Pages

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Tom Kha Gai -oikeesti ja oikoteitse


Kokeilen usein kaikenmaailman maustepussukoita. Joittenkin ohjeet ja lopputulokset osoittautuvat mainioksi, maut ovat lähellä autenttista ruokaa ja pussit nopeuttavat ruuanlaittoa huomattavasti. Toisinaan taas lautaselle päätyvä annos on ylisuolainen, identiteetön mössö, josta ei tunnista mitään yhtäläisyyksiä aiottuun ruokalajiin.
Niinpä en koskaan osta esimerkiksi intialaista ateriamausteseosta, jossa käsketään lisäämään kermaa. Siis käyttääkö ne kermaa ylipäätään intialaisessa keittiössä.? Kaipa sitten.

Ensin siis oikotie

Yksi niistä hyviksi kokemistani mausteseoksista on joka kaupasta löytyvä Santa Marian Tom Kha- seos. Sillä saa nopeasti loihdittua pöytään tuon huumaavalta tuoksuvan thai-keiton, ostoslistalla on pussin lisäksi  oltava kanaa, tomaattia, herkkusienet ja kookosmaito. Keiton valmistaa kaikkineen vartissa. Tätä on tullut viime vuosina laiteltua usein ja äitini joka keittoa tekee myös usein (pussista) on kehitellyt erilaisia ruokaisempia versioita. Siine voi mainiosti lisätä perunaa, kukkakaalia,  porkkanaa, katkarapuja jne. keitossa on pikkuisen mukana myös chiliä, sikäli ei ehkä aina maistu kaikkein nuorimmille. Ainakin jos olette tältä osin epäonnistuneet lapsenne ruokaelämyksiin tutustuttamisessa yhtä surkeasti kuin minä. Urho 5v. kuuli saavansa tänään thai-kanakeittoa ja ilmoitti välittömästi syövänsä VAIN suomalaista ruokaa. Huh huh! Vaikka melko suomalaiseltahan tämäkin alkaa jo perunoineen kuulostaa.

Aito Tom Kha Gai (tai ainakin aidohko)

Tänään halusin kuitenkin palata keiton alkuperäiseen valmistustapaan pitkästä aikaa. Häämatkallani -98 Pohjois-Thaimaassaa Chiang Maissa erkanimme päiväksi, aviopuoliso golf-kentälle ja minä paikalliseen kokkikouluun. Nyt kaivoin tuon kokkikoulun monistenivaskan esille ja tajusin jopa käydä etsimässä netistä, sinnehän ne kotisivut olivat ilmestyneet. Chiang Mai Thai Cookery School oli tosi hieno kokemus jo silloin ja näköjään toimintaa on kehitetty edelleen. Somphonista on ilmeisesti tullut "international tv-chef".
Suosittelen lämpimästi jos sinnepäin matkustatte. Muutenkin Pohjois-Thaimaata voin suositella omatoimimatkailijoille, Bangkokista yöjuna (jossa tarjoiltiin omalle paikalle 3 ruokalajin illallinen, alkuruokana oli muuten tätä keittoa; ja tämä kaikki siis 2-luokassa) vie näppärästi ja edullisesti Chiang Maihin ja siellä löytyy rantoja lukuunottamatta monenlaista touhua. Itse kävimme mm. 3-päivän viidakkovaelluksella.

Tämän kokkikoulun reseptin mukaan Tom Kha Gai on siis hyvin miedonmakuinen, chiliä ei käytetä missään muodossa. Kukapa estää tulisuutta kaipaavaa heittämään mukaan muutaman chili-palon. Mutta näin resepti sopii siis myös koko perheelle, vaikkakin hapan saattaa oudoksuttaa lapsia.
Näin minä siis sen tein tänään:

  • 300g kananrintaa kuutioituna
  • 8oo ml kookosmaitoa ( no mulla oli vaan tästä puolet ja jatkoin sitten kanaliemellä)
  • 5dl tai 200g sieniä - siitake tai herkkusieniä viipaloituna tai halkaistuna
  • 5 ohutta Ginza eli Galangal lastua puolitettuna (tuore inkiväärikin käy)
  • 2 sitruunaruohoa - käytä vain alin 1/3, katko n. 3cm pätkiin
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 3 kaffir lime lehteä hienonnettuna ilman keskiruokoa
  • 2rkl sitruunamehua
  • reilusti hienonnettua korianteria
reseptin ulkopuolelta laitoin omatoimisesti mukaan vielä kourallisen puolitettuja miniluumutomaatteja, nekun toimivat tuossa oikotie-keitossa niin hienosti.

Tämänkin keiton valmistus käy nopeasti. Kuumenna kookosmaito kiehuvaksi ja lisää sitten kana, sienet, ginza ja sitruunaruoho. hauduta n. 5 min., kunnes kana on kypsää. Mausta sitten kalakastikkeella, kaffirlime-lehdillä (ja sillä tomaatilla), ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Sammuta levy, sekoita keittoon sitruunamehu, tarjoile runsaan korianterisilpun kera.

Kalakastike ja kuivatut kaffir lime- lehdet löytyvät normaaleista kaupoista hyvin. Sitruunaruohoa ja ginza myös toisinaan, nyt hain ne Thai-marketista. Sitruunaruohoa ja ginzaa ei tarvitse syödä keitossa, saattavat olla puisevia. Tälläkertaa ginza tuli kyllä syötyä huamaamatta. se on siis inkiväärin juurakon näköinen, mutta hiukan erimakuinen, keiton nimessä tuo Kha tarkoittaa juuri sitä. Se siis kuoritaan ja leikataan ohuiksi lastuiksi tai viipaleiksi.

Olipas helppoa saada thai-aromit soppakulhoon.













tiistai 23. maaliskuuta 2010

Chocolate chip cookies - the real thing


America's gift to the world.
Chocolate chip cookie´ssa on jotakin niin periamerikkalaista.... Aika ajoin mielen valtaa kamala " koti-ikävä", johon lohtua suo vain  tuo suklainen, reunoiltaan rapea, mutta keskeltä hiukan pehmeämpi ja sitkeämpi herkku kera kylmän lasillisen  maitoa.
Silloin on tartuttava toimeen ja pyöräytettävä muutama tusina . Mikään ei ole onneksi helpompaa, reseptihän on nopea ja vaivaton, puolentunnin kuluttua aloituksesta voit istahtaa jo nauttimaan tuloksesta. Lopputulos ei välttämättä ole joka kerta identtinen, mikä lie johtuu reseptini aineiden muuntamisen onnistumisen vaihtelevuudesta. Esimerkiksi 1 stick of butter... no, kyllähän minä muistan silmämääräisesti miltä se näyttää, mutta paljonko siinä voita oikeastaan on...100g?125?... Jos 2 sticksiä on yhtä kuin 1 kupillinen eli  2,5 dl voita niin mitä se on grammoina? (Voipaketista kun on aika vaikea ottaa mitään deseinä.) Tulokset on aina silti tullleet syödyksi, joskus ne ovat kauttaaltaan rapeita, joskus tönäkän paksuja, eilen leivotut huomattavan makoisia... mutta hei, ei me olla niin kranttuja.
Sitten ikäviin uutisiin. En ole varma voitko sinä valmistaa näitä. Sillä minulla on salainen ase. Tadaa:



Niistä ei vaan tule oikeanlaisia, jos yritän rouhia jotakin suklaata joukkoon, Palaset ovat aina joko liian pieniä tai suuria, ne eivät sula tai sitten sulavat väärin jne... ei vaan onnistu. Juuri kun pääsin sanomasta, että en ole kranttu,  alan niuhottaa, mutta  minä en lähde edes tekemään  näitä, ellei kaapissa ole pussillista näitä "morsels". Ja miksi näitä ei vieläkään saa Suomesta? Vai saako jostain? Nettileivontakauppoja en ole jaksanut tutkia, kun vielä olen pärjännyt tällä perinteisellä metodilla, joka toki sinällään tuo oman säväyksen puuhaan. Eli valjastatn aina kaikki uudella mantereella käyvät sukulaiset ja tuttavat raahaamaan muutaman pussin tuliaisiksi. Tämän kyseisen pussin taisi lähettää kaukainen sukulainen  eläkkeellä oleva Pentagonin 3-tähden  kenraali joka kävi tutustumassa viime kesänä isovanhempiensa synnyinmaahan. Satuin mainitsemaan, että minä sitten niin kaipaan näitä chocolate chipsejä leivontaan...(Can´t blame the girl for trying...)

suoraan pussin kyljestä:
ORIGINAL NESTLE TOLL HOUSE MILK CHOCOLATE CHIP COOKIES

• 2 1/4 cups all-purpose flour
• 1 teaspoon baking soda
• 1 teaspoon salt
• 1 cup (2 sticks) butter, softened
• 3/4 cup granulated sugar
• 3/4 cup packed brown sugar
• 1 teaspoon vanilla extract
• 2 large eggs
• 2 cups (12-oz. pkg.) NESTLÉ® TOLL HOUSE® Semi-Sweet Chocolate Morsels
• 1 cup chopped nuts

 eli vapaamuotoisesti muunnettuna

n. vajaa 6 dl  vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2,5 dl pehmennettyä voita (oisko 175g?)
2dll , vajaa, hienoa sokeria
2dl, vajaa, fariinisokeria
1 tl vaniljaa
2 suurta munaa
0,5 l (kyllä!) suklaahippusia
halutessasi  2,5 dl pähkinämurskaa (jätän useimmiten väliin.)

Kuumenna uuni 190 celciukseen.
Sekoita  jauhot, ruokasooda ja suola keskenään. Vatkaa voi, sokerit ja vanilja vaahdoksi. Lisää munat yjksi kerrallaan hyvin vatkaten. Sekoita mukaan jauhot muutamassa erässä. Sekoita mukaan suklaahiput. Koko reilu puoli litraa...(Suomalaisten suklaakeksireseptien ongelma on että tähänkin annokseen tulis varmaan vain 1 dl rouhittua suklaata...)
Sitten ruokalusikalla  heittelet kikkareita leivinpellille



Kevätauringon paiste valmistaa kokkareet oikean paisto-mielialaan (optional).
Paista 8-10 minuuttia kullanruskeiksi. Anna jäähtyä 2 minuuttia pellillä ja siirrä sitten ritilälle. Tästä  reseptistä tulee noin 5 tusinaa pikkuleipää.




Ihanaa. Ja tarina jatkuu...






Seuraavaan kertaan siis.
PS. Myydään puoli pussia suklaahippuja eniten  tar vitse/joa valle : D



sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Vuohenjuusto on NIIIIN rakastunut punajuureen


Ja niin olen minäkin. Molempiin. Punajuuren syvällinen parhaus on näitä asioita , joissa olen kokenut valaistuksen vasta aikuisiällä. Vuohenjuustoon pätee samainen juttu, kylläkin syystä että eipä siitä ainakaan näillä lakeuksilla ole  vouhkattu kuin vasta  90-luvun puolivälin. Nyt voin sanoa sitäpaitsi omaksi meriitikseni, että pyysin aikoinaan Joupin CM-kauppiasta Himbergin Mattia tilaamaan kauppaan vuohenjuustoa, kun sitä ei siellä, eikä muissakaan kylän kaupoissa  vielä ollut. Ja siitä asti sitä on ollut, eikä varmaan sellaista kioskia nykyään olekaan missä ei löytyisi useamman  merkin valikoimaa.
Nyt alan vääjäämättä kuulostaa Timo T.A Mikkoselta, tuolta mieheltä, joka (omien puheidensa mukaan) toi Madonnan suomalaisten tietoisuuteen 80- luvulla. Vuohenjuuston tuominen Etelä-Pohjanmaalle ei liene yhtään vähäisempi teko... :)
Grillattu,  lämmin vuohenjuustokiekko tomaattisiivupedillä, vihreä yrttiöljy, hiukan pähkinää ja paljon basilikaa. Yksinkertaisuudessaan yksinkertaisesti parasta. Taisi olla Silja Linen pelätyin (ja parhain) kalla (terveisiä Ritu!)joka noita annoksia väänteli joskus -96.
Mutta, mutta. Silloin 15 vuotta takaperin olin aluksi siinä uskossa, että vuohenjuusto maistuu vain lämpimänä, kylmänä se tuntui välillä hyvinkin kitkerältä. Mutta sitten ystävättäreni Karjamekko muistaakseni löysi tämän, olisiko Pirkasta lähtöisin olleen reseptin, jossa kylmä vuohenjuusto on ylettömän ihanaa, koska se on löytänyt arvoisensa partnerin. Punajuuren. Eli tätä salaattia on nyt mukailtu jo reilut 10 vuotta hyvällä menestyksellä seuraavaan malliin:

