Pages

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Lätyt eli letut eli ohukaiset eli krepit

Lätyn taivas; vuohenjuustoa, lakkahilloa ja kermavaahtoa

Meillä ehdottomasti lätyt. Samoin kuin mumma, ehdottomasti ei mummo, mummi tai mummu tai mikään muu.
Rakkailla asioilla nimiä riittää ja minulla nämä kaksi asiaa liittyvät hyvin vahvasti yhteen. Olin Oravan Mummani (toinen on Kortesjärven Mumma) 13 oman lapsen jälkeen "kasvatee", koska asuin vauvasta lukioikään varmaankin yhteensä 10 vuotta enemmän tai vähemmän mummolassa vanhempieni opiskellessa ja työskennellessä ulkomailla.

Ja tietysti olen ollut se hellitty ja lellitty. Muistan kuinka Mumma tuli aamulla navetasta herättämään pientä ekaluokkalaista kouluun, harjasi pitkän tukkani, sylkäisi kämmenpohjiinsa ja siloitti hiuksiini alkaessaan patukoida (teillä ehkä letittää?) liukkaita ja sähköisiä (ja takkuisia...) hiuksiani kahdelle patukalle (palmikolle?).

Lätyt muistuttavat minua aina rakkaasta Mummastani. Jos minulla oli paha mieli tai tunsin itseni kipeäksi, Mumma paistoi aina herkullisia lättyjä. Ja aina ne auttoivat, mahakipuunkin. Joskus taisin kyllä vähän narrata, että mahaani koskee tietäen, että vain Mumman lätyt toisivat parannuksen.

Lätyt ovat käteviä myös palkitsemiseen ja lahjontaan. Eilen lätyn paistoon oli 3 hyvin perinteistä syytä:

1) Kaapissa oli puoli litraa pari päivää vanhaa sinistä maitoa.

2) Palkitseminen; Urho7v lähti  viereiseen laskettelumäkeen kahden  samanikäisen kaverinsa kanssa ihan päinsä. Tai kaverin äiti vei ja haki, mutta päinsä siis laskettelivat ( ja kuulemma menivät "reileistä" -äidin sydäntä kylmää..) siellä neljä tuntia.

3) Itseni lohduttaminen; Urho7v nimittäin tuumasi tunkiessani monoja kotona sen jalkoihin (joo, kyllä äitin apu vielä kelpaa), että:" Niin äiti, tämä nyt tarkoittaa sitä, että olen jo ISO POIKA, kun meen yksin mäkeen..."

Lättytaikina
Sopiva pienelle perheelle, tehkää isommalle enemmän

5dl (vanhaa) maitoa
1 iso muna
3 dl jauhoja, meillä 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl ohrajauhoja
1/2 tl suolaa

 Vispaa kananmuna rikki maidon joukkoon. Lisää suola ja jauhot ja vispaa sileäksi taikinaksi. Anna taikinan seistä ainakin vartti.

Paista voissa isoja tai pieniä OHUITA lättyjä, hyvä valurautapannu on ehdoton hommaan, kunhan saat hellaasi sopivan lämmön.

Voi pannulle tirisemään, kauhalla taikinaa sopivasti pannuun ja kallistele taikina reunoille asti tai pyöräytä se metallilastalla leviälle.

Ensin paistetaan toiselta...


...ja sitten toiselta puolelta.


Urho7v nautti lättynsä  perinteisesti hillon ja kylmän maidon kanssa. Pelkkä hienosokerikin on muuten aika voittamaton .

Mutta minäpä muistin, että  Sipulan Merituuli se mennä vuonna ehdotteli lätyt täytettäväksi vuohenjuustolla, lakkahillolla ja kermavaahdolla. Ja näin tapahtui.

Lättytaivas!

Tähän on omiaan se "kuoreton" juusto, joka myydään valmiina viipaleina

Tulipa tämäkin päivä nähtyä. Ei riittäny pelkkä bloggaaminen vaan piti itkeä ja blogata.



19 kommenttia:

  1. Meillä ne on lettuja:) Ja parhaat teen minä!Siis lasten mielestä;niin häviävät mummit ja mummot...
    Herkkua ovat!

    VastaaPoista
  2. Lettuja ne on meilläkin, mutta vielä räiskäleiksikin niitä kutsutaan. Ja mumma on meillä(kin?) momma, tuollai ruotsinkielisittäin kirjoitettuna (taisinpa vääntää ihan uuden sanamuodonkin sunnuntain myöhäisillan kunniaksi ;))

    VastaaPoista
  3. Niinu: Kyllä se lätynpaistokin on taitolaji, eli voit olla ylpeä!

