Pages

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kanaa ja kikhernehiä


Huomasinpa, että pöydässämme ei ollut aikoihin vieraillut minkään sortin intialainen ruokalaji, vaikka se onkin yksi lempparikeittiöitäni. Tilanne oli tietysti korjattava hetimmiten ja sopi hyvin kun Saarionen järjesti meille oikein varsinaiset kanaviikot. Tai oikeammin mielenkiintoisen jyväbroilerpäivän (josta postailen vielä enemmän).Mutta nyt siis kokkaillaan Saarioisten jyväbroileria tulevina viikkoina varmasti useamman kerran.

Intialaisittain kanaruokavaihtoehdoissa vaivaa vain runsaudenpula, mutta tälle tielle lähdettiin. Kikherneitä en ollut aikaisemmin laittanutkaan liha-annokseen mukaan. Ruokalaji oli sopivan mausteinen, ei tulinen ja valmistui kaikkine lisukkeineen puoleen tuntiin aloituksesta. Jyväbroilerpäivässä keskusteltiin nimittäin paljon aiheesta marinoitua vai marinoimatonta. Kyllä minäkin käytän marinoitujakin, kun ne aina tarjouksessa puoliväkisin hyppäävät ostoskärryyn. Ensisijaisesti ostan ja haluan ostaa kuitenkin marinoimattomia, mutta kun saatavuus on välillä huono ja hintakin yleensä korkein mahdollinen, niin pistää joskus ihmettelemään. Jokatapauksessa en ole koskaan kokenut ettenkö halutessani saisi kanaan makua.

Kanaa ja kikherneitä.
4:lle

3 rkl öljyä
380g. jyväbroilerin fileepihvi (tähän sopisi kyllä paremmin rintaleike, mutta yllätys yllätys, sitähän ei tuona päivänä löytynytkään hyllystä marinoimattomana jyväbroilerina)
1 sipuli, pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 chili silputtuna tai 1-2 tl chilitahnaa
2 tl jeeraa
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 purkki tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 rkl tuoretta minttua tai jos on pakko niin kuivaa sitten
1 tölkki kikherneitä
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

Paloittele kukin kananpala n. 3 osaan. Kuumenna öljy wokissa tai korkealaitaisessa paistinpannussa ja ruskista öljyssä kananpalat. Siirrä syrjään.

Laita nyt pannulle sipulit, chili ja muut mausteet, ja paista miedolla lämmöllä pari minuuttia. Tässä vaiheessa intiatuoksu valtaa keittiösi.

Sekoita mukaan tomaatit, vesi, minttu ja herneet. Sitten kananpalat. Tarkista suola ja anna hautua kannen alla   parikymmentä minuuttia.

Tsekkaa mausteet. ripottele päälle korianteri ja aseta tarjolle.

Tässä vielä kuplitaan pannulla

Tarjoile jogurtin (raidan) ja basmatiriisin tai naan-leivän kanssa. Tai molempien kuten minä ahne.

Mistä tulikin mieleeni meidän tämänkertainen raitamme.


Pistaasiraita

5 dl paksua luonnonjogurttia
2 rkl hunajaa
1/2-1 dl kuorittuja pistaasipähkinöita murskattuna

Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa. Raita oli ihanan erilainen ja makean pähkinäinen. Sattuneesta syystä minulla oli murskattuja pistaasipähkinöitä jääkaapissa. Niiden saattaminen tähän valimiuteen olisi ollutkin aika hidasta. Ensin kuorin, sitten kalttasin kuumassa vedessä, että "nahkakin" lähtisi, eikä ruskistaisi väriä,  hieroin tosiaan sen nahan pois ja vielä surrautin murskaksi tehosekoittimessa vesitilkan kera.

Ja laitetaan nyt kaikki samaan syssyyn, eli pakollista viherannosta esitti



Mangoldi sinapinsiemenillä

Reilu kimppu mangoldia tai pinaatinlehtiä (silloin reseptin nimi ei ole tietenkään mangoldi...)
2 rkl öljyä
1/2 tl garam masalaa
1 rkl sinapinsiemeniä
2 salottisipulia



Kuumenna öljy paistinpanulla savuavaksi, lisää garam masala ja sinapinsiemenet ja laita nopeasti kansi päälle ja pidä niin kaun kunnes sinapinsiementen hurja poptanssi loppuu.

Lisää sekaan sipulit, (lämpö ei ole enää toivottavasti täysillä) ja mangoldit jotka olet leikellyt varsineen päivineen, tai vaihtoehtoisesti pelkät pinaatinlehdet. Anna niiden vilttiintyä ja hauduttele  varret kypsiksi.



Oli ihan ok lehtien suhteen, mutta kyllä varret oli tähän aikaan syksyä ettenkö sanoisi puisevia. Olis pitänyt vaan jaksaa kerätä tarpeeksi lehtiä.



3 kommenttia:

  1. Oih, kuulostaa todella herkulliselta! Tätä täytyykin testata!:)

    VastaaPoista
  2. aivan ihana intialainen resepti, kiitos! näitä lisää (: ja muutenkin mukava uusi tuttavuus tämä blogisi

    VastaaPoista