CAMP URHO

Mun rakkain poikani, Urhoent.9v, on nyt astunut kaksinumeroisuuden 90- vuotiselle taipaleelle ja on siis vuoden eteenpäin tunnettavissa Urho10v nimellä.

Synttäritohinaa ja -tarjoiluja menneiltä vuosilta

Urhon synttäreitä on yleensä vietetty kertarysäyksellä takapihallamma aurinkoisessa säässä, on ollut kaverit ja kummit ja isovanhemmat, naapuriperheet, kaikki suloisessa sekamelskassa. On tarjoiltu hodareita ja minihamppareita, poppareita ja kakkuja, äitin tekemää mehua ja tuoreita dippikasviksia. On  tehty monenlaista kuvasuunnistusta ja aarrekarttaa, mitä nyt on kulloinkin keksitty. Yleensä tekemistä on ollut sen verran, että ainakin ilmapallot on jääneet pariinkin otteeseen puhaltamatta. Ja kakun kynttilät olleet hukassa.

Tänä vuonna halusin -Urho10v. vastusteluista huolimatta ("Äiti, ooksä nyt varma, että nuo on hyvät synttärit?")- keksiä jotain spesiaalia täyskympin kunniaksi. Niinpä meille tuli Camp Urho.

Äti ei ollut aivan kartalla juhlapäivän suhteen ja niinpä 3 kaveria oli juuri Porissa jalkkisturnauksessa. Naapurinveljeksilläkin oli pesispeli, ehtivät kyllä  parin tunnin viiveellä mukaan, mutta kompivät omaan kotiin yöksi.

Yöpymispaikkana sai viidelle pojalle kunnian toimia viimeisenä virkatehtävänään 42v. vanha, moneen kertaan paikattu (nuo kaikki siniset kaistaleet ovat esimerkiksi paikkoja) perhetelttamme, joka on palvellut meitä niin Puolan, Tanskan, Norjan kuin Ruotsin kesäreissut lapsuudessani. R.I.P, loppuun asti hyvin palvellut telttaystävä.

Camp Urho avattiin laittamalla kypärät päähän ja hyppäämällä pyörän selkään valloittamaan läheinen sotilasesterata. Sehän on vähän kuin pohjalainen initiaatioperinne kymppisynttäreillä....!

Jokaiselle pakattiin  ja koristeltiin oma vesipullo mukaan, joka lähti sitten muistoksi osallistujille kotiin asti.

Kaveria ei jätetä!

Eihän tämä rata ihan tämän kokoisille ole suunniteltu, mutta aikamoisia poikia meillä oli kyllä matkassa. 

Ja tyttöjä. Tai tämä siis tämä yksi Maitotyttö. On se maharotoon!

Esteradalta karautettiin laavulle. Pojat (ja se tyttö) leikki metsähippaa sen aikaa, että saatiin hodarit valmiiksi.  Syötiin sitten  porukalla 30 pikkuhodaria ja minä sain vain yhden!

Kyllä vaan savustettu nakki on hyvää...

Jälkkäriksi oli vielä sankarin äiteen leipomat korvapuustit.
Poijat olisivat viihtyneet sääskettömässä metsässä ties kuinka kauan, mutta kyllä oli pakko palata taikaisin perusleiriin.

Metsänkeijukin Maitotyttökin kun alkoi upota yhä syvemmälle metsään, ajattelin, että kohta saadaan vielä etsinnät järjestää ellei heti lähdetä.

Leirin kuvamateriaali näköjään kutakuinkin loppuu tähän. Mutta bileet vasta alkoivat. Perusleirissä pojat vaihtoivat uikkareihin ja sitten uitiin ja oltiin vesisotaa ja hypittiin trampalla. Oli siinä kuulkaas ilonpitoa.

Makea hetki täytettiin jäätelöannoksilla, joihin jokainen sai valita maun, kastikkeet ja murskattuja karkkeja päälle. Samassa yhteydessä pojille tarjottiin limpsatölkit ja se pakollinen kulho sipsiä. Ei sitä kyllä kukaan syönyt.

Sokerilataus purettiin vielä 10 tikkua laudalla pihaleikkiin. Sitten olikin aika jälleen kokoontua terassille iltakaakaon ja voileipien merkeissä. Hammaspesut, unipuvut päälle ja telttaan. Taisi olla puoli kaksitoista, vaikka tarkoitus oli, että hiljaisuus tulee jo yhdeltätoista. Tässä vaiheessa pojat sammuvat kuin kynttilät, voi kuinka mielelläni nuo sanat tähän ikuistaisinkaan, mutta kyllä taisin joutua puoli kahteen asti pitämään vartiota. Siinä hätäkässä teltta sai viimeisen kuolettavan repeämänsäkin etualareunaan. No, taisi se kangas olla haurastakin. 

Aamulla aamupala ja  pojat kotiin. Oli jännät, vauhdikkaat ja aika helpotkin synttärit, ihania vieraita ja ihana Urho 10v.

Camp Urho kuittaa.