    Mia: No kuinka mä nyt voin räiskäleet unohtaa?? Niistä tuloo aivan partio mieleen.
    Sieltäpä ne taitaa munkin murteeseen nämä sanat tulla, tuosta rannikonruattista; köykit, hantuukit, kahvelit sun muut. Onko Leenakin momma? Terveisiä!

    VastaaPoista
  4. Lätyt ne on meillä, ei ossaa muuten sanua. Kekseliäästi täytetty!

    VastaaPoista
  5. Meillä tehdään aika usein lettuja, koska mies tykkää niistä yli kaiken, mutta enpä ole koskaan tajunnut täyttää niitä noin. Seuraavalla kerralla menee kokeiluun! :)

    VastaaPoista
  6. Letuiksi kutsun minäkin, ja hiuksissa on/oli letit. (Palmikot jääkööt pikku-Heidille) On kyllä pakko kysyä, että voiko vuohenjuusto tosiaan toimia _letuissa_..?

    VastaaPoista
  7. Heidi ja Riitta: En minäkään näitä nyt lasten lettukesteillä lähtisi tarjoamaan, mutta muuten ehdottomasti , TOIMII! En mä olisi kyllä hoksannut itse myöskään tälläistä kehittää, elleivät viisaammat olisi ehättäneet ensin. Sata kertaa parempaa kuin kerran ravintelissa syömäni vuohenjuusto-suklaakakku viikunahillolla, joka kyllä kuulosti houkuttelevalta....

    ja siis ei melläkään palmikot vaan PATUKAT!

    VastaaPoista
  8. meillä ei kyllä partiossa lettuja harrastettu...mistä herkullisesta avotulella paistetuista noen mustaamista ja vanhoilla kuusenneulasilla höystetyistä letuista jäinkään paitsi! miksi käyttää kuusenkerkkäsiirappia kun aitojakin neulasia on tarjolla? kävin muuten eilen täällä ja piti onnitella blogisi 2-vuotispäivää, mutta sitten puhelin soi ja asia jäi...joten ehdit onnittelemaan pikkusiskoa vähän etuajassa;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Herkkusuu! Synttärit meni itseltäkin vähän ohitse, mutta ajattelin, että tässä helmikuussa ehdin vielä tehdä jonninmoisen synttäripostauksen..jospa tuo kävijälaskuri vielä pumpsahtaisi tuonne uudelle sadalletuhannelle (aivan mieletöntä!) niin siinähän sitä olis aihetta juhlaan. Mutta sua tietysti muistin kun oma päivä meni ohi... :)

    VastaaPoista
  10. Meillä ehdottomasti letut ja kaikista parasta mummon vadelmahillon kanssa. Voi kun joku paistais...

    VastaaPoista
  11. Lätyt, mummu ja letit - murteet ja eri sanat eri asioille ovat hauskoja vaikka joskus aiheuttavatkin suurta hämmennystä.
    Sotkamoon lukioon Hämeestä lähtiessäni en ollut esimerkiksi ikinä kuulluut ehtä kehtaa voi tarkoittaa myös viitsiä (ja se kyllä hämmentää yhä vieläkin...)

    VastaaPoista
  12. Meilläpäin letut ja lätyt on kumpikin yhtä oikein. Itekin sanon milloin mitenkin. Samoin mummo, mummi ja mummu, mutta ei koskaan mumma. Mutta oli miten oli, niin letut on hyviä ja mummot tekee ne parhaiten!

    VastaaPoista
  13. Nanna: hitaalla käyn, sori! Eli nimenomaan Leena on Momma, Jojjen äiti on Fammo. Momman lähin vastine isän äitille olisi Pamma :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos tästä lättyreseptistä, aivan kuin mumman lätyt, en narraa:) Tein oman blogipostauksen ja linkitin reseptin tänne.

    VastaaPoista
  15. http://ourmothershipadventures.blogspot.com/2012/08/latyt-finnish-pancakes.html

    VastaaPoista
  16. Moi! Resepti oli niin herkullinen että otimme vapauden lainata reseptiä myös omassa blogissamme. :) Kiitos lainasta ja tervetuloa tutustumaan: http://www.bonfireappetit.fi/2015/04/lettukestit.html

    Terveisin Simo / Bonfire Appétit -poppoo

    VastaaPoista