Pages

sunnuntai 28. elokuuta 2011

(kaupan)Tortellineja ja puutarhurin kastike


Rehvakkaasti nimitin kastikkeen puutarhurin kastikkeeksi, kun niin monta ainesosaa sai näppärästi hairaistua omasta puutarhasta. Jos kuitenkin olisitte todistamassa kasvimaani - lievästi sanottuna - rehevöitynyttä tilaa tänä vuonna, niin voisitte kyseenalaistaa tuon "puutarhuri" nimikkeen. Yhtä kaikki, jyvät ovat erottuneet akanoista kun kasveista pontevimmat (esim.mangoldi) ovat puskeneet itsensä läpi vesiheinäpensaikon. Ja yllättävän monta satovarmaa suosikkia (esim.porkkana) on myös tuon vaipan alle jäänyt. Mutta eiköhän se ole kylvökausi ensi vuonnakin, en ole ainakaan kuullut että kenellekään olisi langetettu kasvimaanpitokieltoa huonon hoidon takia. (Mutta jos olisi, voisin olla vaaravyöhykkeessä).

Tämä oikein maukas ja simppeli ruoka perustuu siis kahteen asiaan. 1. piti saada nopeasti joku kastike kaupan kuivatortellineille ja 2. kyllä, kesäkurpitsa, yksi ainokainen taimeni, kuului todellisiin selviäjiin, eli satoa on pukannut tasaisesti.

Tortellinit puutarhurin kastikkeella
2-4:lle, vähän kurpitsankin koosta riippuen

1 kesäkurpitsa*
1 sipuli
3-4 valkosipulin kynttä*
öljyä
1 kasvisliemikuutio
140g tomaattipyrettä
vettä
yrttejä, esim
basilika,*
timjami.*
rosmariini,*
lehtipersilja*
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
 kourallinen pinjansiemeniä


Valitsemisiasi kuivatortellineja haluamasi annosmäärä.

Laita tortellinit kiehumaan.

Freesaa öljytilkassa pannulla kuorineen (ainakin jos omasta maasta) pilkotut kesäkurpitsat, pilkotut sipulit ja hienonnettu valkosipuli. Älä polta.

Lisää loput aineet, vettä vielä tosi varovasti. Anna porista hetki ja soseuta sitten sauvasekoittimella sileämmäksi. Tarkista  maku ja lisää mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. Lisää vettä mikäli liian puuromaista. Paahda pinjansiemenet.

Siivilöi tortellinit ja sekoita kastikkeeseen. Ripottele päälle pinjansiemenet, niistä tulee ihana suutuntuma.Tarjoilee pecorino- tai parmesanlastujen kera.


tässä vielä pecorinon kera

asteroidut* ainesosat oli sitten omaa tuotantoa

3 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea töräyttää kasvikset sileäksi pastasoosia varten! Tätä taidan joskus kokeilla - kaupan kesäkurpitsalla kylläkin, kun parvekkeella ei ole puutarhurin lootaa, josta saisi iloa elämään :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloinen ohje. Ja kyllä sinä olet puutarhuri, minulla mangoldit jäivät ah niin trendikkäiden (ja tunnistamattomien) villivihannesten jalkoihin :D

    VastaaPoista
  3. Kotiharmi: Joo, mun mielestä soseutus sopii hyvin esim pastakastikkeisiin, ei tarvitse lisätä mitään suurusteita eikä paksuntavia kermoja tms. Ja silti jää vielä mukavan rouheaksi -ainakin meidän pamixilla...

    Satu: :D , No sittenhän sä oot TRENDIKÄS PUUTARHURI!

    VastaaPoista