Pages

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kas, kasviscouscous


Nyt minulla on sitten ruoka, jota kehtaan hyvillä mielin valmistaa kasvissyöjälle, jos sellainen joskus tuosta ovesta sisään kävelee. Ja mikä ehkä tärkeämpää, syöttää myös lihansyöjälle, silmääkään räpäyttämättä ja selittelemättä. Tuli muhevaa, aromikasta tuhannen ja yhden yön couscousia kauden kasviksilla. Rash el hanout- mausteseos maistoi couscousin, uunissa paahdetut hunajakasvikset ja savustetut punajuuret loivat lempeästi lämmittävän aterian.


Tämä resepti osallistuu Pernod Ricard Finlandin Kasvisruokaresepti- kilpailuun, jossa bloggaajia pyydettiin valmistamaan herkullinen kasvisruoka, joka parhaiten toisi esille Jacob's Creekin Earth.Vine.Grape Organic Chardonnayn ominaisen luonteen.

Osallistujille lähetettiin tonkallinen tuotekehittelyä varten. Luomuviini yllätti, en ole aikoihin tarttunut valintatilanteessa chardonnayhin (suositellut kyllä muille), mutta tämä  viini paljastui raikkaan rapsakaksi, eikä chardonnaylle usein ominainen tammisuuskaan jyrää.

Vaikka couscousini  ei olekaan kermaisen tai juustoisen raskas, on se kuitenkin jotenkin juurevan muheva ja täyttävä, silti tämä chardonnay jaksaa kantaa sen hyvin. Savupunajuuret ja kaikki. En tiedä mitä viinintuntija sanoo moisesta yhdistelmästä, omalla paletillani toimi.

Koska kyseessä oli luomuviini, oli luontevaa hakea raaka-aineita myös omasta puutarhasta, ovathan palstani mangoldi, punajuuret, porkkana, lehtipersilja ja minttukin epävirallisesti luomuna kasvatettu. Reseptin muutkin ainekset on helposti löydettävissä luomutuotteina halutessasi.


Kauden kasviscouscous
4:lle

2 dl kirsikkatomaatteja
4-6 pientä porkkanaa
4-6 pientä punajuurta
2 punasipulia
0.5l mangoldin pienempiä lehtiä
2rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 dl Earth. Vine. Grape Organic Chardonnay

4 dl vettä
4 dl couscous-suurimoita
1 tomaatti-yrttifondikuutio
 2 tl Rash el Hanout- mausteseosta
1 dl kuivattuja aprikooseja

tuoretta lehtipersiljaa ja minttua maun mukaan, suolaa

Kasvikset

Pese porkkanat ja punajuuret huolellisesti, jos mahdollista jätä osa porkkanan naattia paikalleen. Älä myöskään kuori punajuurta, leikkaa vain pois naatin kasvukohdan ruskettunut osa. Kuori ja halkaise punasipulit, halkaise kirsikkatomaatit.

Voitele punajuuret öljyhunajaseoksella ja aseta punajuuret sähkösavustimeen, n 40 minuutiksi tai kunnes kypsyneet al dente. Voit käyttää myös savustuspussia.

Levitä muut vihannekset uuninpellille ja voitele myös hunajaöljyllä. Lisää myös ripaus suolaa. Paahda 30 minuuttia uunissa 200 asteessa.


Couscous

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää siihen tommattiyrttifondi, rash el hanout- maustesos, ja pilkottu aprikoosi, sekoita. Siirrä sitten kattila syrjään (ja sammuta liesi). Lisää couscous-suurimot, laita kansi päälle ja anna hautua 5 minuuttia. Sekoita kypsä couscous haarukalla irtonaiseksi.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä, kuumenna ja heitä mangoldin lehdet pannulle. Perään desi viiniä, sekoita muutaman kerran ja siirrä syrjään.

Sekoita kaikki ainekset, uunikasvikset, punajuuret, couscous sekä hienonnettu lehtipersilja ja minttu. Tarkista suola. Asettele ruoka kauniisti tarjoiluvadille, jonka voit vuorata nätisti vaikka punajuuren naateilla.

Täytä viinilasi.


Kaunis syksyinen lauantaipäivä kului kokkaillessa ja sitten etupihalla kuvatessa ja "stailatessa". Lopulta päädyin muutaman naapurin kanssa istumaan etuportaillemme viinitonkan ja couscousin kera körttiläisten lenkkeilijöiden paheksuttavaksi. Raskaana oleva tyytyi nauttimaan savupunajuurista, mutta kuten kuvasta näkyy osalle kaadettiin reilumminkin lasiin. Oli nimittäin oikein suuhunsopivaa, siinä syyskuisena lauantaina couscousin kera, etuportailla, maitolasista,  seurassa ystävät ja iltapäivän syysaurinko.






14 kommenttia:

  1. Onnea kisaan! Loistava idea savustaa punajuuret, enpä ole sellaisia ennen maistanutkaan :)

    VastaaPoista
  2. Hieno annos! Savustetut punajuuret pitää testata ihan erikseenkin.. en muista niitä syöneeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hienosti menis johkun sun lihapadan kylkeen...

      Poista
  3. Onnea kisaan ! Ihana annos ja noi pikkuiset punajuuret, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaupasta voi olla vaan vaikia löytää muuta kuin niitä hervottoman kokoisia....

      Poista
  4. Hieno idea taas kerran. Ihan itteni takia toivon, ettet ehdi osallistua syksyn muihin kisoihin, koska kyllähän me kaikki tiedetään kuin niissä käy ;-) Onnea kisaan, kauhean hyvänoloinen resepti, ras el hanouta ja punajuuria. Onnistuit sysäämään kaksi lempparia samaan salaattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah. Nää on kyllä yhtä fb-äänestystä nämä kisat nykyään ja sen minä Somen (NOT!) suosikkilapsi kyllä tiedän miten siinä käy. Mutta osallistua on kuitenkin kiva!

      Poista
  5. Komian näköinen annos ja mautkin on varmaan kohdillaan! Onnea kisaan :)

    VastaaPoista
  6. Ne on niin nättejä nuo sun punajuuret! Pieniä ja sieviä. Kivistön penkistä nousi yksi lapsen pään kokoinen punis. Tai oli siellä muitakin mutta yks erikois iso.

    VastaaPoista
  7. Pitääskö tämä nyt ymmärtää niin, että vaikka se Kivistö on niin harmoninen paikka, niin teidän kasvimaa on kuitenkin kuin suoraan Stephen Kingin romaanista

    VastaaPoista
  8. Kasvimaalta punajuuret kommetoi, että ne odottelee savustusta. Onko sulla kokemusta miten tavallinen savustuspönttö suhtautuu punajuuriin, onkohan savustusaika sama?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No punajuuren koosta riippuu...luulen. Punajuuren kypsennyshän itsessään on hidasta, että alku- tai loppsukypsennys esim uunissa voi olla paikallaan, Ihan raaka punajuuri on niin tiheä (?) ettei ainakaan liikaa saanut sägköpöntössä makua vaikka olikin sielä noin kauan. Tavallisesta pöntöstä ei hajuakaan. Tämä on vähä osastolla kokeile....

      Poista