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

5-6 keskikoista punajuurta keitettynä, huom! etikkapunajuuretkin käyvät kyllä (kunhan et ala niitä enää keittämään...)
pikku tanko vuohenjuustoa
paria laatua vihreää: esim jääsalaatti, rucola
Pecan pähkinöitä, tuttavallisimmin siis Pekan pähkinöitä
basilicaa

Ja valmistus: Revi salaatit ja basilika kulhoon. Lohko keitetyt ja kuoritut punajuuret salaattin. Puolita vuohenjuustotanko ja siivuta se reiluiksi paloiksi, lisää salaattiin. Rouheutta salaattiin saat lisäämällä sopivaksi katomasi määrän Pekan pähkinöitä. Valuta kastike päälle. N-A-U-T-I!

Kastike
Ai mikä kastike? Kastikkeet ovat henk.kohtainen kompastuskiveni, olipa kyse sitten salaatin tai pihvin kastikkeesta. Aina kyhäilen niitä ilman mitään reseptiikka ja hyvin usein sen kyllä huomaa mausta!
Tällä kertaa sekoittelin oliiviöljyyn pari ruokalusikallista appelsiininmehua, tujauksen sitruunaa, suolaa ja hunajaa... tai ainakin sinnepäin. Valkoinen balsamicokin olis varmaan poikaa. Mutta mikäs minä olen tässä kastikkeessa neuvomaan  kun en itsekään osaa. Kyllä SINÄ osaat! Sovella!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Slow Food On Sunday


Slow food tai pitäiskö sanoa mumma-ruakaa pienillä uudistuksilla....

Viikonloppu tuli -ja meni - ilman, että sitä varten käytiin erikseen ruokakaupassa tai olisi suunniteltu mitään erikoista. Ei oikein huvittanut. Lauantai meni laskettelumäessä ja tarkoitus oli syödä Joupiskan Pizzat päivän päätteeksi, mutta syötiinkin sitten lounaspöytä, eli enempää ei tarvinnut lauantain ruuasta murehtia.
Mutta sunnuntainakin on syötävä ja kernaasti jotain hyvää...

Possun uuniliha
Olin ottanut perjantaina jääkaappiin sulamaan 1,1kg "kaslerpaistin", palan lihaa, joka oli leikattu possun etuneljänneksestä. Tiedättehän, tuollaisen paksuläskisen vanhanajan uunilihan. Eli pökkäsin sen aamuyhdeksältä rautapadassa uuniin muhimaan, moin 120 asteeseen. Pohjalle laitoin varmuudeksi vähän vettä, ison porkkana ja pari pientä sipulia, lihan pintaan vähän suolaa ja maustepippuria. Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, unohtakaa liha uuniin vähintään viideksi tunniksi.

Omatekoiset ranskanperunat

Iltapäivällä sitten rupesin miettimään mitä muuta sieltä tyhjästa kaapista laittaisi ja kun ei siellä ollut kuin vaillinainen perunapussi ja kuitenkin aikaa oli käytettävissä, niin ajattelin kokeilla omatekoisia ranskalaisia. Kotoa löytyy jopa lahjaksi saatu friteerauskeitin, jota ei ole moneen kertaan käytetty. Usein teen uunilohkoperunoita eri mausteilla, mutta nyt siis kotiranskiksia:



6  isoa perunaa
1l rypsiöljyä

Tällä kertaa päädyin kuorimaan perunat, koska muutamasta pukkasi hivenen itua (muistattehan, että herkullisen ruuan salaisuus on tuoreet, ensiluokkaiset raaka-aineet...). Sitten terävällä veitsellä suikaloin perunat ronskeiksi maalaisranskalaisiksi. Friteerauskeittimen etu lienee se, että se ilmoittaa kun paistolämpötila on saavutettu ja pyrkii pitämään sen siinä, eli hitusen verran huolettomampaa kun perinteinen kattila liedellä menetelmä. Perunat paistoin kolmessa erässä, 5 min aina kerralla (siunattu uunin "herätyskello"!)


