Pages

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kohti Pohjanmaan -vai oliko se Pohjoismaiden?- parasta jauhelihakastiketta

 
Pasta Bolognese on maailman parasta. Äitini tekemä varsinkin. Toissijaisesti oma tekemäni. Kastike on molemmilla periaatteessa sama, se minkä äitini oppi tekemään Sveitsissä 70-luvun alussa. Luulen, että omani pohjassa on useammin reilusti punaviiniä ja äitini kuivayrtitosuutta hallinnoi oregano, kun minä taas kallistun enemmän basilikan suuntaan. Äitini myös puristaa valkosipulinkynnet mukaan vasta viimeistelyvaiheessa. Mutta niin hyvää, niin takuuvarmaa, kaikille maistuvaa.

Heinz lähetti minulle yllärikorin tarvikkeilla, joita saattaisin tarvita jauhelihakastikkeen teossa. Sipulia, valkosipulia, mausteita (mm. timjami -NOT!)ja Heinzin perusketsuppia ja Chilikastiketta. Mukana kehoitus osallistua naamakirjassa kilpailuun pohjosmaiden parhaasta jauhelihakastikkeesta. Koska tuomareina yleisön lisäksi oli italialaisen ravintolan henkilökunta ja voittona matka Bolognaan, annoin itseni rohkeasti olettaa, että kyse on nimenomaan pastakastikkeesta eikä suomalaisten ikisuosikista, perunoiden kanssa syötävästä jauhelihakastikkeesta elikkäs murusoosista, joka- korjatkaa, mikäli olen väärässä- on sinänsä aivan oma tarinansa ja suomalaisten ikisuosikkikotiruoka.

Meillä siis kokataan jauhelihakastiketta, pastan kera, mukaillen ikiaikaista bolognese-reseptiä. Tähän kisaan otin kumminkin askeleen vielä rohkeammin eteenpäin, hylkäämättä bolognesen makumaailmaa, yritin tuoda mukaan jotakin mikä tekisi kastikkeesta ja sen tomaattisuudesta vieläkin vahvemman, vieläkin intensiivisemmän.

Salaisiksi aseiksi valikoituivat lopulta hyvin rasvaton, tumman robusti hirvenjauheliha, uunissa paahdettu kasvispohja ja  sen loppusilauksena annoksen päälle ripoteltavat rapeiksi paistetut kaprikset.

Onko jo vesi kielellä? Hyvä.


Punainen, paahdettu jauhelihakastike (Ragu alla Nanna)

500g hirven jauhelihaa, tai muuta vähärasvaista jauhelihaa
1 sipuli
1 punainen paprika
1 valkosipuli
kaksi kourallista kirsikkatomaatteja
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl punaviiniä
3dl vahvaa lihalientä TAI 1 lihaliemifondikuutio ja 3 dl vettä
1dl Heinzin Chilikastikketta
2 varsisellerin vartta
 2tl kuivattua oreganoa
2tl kuivattua basilikaa
1 tl savupaprikajauhetta
1/4 tl cayenneä
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
3 rkl pieniä säilöttyjä kapriksia


1.Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja lohko sipuli, poista parikan sisus ja lohko paprika, puolita kuorimaton valkosipuli sekä kirsikkatomaatit. Asettele kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille, pirskota päälle oliiviöljyä ja paahda 20 min.

2. Ruskista ja murustele jauheliha pannulla tai padassa, jossa voit valmistaa koko kastikkeen, tilkassa öljyä.
Mausta valmis jauheliha paprikajauheella, cayennellä, suolalla ja mustaippurilla.

3. Pistä paahdetut kasvikset ja purista valkosipulinkynsistä sisukset joko tehosekoittimeen tai kulhoon, jossa voit ajaa kasvikset sauvasekoittimella pehmeäksi tahnaksi.

4. Lisää jauhelihan joukkoon pataan paahdettu kasvispyre, pieneksi pilkotut sellerinvarret, tomaattimurska, Heinzin chilikastike, punaviini, vesi ja fondi tai lihaliemi sekä kuivattu oregano ja basilika. Anna hautua kannen alla vähintään puoli tuntia, mutta useamman tunnin hauduttelu vain parantaa kastiketta. Pidä kuitenkin huoli nesteen määrästä, voit huoletta jatkaa kastiketta vedellä, mikäli paksunee liikaa. Tarkista maku.


5. Lämmitä muutama loraus oliiviöljyä paistinpannulla ja paista pienet valutetut kaprikset kunnes rapeita. Valuta talouspaperin päällä.


