Pages

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tapenade ja tomaattikakko

 
 


Jääkaapissani on varmaan litra tapenade-oliivitahnaa. Yritän keksiä sille kuumeisesti käyttötarkoituksia, sääli hyvää on hukatakaan. Omassa elementissään tapenade on tietenkin leivän päällä. Tutustuin pari viikkoa sitten  lähileipomo Pirjon Pakarin (ei, he eivät lähestyneet minua tuotenäyttein) oivallisen makuiseen tomaattikakkoon, sen tomaattinen maku aivan huutaa ylleen oliivihuntua. Kovasti ollaan Välimeren tunnelmissa näin ensimmäisenä adventtina, mutta miksei nämä sovi mainiosti jonnekin glögikokkareillekin pikkusuolaiseksi. Ja väristäkin tuli joltensakin punertava, kun käytin kalamata-oliiveja.
Anjovista en tällä kertaa käyttänyt reseptissä, käy siksi vegestäkin.

Tapenade
200g kivettömiä kalamata oliiveja
3-4 rkl neitsytoliiviöljyä
2 rkl kapriksia
2 tl sitruunanmehua
1 valkosipulinkynsi
hiukan tuoretta timjamia
hiukan mustapippuria myllystä

Kaikki ainekset kulhoon ja survo pamixilla survoksiin tai käytä tehosekoitinta, oma sauvasekoittimeni on kyllä blenderiäni tehokkaampi tässä hommassa. Maistele ja lisää öljyä tai sitruunaa, jos siltä tuntuu. Nauti tuoreen vaalean leivän kanssa, paahdettuna tai ilman.


Reseptin määriä saa tosiaan muunnella maun mukaan, kunhan nyt kuitenkin oliivit ovat pääosassa. Minä tein sattuneesta syystä (mikä ei ole mielenterveyteni menetys) satsin 2 kg:sta oliiveja.

Nyt jäi siis hiukan ylimääräistä. Eilen tein illalla pizzaa ja levittelin tahnaa tomaattikastikkeen päälle. Olis varmaan yksinkin riittänyt päälliseksi juuston kera, tyhjentelin kuitenkin jääkaapistani unohtuneet artisokan sydämet, vihreän paprikan ja ilmakuivatun chorizon jämät samalle pellille. Ei paha.

Mielessä on joku tapenadella kuorrutettu uunilohi, tai kenties broileri. Ehdotuksia käyttöön otetaan pikaisesti vastaan.

Käykäähän katselemassa ihanaisia joulukalenteriblogeja Vatsasekaisin Kilinkolin ja Pumkin Jam sekä serkkuni Meerin kuvittamaa, omaperäistä joulukalenteria Facebookissa. Naamakirjasta löytyy nimellä Meerin joulukalenteri. Nauttikaa ja tykätkää.

Ihanaa. Nuo kalenterit aivan villaavat joulunodotukseen!

13 kommenttia:

  1. Sun tapenade on upean väristä! Mä saan siitä aina aivan mustaa, johtunee oliiveista. :) Maista muuten myös Ullan Pakarin leipiä, ne on törkeen hyviä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, luinkin sen sun listan...En vain ole törmännyt Ullan leipiin täälä päin, ainakaan muista nähneeni. Mutta tiedät, että muistan ostaa kun törmään.

      Poista
  2. Ihanan väristä tosiaankin.Minäkin sattumalta tein jotakin kalamata-oliiveista,siitä seuraavassa postauksessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kuitenkaan tuota latinovanukasta tarkoittanut... ;D

      Poista
    2. Ei kun seuraavaksi tulossa oleva;D

      Poista
  3. Ihan vahingossako sulla sattui olemaan kaksi kiloa oliiveja? ;)
    Mä oon joskus tehnyt possun sisukasta sellaisen maailman helpoimman ruoan, fileeseen viilto, sisälle punaista pestoa, kiinni parilla cocktailtikulla, väri pintaan pannulla, päälle loput pestopurkista sekä purkki smetanaa ja koko komeus uuniin. Toimis varmaan tapenadellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vahingossa ostin 2kg kun piti olla 200g!
      (tänks for the vinkki)

      Poista
  4. Ah nam! Sipaisepa tapenadea ahven- tai kuhafileille ja lykkää ne sitten uuniin (tomaattisiivutkin voi päälle laittaa). Oikein hyvää.

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis tapenade ja vielä lempparioliiveista! kyllä jouluperinteitä voi vähän ravistella ja syödä adventtina välimerellistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kalamata oliiveista...niissä on vielä kivettöminäkin jotain makua.

      Poista
  6. Nanna superkoodari, miten sait tuon mun kalenterilinkin tuohon sivupalkkiin, onko se joku gadget? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkahin superpiirtäjä, se on gadget, ihan se"kuva", se kysyy siinä sitten, että laitetaanko siihen joku linkki. Kun nyt joudun supekoodariniksini :) paljastamaan....

      Poista