Keittimestä kumosin  rasvaa tihkuvat  ranskalaiset valumaan talouspaperikerroksella vuoratulle lautaselle , taisin siitä päältäkin vähän painella paperilla enimpiä rasvoja. Viimeisen satsin jälkeen hulautin koko satsin suolauksen jälkeen uuninpellille ja odottamaan minuutiksi tarjoilua uuniin, josta oli jo liha otettu pois ja jossa juurikin olivat kärventymäisi paahtamani sipulit ja tomaatit....

Paahdettu tomaatti-sipuli- fetasalaatti



sopiva määrää terttutomaatteja
1 punasipuli
1/2 purkkia pala fetaa
jäävuorisalaattia
rucolaa
suola hitaleita
oliiviöljyä maun mukaan

Ei edes perheen miehille kehtaa tarjota pelkkää lihaa ja perunaa, vaikka he moista olisivat tuskin vastustaneet ja koska  kurkku, niin kaunis ja kiinteä vielä torstaina ostohetkellä oli muuttunut muovikuoreen sullotuksi siskonmakkaraksi, myös tomaattipussi oli jotenkin vaurioitunut ja mäsäyttänyt oudon kasvuston pussiin, oli taas inspiroiduttava jostain muusta. Jääkaapissa oli onneksi puolikas rasia jo ehkä parhaan kukoistuksensa nähneitä terttutomaatteja, minisellaisia siis. Halkaisin ne ja suikaloin yhden punasipulin, levitin ne uuninpellille, pirskotin päälle oliiviöljyä, suolahiutaleita, mustaapippuria ja rosmariinia. (Nyt en voi vastustaa ja linkittää suomen parhaaseen ruokablogiin!) Sitten uuniin korkeaan lämpötilaan (250) paahtumaan, vaan ei palamaan, kuten meikäläisille oli käydä.

Sillä välin revitään salaatit pediksi, uunipaahtokasvikset kumotaan niiden päälle, murennetaan feta, sekä vähän vielä oliiviöljyä ja mustaapippuria. Se on siinä. Ja aika herkullisen näköinen, yksinkertainen ja helppo.

Äiti, ota mustakin välillä kuva....

Takaisin lihan pariin
Kun reilun viiden tunnin uunittamisen jälkeen liha oli vähän asettunut, nostin sen  suurelle lautaselle, joka olisi kenties voinut olla vieläkin suurempi ja revin sen haarukka molemmissa käsissäni palasiksi. Lihahan on niin kypsää ja pehmeää ja aah ihanan tuoksuvaa tässä vaiheessa, että se suorastaan hajoaa kappaleiksi pelkästä kosketuksesta. Läskit, nahka sun muut epämääräisyydet, jotka eivät ole täysin sulaneet saa tässä vaiheessa eroteltua priimalihasta. Takaan, että et pysty tässä vaiheessa pitämään näppejäsi erosta, vaan säie jos toinenkin eksyy suuhun... taas vesi herahtaa kielelle. Tähän "repimis-tarjoilutapaan "olen ottanut mallia Nigellan pääsiäislammasreseptistä, jota TAKUULLA valmistuu myös tänä pääsiäisenä, ja itseasiassa ÄITIhän se keksi soveltaa Nigellan lammassalaatin tyyliä jokunen aika sitten possun uunilihaan...että sieltä taas tämäkin kimmoke.
Muista suolata liha reilusti tässä vaiheessa.!




Tarjoile liha siis revittynä laakealta vadilta, tässä mukana väripilkkuna muutama höyryttämäni rakuunaporkkana, ettei vaan kukaan pääse sanomaan, että ei meillä syödä kasviksia.  Kuva ei tee oikeutta herkulliselle maulle.

Kaikki söivät, kaikki nauttivat ja ylijäämä liha paistettiin tänään lounaaksi Quesadillojen muodossa medium salsan ja juustoraasteen kera, lautasella kurkku/tomaatti/korianteri höystöä ja papuja... mutta se onkin jo toinen tarina.