6. Sekoita kastikkeen joukkoon keittämääsi lempipastaa. Viimeistele annos ripottelemalla ihanan suolaisen rapeat kaprikset annoksen päälle... ja tietenkin parmesania!



Höyryävän kuuma pasta-annos ilahdutti tomaattisuudellaan ja pienellä chilisellä takapotkullaan. Jamien salaattireseptistä napattu kaprisvinkki on hauska ekstralisä tarjoiluun niin maun, suutuntuman kuin ulkonäön suhteenkin. Meillä kastike upposi koko perheelle papasta kaksivuotiaaseen, vaikka epäilinkin välillä sen olevan lasten maulle liian voimakasta. Mutta ei. Kun osat on kohdallaan, ne on kohdallaan.

jälkiteksti 12.2: Reseptini valittiin Suomen edustajaksi. Voit käydä Facessa äänestämässä muiden Pohjoismaiden edustajat kumoon. Aikaa on 18.2 saakka. 19.2 Malmössä Italialaiset kokit kokkaavat reseptit läpi ja pistävät järjestykseen. Näihin tuloksiin lisätään sitten Face äänestyksen tulokset ja jotenkin saadaan voittaja selville. 
Äänestys näköjään jatkuu su 24.02 asti

40 kommenttia:

  1. Täällä tosiaan valuu kuola! Pitääkin kokeillä tätä versiota joskus. Ja ihana idea nuo kaprikset, niitä voisi tunkea joka ruokaan, vaikka en olekaan sitä tehnyt niin uskon että tähän kyllä kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Minä oon kyllä kapristen ystävä, mutta tämä Jamien idea oli tosi hauska ja kaprikset toimivat hienosti lihankin kanssa.

      Poista
  2. Varmasti mahtavat maut! Ikinä ei ole tullut mieleen paistaa kapriksia rapsakoiksi, vaikka muutoin kapriksia käytetään meillä useinkin. Täällä sitä oppii aina uutta!

    VastaaPoista
  3. No on todellakin, kun nyt kysyit. Nanna, tämä on ihan mahtava soossi. Jo on ihme, jos ei tuomarit lämpene. Olet kyllä kekseliäs! Itse mietin vaan, että emmää sitä mun peruspolokneesee viiti lähettää, kun se on ihan samanlainen kuin kaikilla muillakin. Sinä olit paljon ratkaisuhakuisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanasti sanottu....solution orientated cooking...englanniksi vasta hienolta kuulostaakin!

      Poista
  4. Mahtava ohje ja maut takuulla myös! Onnea kisaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiitos kovasti Minna. Luulen, että onnea tarvitaan enemmältikin ruotsalaisten päihittämisessä....ensinhän toki täytyisi päihittää suomalaiset kanssareseptit...OSALLISTUMINENHAN se on tärkeintä :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Onnea kisaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän tsempistä, ja kuten edellisessä vastauksessani jo sanoinkin...

      Poista
  6. vau, bolognesea hirvenlihasta, taitaa tehdä vaikutuksen ainakin italialaisiin jollei kaikkiin muihinkin...hyvä idea paahtaa ne vihannekset uunissa, saa samalla se sakeuden ilman jauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tullu ajatelleeksikaan, tuota sakeutta, hyvä pointti. En kyllä muutenkaan suurusta blogneeseani millään, mä vaan keitän sen paksuksi...

      Poista
  7. Wau, kuulostaa superhyvältä! Kasvisten paahtaminen oli hienosti hoksattu - otan omaan käyttöön härskisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vielä kerkiät...patenttihakemus ei oo menny vielä läpi... :D

      Poista
  8. Hei! Tuo on varsinaisen juhlaruuan resepti! Perus-Bolognesen teen niin, että ensin kuullotan sipulin öljyssä, sitten lisään juurisellerin ja porkkanan karkeana raasteena ja kun ne ovat vähän kuullottuneet lihan ja lopuksi puristetun valkosipulin. Tilkka soijakastiketta, runsaasti mustapippuria, basilikaa, hiukka cayennepippuria ja pari tölkkiä tomaattimurskaa ja pieni tölkki tomaattipyrettä. Salainen ainesosa on pari palaa ruskeaa sokeria tai vastaava määrä kandisokeria tms. ruskeaa sokeria. Tunnin verran haudutetaan kannen alla, lisätään tarvittaessa vettä, suolaa ja tuoretta basilikaa (jos on). Mitään liemivalmisteita soosi ei kaipaa ja on helppotekoinen. Tähteet käytetään yleensä pizzaan/lämpimiin voileipiin/kesäkurpitsan kuorrutteeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sokeri on tosiaan vekkuli vaikuttaja näissä tomaattipohjaisissa kastikkeissa, minäkin normaaliin blogneesiini laitan sitä, mutta kun tässä oli tuota Heinzia, niin ajattelin että riittää. Tuoretta basilikaa on kyllä niin harvoin talvella mulla hengissä kotona, että surutta otan kuivamaustepurkista, bologneseen jos mihin ne musta sopii. Tietysti loppusilaus tuoreella vie kyllä kastikkeen aivan uudelle tasolle!

