Pages

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Burrata


Ootko mozzarellan ystävä? Rakastuitko ehkä aikaisemmin postaamaani mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa reseptiin? (ja huomautan tässä vain, että se, jos mikä ansaitsee kyllä kaiken rakkautesi...)Nyt on kuulkaa, uusi kevät ja uusi rakkaus löytynyt, iihana , iihana Burrata!

Burrata on siis juustoa joka tulee Italiasta, kuinkas muuten. Se on hiukan mozzarella-tyyppinen, tai se itseasiassa valmistetaan mozzarellasta ja sen teosta ylijääneestä juustoherasta. Mozzarellan valmistuksessahan juustomassa lopuksi vaivataan ja venytellään (tai kehrätään) oikean koostumuksen aikaan saamiseksi. Burratan valmistuksessa mozzarellamassa venytetään sen verran laveaksi, että siitä voidaan muodostaa pikku pussukka, jonka sisällys on täytetty ylijäämä mozzarellapaloilla ja tuoreella kermalla. Juusto auki leikattaessa sitten ihanaisen kermaisen voinen massa valuu ulos. Burrata nautitaan aina huoneenlämpöisenä ja 24h kuluessa valmistuksesta.


Burrata on ollut melkoinen hitti alkuruokapuolella jo jonkin aikaa tuolla ameriikoissa ja käsittääkseni myös Euroopassa. Amerikassa trendi tuntuu olevan sen tarjoaminen purkista, eräänlaisena levitteenä, jokusen kerta olen ohjeisiin törmännytkin, ennenkuin kokeilin itse. Olin vähän skeptinen, josko tässä nyt mitään uutta ja ihmeellistä on, vielä tekovaiheessakin maistelin ja ajattelin, että saattaa jäädä syomättä....

Mutta yhdessä  leivän, rucolan ja tomaattihässäkän kanssa söimme tämän neljään pekkaan naapureiden kanssa ihastuksesta huokaillen. Ja tätä muuten tulee myös Vappubrunssille! 


Burrata
alkupalaksi 6:lle

1l vettä
0,5dl suolaa
250g Mozzarellaa ( osta esim 2 kpl Pirkan puhvelimozzarellapalloja, joissa sisus löysä, tähän ei käy mitkään kumitangot ja tuo määrä on juuston paino ilman nestettä)
n. 2 dl kuohukermaa
tuoretta basilikaa
pippuria, suolaa


tarjoiluun
1 patonki
voita
muutama valkosipulinkynsi hienonnettuna

2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuna
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1rkl balsamicoa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
pieni punasipuli hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

rucolaa, jonka päälle pirskoteltu hiukan sitruunaa ja balsamicoa

Edellisilta:
Kuumenna vesi ja suola kattilassa juuri ja juuri alle kiehumispisteen. Laita huoneenlämpöiset mozzarellapallot veteen ja anna  olla 3 minuuttia (älä siis keitä). Nosta pallot siivilään ja ala välittömästi  vedellä lämpimistämozzarellapalloista (jonkun kulhon päällä siis) pitkiä säikeitä, jotka sitten nypit pienemmiksi n.sentin paloiksi ja pudotat kulhoon. Operoituasi molemmat juustot kaada kerma sekaan, sekä 1/4 tl suolaa ja sekoita. Massan tulisi näyttää vähän kuin vetelältä raejuustolta. Anna oleentua jääkaapissa peitettynä yön yli.

Seuraavana päivänä, ennen tarjoilua
Ota burrata tuntia ennen syöntiä huoneenlämpöön, Jos se tuntuu liian kiinteältä, voit lisätä vielä kermaa. Sekoita joukkoon basikasilppu (n. 2 rkl), mustapippuri ja tarkista suola. Siirrä kivaan lasikippoon odottamaan.

Viipaloi patonki siivuiksi ja aseta ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Yhdistä  pehmeä voi ja valkosipuli ja voitele patongit niillä. Paista 200 uunissa 7-8 minuuttia.

Laita paistinpannulle  oliiviöljy, tomaatit, valkosipuli, ja balsamico ja kuumenna niin, että tomaatit pehmenevät. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikasilpulla.

Yhdistä kaikki ainekset omina ryhminään tarjoilulautaselle ja kanna pöytään. Herkkua!


Jos Italian tunnelmat sytyttää enemmältikin, kannattaa tsekata myös
viimeisin keittiöhöyryjä ja biscotti-keksit!

