Pages

perjantai 15. marraskuuta 2013

Ressitöön viikonloppu


Mä ensin teen koneella pari työjuttua. Sitten käyn viikonlopun ruokaostoksilla. Ja toivottavasti ehdin siivota, koska 19.00 ratsastustunnille on ehdittävä, oon joutunu taas perumaan useasti. Huomenna ollaan koko perhe pikaluistelukisoissa tekojäällä. Mä paistan makkaraa, IsoHoo ottaa käsiajanottoa sähköisen järjestelmän pettämisen varalta ja Urho9v pikaluistelee. Tärkeysjärjestys oletettavasti päinvastainen. Toivottavasti Maitotyttö pysyy tallessa koska en kyllä tiedä kuka sitä ehtii kattoa sielä.

Ja luuultavasti lauantai-iltana pitää vielä siisitiä, ja talokin on täynnä yövieraita, Merih, turkkilainen vaihto-oppilas on meillä viikonlopun, kun mumma ja pappa on Helsingissä. Jansku, tytärpuoleni saapuu myös pienen Miko-poikansa kanssa yökylään.

Sunnuntaina IsoHoo saa mennä itsekseen ottamaan niitä käsiaikoja sinne kisoihin ja Urho9v. luistelee vielä yhden matkan. Minä jään kokkaamaan karkkipossua ja muuta mukavaa kun kummipoika perheineen saapuu iltapäivällä kylään.

Tälläinen se on ressitöön viikonloppu meilläpäin.

Se voi olla myös toisenlainen. Herkkumessut on saanut kaveriksi viini-ja olutmessut sekä kirjamessut ja Seinäjoen Areena täyttyy kaikesta ihanasta siis. On olutkoulua ja sushikoulua, kirjailijavieraita, kokkausnäytöksiä ja kakunkoristelua. Ihan taas ovat päästäneet Nannankin estradille viimevuotiseen malliin. Välillä Top Chef Akseli Herlevin kanssa ja välillä itekseni. Tämä RESSITÖN VIIKONLOPPU nimellä kulkeva tapahtuma siis viikon kuluttua 22-24.11 Seinäjoella.

Arvon kommentin ja sinne sähköpostinosoitteen jättäneiden kesken 5kpl 2 hengen lippuparia messuille. Vastausaikaa on maanantaihin 18.11 klo 12 saakka.  Ilmoita siis kommentissa, mikäli liput kiinnostavat.

Ressitöntä viikonloppua kaikille!

Supervalvottu messuarvonta järjestetty rautatieasemalla junaa odotellessa. Annoin kaikille numeron ja sitten tein kyseisen määrän numerolappuja joista nostin yksitellen viisi kappaletta. Onnetar suosi, Aliisaa, NuutinMinnaa, Marjoriita, Lea ja Elinaa. Kaikille ilmoitettu paitsi Elinalle, huhuu, kuinka suhun saa yhteyden?. Nähdään messuilla!

44 kommenttia:

  1. Ressittömän viikonlopun tahdon myös minä! Nimim.NuutinMinna

    VastaaPoista
  2. hei vain! ressitön viikonloppu kiinnostaa kyllä. viime vuoden herkkumessuilla vierailin, ja jäin toivomaan että tapahtuma kasvaisi vielä vähän suuremmaksi.
    ( lise-lotta.karhunen at live.fi )

    VastaaPoista
  3. Oih, kiinnosta kyllä! Ressitöntä ei ole koskaan liikaa :)
    aliisapikkarainen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hei mehän voitais tulla sinua pällistelemään, kun on vapaata ensi viikonloppuna, siis töistä ja muista aktiviteeteista!

    VastaaPoista
  5. Sulla on oikein kolmena päivänä show. Penneä parhaassa seurassa. Mitä tapahtuu tuon nimisessä esityksessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syän makaroonia. Siinhän on varsin shown ainekset....

      Poista
  6. Vanhimman pojan kummitätiä voisi tulla ihailemaan, kun onhan siitä jo melkein viikko kun sua sai ihailla televisiosta... :)
    jaana.kattelus@netikka.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuu ny kumminkin. Voit soittaa vielä ja kysyä jos mukta jää perheeni lippuja yli.

