Pages

perjantai 31. joulukuuta 2010

Juhlava sienisalaatti


Jotain sain vielä joulupöytään ujutettua jälkiruokien lisäksi. Kukaan ei ollut puhunut sienisalaatista mitään, joten ei kun toteutukseen, kun vielä löytyi Maku 6/2010 tämä kiinnostava ohje.

Juhlava sienisalaatti
8 annosta


4 dl suolattuja sieniä (käytin rouskusekoitusta)
50 g purjoa
1/2 kpl punasipulia
4 dl kermaviiliä
1 rkl omenaviinietikkaa
100 g kylmäsavustettua poronpaistia (alkuperäreseptissä 150g kylmäsavustettua ankanrintaa, mutta ei ehkä löydy meidän cittarista..)
1 dl saksanpähkinöitä (rouhittuna)
1/4 tl mustapippuria

Liota sieniä pari tuntia tai kunnes ne ovat sopivan suolaisia. Vaihda liotusvettä välillä.
Halkaise ja huuhtele purjo. Hienonna sipulit ja sienet.
Yhdistä sieniin sipulit, kermaviili, etikka, paloiteltu liha ja pähkinät.
Mausta pippurilla. Lisää suolaa vain, mikäli sienet ovat suolattomia.
Anna maustua jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

Uudenvuodenaattoksi oli tiedossa ihana illalliskutsu, mutta yleensä superterve Urho6v kehitteli kuumetaudin eli jouduimme perumaan. Kehittelin jo sitten aattomenuuta kotioloihin, just for the three of us, mutta katsoin parhaimmaksi itsekin sairastua, eli ei kun sohvalle maata. Pyysin Iso-Hoota tuomaan kaupasta jotain hyvää syötävää (jota minun ei tarvitse siis valmistaa). No sehän toi lenkkimakkaraa. Onneksi en nyt näin raskaana pysty kumota shamppanjaakaan, vaikka sanotaankin, että se käy juomaksi läpi aterian kuin aterian, en silti ole aivan varma lenkkimakkarasta...

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2011 kullekin säädylle!

4 kommenttia:

  1. Todella hyvän näköistä. Hyvää Uutta Vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ei ole uunimakkaran voittanutta! Kunhan sitä ei edes ihan joka kuu tartte syödä. :)
    Erinomaista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Äitini oli tänä vuonna unohtanut joulupöydästä sienisalaatin minun kauhukseni. Ompas tämä hyvännäköinen salaatti :)

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa tosi hyvältä, poro ja sienet sopii hyvin yhteen :) Lienenköhän joskus vastaavantapaista maistanut ravintolassa, ainakin joku hämärä mielikuva rieskasta, jossa olisi sienisalaattia ja poroa, kun muilla oli mätiä :) Ja sienisalaattia on PAKKO olla joulupöydässä!

    Ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista