Pages

tiistai 2. marraskuuta 2010

Yes sir, alkaa polttaa ...juustotäytteiset pekonichilit



Pitkin syksyä on olen törmännyt näihin pekoniin kiedottuihin, juustolla täytettyihin chileihin ainakin 3-4 kertaa  eri blogeissa. Anteeksi kaikille asiassa ansioituneille ja vaikutuksen tehneille, nyt en löytänyt enää kuin korianteria- blogin version.

Yhdistelmä nopea/helppo valmistaa ja herkullisuus-oletus ylempiin potensseihin oli laittanut tämän kokeilun oman syksyn listani kärkipäähän. Kunhan vain jumalat olisivat suosiolliset ja cittarissamme olisi sopivia chilejä. Kooltaan ja voimakkuudeltaan. Järkikin jo sanoo, että habaneroa en ala tähän muotoon muokkaamaan.

Ja tänään tuo päivä koitti. Cittarista lähti mukaani  irtomyynnistä 12 espanjalaista mietoa punaista chiliä (kyllä niissäkin on potkua), paketti Philadelpihia tuorejuustoa ja 2 pakettia pekonia. Chilien hintakin oli kohdallaan, maksoivat yhteensä vain vähän yli 2 euroa!

Juustotäytteiset pekonichilit

chilejä / ainakin 2 per henki
Philadelphia tuorejuustoa
1 pekonisiivu per chili

Laita käteesi suojahanskat, niin säästyt silmien, kynnenalusten tai pallien poltteelta.

Halkaise chilit pituussuunnassa toiselta reunaltaan ja poista siemenet.

Pienen veitsen kärjellä sipaise chili täyteen tuorejuustoa ja sulje se alkuperäiseen muotoonsa.

Kääri jokainen chili tiukasti pekonisuikaleeseen.

Aseta pekonit leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista n. 220 asteessa rapsakoiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Uunista otettaessa imeytä liika rasva nostamalla pojat talouspaperilla vuoratulle lautaselle.




Pojat odottelemassa pellille pääsyä



Hikoilua uunin kuumuudessa
Itse tein niin, että paiston chilit lähes valmiiksi, ja ennen tarjoilua vielä grillivastuksen alla varmistin rapsakkuuden. Ja nämähän olivat aivan huippuja. juustot pysyivät hyvin sisällä ja maku oli bueno! Olihan näissä vähän näpertämistä, mutta toisaalta kaikki käsityötä, ei tarvinnut sotkea montaa kulhoa tai ottaa esille koneita.

Meillä syötiin siis meksikolaishenkisen aterian lisukkeena. Mutta jos jaksaa väsätä, niin nämähän ovat aivan super partysnackejä dippailtavaksikin.

Hauskinta oli, että osa chileistä oli aivan jumalaisen makeita ja sitten yhtäkkiä tuli taas väkevämpi biitti.
Näihin voi kenties addiktoitua....


8 kommenttia:

  1. Hauskan näköisiä pötkylöitä! Kaikki missä on pekonia on kokeilemisen arvoista:)

    VastaaPoista
  2. Mä olen kanssa bongannut jotain tämmöisiä muistaakseni hesarista. Vesi kielellä näitä tässä ihailen, pitäisi kyllä varmaan kokeilla joku ilta. Näyttävät kertakaikkisen herkullisilta.

    VastaaPoista
  3. Uusano: ...tai chiliä tai juustoa-eihän näillä 3 aineella voi mennä vikaan!

    Nelle: Ei kun chilikauppaan! Sä luultavasti keksit näihin vielä jonkun hyvän twistin.

    VastaaPoista
  4. Olipa hyvän näköinen resepti. Voisin kuvitella, että Jalapenot sopisivat näihin parhaiten kun niihin mahtuu juustoakin kunnolla. Niiden saatavuus on vaan todella huono ja silloinkun niitä saa, ne ovat melko sikamaisen hintaisia.

    VastaaPoista
  5. Aika jännittävä idea :) uskaltaisikohan kokeilla...

    VastaaPoista
  6. Näitä täytyykin kokeilla! Vaikuttaa ihan loistavalta ohjeelta. Nauroin vedet silmissä tuolle Qulinaristin pallipoltteelle. Itse on tullut turhan monta kertaa sörkittyä chilisin sormin piilareita silmistä. :) Meksikossa syödään paljon chile rellenoja, eli juustolla täytettyjä isoja chilejä, jotka lopuksi leivitetään taikinakuoreen.

    VastaaPoista
  7. Kokeilin näitä vähän omalla versiolla. Jätin nimittäin tuorejuuston pois ja laitoin chilin sisään sekä pekonin pintaan hipaisun fariinisokeria! Ai että nam! Tulista, suolaista ja paahteisen makeaa. Ensi kerralla kokeilen kyllä myös tuorejuustolla :)

    VastaaPoista
  8. Näemmä kannattaa välillä selailla vanhoja postauksiakin. Tehtiin näitä juhannuksena grillissä ja oli aika muikee seurue sen jälkeen. Todella hyviä ja ei läheskään niin polttavia kuin pelkäsin :)

    VastaaPoista