      Kiitos kun jaoit reseptisi kaikkien meidän kanssa!

      Poista
  9. Vai tällainen se jauhelikastike olikin! Vatsassa alkaa heti nälkä kurnimaan, kun lukee tämän herkkuragunannan reseptiä. Onnea kilpailuun. Pidän sulle peukkuja.

    VastaaPoista
  10. This sauce must be delicious! Great recipe!

    I just discovered your blog and browsed through some of your recipes, they all look scrumptious!

    Even if I have to use the translator I really enjoy reading your posts :)

    I'm a new follower!

    Michela from Italy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, you're my first ever foreign commentor. I've been thinking of adding another page for English posts, I'm sure the translator really handles my text quite poorly....

      Greetings to Italy, home of Ragu Bolognese!

      Poista
  11. Kapris onkin varmasti ihana lisä tuossa! Onnea kisaan!!

    VastaaPoista
  12. Minulla on sinulle tunnustus blogissani!

    www.leipomuksiajokamakuun.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Kylläpä näyttää hyvältä! Kyllä tuolla reseptillä pitäis voitto irrota.

    Kiinnitin toki huomiota myös siihen, että sulla on mun pata ja pastalautanen :). Tollasen pinnoittamattoman paistinpannun haluaisin kyllä myös, mistäs olet sen hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja näin mä sitten heti paljastuin, mitä kaikkea kamaa repussani teiltä lähti tänne Pohjanmaalle!

      Tuo mun pannu on ulkopuolelta kuparia, eli nätti ja se on hankittu (vaan) Lidlistä!

      Poista
  14. Mainio resepti, kiva blogi, hienot kuvat!:)

    VastaaPoista
  15. Testaanpa tätä viikonloppuna, kiitos reseptistä! Varmasti herkullista, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvät pastat teille sitten pitkien pellavien lisäksi ensi pyhälle!

      Poista
  16. Vou mahtavaa. Pitipä tulla vierailulle tänne tsekkaan pohjanmaan ammattitaitoa. On vaan todettava että: aivan pirullisen herkullista :)

    VastaaPoista
  17. ONNEAAAAAAAA NANNAAAAAAAA finaalipaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, herää kysymys olinko ainua osallistuja ? :)

      Poista
  18. Ansaittu voitto, Tehtiin tänään - tosin ihan rotukarjasta, ei rotuhirvestä - ja oli ihan järjettömän hyvää! Reseptikin toimi, koska kokkina on reseptejä orjallisesti seuraava talouden miespuolinen.

    VastaaPoista
  19. Tämä koukutti ainakin vanhemmat ja pojat vaati syödä seuraavana päivänä tortillan välissä - sallin tämän etikettivirheen. T:Dolores

    VastaaPoista
  20. Jesus, miten hyvää! Hirvi on jumalaisen hyvä raaka-aine! Sovelsin ohjetta, kun kaupasta oli varsiselleri loppu, unohdin kuivatun basilikan ja inhoan ketsuppia. Käytin oreganon lisäksi Herbes de Provence -sekoitusta, basilikan sijaan kuivattua korianteria, chiliketsupin sijaan teelusikallisen Sambal Oelekia ja 1/4 tl tulista savupaprikajauhetta (rakastan chiliä). Punaviiniäkään ei ollut. Kun potkua tuli ehkä aavistuksen liikaa, taitoin makua parilla ruokalusikallisella maustamatonta kreikkalaista jogurttia. Kapriksia oli kotona vain isoja varsikapriksia, joten pilkoin ne neljään osaan ja paahdoin, tuli ihan hyvä. Haudutin kastiketta valurautapadassa 2,5 tuntia. Eli tuli hieman omanlaiseni versio, mutta koska pohja (ohje) oli niin loistava, tuli ehkä parasta bolognese-kastiketta ikinä!

    VastaaPoista
  21. No ristus! Uskon! Mä oon kyllä aika hyvä tässä kastikkeessa, vaikka itte sanonkin. Mutta hyvin oli varioitukin!

    VastaaPoista