Pages

maanantai 31. lokakuuta 2011

Kahden sortin lihapullat


GR&V 7/2011 Kansiresepti oli pakko laittaa kokeiluun ja pitää kahden lihapullan illalliset. Paitsi että lihapullia sai kyllä syödä useamman kappaleen. Isot ja lempeät oli tehty naudan paistijauhelihasta ja kiinnittävät huomiota myös sillä, ettei perinteisiä lihapulla-aineksia, sipulia, munaa, leipää tai korppujauhoja käytetty lainkaan. Omani saivat vielä oman makulisänsä kun korvasin naudan hirvellä. Pienet ja pippuriset taas tehtiin raagamaggarasta, mikä oli sinänsä kiva idea.

Pullat kehotettiin paistamaan pannulla voissa ja yritinkin 1 satsin, mutta jostakin syystä mun pannupullista ei tule koskaan pyöreitä eikä ne tahdo pysyä edes koossakaan (edes sellaiset joisssa ON munaa), joten laitoin loput tuttuun tapaan uuniin kypsymään. Koska hirvipullat ovat niin rasvattomia, ei niihin tahdo saada kovin herkullista paistopintaakaan, niin keksin sitten ruskistaa valmiit lihapullat vielä pannussa voissa. Hyvä minä! Makkarapullat onnistuivat kokonaan pannulla.

Tuplalihapullat

Isot ja lempeät

400g hirven jauhelihaa (tai naudan)
1/2 ruukkua timjamia
120 g ranskankermaa
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Pienet ja pippuriset

200-400 g raakamakkaraa (esim Saarioisten yrttibraatvursti)
2 rkl roseepippuria

Paistamiseen  1 rkl voita ja 1rkl rypsiöljyä (tai uuni)

Hienonna timjami. Sekoita isojen pullien ainekset tasaiseksi. Pyöritä massa kostutetuin käsin pulliksi.

Makkarapulliin purista makkara kuoresta peukalonpäänkokoisiksi nokareiksi ja pyörittele pulliksi.

Jauha roseepippuri morttelissa ja siirrä kulhoon.

Laita isot pullat uunniin 225 astetta ja paita kypsiksi . Kypsiin pulliin voi  sitten ottaa vielä pintaa ja väriä paistinpannulta. Voit myös kokeilla paistaa isot pullat kokonaan pannulla. Ruskista ne ensin jokapuolelta ja lisää sitten pikkupullat joukkoon ja laske lämpöä, kypsytä sitten n. 5 minuuttia. Nosta pikkupullat roseepippurin joukkoon kulhoon ja kierittele ne pippurissa.

Meillä oli tarkoitus syödä nämä muussin kanssa, mutta en jaksanut tehdä (?), niinpä tein uunilohkoja. kaapista löytyi vielä purkki hapankaalia ja etikkakasviksia, tarjoiltiin siis niitten kanssa. Ja kastikkeeksi sopii myös kylmä kermaviili- tai jugurttikastike, ainakin näin kun ei ole muusia.

Laitetaanpas kuva vielä perunoista kun lihapullista ei ollut kuin tuo yksi
Kaiken kaikkiaan aika vänkä idea tarjota samalla ruoalla kahden makuisia ja kokoisia lihapullia!

5 kommenttia:

  1. Tämä on meilläkin huudellut, josko pääsis kokeiluun. Raagamaggara on vaan niin hyvä. Olen niin kateellinen teidän jatkuvasta hirvensyönnistä ;-)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Minäkin olen jo pitkään tehnyt lihapullat ilman perinteisiä "täyteaineita". Ainakin hirvestä ja karitsasta tulee hyviä pullia vain sekoittamalla taikinaan joko runsaasti tuoreita yrttejä tai mausteisessa versiossa (paistettua) sipulia, chiliä, valkosipulia, juustokuminaa, kanelia, maustepippuria ja tuoretta korianteria.

    Siitä pyöreydestä: lihapullat kuuluvat tärkeänä osana ruotsalaiseeen joulupöytään. Yhtenä jouluna pohjoiseen ajaessamme kuuntelimme Ruotsin radiosta jouluapupuhelinta, jossa neuvottiin vinkki pyöreisiin lihapulliin. Pullia keitetään ensin ja sitten vasta paistetaan pannussa.

    VastaaPoista
  3. s&h: No sitten vaan hommiin!

    luimupupu:Ahaa, tämä selittää paljon! (lihapullan pyöreydestä) Siis tottakai, noinhan se käy...Tänks! ja terkut ihanaiseen Sveitsiin!

    VastaaPoista
  4. Mekin näitä tehtiin heti kun lehti ilmestyi, odottelevat tuolla kuva-arkistoissa edelleen... Me ei miehen kanssa oikein lämmetty noihin lempeisiin lihapulliin, jotenkin niissä ei tuntunut olevan makua sitten lainkaan. Hirvestä tehtynä vois maistuakin (jos jostain sais ensin sen hirven, tai edes pienen palan). Tuo nimenomainen makkara oli mukava uusi tuttavuus. Testikertaa varten sitä löytyi, mutta nyt kun on jälkeenpäin yritetty etsiä, niin on ollut ihan joka kaupasta (viittä on kokeiltu) aina loppu. Lienee joku muukin tavannut lehtensä hyvin. Vai lopettiko ne jo sen tekemisen kun kesä on ohi? Tai kun me se uusi tuote löydettiin. Ei muuten olis eka kerta kun juuri löytynyt tuote lopetetaankin just kun se kohdalle osuu...

    VastaaPoista
  5. Kyllä ne tekee niitä vielä, ja samaa sarjaa on sitten myös se chorizo raakamakkara, josta oon ollu aivan innoissani, kannattaa kokeilla. Mutta meidänkin cittarissa ne on välillä loppu ja koskaan ei ole paria pakettia enmpää, etten tiedä millä kortilla ne oikein on?

    VastaaPoista