Pages

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Apua, raparperimehuapua!


Viime kesänä tein erittäin onnistunutta raparperimehua. Tänä vuonna kadun, etten jostakin himpuran syystä muka "keriinny " postaamaan sitä. Kun kuviakin olis ollut. Nyt en nimittäin enää oikein tarkalleen muista kuinka se tehtiin. Enkä muista mistä reseptin alkuperäisesti löysin. Olen yrittänyt googlata kaikella tavalla raprperimehuja, mutta ihan sitä samaa en tunne löytäväni.

Koska raparperi, tuo varhaiskesän hapokas valtiatar on mitä parhain raaka-aine mehuun, lopputulos lienee mainio millä tahansa reseptillä. Voitte arvata siis miksi minä tykästyin juuri tähän reseptiin, ahkera luonteenlaatuni kun lienee jo tullut tutuksi... Taikasanat ovat tietysti helppous ja vaivattomuus. Siis jotenkin näin se meni:


Rarperimehuresepti sinnepäin

Ota esille 10 litran muovisanko. Ota 15 - ehkä - raparperinvartta ja pilko ne parin sentin paloiksi sankoon. Olisko ollut niin että n. puoli sankoa tulee pilkottua raparperia. Oisko se tuon verran varsia?

Sitten pari, kolme sitruunaa. Voit ohuesti suikaloida kuoren keltaisen osan sankoon, mutta jätä laittamatta kitkerä valkoinen. Kuori se pois sitruunan ympäriltä ja viipaloi sitruunat renkaiksi sankoon.

Seuraava osio hoituu melko kätevästi vedenkeittimen avulla, mutta onnistuu toki kattilankin avulla. Täytä sanko kiehuvalla vedellä. 

Seuraavaksi voit peittää sangon vaikkapa harsolla, ja jättää se tekeytymään vuorokaudeksi. Vai oliko se kahdeksi?

Ai niin sokeri. Muistelisin että sitä tulee n. desi per litra. Tai sitten puolta vähemmän. Ja koska se lisättiin? Heti kiehuvan veden kanssako? Minulla on sellainen  tunne, että se lisättiin vasta mehun seisotuksen ja siivilöinnin jälkeen, mehu kuumennettiin uudelleen kattilassa ja sokeri lisättiin (mikä kuulostaa kyllä ihan vähän työläältä).

Joka tapauksessa, ennen pullotusta mehu siivilöidään ja sokeroidaan kuumentaen tai sitten ei, jos se sokeri oli lisätty jo aikaisemmin. 

Mehua voi jättää jääkaappiin viikon varaksi, loput säilöin pakastamalla.

Ja mehun sai juomakuntoon lisäämällä vielä hiukan vettä sen mukaan, kuinka hapokasta haluaa.

Sen kyllä sanon, että jos tämän mehun teossa pitää näin hirviästi tehdä ajatustyötä, alkaa mehun pointti olla kaukana alkuperäisestä (helppous, vaivattomuus). Siksi ilahdunkin suunnattomasti, mikäli joku vinkkaa mulle oikean reseptin (juuri tämän) mehun tekoon. Olis paljon kivempaa tehdä mehua ilman aivoja. Luulen kyllä, että tulosta saattaa syntyä millä tahansa variaatiolla.

Niin minäkö tätä tein? Viime kesänäkö?



Tsekkaa myös uusin keittiöhöyryjä!

16 kommenttia:

  1. Mulla on käytössä mummon vanha (keittämätön) raparperimehuresepti. Josko siitä olisi sulle jotain apua? Postaan sen joskus lähiviikkoina kunhan ehdin taas tehdä sitä :) Pysy kuulolla epätrendikkäisiin juttuihin.

    VastaaPoista
  2. Epätrendikkäät on niin parhaita! Ja sitäpaitsi mummot on aina pop! Tai meidän perheessä mummat.

    VastaaPoista
  3. Ooh Nanna, oot ihana! Mä tilaan tätä kesäkuun kinkereihin skoolausmaljaan soodaveden (ja ehkä pienen terävöityksen) kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti terävöitettynä, kiitos! Kuka teitä selvinpäin jne. Tämän jälkeen ottaisin yhden erän niitä Rehupiikselejä isolla tunteella.

      Poista
    2. ai täällä alkaa olla jo ohjelmavaatimuksetkin!

      Poista
  4. Lähetin yhden ehdotuksen sähköpostiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiitos Aila, ihana kun auttavia käsiä löytyy! tai ei tuo sanonta nyt tähän sovi, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan....
      Hunajaa ei ollut omassa reseptissäni, mutta sehän onkin hyvä idea!

      Poista
  5. Minulla on blogissa yksi ohje viime vuodelta. Minä olen pitänyt sitä maustumassa 1-3 vrk, hyvää ollut joka kerta. Ohje löytyy
    tuolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä, aika lailla sama, tuossa on vielä vahvistus sille, että sokeri vasta viimeisenä... luulen että mulle riittää se max 2 vrk ja löuhä kansi tai harso päällä, niin ei käu juten ankeriaalle!

      Poista
  6. Nam! oikein vesi herahti kielelle kun mietin raparperimehua. Annan omien vielä hetken kasvaa tuolla takapihalla :) tosin, viime vuonna yritin tehdä raparperimehua mutta se ei kyllä ihan maistunut siltä mitä toivoin. En kyllä muista reseptiäkään enää :D tänä vuonna ehkä sitten uusi yritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt raparperit jo niin suuria, että just nyt pitäis tehdä vaikka mitä...ja just oon menos viikoksi töihin... ei hyvä!

      Poista
    2. Tarkoittaako tuo, että olet täällä kulmilla jossain välissä?

      Poista
  7. su, ti, to Helsingissä luultavasti vapaa välillä 11-15 ellei mitään erikoista. Ellet lennä tapaamaan minua la, ma, ke, pe Tukholmaan samalla aikataululla... ;)

    VastaaPoista
  8. 2 l raparperia
    2 l kiehuvaa vettä
    4 dl sokeria
    1-2 sitruunaa

    laita kaikki nää johonkin astiaan ja lilluttele yön yli.
    Tälläisen reseptin sain kaveriltani
    T: Serkkusi Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä alkaa tulla raparperimehua näillä resepteillä! Kiitos Tuija!

      Poista