      Poista
  7. Olis kiva nähdä sun kokkaamista livenä! (Ohjeitahan on tullu käytetyksi - ainakin virikkeenä :) ) Ratsastusta ja koiratouhuja on yhdessä tehty! (Näillä ajatuksilla arvontaan ;D ) Terv. Lea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän se oo kokkaamista kummempaa. Mutta nyt ei siis oo ainakaan lipusta kiinni. 2kpl tuli.

      Poista
  8. olisihan varmaan mukava viikonloppu mut, mut mistäs minä sen"ressin" kaivan. eläkeläinen nääs elelee kun ellun kana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on hyvä se! On täs elämäs keriinny olla ressiäkin varmahan!

      Poista
  9. Kuulostaa aika aktiiviselta, kiva että osaat ottaa ressittömästi! Meillä on ollut niin ryhvelintäyteisiä viikonloppuja monta kuukautta, että tuntuu ressittömältä kun ei tarvitse kuin mennä tamperelaisbloggareiden ryhvelisyöminkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhvelisyömingit kuulostaa ihanalta. Ens ryhvelikautena täytyy sopia, jos sais ryhvelin tänne Etelä-Pohjanmaalle asti hankittua.

      Poista
  10. Täällä oltais ressittömän viikonlopun tarpeessa! Siis oikein todellakin :)
    riinalle@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ainakin krooninen ressittömän viikonlopun tarve....

      Poista
  11. Nanna,minun syksyni on mennyt suurien asioiden äärellä (voin tarvittaessa kertoa s-postitse lisää,tässä en viitsi asiaa sen enempää avata).Onneksi "pahat ajat" on takanapäin ja mikä olisikaan hienompi juhlistaa tämän rankan ajan loppumista,kuin ressittömällä viikonlopulla. Matkakaan ei olisi pitkä...koska Seinäjoella asustelen.
    superhanski@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt arpaonni suosinut valitettavasti. Mun sähköposti löytyy sivun oikeasta yläkulmasta.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Valitettavasti hiukan liian pitkä matka, muuten tulisin heti. Tsemppiä resittömään viikonloppuun, varmasti sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
  14. Pääsispä sua katsomaan......matka vaan on niin kamalan pitkä...

    Ja tsemppiä luistelukisaan;tuo pikaluistelu oli mun
    laji silloin joskus.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi, ei oo totta! Mer nyt tutustutaan lajiin Urhon kautta, toinen kausi menossa. Urkki on ihan pro! Eka tulostavoite tälle kaudelle jo rikki! ...ja eka kaatuminen....

      Poista
  15. Ehdottomasti mukana arvonnassa, toivottavasti onni potkaisee :) Ja kivoja juttuja sulla ollut paljon, kiva seurata mitä kaikkea pääsetkään tekemään :)

    VastaaPoista
  16. Olen suuntaamassa Helsingistä Seinäjoelle näitä messuja varten! Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  17. Mikä on ressitön viikonloppu? Kysyy nimimerkki ratsastuksenopettaja-73

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se kun tädit pysyy selässä, ponit kaviouralla ja illalla lämpiää sauna ja saa nostaa jalat soffalle. Siis iltatallin jälkeen.
      epäilee ratsastaja-67

      Poista
  18. Oi tuonne kun voittais liput, haluun haluun haluun sinne :D.
    Sulla todella mukava blogi, kuukauden verran tullut luettua mutta kommentointi jäänyt :/.
    - vanilli87@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vanilli, vaikka liput ei osunukkaan kohdalle tällä kertaa.

      Poista
  19. Olisipa kiva saada lippu messuille...töitä vaan pukkaa koko viikonlopulle, mut ehkä sitä jossain välissä ehtisi käydä sua tsekkaamassa :) varsinkin jos saisi ilmaisen lipun ;)

    VastaaPoista
  20. Höh, miksi Seinäjoella :( Olis todella kiva päästä paikaalle muttalLiian pitkä matka ja duunissakin kyllä menee taas viikonloppu.

    VastaaPoista