25 kommenttia:

  1. Tätä olen kerran syönyt, en kyllä tiennyt nimeä sille. Kiitos ohjeesta, nyt voin kokeilla itsekin sen valmistamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, nyt tuli nimi JA kotikeinoin valmistusohje! Jännä kun jotkut ruuat jää mieleen vaikkei oikein tiedäkään mitä ne on... Kuulostaa ehkä hassulta mutta 80-luvun jälkipuoliskolla söin kreikassa usein sitä valkoista ihanuutta...kesti pari vuotta ennenkuin tiesin mitä se on : Tsatsikia! (kun sitä aina tuotiin tilaamatta pöytään) Kaikkihan sen myt tietää mitä se on, mutta ei silloin....

      Poista
  2. Vastaukset
    1. ...no ei tässä varmaan sulle ollut mitään uutta?!? ;D

      Poista
  3. Mikä ilon ja onnen päivä!! Ei olisi koskaan tullut mieleenkään, että tuota suuresti himoittua herkkua voisi itsekin tehdä, eli syvin niiaukseni reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä en kyllä vanno onko tämä alkuperäisen maikuista, kun sitä en ole taas ikuna maistanut, täytyy nyt Italiaan mennessä yrittää korjata tiuanne, tämä taitaa olla kylläkin etelä-Italian herkku.... No pirskatin hyvää koka tapauksessa!

      Poista
  4. Komppaan edellistä: en edes ole tajunnut miettiä, voisko sitä tehdä itse. Kiitos Nanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä komppaan edellistä vastaustani. Sä kyllä loihdit Mari tästä epäilemättä jonkun ihanuus-asetelman....

      Poista
  5. No tottahan tätä on testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskotaan, että ainakin jompi kumpi tekee...vai yhdessä?

      Poista
  6. Aika vinkeää! Multa on tuollainen trendi mennyt ihan ohi... Pitää syventyä asiaan, näyttää niin herkulta!

    VastaaPoista
  7. No jopas on erikoinen herkku! En ole koskaan maistanut tuota enkä kuullutkaan moisesta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on niitä sarjassamme yksinkertaisia, herkullisia makuja...

      Poista
  8. On varmaan tosi herkkua.Olen kyllä lukenut burratasta mutten ole tainnut nähdä ohjetta sellaisesta. Mutta minä haikailen edelleenkin venezuelalaisen queso de manon perään,joka on kuin mozzarellaa mutta jossa on myös makua,ja tehdään lehmän -ja lampaanmaidosta.Sitä taitaa saada Venezuelan ulkopuolella vain USAsta ,nyyh! Löysin lyhyen videon jossa sitä tehdään ja siinä näkee miten se juusto vaan venyy ja venyy ,ihan hurjaa vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se nimestäkin päätelleen valmistetaan samoin kuin mozzarella, venyttelemällä... Täytyy muistaa, seuraavalla Venezuelan matkalla! ;D

      Poista
    2. Tässä se on.Ihan uskomattomalla vauhdilla sitä juustoa läpsäyttävät;D

      http://www.youtube.com/watch?v=RM8XtJLjkpg

      Poista
  9. Me ollaan Jokihaan kanssa trendeistä ihan pihalla kumpikin näemmä. En ollut ikinä kuullutkaan tällaisesta. Aikasen jännä juusto. Kovasti alkoi mieli kokeilla.

    Onko siitä säiekohtauksesta fotoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huhupuheista huolimatta en ole fakiiri ;D, joten kyllä kuvat jäi ottamatta siinä kaksin käsin venytellessä... varmaan google sulle löytää jotakin kuitenkin...

      Poista
  10. New Yorkissa kuulema oikein tähän on erikoistuttu. Katsoin jonkun ohjelmankin oikein, mutta ei tullut mieleenkään, että itse voisi tehdä. Olet sinä Nanna aikamoinen aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minullekaan tullut mieleen, että tätä voisi tehdä itse. Toissakeväänä Pariisissa kyllä söin ja olin kovin onnellinen burratasta. Ihana herkku, etät kiitos reseptistä!

      Poista
    2. juu Jonna, tämäkin resepti on mukailtu jonkun NY ravintolan reseptistä.

      Poista
  11. Siis vesi herahti kielelle...se oli niin taivaallisen hyvää :) Vappubrunssia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ylläoleva todistettavasti syönyt meillä kyseistä burrattaa...pyytämättä todistaa ;)

      Poista