän näissä toki mitään mystistä oo, mutta aika kamalia repaleita olivat ensimmäiset kokeilut ilman ohjeistusta. Ja kun ei oo prässiä pitää pärjätä ilman. ja sekin siis onnistuu!

      :)

      Poista
  10. Maissitortillat on kyllä ihan omaa luokkaansa verrattuna niihin vehnä versioihin. Kiitos vaan tortillakoulusta, koekiluun menee :)

    VastaaPoista
  11. Käytän tortillaprässinä kahta kelmutettua (puista) leikkulautaa, taikinapallo väliin ja itse seisomaan päälle. Pitää olla tarkkana, että likaiset puolet pysyy likaisina. Hankaluutena löytää oikeita maissijauhoja, nyt kun Pirkkalan Cittari on poistanut Masecat valikoimasta ja Treen Hämeentien entinen kauppa on hävinnyt jonnekin.

    VastaaPoista